sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Euvostouskovaiset taistelussa kansanvaltaa vastaan


Mikäli Timo Soini olisi halunnut säilyttää puolueensa vakavasti otettavana ja suoraselkäisenä politiikan vaihtoehtona, hän olisi pitäytynyt euvostovastaisena oppositiona. Se olisi tietenkin tarkoittanut pysyttäytymistä poissa ministerinauton takapenkiltä – ainakin jonkin muun puolueen vetämän hallituksen. Lopputulema ei olisi ollut lainkaan huono, koska olisi vältytty tekemästä huonoja ja riittämättömiä kompromisseja.

"Turvat tukkoon!", kuuluu politrukkien käsky. Käskynhaltijoiden ei sovi nousta herraansa vastaan. Kapinaliike
sivukonttorissa tahdotaan tyrehdyttää alkuunsa.


Itsekin tahdoin kauan uskoa, että perussuomalaiset hallituksessa estivät punavihreän matu-painajaisen täyden toteutumisen. Nyttemmin jälkikäteen tarkastellen tämä hallitus ei tehnyt mitään estääkseen kymmenien tuhansien marssin turvallisen Ruotsin lävitse Tornioon. Unkarin Orban on osoittanut, että kansainvaelluksia voi käsitellä toisinkin. Soinista välittyi muutamankin kerran sellainen kuva, että osallistuminen kaiken maailman rukousaamiaisille vaikutti tärkeämmältä kuin Juha Sipilän poppoon pistäminen tiukoille tässä asiassa. Itse asiassa Soinihan alkoi jopa pyörtää kuuluisia puheitaan Euvostoliiton ja ongelmien yhteyksistä. Muistammehan sloganin ”missä EU, siellä ongelma”. Kummasti eu-soppa alkoi hallituksessa pääpersullekin maistua. Edes selvitystä euvostoerosta ei tunnuttu edes vakavasti vaadittavan.

Persupuolue on saanut nyt uusimmissa vaaleissa ansaitsemansa rangaistuksen sössittyään kannatuksensa kivijalan. Soinin perintöprinssit ovat alkaneet havahtua linjan tarkistamiseen. Junckerin juoksupojat ja -tytöt maassamme ovat samalla nousseet takajaloilleen. Suurta ja ikuista totuudenjakajaa Brysseliä ei sopisi kyseenalaistaa edes ajattelemalla eroa poliittisesta valuutasta tai liittovaltiosta. Suomen hallituksen tehtävänä kuuluu siis olevan pysyä Brysselin notkeaselkäisenä palvelijana. Edes sellaisesta vaihtoehdosta ei ilmeisesti saa puhua, että Euvostoliitto hajoaisi meiltä alta pois. Silloin unioniuskovaisemme joutuisivat samanlaiseen tilanteeseen kuin myöntyväisyyspoliitikkomme Venäjän imperiumin luhistuessa vuonna 1917 – aivan, kuin sattumoisin sata vuotta sitten!

Joukossamme on iät ja ajat ollut eliittiä, jonka korkeimpana päämääränä on ollut palvella jotain suurta valtiota ja tulla palkituksi komealta kalskahtavilla nimityksillä. Venäjän palvelijoina tarjolla oli kuvernöörin paikkoja tai vaikkapa mahdollisuuksia olla kukistamassa muiden maiden kapinoita imperiumeja vastaan. Muuan Johan Casimir Ehrnrooth esimerkiksi oli kukistamassa Puolan kapinaa Venäjää vastaan, tuli aikanaan nimitetyksi Bulgarian sotaministeriksi päätyen lopulta siellä sisä- ja ulkoministeriyden kautta pääministeriksi ja jopa diktatoorisin valtuuksin melkein Bulgarian kuninkaaksi ennen kuin muut ulkovallat ja etenkin Itävalta tekivät aikeet tyhjiksi. Eliitiimme on siis kautta aikojen osannut hyötyä imperiumien alaisuudessa. Ei siis ole ihme, että nyt syleillään kiihkomielellä Brysseliä ja hamutaan komissaarinpestejä tai byrokraattisia virastoja. Tiedä vaikka suomalainen kenraali olisi tulevaisuudessa ojentamassa jotain kapinamielistä euvostoprovinssia, mikäli Juncker ja kumppanit saavat aikaan yhteiset joukot.

Ei siis sovi Suomeen, että kerettiläinen ajatus eu-erosta tai kansanäänestyksestä saavuttaisi jalansijaa. Tässä tilanteessa maamme johtava brysselinkeiton juottaja Pertti Salolainen vaati muutama päivä sitten Sipilää ”viheltämään pelin poikki” hallituksessa. Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas, PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho oli juuri nostanut esille mahdollisuuden tuon majesteettirikoksen eli eu-kansanäänestyksen järjestämisestä. Salolaisen paniikki pullautti esille itsenäisyyden juhlavuoden kannalta irvokkaan toteamuksen:

"Hanke murentaa ulkomailla huolella rakennettua kansainvälistä Suomi kuvaa itsenäisyyden 100v -juhlavuonna."

Hetkinen. Salolaisen kuvaama ”kansainvälinen Suomi-kuva” siis tärveltyisi provinssimme testauttaessa omien kansalaistensa keskuudessa halukkuuden jatkaa Brysselin alamaisuutta? Ja vielä itsenäisyyden juhlavuonna? Koska Unioni on muuttunut vuosien saatossa aivan muuksi kuin siihen aikanaan suoraan sanoen painostettuna ja harhaanjohdettuna liityttiin, olisi juuri oman itsenäisyyden kunnioittamista järjestää mainittu uusi kansanäänestys. Olihan omasta rahastakin luopuminen lähinnä ilmoitusasia itsensäedustajien kokoontuessa, joten koko itsenäisyys vaikuttaa tässä tilanteessa lähinnä tarulta. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on kuuliaisesti säestänyt Salolaista kieltämällä perussuomalaisilta dogmin vastaiset pyrkimykset.

Euvostouskovaiset väittävät liittovaltion olevan ainoa vaihtoehto täydelle eristäytymiselle ja jonkinlaiselle Pohjois-Korean tielle, mikä on räikeätä aivopesua, jota on jo vuosikaudet harjoitettu etenkin nuorison keskuuteen unohtaen tarkoituksella, että suurin osa maailman maista toki on yhä Euvostoliiton ulkopuolella. Nähtäväksi jää, mille portaille eliittimme seuraavaksi polvistuu Brysselin kommuunin luhistuessa.



lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vaatimuksia...vaatimuksia...


Puhutaan uskonnoista mitä tahansa, islaminuskoiset ovat pääosissa Euroopaa tulokkaita, joiden kuuluu sopeutua vallitseviin oloihin eikä yrittää muokata ympäristöään jonkinlaiseksi Lähi-idän ja muslimi-Aasian jatkeeksi. Espanjasta heidät aikanaan työnnettiin pois, ja Balkanin muslimiväestö on väkivaltaisten valloitusten seurausta.

Pitääkö pian kysyä imaameilta, milloin sopii järjestää valtiolliset vaalit?

Nykypolven teknokraatti-ateistit tulevat vielä kokemaan karmaisevan herätyksen, mikäli he olettavat Euroopan uskonnollis-etnisen rakenteen muutoksilla olevan olematon tai lähes mitätön merkitys jokapäiväiseen elämään tai yksilönvapauteen koko yhteiskunnassa. Koska uskonnollisten kiihkoilijoiden viha kohdistuu heitä vastustavien ideologioiden edustajiin näiden pelkän olemassaolon vuoksi, elämä muuttunee erittäin tukalaksi.

Yltiösuvaitsevaisina itseään pitävät ihmiset hypistelevät tulta kuin ne kotiväkivallan uhrit, jotka kuvittelevat ”parantavansa” väkivaltaisen puolisonsa pysymällä kotonaan ja ottamalla kerran toisensa jälkeen turpiin. Islamistiset rekkakuskit ovat tuoreimpia turpiinvetäjiä, joiden jälkiä joudutaan siivoamaan kerran toisensa jälkeen. Ajatuksena islamilaisten päästäminen poliittisiin asemiin toki pohjaa pyrkimykseen sopeuttaa tulokkaat uuteen yhteiskuntaan. Länsimaiselta kannalta toimenpide on mielipuolista niin kauan kun uusasukkaat uskontoineen asetetaan jonkinlaiselle jalustalle ja sallitaan välitön yhteiskunnallisen erikoisaseman vaatiminen uskontoon vetoamalla. Vaatimuksia on toki alkanut välittömästi kuulua.

Jokin aika sitten julkisuuteen nousi brittiläinen Labourin parlamenttiedustaja Rushanara Ali valittamaan pääministeri Theresa Mayn julistamien ennenaikaisten vaalien osuvan keskelle Ramadania. Niin Britannia kuin Euvostoliittokin käyvät vähintään vuosisadan vääntöä poliittisesta tulevaisuudesta. Jonkin uskonnollisen ryhmän paaston vetäminen jarruksi prosessiin vaikuttaa teokratian ja menneen ajan haikailemiselta tieteellisteknisellä kehityksellään ja ihmisten henkisen vapauden pyrkimyksillä itseään ylentävään Eurooppaan. Eikö jo olisi aika erottaa uskomukset yksityisasiaksi pois valtakunnanpolitiikasta niin kauan kuin ne eivät uhkaa lähimmäisiä? Valitettavasti on ollut nähtävissä ja koettavissa, että tietyn uskonnollisen ryhmittymän äärisuuntien noudattaminen ja hiljainen myötäily ovat koituneet yhä uudelleen kohtalokkaiksi juuri sivullisille.

Britannian pääministeri joutui taannoin myös verbaalihyökkäysten kohteeksi kieltäytyessään elämöimästä prsidentti Trumpin Yhdysvaltoihin julistaman määräaikaisen, kaiken lisäksi ainoastaan tiettyjä maita koskeneen maahantulokiellon vuoksi. Muslimit vaikuttavat sivuuttavan terrorismi- ja islamistivaikutuksen syynä oman liikkumisensa esteisiin.

Mainitun Rusnara Alin valitus valtiollisten vaalien ajoituksesta on vielä jotenkin ymmärrettävissä hänen etnistä ja uskonnollista taustaansa vasten, mutta Itävallan presidentin taannoiset höpinät naisten huivinkäytöstä sensijaan vaikuttavat lähes seniilin ukon mielipuoliselta horinalta omissa maailmoissaan. 




Poliitikot ovat meilläkin sekoilleet suhteessa muslimikäytäntöihin. Jo vuosia sitten kokoomuksen Kimmo Sasi lehtijutun mukaan tuki sharia-lain osittaista käyttöönottoa maassamme. Jälkeen päin hän onkin joutunut selittelemään kannanottoaan väärinkäsitykseksi jouduttuaan kiusalliseen julkisuuteen. Aivan kuin esimerkiksi kivityksestä voisi olla jokin kevyt kivitys, osua vain leikisti.



Islamin ja sharian suhteen nousee kerran toisensa jälkeen se kiusallinen tosiasia, ettei tietyn uskonnon/ideologian varjopuolista tai kielteisistä seurannaisvaikutuksista kyetä edes keskustelemaan ilman syytöksiä islamofobiasta. Sosiaalisen painostuksen lisäksi havaittavissa on ollut selvää kaksoisstandardia suhteessa lainsäädäntöön. Uuden Suomen mukaan perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä on juuri tehnyt kirjallisen kysymyksen muslimijärjestön yli 450000 euron tuesta. Taustalla on Suomen islamilaisen neuvoston avoin pyrkimys soveltaa islamilaista lakia, joka tietyin osin on ristiriidassa maamme yleisen lakikäytännön kanssa. Aikanaan esillä oleva Kimmo Sasin kompurointi sharia-lain suhteen selittänee osaltaan islamialaisten saamaa erikoiskohtelua. Toisaalta esimerkiksi kirkon toiminta laittomasti maassa viipyilevien suhteen on ollut selkeätä esivallan halveksimista, joten nyt esillä olleet tapaukset lienevät ainoastaan niin sanottu jäävuoren huippu.



Hyvässä yhteiskunnallisessa tai ainakin turvatussa asemassa olevien paremminajattelijoiden on toistaiseksi sopivaa vetäytyä hyvän ihmisen kaapuunsa, mutta jo tähän asti ilmenneet viitteet tulijoiden vaatimuksista on asetettava yleiskuvaan heidän nykyisestä väestöosuudestaan. Kaikki merkithän kertovat muslimiväestön suhteellisen osuuden voimakkaasta kasvusta kantaväestön katsoessa joko klannattamattomaksi lisääntyä tai valuessa niin kutsuttujen uskonnottomien ja pienuskomusten piiriin. Ateistien välinpitämättömyys uskonnoista pohjaa toki siihen, etteivät ne merkitse heille mitään, mutta muukalaismassoille asia on täysin toisin.

Gatestone Insitute on helmikuussa julkaisuut mielenkiintoisen artikkelin Saksan muslimien väestötilastollisesta tulevaisuudesta. Sen pääkohtia ovat vapaasti kääntäen:

  • Saksan avoimen maahanmuuttopolitiikan kriitikot ovat varoittaneet, että äskettäinen muslimitulva on muuttanut Saksan jo ainiaaksi. Ensi näiden väestöosuus ylitti viime vuonna ensi kerran kuuden miljoonan rajan.
  • Saksan väestötilastollisen heikkenemisen hintana Saksa islamisoituu monikulttuurisuuden varjolla.
  • Syntyvyysluvun ollessa 1,6 eli huomattavasti alle 2,1:n Saksa tarvitsee vuosittain 300000 maahanmuuttajaa vuodessa pitääkseen väestötason vakaana vuoteen 2060 mennessä.
  • Tuomme islamilaisia ääriliikkeitä, arabien antisemitismiä, muiden kansojen kansallisia ja etnisiä ristiriitoja sekä erilaista ymmärrystä yhteiskunnasta ja lainsäädännöstä. Saksan turvallisuusviranomaiset eivät pysty käsittelemään näitä tuontituoteita reaktioineen Saksan väestössä.” - Vuotanut saksalainen tiedusteluasiakirja.

Artikkelissa arvioidaan edelleen Saksan asukasluvun laskevan 82 miljoonasta 73 miljoonaan vuoteen 2060 mennessä, pahimman skenaarion mukaan jopa 67,6 miljoonaan. Edellä mainitut vaatimukset maahanmuuttajien hankkimisesta väkiluvun ylläpitämisestä vaikuttavat lähinnä jakomielitautisilta, koska kehittyvä tekninen yhteiskunta joutuu vuosi vuodelta epätoivoisemman tehtävän eteen koettaessaan keksiä tempputöitä alati kasvavalle tarpeettoman väestön osuudelleen. Vain mielipuoli voi kuvitella, että koko populaation henkiset kyvyt riittäisivät korkean yliopistotason töiden toteuttamiseen. Lisäksi voidaan kysyä, montako insinööriä tarvitaan keksimään pyörä uudelleen, tuottavasti.

Keski-Euroopan väestötieteelliset ennusteet saattavat täältä pohjoisesta katsoen vaikuttaa etäisiltä, mutta konkretiaa oli äskettäin tarjolla Ylenannon Teksti-TV:llä, joka kertoi suomalaisten kuolleisuuden olleen viimeisimmässä mittauksessa suurinta vuoden 1944 jälkeen. Valtiollisen Ajatuksenohjauslaitoksen tiedotteen perusajatuksena on toki ollut alleviivata maahanmuuton tarvetta. Vakavasti sen sijaan ei ole käsitelty, miksi kantasuomalaiset eivät enää lisäänny entiseen tapaan. Sen pohdinta olisi toki oman kirjoituksensa aihe. Jätettäköön tässä kuitenkin ilmaan kysymys, olisiko jatkuvan muutoksen vaatimuksilla, epävakaalla tulevaisuudella ja kansainvälisen valtakulttuurin yksilökeskeisyydellä jotain osuutta asiaan.

Merkelin Saksa siis imuroi väkeä Eurooppaan ja vaatii vasallejaan maksumiehiksi. Saksalaisille veronmaksajille itselleen koituu siteeraamani tekstin mukaan oma tukeva osuutensa potista. He ovat maksaneet viime vuonna arviolta 21,7 miljardia euroa turvapaikanhakijoille ja pakolaisille. Laskun arvioidaan olevan samaan luokkaa tänäkin vuonna. Ja yhä Euvostoliitto kieltäytyy estämästä tulijoiden spontaanin saapumisen ja käsittelemästä tulijoiden turvantarvetta ennen näiden saapumista paikalle. Jos hupeneville eurooppalaisille on tulevaisuudessakin tarjolla lähinnä oman työttömyyden ja maksuvelvollisuuden osa eurooppalaisen perinteen murentuessa alta, ei voine olla hankalaa arvioida, miksi pirttiviljely ei järin kiinnosta.

Rikollisuuden kasvusta ja ilmenemismuodoista on paljon kirjoiteltu muualla, joten siitä ei ole tässä aihetta todeta muuta kuin, että yhä useammat alueet mantereelta tullaan menettämään. Kuka vapaaehtoisesti jäisi elämään keskelle älämölöä? Ja vaatimukset. Niistä tuskin loppua tulee, koska niitä kuunnellaan jo tässä vaiheessa lähes liikuttavalla auliudella kykenemättä asettamaan tulokkaita uskomuksineen samoihin velvollisuuksiin ympäristönsä kanssa.

Vielä toistaiseksi Turun tuomiokirkon kello julistaa puoltapäivää. Kuinkahan kauan se sallitaan ja milloin esiin nousee minareetin kutsu?


 

torstai 27. huhtikuuta 2017

Vanhat sanat – uudet merkitykset



Ajatus kielen muuttumisesta on samaan aikaan sekä kiehtova että pelottava. Ylen mukaan Kielitoimisto on uudistanut verkkosanakirjaa, jota voidaan pitää jonkinlaisena puhumisen ja etenkin kirjoittamisen käsikirjana. Koska kieli on kommunikoinnin ikivanha väline, joka luonnollisesti mukautuu vaatimuksiinsa. Toisinaan miltei huvittaa seurata sinänsä viihdyttäviä elokuvia, joissa matkalaiset päätyvät väärään aikaan ja paikkaan. Automaattisesti jo alkuasetelmassa vedetään mutkia suoriksi ja oletetaan sankareiden ylipäänsä ymmärtävän kuulemaansa puhetta. Näinhän ei tietenkään välttämättä olisi.



Hallitus istui juuri niin kutsutussa ”puoliväliriihessä”. Kuvaus olisi varmasti tietyllä tavalla huvittanut sata tai kaksisataa vuotta aiemmin. Toki tunnelma neuvottelijoiden kesken on todennäköisesti ollut niin sanotusti tulikuuma ja ”proput” poliitikkojen kesken hehkuneet. Tuskin kokouspaikka sentään on uhannut tyystin kärähtää niin kuin muinoin huonosti hoidetuilla riihillä oli puima-aikaan tapana. Budjettiriihessä yönsä viettäneet hallituspuolueiden edustajat ovat toki aamuisin kameroiden edessä usein yhtä nuutuneen eli riihen seinästä reväistyn, ”tomuisen” näköisiä kuin itsensä viljanpuinnissa lianneet ja väsyttäneet rengit.

Vielä viime vuosisadalla suurin osa suomalaisista ansaitsi elantonsa maaseudulla, joten moninaiset agraariperäiset sanonnat ovat ymmärrettävästi olleet rikastuttamassa elämäämme. Niiden vähittäinen katoaminen on varsinainen huolenaihe. Kun yhteen ajetaan keinotekoisen nopeasti ihmisiä eri puolilta maailmaa, syntyy jonkinlaisia uuskieliä, joiden käyttäjät eivät osaa hyvin ainuttakaan puhumaansa. Kielten syvimpien vivahteiden ymmärtämisen maallikkokin käsittää vaativan liki syntyperäistä, vuosia jatkunutta elämistä ne synnyttäneessä kulttuuripiirissä.

Euvostotaivaskin on toisinaan pohtinut, minkälaista kieltä tulevaisuuden liittovaltiossa tai sen raunioilla puhutaan. Todennäköisesti emme ymmärtäisi paljon ensi vuosisadan ihmisten puheesta, mikäli tekninen ja taloudellinen kehitys jatkuu samaa, kiihtyvää tahtia. Nykyinen, globaali elämänrytmi sosiaalisine medioineen on niin lyhytjännitteistä ja kiivasta, että sanat ja sanonnat lyhenevät. Vanhemmat ja heidän teini-ikäiset lapsensa puhuvat jo käytännössä usein eri kieltä.

Kieli kuvastelee myös vallankäyttöä ja huolimattomasti tulkittuna saanee aikaan sekä tarkoituksellisia että tahattomia väärinkäsityksiä. Yle on kielen muutoksesta kirjoittaessaan ottanut esimerkiksi muutaman sanan. Se aloittaa luettelonsa sanasta pateettinen. Kyseiseen sanaan on aiemmin yhdistetty paatoksellisuus, mahtipontisuus tai korkealentoisuus. Nuo termit jo sulkevat sisäänsä sangen laajan piirin. Ennen juhlapuheet epäilemättä useimmiten olivat nykykatsannon mukaan pateettisia. Niissä maalailtiin retoriikan keinoin suuriakin asiayhteyksiä ja jopa agitoitiin kuulijoita toimimaan. Kuuluisat puheet ovat olleet sanankäytön mestariteoksia, mutta samalla nykykuulijalle siis sangen pateettisia. Nyttemmin ilmeisesti englannista arkikieleen tullut merkitys säälittävä tai surkea tuomitsee myöhemmin pateettisiksi luonnehditut esiintymiset nuoremman polven mielissä ennalta siis äärimmäisen negatiiviseen valoon. Mahtipontisia edesmenneiden poliitikkojen ja oppineiden puheet ovat voineet olla, vaikka rakenteeltaan tai asultaan taatusti usein huomattavasti taitavampia kuin nuoren polven kyhäelmät.

Edellä mainittu saattaa vaikuttaa saivartelulta, mutta merkitysrakenteen pohtiminen etukäteen auttanee ymmärtämään väärinkäsityksiä, joita kohtaamme tulkitessamme menneiden aikojen puheita tai tekstejä.

Seuraavaksi luettelossa on voimistelutermi jumpata, jota tuskin voi pitää alun alkaenkaan hyvään suomenkieleen kuuluvana, mutta se nyt on vakiintunut ainakin arkikieleen. Sääntöjäkin voi kuulemma nykyään jumpata kevyemmäksi eli kehittää ja parannella. Eipä tuokaan tietenkään maailmaa kaada. Tuleepa mieleen kaikenlainen venyttäminen ja vanuttaminen.

Hybridi on varsinainen muotisana. Biologiasta tuo risteymää, tarkoittava sana on tuotu autotekniikkaan ja poliittiseen terminologiaan. Meillä on toki jo olemassa oma suomenkielinen ilmaisumme asialle.

Jos ihmisille olisi jokin aika sitten puhunut tabletin käyttämisen ongelmista tai turvallisuusriskeistä, lähimmäiset olisivat varmasti ohjanneet apteekkiin. Nykyään apu saattaa löytyä myös tietokoneliikkeestä tai lähimmän tietoliikennefirman tiskiltä.

Uuskielen syntymään ja merkitysvaihteluihin vaikuttaa luonnollisesti myös ulkopuolinen, yhteiskunnan hallitsevien piirien taholta tuleva paine. Viime aikoina on ollut paljon puhetta ajatuspoliittisesta valvonnasta eliitin pyrkiessä tukahduttamaan niin kutsuttua vihapuhetta ja käytännössä unionipolitiikan vastaista ilmaisua. Maahanmuuttopolitiikkaan, rakennemuutokseen ja osattomuudentunteen kokemiseen liittyy ihmistä suurempia ja usein tuhoisia tunteita. Uskontojen ja ideologioiden kilpaillessa sieluista vaatii paljon malttaa mielensä ja pysyä asiallisen ilmaisun tiellä. Kaikki eivät edes koe kiltin puheen enää pysäyttävän, koska nykyinen ärsykkein kyllästetty maailma on niin impulsiivinen ja turruttava. Silti kiellettyjen termien ja sanontojen metsästäminen puuttumatta kapinamielen syntysyihin on päättymätöntä kilpavarustelua. 



keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Hallitus työllistää kolme ministeriä


Provinssihallintomme niin kutsutun puoliväliriihen satoa on käyty lävitse koko aamu. Vaikka Teatteri Sipilä toki on tuonut julki moninaista rahan siirtämistä taskusta toiseen, tarkkailijan tajuntaa iskeytyy ensimmäinenä kolmen uuden ministerin nimittäminen. Jotain konkreettista siis hallituksen työllistämistoimet saavat aikaan.


Varhaiskasvatusmaksujen alentaminen ennen kaikkea pieni- ja keskituloisilta on luonnollisesti köyhien kannalta positiivista. Sinänsä hallituksen ajatus itse maksualennusten vaikutuksesta työhön kannustavana on sikäli hassu, että pääsääntöisesti provinssissamme on ollut lähinnä enemmän työpaikkapula kuin työvoimapula. Lisäksi omakohtaisestikin on tullut huomattua, että työtä olisi kyllä ollut, mutta maksajia ei ole ilmaantunut paikalle. Hakemuksista jokaiseen järkevään työtarjoukseen tuskin on ollut missään vaiheessa pulaa.

Asumistuen muutokset ja sen perusteiden kääntely ei poista perusasetelmaa, jossa asunnontarvitsijan käytössäolevan avustussumman määrää säädellään puuttumatta itse rahastajan eli suurten vuokranantajien rahastukseen. Vuokrasäätelystä on tehty mörkö, vaikka alun perin yleishyödyllisinä perustetut vuokra-asuntoyhtiöt ovat itse lähteneet härskin rahastuksen tielle. Ihmisluonnon ahneus vaatii toisinaan selkeätä suitsimista, joka on yhteiskunnan päätehtäviä. Toki vuokrat pitkällä aikavälillä laskevat, jos köyhimmät ensin viettävät vuoden kaksi taivasalla ja asunnot seisovat saman ajan tyhjillään. Nyt vain tuntuu siltä, että maahanmuuttobisnes on tavalla tai toisella pumppaamassa väkeä noihin asuntoihin. Jos laskettua asumistukea korvataan muilla tuilla, koko tukiin käytettyä rahasummaa ei tietenkään päästä vähentämään. Asumiskustannuksia on ensin rajoitettava vaikka pakolla, jotta siihen liittyviä tukia voidaan terveesti leikata.

Asumiskuluihin yleisesti liittyvät alati lisääntyvät vero- ja asetusluonteiset maksut ovat toki oma luku sinänsä, johon liittyen myös hallituksemme toimia arvostelevan opposition on syytä katsoa peiliin.

Ulosoton huojennukset työllistyneelle pitkäaikaistyöttömälle lykkäyskuukausien muodossa on järjen ääntä, sillä jaloilleen pääsy eli maksukykyiseksi palaaminen ottaa aikansa.

Tietoa liikkumisen avustuksista lisätään. Hallituksen mukaan verovapaan päivärahan käytöstä työmatkalla pitäisi lisätä tietoutta. Myös komennusmiesten olisi mahdollista sitä saada. Työntekijä on voinut vähentää työskentelypaikkakuntansa vuokran.

Työttömien omavastuupäivien vähentäminen ”aktiivisuuden” kautta tuntuu lähinnä kosmeettiselta, mikäli töitä ei kerta kaikkiaan ole. Itsensä työllistäjien työttömyysturvan parantaminen on ajatuksena juuri tätä aikaa, jolloin entisen kaltainen, säännöllinen ja vuodesta toiseen samojen seinien sisällä jatkuva työskentely alkaa olla kuolevaa käytäntöä. Ihmiset joutuvat yhä useammin vuorottelemaan harmaalla vyöhykkeellä perinteisen työntekijyyden ja yrittäjyyden välimaastossa. Nähtäväksi nyt jääneekin, kuinka sanoista siirrytään tekoihin.

Pelkästään näillä toimilla tuskin työllisyyttä lisätään, koska eihän näin sinänsä luoda ainuttakaan uutta työpaikkaa. Eräässä lehdessä katseeni osui kirjoitukseen, jossa Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin asiantuntija totesi, ettei Suomen laki toteudu kotihoidossa. Lyhyesti sanottuna mainitussa kirjoituksessa kerrattiin työntekijältä vaadittava rautainen ammattitaito, riittämätön henkilöstömäärä, eettisen kuormittavuuden kasvu ja edellä mainituista johtuen työntekijöiden suuri sairastuvuus. Palveluaikojen supistaminen on vaikuttanut lopputulokseen. Jossain vaiheessa työntekijäkin joutuu tunnustamaan olevansa vain ihminen ja hakeutuu toisiin tehtäviin, mikäli niitä löytyy. Uusien vähienkin työntekijöiden löytäminen saattaa tällaisissa olosuhteissa olla vaikeata.

Työttömien aktivointi on ilmaisu, jota päättäjät mitä ilmeisimmin ylettömästi rakastavat. Itse hyvissä viroissaan he näyttävät uskovan, että tuolla jossain kadulla odottaa ottajaansa hirveä möykky työpaikkoja, jota röyhkeät työttömät kieltäytyvät ottamasta vastaan. Valtiovallan kannalta työpaikat ovat verotuloja synnyttäviä yksiköitä, mutta yksityiselle kansalaiselle ne ovat oman elämän rakennuspalikoita. Siksi työntekijöille työehdot ovat olennainen osa elämää. Aivan oma asiansa on tietenkin näiden pelisääntöjen muokkaaminen yhteisymmärryksessä vallitsevien olosuhteiden mukaan.

Euvostoprovinssissa on varmasti jotain tehtävä. Ristiriita rahapulaansa ja leikkaustarpeitaan väläyttelevän valtiovallan puheiden ja tekojen välillä on alati levenevä railo. Vakavasti tulisi laatia suunnitelmat itsenäisyyden palauttamisesta ja liittovaltiosta eroamisesta. Tuskin koskaan Brysselin alaisuudessa pääsemme rehellisesti arvioimaan esimerkiksi EU:n Ukrainan seikkailun mukanaan tuoman kauppasodan viennille ja taloudellemme yleensä tuomien tappioiden laajuutta. Pieni, viennistä riippuvainen kansa tarvitsee tiettyä pragmaattisuutta taloudenpidossaan kansainvälisen jeesusteluhötön sijasta. Parhaiten se onnistuu oman, riippumattoman ja puolueettoman kaupankäynnin kautta. Työttömien armeijaa puolestaan tuskin harventavat tuhansittain joka kuukausi Eurooppaan vyöryvät siirtolaiset, joiden vastanottamisesta päättäminen tahdotaan viedä meiltä itseltämme pois. Kenties omia päättäjiämmekin tulisi aktivoida ajamaan enemmän oman kansansa asioita – vaikkapa sitten sen Brysselin palkkioviran hinnalla!

* * *

Uusi salkkujako puolestaan saattaa olla tämän työllisyysteatterin taakse kätkeytyvää valtapolitiikan hienossäätöä. Varaudutaanko tällä jo perussuomalaisten heittämiseen ulos hallituksesta tai ainakin vaikutusvallan minimoimiseen näiden puheenjohtajavaalin seurauksena?

* * *
EDIT:

Kuin vastauksena tähän hallituksen julistukseen on ilmaantunut tällainen tapaus esimerkiksi käytännön elämästä työmarkkinoilla, missä aktiivinen mukautuminen muuttuviin työmarkkinoihin on aiemmin mainitsemallani harmaalla vyöhykkeellä lähes toivotonta.

Kevytyrittäjyys vaihtui kertaheitolla työttömyyteen tai pimeisiin töihin.

Jos Sipilä vain tietäisi...


VIELÄ PÄIVÄN AIKANA TULLUTTA:




Ukko.fi vastaa: Uusi eläketulkinta ei pakota kevytyrittäjiä pimeisiin töihin


Vastineen lopuksi todetaan muun muassa:

" - - - Työttömyysturvalain mukaan kevytyrittäjät on vuoden 2016 alusta tulkittu työttömyysturvassa yrittäjiksi. YEL-vakuutuksen piiriin siirtyminen ei muuta tätäkään tulkintaa. Työttömyystukien kannalta kriittisin kohta on päätoimisuuden ja sivutoimisuuden arviointi. Kuten työ- ja elinkeinoministeriön tilaamassa selvityksessäkin vuoden vaihteessa todettiin, ratkaisevaa on, että kevytyrittäjät voivat luottaa yhteneväiseen tulkintatapaan eri TE-toimistoissa.

Pidämme hallituksen kaavailemaa yhdistelmävakuutusta erinomaisena ratkaisuna. Toivomme, että se toteutetaan esitetyssä aikataulussa. - - -"


Laintulkinnat eivät ole siis yksinkertaisia. Toivottavasti muutokset tulevat olemaan edes liikettä parempaan päin. Jäykät rakenteet eivät ole pysyneet mukana muuttuneessa maailmassa. Eipäs-juupas -väittelyn sijasta tarvitaan oikeasti inhimillisiä ratkaisuja erilaisiin työelämän tilanteisiin.




maanantai 24. huhtikuuta 2017

Toinen kierros


Pankkiirit nostivat kanin hatusta puolustamaan liittovaltiota


Perinteinen oikeisto -vasemmisto -asetelma on ollut jo vuosia mennyttä määriteltäessä Euvostoliiton poliittisia kamppailuja. Globalistit ovat odotetusti omineet itselleen mielikuvan kaikesta kansainvälisestä toiminnasta ja tuominneet puheissaan kansallismieliset jonkinlaisiksi kellariin sulkeutuviksi rassukoiksi.

Valitaanko Galliassa Ranskan vai EU:n tulevaisuus?

Eräässä varhaisessa kommentissa ääntenlaskennan vasta alettua luonnehdittiin Emmanuel Macronia Obaman kaltaiseksi toivoksi ennen [enemmän kuin todennäköistä] pettymystä ja Trump-ilmiön kaltaista tulevaisuutta. Eri asia sitten on, voiko Ranskalla tai Euroopalla yleensä olla enää muutaman vuoden kuluttua mahdollisuutta kääntyä takaisin. Macronin nousu Le Penin päävastustajaksi osoittaa, kuinka tarkasti Brysselin sirkus on suurpankkiirien peukalon alla. Tiedetään nimittäin, että Macron on Rothschildin valinta täsmäaseeksi kansallismielisiä vastaan. Virallisesti hän on ex-pankkiiri, mutta kuka tietää mikä on totuus. Meidän suomalaisten tulisi muistaa Nokia ja tapaus Elop sekä epäilyt tämän myyräntyöstä täällä.

Vasemmiston rippeet ovat kerääntymässä suurpankkiirien juoksupojan taakse. Ylenanto kuvaili jo tammikuussa Macronia ”nyrkkeilevänä ex-pankkiirina”, joka pelottaa oikeistoa ja syö ääniä vasemmalta. Toimittelijat meilläkin jaksavat liturgian mukaan toistella, kuinka Le Pen käyttää hyväkseen pelkoa sivuuttaen sen paradoksin, että vasemmistolaisia kadunihmisiä paimennetaan nyt synkimmän rahavallan vaalikarjaksi aivan kuin jokin Rothchild välittäisi puupennin puolikkaan vertaa köyhästä ranskalaisesta tai eurooppalaisesta yleensä. 39-vuotiaasta Macronista ollaan yllättäen tekemässä jonkinlaista ihmemiestä, vaikka toki tunnustetaan hajoamassa olevan ja väkivallan yhä enemmän raastaman euvostoprovinssin johtamisen vaikeus. Euvostotaivaalla ensivaikutelma Macronista kuvastelee klassista patronus-klientti-suhdetta, jossa yksinkertaistettuna ilmaisten suojattijärjestelmän kautta taataan yhteiskunnallinen nousu palvelusten ja vastapalvelusten kautta.

Euvostoliitto kokonaisuudessaan on maattoman rahan projekti niin kuin kokemamme globaalit mullistukset yleensäkin. Sodat ja sotien välttäminen ovat liiketoimintaa. Olen toisissa yhteyksissä toistanut käsitystä, että mielikuva Brysselin kommuunista rauhanprojektina on silkka harha. Maailman todelliset johtajat Bilderbergien ynnä muiden käskynjakotilaisuuksien takana käyttelevät niin sotaa kuin valerauhaakin kuin pelinjohtajat kenttäpelaajia. Voiko kukaan väittää väkivallan raastamia eurooppalaisia katuja todelliseksi rauhaksi? Tahot EU-teatterin takana ovat saavuttaneet monin kerroin enemmän lainsäädännöllisen hivutuksen kautta kuin avointen sotatoimien. On luotu järjestelmä, jonka piiriin ihmiskarja kilvan juoksee. Saadessaan lopulta verotusoikeuden ja taatessaan lakiteknisen ylivaltansa euvostopiirit tavoittavat maalinsa. Tällä ratkaisevalla hetkellä on noussut estradille Le Pen, joka on tahtonut vetää ranskalaisten lapiot hiekkalaatikolta.

Rothchildin mies ylistää euvostolippua. Ranskalaiset valitsevat nyt itsenäisyyden ja Euvostoliiton välillä.

Macronin on sanottu pelottavan oikeistoa. Ilmaisu on paradoksaalinen ja kuvastelee tilannetta, kuinka ajastaan jäänyttä edellä mainittu oikeisto-vasemmisto -jaottelu onkaan. Samalla lyömäsana äärioikeisto menettää konkreettista merkitystään. Mikäli vanha oikeisto on mielletty vasemmistopiireissä ökyrikkaiksi rahvaanriistäjiksi, nykyään se ”oikeistolainen” ei tarkoita automaattisesti rikasta eturivin säätyläistä. Kansainvälisillä areenoilla jättiansioin mesova politrukki tai hallintoneuvosto-ohjus on usein nk. vasemmistolaisen puoluekirjan esille nostama, ja perikadon kirves niskassa pientä yritystään pyörittävä käsityöläinen tuomittu vanhan katsannon kautta oikeistoon. Jos joku tässä pelissä pelaa peloilla, se löytyy pankkiirien lakeijoina toimivista tahoista, jotka uskollisesti julistavat itsenäisen kansan muka sulkeutuvan vain omaan itseensä ja torjuvan kehityksen. Tuota mantraa olemme saaneet kuulla tänäänkin.

Täältä etäältä reunaprovinssista käsin herää väistämättä kysymys todellisesta pelonaiheesta. Kumpaa sitä oikeastaan pelkää enemmän: oman kansansa tulevaisuudesta ja puolustautumisesta puhuvaa naista vai niitä piirejä, jotka ovat välittömästi masinoimassa huligaaneja kaduille epäsuotuisan vaalituloksen alkaessa häämöttää? Kuvio on ehtinyt näkyä Britannian ja Yhdysvaltain lisäksi nyt siis Ranskassakin. Silti virallinen liturgia kehtaa yhä korostaa nimenomaan ”äärioikeiston” liikehdintää ja etsiä sitä.

On ollut liki liikuttavaa seurata, kuinka toimittelijat ovat ylistäneet Macronin etenemistä ensimmäisen erän voittajaksi. Paine Euroopassa ei kuitenkaan ole mitenkään helpottanut. Ranskan vaalien toisella kierroksella punnitaan kansan tahdon, propagandan ja vapaudenkaipuun suhde. Jonkinlaiselta fatalismilta ei kuitenkaan voi välttyä. Idealismi ja utopia romahtavat vasta viimeisellä rajalla. Eurooppa ei tule koskaan olemaan entisensä. On vain etsittävissä se pienin riesa.

* * *

 EDIT: Tämä kuvaa hyvin asetelmia...











perjantai 21. huhtikuuta 2017

Todistettavasti vaaralliset ihmiset


Meillä on viime päivinä levinnyt tieto, kuinka poliisi parisen vuotta sitten salasi tiedot muukalaisten rikollisjengin jäsenten hajauttamisesta eri puolille maatamme vastaanottokeskuksiin. Porukan suunnitelmissa oli kaikenlaisia laittomuuksia aina ryöstöihin ja jopa raiskauksiin asti. Seurattuaan vuosikaudet valitusta virkavallan voimavarojen riittämättömyydestä potentialisten pahantekijöiden levittäminen ympäri maata vaikuttaa uskomattomalta riskinotolta. Ei kulu nimittäin päivääkään, etteikö jostain päin Eurooppaa kantaudu tietoja väkivallanteoista, jotka olisi ollut estettävissä asettamalla yhteisön etu väkivaltaisen muukalaisen hellittelyn edelle.

Kuinkakohan monta tappokoneita liikkuu  keskuudessamme leväperäisen lainsäädännön vuoksi?


Eräässä taannoisessa kirjoituksessani [Turvatonta rauhaa] pyörittelin ajatusta, että ranskalaisille saattaisi tulla tarve avata kuuluisa Pirunsaari uudestaan vaarallisimpien yksilöiden säilytyspaikaksi. Torstai-iltana eli eilen tapahtui Pariisin keskustassa Champs-Elyseellä välikohtaus, jossa ampuja nousi autosta ja avasi tulen. Yksi poliisi kuoli ja kaksi haavoittui vakavasti. Hyökkääjä sai surmansa.

Isis kiiruhti ilmoittamaan ampujan nimeksi Abu Yussef. Viranomaisille tuli hätä selvittää, oliko hyökkääjä toiminut yksin. Ranskan poliisi antoi pidätysmääräyksen toisesta epäillystä, joka oli saapunut junalla Belgiasta Ranskaan.

Teon motiivin pohdiskelu on miltei toissijaista pohdittaessa, kuinka joku saattaa keskellä Ranskan pääkaupunkia nousta autosta Kalashnikov-rynnäkkökiväärillä aseistautuneena ja alkaa tyhjentää lippaitaan väkijoukkoon. Ampuminen ei suinkaan ole ensimmäinen Euvostoliitossa viimeksi kuluneiden vuosien aikana. Terroristi oli ollut ilmeisesti kauan poliisin seurannan kohteena. Jo vuonna 2001 hän oli varastanut aseella uhaten auton ja törmännyt sillä toiseen ajoneuvoon. Toisessa autossa ollut poliisiharjoittelija ja eräs toinen mies haavoittuivat tuolloin hyökkääjän ampumista luodeista, mutta tämä saatiin kiinni myöhemmin.

Vankilassa hyökkäyksen kohteeksi joutui vartija, jolta tämä ihmishirviö otti aseen ja ampui useita laukauksia.

Vuonna 2005 tämä mies sai tuomion kolmesta murhan yrityksestä, joista kahden kohteena oli poliisiupseeri. Viime helmikuussa oli vuorossa jälleen pidätys ja aiheena – kuinkas muuten – poliisien murhaamisen suunnittelu. Epäilty päästettiin kuitenkin vapaaksi todisteiden puuttumisen vuoksi. Tietojen mukaan Ranskan sisäisen turvallisuuden virasto oli seurannut miehen tekemisiä. Hän oli kaikesta päätellen päässyt vapaasti matkustelemaan rajattomassa Euroopassa, joten käytännössä tarkkailu on ollut liki mahdotonta. Lopputulos kertoo murheellista kieltään.

Idealismi ja utopia edellä johdettu liittovaltio uhraa kerran toisensa jälkeen omia kansalaisiaan pahoin aikein paikalle marssineiden muukalaisten käsiin. Jossain pitäisi mennä se raja, jonka jälkeen yhteisön edun pitäisi asettua yksittäisen pahantekijän edelle. Ilmeisesti on turha olettaa lainsäätäjien ymmärtävän niin kutsutuilla rangaistuksilla olevan myös selkeä sivullisia suojeleva merkitys. Pyrkiessään hajottamaan yksittäisten vasallivaltioidensa yhteiskuntarakennetta Brysselin liittovaltiolla on myös selkeä vastuu kehitellä ratkaisua maattomien väkivallan jakojäännösten säilyttämiseksi eristyksessä, vaikka sitten Pirunsaarella ellei heitä varten varata myrkkypistosta. On nimittäin olemassa tietty määrä ihmisinä menetettyjä tapauksia, joiden uhriluku alkaa välittömästi kasvaa vankilanporttien avauduttua. Tämän Abu Yussefin tapaus on osoittanut, ettei vankilakaan sinänsä ole este ampumisille. Myös jonkinlainen kansainvälinen yhteishallintoalue Euroopan ulkopuolella voisi olla sijoituspaikkana massamaahanmuuttajille yleensäkin, jotta väestöliikkeet saataisiin hallintaan.

Tulevaisuus näyttää löytyykö se hetki, jolloin todellinen itsesäilytysvaisto herää. Onko silloin jo liian myöhäistä?


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Keppostelijoita jaeltiin eri vastaanottokeskuksiin


Vuoden 2015 loppu oli maahanmarssijoiden vastaanoton suhteen kaoottinen. Joissain yhteyksissä viranomaiset ovat tainneet jo taputella toisiaan selkään selvittyään vaikeasta tilanteesta. Moni kuitenkin ehti kauhulla seurata, kuinka bussi toisensa jälkeen kuljetti nuoria miehiä eri puolille maata. Huhut liikkuivat, ja uusia vastaanottokeskuksia vastustustettiin. Nyt myöhemmin on paljastunut, että poliisi pääsi loppuvuonna 2015 kahdeksan miehen keppostelujengin jäljille.




Savon Sanomat kertoo, että kyseiset miehet turvapaikanhaun ohella suunnittelivat laajaa rikossarjaa, johon kuuluivat kaikenlaiset pahanteot ”varkauksista, näpistyksistä, ryöstöistä jopa raiskauksiin”. Lurjukset luulivat voivansa ilman kiinnijäämistä touhuta lähtemällä heti vapaaehtoisesti kotimatkalle. Poliisi kuitenkin pääsi tekijöiden jäljille. Tarkkailijassa herättää paljon kysymyksiä tapa, jolla ilmiselviä rikollisia ja rikollisin aikein maahan marssineita muukalaisia kohdeltiin: paljastuksen mukaan heidät ”hajautettiin heti pitkin poikin Suomea eri vastaanottokeskuksiin ja rikokset estettiin”.

Jengi siis hajautettiin eri puolille Suomea samaan aikaan kun maahan asteli pahimmillaan satoja identiteetiltään epämääräisiä muukalaisia päivässä! Haluammekohan edes tietää, millainen valvonta noille kelmeillä oikein lopulta on ollut? Olisiko apureita löytynyt sijoituspaikoista?

Ellei kyseisiä kahdeksaa rikollisin aikein saapunutta vahdittu vieressä 24/7 jotain olisi voinut tapahtua. Koska tämä tieto on salattu, herää kysymys, nitä kaikkea maasta poistumiseen onkaan liittynyt. Nyt heidän kyllä kerrotaan poistuneen maasta. Tämä tapaus ei ole suinkaan omiaan kasvattamaan luottamusta viranomaistoimintaa kohtaan, vaan kertoo selvää kieltään uskomattoman hyvästä onnesta vakavimpien seurausten välttämisessä. Paljas järki toki olisi kehottanut eristämään nuo rikollisin pyrkimyksin vilpillisesti maahamme saapuneet miehet, kunnes maastapoistaminen olisi saatu aikaiseksi.

” - Tämäkin kuitenkin osoittaa, että poliisin omat toimet ja yhteydenpito vastaanottokeskuksiin ovat toimineet hyvin. Itä-Suomessa on ollut jopa poikkeuksellisen rauhallista turvapaikanhakijamäärään nähden, koska varautumissuunnitelmat tehtiin heti, aloitimme kummipoliisitoiminnan ja nopeasti myös laillisuusvalistuksen vastaanottokeskuksissa, ” todetaan vielä Savon Sanomissa lopuksi.

Kuinka onkaan, ettei tämä tieto kokonaisuudessaan herätä järin suurta turvallisuudentunnetta tai luottamusta vastaanottokeskuksessa notkuneita kohtaan? Toivoa ainakin sopii, että nyttemmin Euroopassa romahtanut turvallisuustilanne olisi jämäköittänyt muukalaisten vastaanottajien toimintaa. 




tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pelurit pelaavat – iloiset maksajat taputtavat käsiään

Euvostoarki on jatkuvaa taivasosan hankkimista aneilla


Idealistisella puppu-uskovaisuudella höystetty uskollisuus maailmanvaltiota kohtaan ei riitä yhteiskunnan täyspäiseen johtamiseen tai kansojen olemassaolon turvaamiseen. Sen on meille euvostoarki kaikessa karuudessaan osoittanut. Energiaa kyllä löytyy kurkkujen käyryyden mittaamiseen ja hehkulamppukieltoihin, mutta tappajarekkojen edessä ollaan voimattomia. Viime vuosien Kreikka-tukipakettien päättymättömän humpan olisi täytynyt jo osoittaa pelin hengen. Euvostovaltio on parketti, jonka kulmissa touhuavat toisaalla härskit pelurit ja toisaalla lammasmaiset maksajat, jotka vain odottavat tilaisuutta osoittaa "hyvän ihmisen" itsetuhoisuuttaan.

Jos olemme luulleet vielä nähneemme mitä tämä meille tulee maksamaan...

Brysselin kaitsemat direktiivikansat on kuohittu ottamaan kaiken vastaan ylenmäärin – ja vielä ylistämään sitä rankkojen syytösten uhalla. Turkissa touhuaa uuden vuosituhannen sulttaani, jonka herkkähipiäisyyden ovat saaneet tuta vuoron perään niin hollantilaiset kuin saksalaisetkin. Peustuslaki on kuulemma haitannut Recep Tayyip Erdoganin mielenrauhaa matkalla yksinvaltaan. Niinpä koitti aika järjestää vaalit, joissa tervellinen tapa äänestää tehtiin enemmän kuin selväksi. Jossain vaiheessa niin Alankomaissa kuin muuallakin Keski-Euroopassa ei osattu käyttäytyä noiden Turkin vaalien suhteen Eerdoganin mielen mukaan. Siitä oli seurauksena melkoinen polemiikki, ja natsikortit täyttivät siivillään taivaan. Toisaalta on hyvä muistaa, että meillä Suomessakin perustuslaki oli taannoin kevyttä tavaraa euvostolainsäädäntöä sorvattaessa kuosiin.

Turkissa kuitenkin runnottiin oikeinäänestys lävitse ja palanpainikkeeksi hyväksyttiin läjäpäin leimaamattomia äänestyslipukkeita. Turkkilaisten ”kotoutumisesta” Eurooppaan kertovat sulttaani Erdoganin eri puolilta Keski-Eurooppaa saamat messevät tuenilmaukset, joiden vapaaehtoisuuden pohtiminen lienee sivuseikka. Kyseessä on nimittäin vasta näytelmän ensimmäinen tai toinen näytös. Lisää on taatusti tulossa. Nyt Erdogan on ottanut jälleen esille kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä. Vaikkei Turkki tiettyjen euvostopolitrukkien mieliharmiksi toistaiseksi Brysselin kansojenneuvostoon olekaan kuulunut, mies Istanbulista on haistanut uuden pelinpaikan. Munattomat euvostokanaljat ovat taatusti kauhusta kankeina Erdoganin alkaessa spekuloida jäsenyydestä tilanteessa, jossa tämä osoittaa tyhjiksi höpötykset ”ihmisoikeuksista” tai ”eurooppalaisista arvoista”. Mitä merkitsevätkään mukavuudenhalussaan sohvillaan rötköttävien eurooppalaisten vastalauseet  kaksoiskansalaisia masinoitaessa toimintaan?

Erdogan uskoo selvästi voivansa marssia Brysseliin, mikäli nyt sitten lopulta sattuisi sitä tahtomaan. Hän taatusti olettaa Euvostoliiton olevan valmis maksamaan mitkä tahansa lunnaat tai alistuvan – in facto – vasalliksi. Hänellä on käytössään mahtava siirtolaisarmeija, jonka ylläpidosta ei tarvitse itse huolehtia sen marssiessa eurooppalaisten kirkkojen ynnä muiden järjestöjen suojiin. Siinä sivussa hän voinee ainakin kuvitella pelailevansa Putin-kortin vilauttelulla koettaen lämmitellä suhteita Moskovaan.

Turkkilaisten esimerkki ei toki ole jäänyt huomaamatta pienempien pelureiden keskuudessa. Nyt on kantautunut tietoja, että Albania on alkanut maustaa omia vaatimuksiaan EU-neuvotteluissa uhkaamalla kaaoksen nostattamisella. Paljaimmillaan euvostopolitrukkien avuttomuus on kuvastunut Expressin lainaamissa Junckerin sanoissa Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pencelle:

Jos jätämme heidät yksin – Bosnia-Herzegovinan, Serbian, Makedonian, Albanian – kaikki nuo maat ovat jälleen sodassa.


Euvostovaltio on sikäli ristiriitaisessa tilanteessa, että toisia vasalleja pyritään pitämään väkisin sisällä ja toisia ollaan ajamassa hiekkalaatikolta. Toteutuessaan Britannian lähtö on toki mittava isku liittovaltiolle, vaikka sillä onkin ollut tiettyjä erioikeuksia maksuissaan. Pitkin Brexit- äänestyksen jälkeisiä kuukausia on ollut kirjoituksia brittejä odottavasta laskusta, jolla on pyritty selkeästi pelottelemaan kapinallisia ja pakottamaan mahdollisia seuraajia ruotuun. Etenkin tulilinjalla on ollut Ranskan Le Pen, jonka hirveyttä on pyritty toistavasti rummuttamaan korostamalla äärioikeistolaisuutta. Tämä on ollut osin paradoksaalista, koska toisinaan hänen ohjelmastaan tänne kaukaiseen euvostoperiferiaan kantautuneiden palasten valossa radikaaleinta mullistusta tai uhkaa sikäläisen kansan tulevaisuudelle ovat näyttäneet edustavan euvostopankkiireja myötäilevät kanonisoidut ehdokkaat.

Euvostoautuuden mannaa ahmimaan halajavien ja Brysselin ikeen alta pyrkivien lisäksi nykyisen poliittisen humpan rytkeessä hytkyvät myös ne itäeurooppalaiset maat, joiden silmät ovat auenneet arvostelemaan kreivi Richard Nikolaus Coudenhove-Kalergin säveltämän tanssin seurauksia. Niin sokaistuneita euvostopiirit ovat omasta erinomaisuudestaan, että esimerkiksi kapinallista Unkaria on uhattu erottamisella niin kuin Luxemburgin ulkoministeri viime syyskuussa. Euroopan kaaoksen syventyessä Unkarin tie saattaakin koitua edullisemmaksi kuin brittien lunnasrahojen maksu. Joitain viitteitä on on ollut huomattavissa säröistä euvostoliittolaisessa unelmassa jo ennen viimeisimpiä käänteitä. Esimerkiksi juuri Unkari ja Slovakia ovat syyttäneet alkuvuodesta Unionia läntistä Eurooppaa huonompien elintarvikkeiden päästämisestä itäisille markkinoille. Tarkkailija voi pohtia, ovatko kyseessä olleet rangaistustoimet vai yleinen vika valvontajärjestelmissä.

Euvostoliiton taloudellisen jakaantumisen ja turvattomuuden kasvamisen keskellä meitä suomalaisia tervehdittiin valtiollisen mielipiteiden säätelijän Ylen toimesta tänäkin aamuna luettelemalla turvallisuusuhkia. Koska jokainen tajuissaan kulkeva voi ne jo havaita, Ylenanto katsoi aiheelliseksi korostaa uhkista pahimmaksi ”Venäjän kasvanutta sotilaallista uhkaa” aikana, jolloin kaupunkien aukioilla ja yleisötapahtumissa saadaan pelätä aivan jotain muuta kuin venäläistankkeja. Yhtä kaikki, show jatkuu ja marionetit kootaan kerta toisensa jälkeen taputtamaan ja ylistämään tätä euvostojen unelmaa. Ellei sana muuten tehoa, kaikuvat kujat anarkistien sotahuudoista.



torstai 13. huhtikuuta 2017

Turvatonta rauhaa


Euvostoliiton ”rauhanprojekti” toi turvattomuuden kaduille



Kulunut fraasi euvostouskovien suussa kuuluu, että Bryssel on taannut Eurooppaan vuosikymmenien rauhantilan. Kriitikoiden rauhantahtoa on pyritty ainakin rivien välistä kyseenalaistamaan. Käsittääkseni pelko, terrori ja epävarmuus yhdistyneenä alati läsnäolevaan kuolemanvaaraan liittyvät sotatilaan. Viime päivien tapahtumat kautta Euroopan Tukholmaa myöten ovat viestittäneet olotilasta, jonka voi mielestäni liittää sotaan. Niin kuin poliisijohtaja eilen totesi, poliisin toimintaympäristö on muuttunut dramaattisesti. Myös Supo-johtaja taannoin tunnusti uhkien lisääntymisen.

Lehtiotsikot kertovat virkavallan haasteista. Juuri äskettäin uhka marssi jo Ruotsin Haaparantaan, josta se kyllä
valuu meidänkin niskoillemme.

Euvostomaa on oman idealisminsa uhrilammas. Johtotasolla se on kieltäytynyt tunnustamasta pahuutta, joka ihmisjoukkoja ympäröi. Kauhistuneet, valveutuneet alamaiset ovat vuosikausia koettaneet saada poliitikkoja järkiintymään. Valtioita ei voi johtaa tunteella ja halailumentaliteetilla. Massasta löytyy aina ennen pitkää kuolemansyleily. Keskiaikaiset ja keskiaikaisina itsepintaisesti säilyvät uskomukset pysyvät kurissa ainoastaan ankaralla kädellä. Lähi-Idän luulisi olevan ohittamaton esimerkki siitä, ettei inhimillisyyden kannettu vesi pysy kaivossa. Saksan, Tukholman ja Pietarin terrori-iskut ovat sentään saaneet jo pääkirjoituksetkin kirkumaan iskujen mahdollisuudesta Helsingissä. Tietyssä mielessä helsinkiläiset ovat miltei kutsuneet moista kuritusta itselleen sietämällä sadunhohtoista multikultturismia ja maastakarkotettavien paapomista. Esimerkkiä taidetaan tässäkin ottaa viimeistä piirtoa myöten vanhasta emämaasta Ruotsista, jossa on vastattu tappajarekkailijoiden itsensätoteuttamiseen massiivisella joukkohalauksella. Ruotsin tullin on kerrottu osaltaan jatkaneen piirileikkiä laiminlyömällä tehtävänsä jättämällä Tukholman lentokentän ja satamat vartioimatta terrori-iskun jälkeen.

Terroristipiirien toisinaan esittämät väitteet esimerkiksi Ruotsin pikaisesta kukistamisesta eivät äkkiä vaikuta kovinkaan liioitelluilta, itse asiassa Ruotsi taitaa olla jo alistunut. Suomen poliisi sentään on kuulemma kaivanut lentoasemalla konepistoolit repusta pääsiäisen ajaksi.

Maikkarin uutisen mukaan vain kaksi viidestä suomalaisesta uskoo poliisin kykenevän nykyisillä resursseilla turvaamaan kansalaisten arkea. Ei tarvitse olla nobel-tutkija oivaltaakseen virkavallan tehtävän toivottomuuden. Vaikka suurimmat yleisötapahtumat turvattaisiinkin sotilasleirien tapaan, jäljelle jäävät säännölliset kokoontumiset kauppakeskuksissa ynnä  joukkoliikenne niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Tekijä tai tekijät saattavat marssia vaikka suoraan Ruotsista tunteja ennen iskuaan. Eihän nykyään ketään saisi heti rajalta käännyttää, vaan kirkkokin rientää kätkemään noita ”vastarintataistelijoita”. Edetessään uhka ajaa alamaiset kyhjöttämään omissa betonikuutioissaan. Päävastuullinen Euroopan ihmisuhreille itse tekijöiden ohella on liittovaltio, joka on ollut kiihkoinen viedessään vasalleiltaan oikeuden sulkea omat rajansa. Brysselin raivon on saanut kokea etenkin uppiniskainen Unkari.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen pyrkimys henkilöstövajeen korvaamisesta jonkinlaisella eläkeläispoliisien nostoväellä kertoo yhteiskunnan hätätilasta. Olemme itse asiassa sodassa, jonka muukalaisten on sallittu tuoda mukanaan ja agitoida jälkikasvunsa keskuudessa. Ajatus virkavallan ahdingosta ei suinkaan ole uusi tai ihmeellinen. Jo vuonna 2015 silloisen poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan syrjäseutujen hälytysajat olivat jo liian pitkiä. Lapissa ei olisi ollut syytä enää vähentää yhtäkään poliisia. Nyt viime tammikuussa ministeri Risikko yritti rauhoitella, ettei poliisin toiminnassa tingittäisi ”olennaisesta”. Nyt sitten hallintoalamainen voi vain todella kainosti toivoa poliisin todella keskittyvän tuohon olennaiseen ajatuspoliisitoiminnan sijasta.

Viime elokuun kaltainen propaganda Suomesta turvallisuuden onnelana olisi syytä jo haudata. Mainitussakin tutkimuksessa kuitenkin todettiin Suomen virkavallan tietty heikkous uhkien edessä. Koko Euvostoliiton tulisi ottaa ankara ote eurooppalaiseen elämään sopeutumattomia kohtaan. Jotain reaktiota voimme olla huomaavinamme Saksan valtiovarainministerin ”jyrähtäessä maahanmuuttajille”. Kaikki tuo vain on vuosia liian myöhään aikana, jolloin Turkin diktaattori harjoittaa sisäpolitiikkaansa avoimesti kautta Saksan ja muun Keski-Euroopan ["Hollanti saa maksaa"] sekä uhkailee saksalaisia kansanedustajia niin kuin syksyllä tapahtui. Euvostojärjestelmässä pankkiirit ovat toki pääarkkitehteina, mutta ohjaamoon on myös päästetty leikkirattinsa kanssa puppuidealistit, joiden tehtävänä on ollut halvaannuttaa eurooppalaisten itsesuojeluvaisto.

Paras vaihtoehto eurooppalaisten kannalta olisi pitäytyä tarkasti säädellyssä maahanmuutossa. Tiedä sitten, joutuuko Ranska avaamaan uudestaan Pirunsaarensa mantereella muhivia sopeutumattomia varten. Joka tapauksessa paperittomat ja identiteetiltään tuntemattomat olisi pitänyt saada pois vaeltelemasta keskuudestamme. Oma lukunsa olisi toki heidän kohtelunsa eristyssaarella ja muiden kuin selvien rikollisten vapaa oikeus poistua takaisin lähtömaahansa. Yhteiskunnan ensi sijainen velvollisuus on turvata jäsentensä turvallisuus. Muuten se ei eroa tyranniasta. Vastaanottavia maita tulisi maksajina kunnioittaa edes sen verran, että ne saisivat päättää ketä ja kuinka paljon ne ottavat vastaan. Muun muassa Halla-ahon ehdotus kokoamisleireistä ja hakemusten käsittelystä Euroopan ulkopuolella olisi ollut järkevän hallinnon toimintaa. Samoin Unkaria on arvosteltu perusteetta sen majoittaessa tulijat leireihin, joista on toki oitis saanut lähteä lähtömaahansa. Leirien yhdistäminen jollain lailla sodan ajan keskitysleireihin edes mielessä on henkistä vastuuttomuutta. Koska toimenpiteisiin olisi pitänyt ryhtyä jo vuosia sitten, jonkinlainen jälkiviisauden leima on väistämätöntä. Turvapaikkaturismin bisnes on jo päässyt juurtumaan.

Tiedoksi euvostopolitrukeille: Olemme sodassa. Jihadistit ovat kyllä toistuvasti julistaneet tuhoavansa tilaisuuden tullen meidät. "Rikomme ristinne ja orjuutamme naisenne"  - siinäpä pääsiäissanomaa kerrakseen jo kolmen vuoden takaa. Vuosikausien rintamalinjojen aika näyttäisi olevan ohitse. Etuvartio aukeaa jokaisella rautatieasemalla ja kauppakeskuksessa, koska avasitte rajat.




maanantai 10. huhtikuuta 2017

Vihreän hämärän maa?


Poliittiset egot saivat eilen jälleen näytelmänsä. Ruudussa pönöttivät iltaansa poliittiset eläimet, ja toimittelijat koettivat selostella tapahtunutta kuin elähtänyttä tosi-tv -farssia. Oman osansa varasti jälleen nikotteleva tekniikka, joka ei ollut parasta mainosta sähköiselle asioinnille pantatessaan lopullista äänestysprosenttia. Jonkinlaisena halaajaväen ”kapinana” pyrittiin nostamaan esille vihreän joukon kannatuksen nousu, joka toki prosentteina oli muikea jääden valtakunnan voimasuhteissa yhä selkeästi kokoomuksen, demarien ja kepulin taakse.

Tällä kertaa politrukkien karusellissa taputeltiin vihreätä
selkää. Väestökatastrofi kätkettiin taitavasti koulutus-
jeesustelun alle.
Toki paikallisesti Ville Niinistön kaaderien eteneminen tulee näkymään. Muun muassa Ylenanto on jo ehtinyt todeta puolueen saaneen saaneen ykkösaseman Jyväskylässä, mikä ei suuren yliopisto- ja koulukaupungin tapauksessa liene yllätys. Mitä enemmän väki pääsee huseeraamaan toisten tienaamilla rahoilla sitä helpommin jalat irtoavat maasta. Turussa väestöllinen ja poliittinen kehitys on ollut Varissoineen punavihreätä agendaa ajavaa. Tampereen tapausta ei kai liene syytä juuri selitellä.

Seurasin illalla Ylenannon tulosiltaa miltei loppuun asti. Toimittelijoille ja vihreille näytti olevan kaikin puolin vaikeata niellä kokoomuksen ja etenkin Jan Vapaavuoren menestys pääkaupungissa. Sivulauseissa kummitteli lähestyvä pormestarinvaali. Luonnollisesti kellään ei ollut munaa ottaa esille suurta möykkyä eli uhkaavaa suurmoskeijaa. Eihän toki sellaista olisi voinut Yleisradion kanavalla todeta. Jossain kommentissa tuskailtiin, että ”eiväthän äänestäjät tehneet päätöstä pormestarista [taustalla päätöstä moskeijan rakentamisesta]”. En tiedä, olenko sentään ainoa, jolle tuli mieleen ihmetellä, kuinka yksinkertaisina politrukit rahvasta oikein ovat pitäneet. Elleivät ihmiset pääse itse sanomaan viimeistä sanaa islamistien hankkeesta he tietenkin tahtovat varmistella päättäviin asemiin väkeä, jonka kanta asiaan on ollut mahdollisimman selvä.

On ainakin annettu ymmärtää esimerkiksi Uusimaa-lehden mukaan, että Vapaavuoren ja Sinnemäen moskeija-kannoissa on ollut selkeä ero. Ennen vaaleja Sinnemäki julisti, että suurmoskeijan rakentamiselle ei ole esteitä. Asiaa ei muuttanut miksikään väite ”lopullisen kannan” puutteesta. Ajatteleva äänestäjä ei tahdo riskeerata antamalla avaimet Sinnemäen kaltaiselle henkilölle. Suurin yksittäinen tekijä Vapaavuoren menestyksen takana on epäilemättä ollut hänen mielipiteensä suurmoskeijasta.

Tulosillassa ei sanaakaan moskeijasta. Hyvin sensuuri toimii.


Helsingin Pravda on kiiruhtanut ilakoimaan perussuomalaisten arvojen hävinneen. Johtopäätös on punavihreältä kannalta turhan idealistinen. Unkarin ja jossain määrin Puolankin poliittisen johdon toiminta Brysselin matu-pumpun edessä osoittaa, ettei olemattomien rajojen politiikka ole Euroopassa ainoa mahdollisuus. Kun Ruotsi vuonna 2015 päästi kymmeniä tuhansia matuja marssimaan maansa halki Suomeen, hallituksemme alistui muukalaistulvaan ja pisti jopa varusmiehet tulijoiden laukunkantajiksi. Samalla sinetöitiin perussuomalaisten tulevat tappiot. Soinin joukot itse pettivät arvonsa jäämällä hallitukseen.

Merkille pantavaa illan kommenteissa oli vihreiden piehtarointi koulutusasioissa aivan kuin leikkaukset ja muutokset sillä saralla olisivat jotenkin erillisiä, irrallaan suuresta kokonaisuudesta. Vihreän hämärän maassa käytännössä alle viisi miljoonaa ja heistä vielä toistaiseksi työllä siunattua kannattelee harteillaan koko maailman tuskaa. Avoimet rajat imevät jokaisen paikalle eksyvän sisälle eikä ketään saisi kuljettaa maasta. Kysyä ei saa, olisikohan joissain tapauksissa tulijan omilla teoille jotain merkitystä hänen aiemmin kokemiinsa vaikeuksiin.

Vihreiden okeata merkitystä yhteiskunnassa lukija voi itse pohdiskella esimerkiksi silmäilemällä Ylenannon tulospalvelua:




Näinä viikkoina niittävät rekat Euroopassa idealismin satoa. Karmeat tapahtumat ovat saaneet punavihreän väen polkemaan jalkaa, koska maailma ei pyöri heidän oppiensa mukaan. Näyttävästi Tukholmaan pystytettiin halauskampanja vastineena väkijoukkoihin kaasuttaville terrorikuskeille. Häveliäästi terroristit häivytetään otsikoista syyllisten rekka-autojen taakse.

Juopa maaseudun ja kaupungin välillä syveni eilen taas tuntuvasti. Niin kuin laajan euvostomaan sydänmailla Keski-Euroopassakin pian täälläkin suurimmat kaupungit ovat eriytymässä omiksi aatteellisiksi pesäkkeikseen, joiden asukkaat eroavat etnisesti ja uskonnollisesti ympäristöstään jakaen yhä vähemmän yhteisiä perusarvoja. Ennen yhteinen maa jakaantuu segmentteihin, joissa talvisodan hengen kaltainen yhtenäisyys sulaa mahdottomuudeksi. Itäkeskuksen imaani ei voisi olla käsityksineen kauempana kainuulaisella huoltoasemalla pilsneriä ryystävästä harjastukasta.

Tulevaisuus näyttää, kuinka paljon vihreiden esiinmarssi on ollut punavihreätä haavekuvaa ja harhaa tai maamme sortumista vihreään hämärään.



sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Symbolien päivä


Puhe vaalipäivästä on nykyään lähinnä vertauskuvallista lähinnä kahdesta syystä: ensiksikin ”viivansa” on päässyt vetämään jo useana päivänä vaikkapa lähimmässä ostoskeskuksessa. Toiseksi havainnot viime vuosien euvostotodellisuudesta ovat osoittaneet, että todella tärkeät päätökset on tehty jossain aivan muualla kuin alamaisten keittiönpöytien ääressä. Jos jokin olennainen ratkaisu lipsahtaa rahvaan käsiin ja putkahtaa ulos vääränlaisena, pistetään pystyyn uusi äänestys. Tänään ratkaistaan ainakin edes tarujen tasolla paikallishallintoa sen täydellisen myllerryksen kynnyksellä. On sanottu ja sana on ilmassa kiirinyt, etteivät tulevat valtuutetut tiedä, millaisen päätäntäpöydän äärelle pääsevät. Sotea ja uutta maakuntahallintoa ahdetaan kuin hevosen syönyttä käärmettä pulloon. Ilmeisesti käsky pääkonttorilta on kuulunut, että Suomessa kautta kuntien vuosikymmeniä toimineet järjestelmät on survottava sekaisin. Ai niin, kalenterin mukaan tänään on myös suomen kielen ja Mikael Agricolan päivä, symboleja nekin.

Vielä toistaiseksi euvostovalta sallii vanhojen
kansallisten symbolien käyttämisen mm.vaalipäivinä.
Tossujen pitäisi siis torpasta kuin kartanoltakin talsia lähimpään äänestyspaikkaan. Onhan niitä äänestysteemoja tarjoiltu. ”Korruptiovapaa” provinssimme marssittaa esille väkeä, jonka pitäisi ainakin mielikuvatasollamme hallita paikallista päätösvaltaa, joka taas monessa kunnassa pääsee hellimään suuruudenhulluja ja jopa vaarallisia suunnitelmia. Helsinkiläiset ovat uuden edessä minareettien varjon uhatessa langeta pääkaupunkimme ylle. Suurmoskeija on vieraan valtamerkin tunkeutumista reviirillemme. Käytännössä sen ulkoisten mittojen olemus näyttäisi viestittävän uutta valta-asemaa. Tiettyjen puolueiden edustajat ovat kautta linjan antaneet ymmärtää alistuvansa epämääräisesti rahoitetun ja vierasta aatetta julistavan kolossin tulemiseen. Henkilövaalista on turha puhua, sillä valtuustoissa vallitsevat puoluevallan säännöt. Muuan tapaus Sisä-Suomessa sai vaalikaudella valtakunnallistakin julkisuutta ja olkoon esimerkkinä kunnallispolitiikan limaisesta sammiosta. Vastaan pullikoivia valtuutettuja uhkaavat ääritapauksissa erottaminen toiminnasta ja syytetoimet. Vaikka kyseisen tapauksen huijarin toiminnasta on melkoisesti tietoja, silti esimerkiksi Yle julkaisi vielä tammikuussa artikkelin, joka lähes uhriutti tätä, mikä kertoo selkeästi paikallispolitiikankin taakse kätkeytyvistä rakenteista.

Vaikka ehdokkaan valinta saattaa olla enemmän kuin vaikeata, äänioikeutensa käyttäminen on tärkeätä etenkin niille, jotka tahtovat muutosta nykymenolle ja estää pähkähulluimpien projektien etenemisen. Hankkeiden kannattajat kyllä saavat omat kaaderinsa liikkeelle. Äänestäjien nukkuminen edistää yhteiskuntamme hajottamista, mikäli poissa kopista pysyvät etenkin rappion ja liittovaltaisen ahneuden vastustajat. Vaikeneminen on tässä tilanteessa tuen osoittamista. Kunnallisvaaleja voidaan tietyssä mielessä pitää myös lähestyvien valtakunnallisten vaalien lämmittelykierroksena, jossa poliitikot etsivät säätöjä suurempiin mittelöihin. Vähättelyn sijaa ei ole, koska juuri kunnallisvaaleissa toimii myös valtakunnanpolitiikkaan ponnistavia ja siellä jo puuhastelevia henkilöitä. Tämä on paikka pyrkiä ampumaan alas kaikki hirvittävimmät poliittiset otukset ennen kuin ne nostetaan Arkadianmäen jalustalle ja sitä tietä edustamaan provinssiamme Brysselin lihapatojen ääreen.

Olemme siis heränneet symbolien päivään. Vielä toistaiseksi salkoon on vedetty Suomen lippu. Saattaa koittaa aika, jolloin ainoa sallittu on muuan tähtilippu sinisellä pohjalla elleivät eurooppalaiset lopulta järkiinny. Omista koulupäivistäni on niin kauan, etten tiedä, miten uusia sukupolvia valistetaan Mikael Agricolasta. Onkohan hänkin tulevaisuudessa vaarallinen, separatismia symboloiva provinssin kirjakielen isäksi kutsuttu vertauskuva, josta ei saa puhua – ei varsinkaan väistyneen uskonnon yhteydessä?