maanantai 28. syyskuuta 2015

Arvotaan seuraava henkilöllisyys


Taannoin pääministeri Sipilä lupasi valtiovallan kartoittavan niitä niin sanottuja vetovoimatekijöitä, jotka houkuttelevat muukalaisia maahamme. Jo aiemmin on todettu herra pääministerin olleen omilla toimillaan yksi houkuttelevuustekijä. Nyttemmin muun muassa Turun Sanomien paperilehdessä on kirjoitettu, että henkilökortin saaminen helpottuu. Tässä jos missä on kyse huomattavasta vetovoimatekijästä. Jo jonkin aikaa valmisteltua lakimuutosta ei ilmeisesti tahdota arvioida muuttuneessa tilanteessa.


Kun ilman papereita tulevat turvapaikanhakijat saavat suomalaisen henkilöllisyystodistuksen, he ovat samalla sisällä Euvostoliitossa. Kaunis ajatus hädänalaisten auttamisesta vesittyy jo tulijoiden valtaisan määrän vuoksi. Kaikista vakuutteluista huolimatta en saata uskoa, että viranomaiset kykenisivät tai ehtisivät käsittelemään tarpeeksi tarkasti kymmeniä tuhansia hakemuksia aikana, jolloin rahojen sanotaan olevan loppu aivan yhteiskunnan perustoimintoina pidettyjen laitosten ylläpidosta. Yhteiskuntamme ajatusmaailma on muuttunut vakavissakin asioissa hälyttävän impulssiiviseksi ja lyhytjännitteiseksi. Auttamisen trendi muuttunee viimeistään talvella kuluneeksi hokemaksi, jolla ei kyetä tarpeeksi ostamaan pintavaahdon ”hyvän ihmisen” leimaa, jotta sen voisi hyödyntää sosiaalisissa verkostoissa. Kun leikkausten ja lisämaksujen kuristusote kantaväestöstä tiukkenee, ”sukankutominen” on pian niin passé! Kunnat ovat jo heränneet uumoilemaan tulevia vaikeuksia

Valtiovalta on myös vihjaillut helpottavansa muukalaisten rajoituksia työnteolle. Sinänsä yksilötasolla hyvä ratkaisu, mikäli niitä töitä olisi oikeasti tarjolla. Mistä kohta vapaaehtoisia pyörittämään majoituspalveluja tai ruokitsemista? Kenties muukalaiset keskuudessaan? Kuinka se palvelisi kotoutumista? Yli puolen miljoonan tarpeettoman kantasuomalaisen lisäksi on taiottu pian muutamassa vuodessa toinen mokoma sellaisia, jotka eivät taida edes kieltä tai muutakaan erikoistaitoja.

Nykyaikaisessa yhteiskunnassa toimimiseksi tarvitaan tunnistettava henkilöllisyys. Nyt sellainen sitten keksitään. Mikäs siinä, mutta tässä tarjotaan oiva tapa pyyhkiä pois entinen ryvettynyt minänsä ja aloittaa ”puhtaalta pöydältä”.  Ilmeisesti erään afrikkalaisen joukkomurhaajan tapaus ei ole opettanut mitään. Uudet asukkaat eivät sinällään tuo takaisin automaattien ja globalisaation viemiä työpaikkoja. Kun näitä uudisasukkaita kerääntyy tarpeeksi yhteen, seuraukset tulevat olemaan traagiset, sillä tokihan asianomaiset itse muistavat, mitä he ovat tehneet ja mitä ne toiset. Euvostoliiton olisi heti aluksi täytynyt kyyditä kaikki laittomasti saapuneet paperittomat takaisin meren ylitse. Niin kuin on jo usein todettu, laillinen tapa olisi ollut tulla pakolaisohjelmien kautta eikä villiintyneen sonnilauman lailla omin neuvoin.

Ongelma on nimenomaan tulijoiden suuri määrä ja heidän alkuperäkulttuurinsa suuri ero vastaanottajiin nähden. Jo uskonnolliset tekijät on tunnustettu vaikeiksi jopa maahanmuuttajien taholta. Viranomaiset ovat itsekin myöntäneet, ettei tulijoiden taustoja kyetä kattavasti määrittelemään. Niinpä on päätelty, että väärinkin tiedoin henkilöllisyystodistuksen saanut toimiessaan olisi seurattavissa tuon hänelle myönnetyn henkilöllisyyden kautta. Kuka pystyy takaamaan, ettei noilla puliveivareilla siltikin olisi jossain takataskussa lukuisia valehenkilöllisyyksiä, joita on vain nyt suomalaisten suosiollisella avustuksella lisätty yhdellä? Kerran Euvostoliittoon ilmestyttyäänhän he ovat saattaneet seikkailla jo lukuisten maiden halki.

Tietyt piirit ovat innoissaan näistä uusvirtasista, koska kuvittelevat autioituvan maaseudun ja hiipuvan syntyvyyden vitsausten maassamme helpottavan. Hiljattain muuan nuori nainen avautui lehden artikkelissa siitä uskomuksestaan, että muukalaiset olisivat Lapin pelastus. Muutama vuoden takaisissa, huomattavasti tyynemmissä oloissa rohjettiin olla huomattavasti pessimistisempiä. Maahanmuuttoon ja sen edullisuuden perusteluihin liittyy toinen päivän puheenaiheista eli huonon taloudellisen tilanteen heijastuminen syntyvyyteen. Luonnollisena seurauksena yhteiskuntamme muutoksista perhekoot ovat pienentyneet ja lastenteko on lykkääntynyt entistäkin myöhemmäksi. Talouskehitystä ja teknologian tulevaisuudennäkymiä silmätessä ei voi olla huomaamatta, kuinka sokeata on etsiä jotain mystistä huoltosuhteen korjautumista haalimalla maailman ääristä uusiohenkilöitä korvaamaan luonnollista poistumaa. On nimittäin niin, että länsimainen kulttuuri ja sitä mukaillen osin myös kehittyvät kolmannet maat ovat syöksymässä automaation kautta aikakauteen, joka ei tarvitse nykyistäkään määrää ihmisiä eikä varsinkaan tulevaisuuden ”huoltosuhteen korjaajia”.

Mikäli tulokkaat sulautuvat jollain odottamattomalla tavalla länsimaiseen kulttuurin raunioille, he ovat väistämättä yhtä lailla ylijäämäväkeä kuin kantaväestökin. He toki ovat ilmeisesti enemmän puoliaan pitävää ainesta, mikä tuonee oman lisämausteensa kaaokseen. Toinen tie on jonkinlainen paluu keskiajalle, jolloin länsimaiset rakenteet murtuvat lopullisesti ja viimeisimmät teknologian merkit hylätään. Tavallaan se olisikin paluuta ihmisen juurille – vaan ei länsimaisen ihmisen.

Mediamme kyllä tiedostaa, mitä se on tekemässä. Kertoessaan henkilökortin saamisen helpottumisesta ja väärinkäytösten hyväksymisestä muuan sanomalehti väittää samalla sivulla poliisijohtomme pitävän pelkoa maahan soluttautuvista terroristeista liioiteltuna. Kukapa tuohon enää uskaltaa luottaa? Yhteiskuntaan piiloutuneet solut saattavat uinua vuosikausia. Valitettavasti tässäkään asiassa kansalainen ei voi enää uskoa euvostoliiton politrukkien virkakoneiston läpi julistaman sanoman totuudellisuuteen.



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Auktoriteettiuskon murhenäytelmä


Pääministerimme arvostelukyvyn puute on käynyt jo monta kertaa ilmi, ei vähiten ns. pakolaiskriisin yhteydessä. Meistä suomalaisista ja meidän auktoriteettiuskostamme kertoo karua kieltä, että yhä uudelleen vaaleissa menemme vanhojen puolueiden retkuun. Pitäisi olla uskallusta vaatia ja käydä läpi vaikka vaalit kerran vuodessa, kunnes ohjaksiin saadaan väkeä, joka on valmis tarvittaessa uhrautumaan isänmaan puolesta unohtaen Brysselin palkkiovirat.

Kuva Wikimedia Commons
Tässä yhteydessä tietenkin joku ottaa esille, ettei valtiolla muka olisi varaa alinomaan kutsua väkeä uurnille. Puhuttaisiin myös vaaliväsymyksestä. Olisikin syytä tehdä jotain muuta kuin nykyinen vatulointi eli pohtia enemmän syitä kuin seurauksia. Miksi jeppe jättää äänestämättä? Miksi meillä vaalista toiseen jatkaa sama revohka vallassa ja ainut viime vuosina vaihtoehdoksi asettunut taho sulaa hallituksessa pysymisen tähden hajuttomaksi, mauttomaksi ja etenkin mitään tekemättömäksi?

On totta, ettei hallituksesta ole syytä lähteä, mikäli tilalle astuu vaihdossa jo umpikuluneita vaihtoehtoja. Sen vuoksi tähtäimenä tulee olla ehdottomasti uudet vaalit. Vanhan vallan seuraava vastaväite lienee, että jatkuvien vaalien vuoksi maassamme ei mitään tapahtuisi. Suora kysymys kuuluukin, mitä helvetin kehitystä muka viimeisten muutaman vuoden aikana täällä on tapahtunut? Stubbin katastrofikerhon kaudella ainakaan korostetusti ei tehty mitään, mutta kansaa pidettiin jääräpäisesti kyseisen kabinetin panttivankeina koko tuomion ajan.

Vallanpitäjät eivät vapaaehtoisesti heikennä omaa asemaansa. Se on jo nähty. Ihmiset puolestaan uskovat naiivisti viimeiseen asti etujensa rippeiden säästymiseen. Sitten kun itse oksalta pudotaan voimat ja keinot ovat loppu. Persaukista ei kuunnella. Me voimme loputtomiin vaatia poliitikoilta yhtä sun toista, mutta he elävät vain meidän antamallamme mandaatilla. Sipilän silmänkääntötemppu oli ainoastaan taitavaa hämäystä. Niin oli myös taannoin kokoomuksen sumutus Sari Sairaanhoitajille, joka ilmeisesti meni täydestä ja osaltaan oli edesauttamassa Kataisen ja Stubbin synkeän surullista valtakautta.

Tässä tulemme auktoriteettiuskon karmeimpaan ytimeen. Kansa on taipuvainen luottamaan ihmisiin, joilla on statusta, rahaa ja komealta kalskahtavia oppiarvoja. Tohtoria katsotaan ylös päin yhtään välittämättä tai tietämättä, mistä ”nukkekotirakennuksesta” hän väitöskirjansa on tehnyt. Koulutuksen kanssa tekemisissä olleet voivat toki selitellä tiettyjen kaavojen mukaan toteutettujen opinnäytteiden osoittavan tietämystä tiedon keräämisestä ja tieteellisestä käsittelemisestä. Tuossa näkökulmassa sivuutetaan olennaisin eli siis, mistä kyseinen henkilö on ollut kiinnostunut ja mitä tutkiakseen hän on aikaansa ja yhteiskunnan varoja käyttänyt. Korkeakoulujen loppututkintojen määrä on huono mittari tuloksellisuudelle. Täytyy olla rohkeutta myöntää oppiarvojen inflaatio ja henkisen pääoman kriisi.

Mammonan tuomalle arvostukselle on luonnollinen selityksensä. Ei ole sattuma, että Sipilää on varmasti paljolti arvostettu juuri hänen sosiaaliekonomisen asemansa mukaisesti. Tokihan miljonäärin oletetaan olevan fiksu. Näin on huolimatta siitä vanhasta fraasista, että lahjakaskin insinööri voi oman erikoisalansa ulkopuolella olla täysin kyvytön vaihtamaan edes lamppua.

No niin, meillä on esimerkki erilaisesta äänestyskulttuurista jo Euroopassakin. Sveitsiläiset harrastavat usein mitä erilaisimpia kansanäänestyksiä. Meille kansanäänestykset ovat kiellettyä herkkua. Vaikka kansanopetuksemme tasoa on aikanaan kovin kehuttu, meille on suoraan sanottu, ettemme ole kypsiä tekemään itse ratkaisevia päätöksiä. Kukaan ei ole osannut tai viitsinyt selittää, miksi meidän tulee aina juosta valtavirran mukana kokeilemaan uudenmallista pyörää. Minkä tähden emme saa jatkaa omaa tahtiamme, toimivien mallien mukaan? Alistuminen niin sanotun edustuksellisen demokratian ikeeseen on ollut murhenäytelmämme synnyn ydin. Olemme yhä uudelleen tyytyneet valitsemaan kaksisataa edustajaa ylikansallisten lobbareiden vapaaksi riistaksi. Kaiken lisäksi useimmat olemme valinneet yhä uudelleen.

Erityiset olosuhteet vaativat erikoiset ratkaisutkin. Maamme huutaa poikkeustilalakeja. Vanhan valtakoneiston pakkovalta on murrettava. Jokainen puolue täytyy jokaisen vaalin yhteydessä velvoittaa samanlaiseen nimienkeruuseen kuin uudetkin puolueet, kenties jopa äänikynnyksin. Se toisi tulosvastuun konkretian karriääripoliitikkojenkin ruokapöytään. Lisäksi Yleisradion toiminta on hahmotettava uudestaan. Aikaamme ei enää kuulu sellainen ”kansanvalistus” jota tuo verovaroin köllöttelevä, ylimielinen instituutio harjoittaa. Verotusoikeus täytyy ehdottomasti lakkauttaa ja palauttaa ihmisten valinnanvapaus maksamisensa suhteen. Harva asia on enemmän moraalia rappeuttavaa kuin joutua valtion pakkovallan kautta maksamaan sellaisen ideologian syöttämisestä, joka ei vastaa omia ihanteita.

Kansalla on oikeus myös valita toisella tavalla kuin itseään älymystönä pitävä yläluokka vaatii. Oikeus on myös tehdä vapaaehtoisesti vääriäkin ratkaisuja. Viime vuosina noita tollouksia on jouduttu nielemään pakolla ja harhaanjohdettuina.

Kansan joukosta on viimein löytynyt ihmisiä lähtemään liikkeelle. He ovat ilmaisseet huolensa ja surunsa siitä, millaiseen kuntoon Eurooppa-projekti on isänmaamme ajanut. He ovat myös tuoneet julki uskonsa siihen, etteivät sotaveteraanit olleet taistelemassa saattaakseen kotimaansa sellaiseen tahdottoman vasallin asemaan kuin mitä olemme viime viikkoina saaneet muukalaisvyöryn edessä nähdä. Valanpitäjät ovat lähteneet vastaiskuun käyttäen auktoriteettiuskoa paljaimmillaan. Aivan kuin joku ruotsinkielisen sanomalehden esille kaivama sotaveteraanin mielipide olisi jokin yhtenäisen ja kiistämättömän veteraanimielipiteen edustaja. Siinä sivuutetaan ne tiedot, joita kyseisen lausunnonantaja on kenties tapahtumista saanut. Lisäksi se halveksii sitä näkökulmaa, että yhä useampi meistä uskoo, että veteraaniemme kalliisti lunastama vapaa Suomi on luovutettu muutaman karriääripoliitikon henkilökohtaisten ambitioiden vuoksi. Kuka on kiistänyt, että neljänkymmenen vuoden takainen Suomi oli silloisissa oloissa varsinainen ihme ja eteenpäin pyrkivä maa?

Lopuksi vielä muutama sana kustannuksista. Jotkut saattavat kauhistella, kuinka paljon tuo alituinen äänestäminen tulisi meille maksamaan. Moinen päivittely on tässä katastrofissa melkoinen sivuseikka. Nykyinen järjestelmämme on ajanut meidät tilanteeseen, jossa velkaannuimme helmikuussa laskennallisesti 9000 euroa minuutissa! Tuossa kuviossa voimme huoletta äänestellä vaikka kuuden kuukauden välein, kunnes saamme ruoriin miehiä eikä Brysseliä ja Merkeliä kumartelevia hiiriä.


tiistai 22. syyskuuta 2015

"Täällä on kauheaa!"


Mitä tämä nyt on? Eikö rajan ylitse ollutkaan tulossa hengenhädässä olevia ja särkyneiden perheiden onnettomia? Syksy ja pimeä on vasta alkamassa ja pakoloiset purkavat Ylen ja Maikkarin sivuilla pettymystään. Vai onko tämä nyt sitä, mitä Sipilä tarkoitti vetovoimatekijöiden kartoittamisella?



Suomen vessat ovat kuulemma siivottomia. Kokemuksesta tiedän, etteivät mukavuuslaitokset etelän tomumailla nekään ylen siisteydellä voi ylpeillä. Ruoka on kallista. No, sen tietävät suomalaisetkin ja joutuvat sen ihan itse maksamaan, mikäli nyt senttiäkään taskussa enää kilisee. Vaatteita ei kuulemma ole...Hmm, kyllä kuulemma vaatekasseja on kanniskeltu ja mummot ovat värkänneet tarjolle ehtoja potkuhousuja. Koot tosin eivät ehkä ole partalapsia kohdanneet. Tupakka-askin hinta toki taitaa olla arvokas niille, jotka ovat tottuneet hiukan toisenlaiseen hinnanmuodostuspolitiikkaan. Falafelista kuulemma tarvitsee pulittaa peräti kahdeksan euroa ja panadolista kaksikymmentä.





Kuinkahan on? Eikö SPR lykkääkään taskuun tabuja ensimmäisten kuukausien ajaksi? Töitäkään ei kuulemma saa tehdä. Sadat tuhannet suomalaisetkin ovat täällä työtä vaille. Ja sitten ruoka-annokset vastaanottokeskuksissa ovat kuulemma liian pienet, jopa lapsille. Näkisittepä vanhustemme jäähtyneet vellit.


" – Täällä on ihan kauheaa. Tilanne on hankala. Turvallista täällä on, kaikkea on saatavilla, mutta täällä tukehtuu. "


Ovat pojat päässeet asian yhtimeen. Kun täällä kohta loska ja räntä alkaa lentää ja sohjoa velloo polvissa asti, tänne todellakin alkaa tukehtua, jokaikinen talvi. Nyt ollaan vasta syyskuussa. Odottakaapa vain marraskuuta, silloin lysti vasta alkaakin.

Niin poliitikkojammehan ette olekaan vielä todella tavanneet. Sitten kun porkkanarahat on tienattu jokaisella virkaportaalla saattekin kohdata ihan toisenlaisia pottunokkia. Ne ovat kyllä meillekin satuilleet milloin työvoimapulasta milloin nousukaudesta. Kumpiakaan ei ole näköpiirissä. Toki riittää hempeitä usvapäisiä ikäneitojakin, mutta siinä tapauksessa saattaa kyllä ilmetä tiettyjä kanssakäymisen väärinkäsityksiä.

Yhtä kaikki, koska lähteinä ovat Ylenanto ja Maikkari, on syytä olla hiukan varauksellinen oman hilpeytensä suhteen. Parempi kuitenkin pettyneiden on hyvissä ajoin jatkaa matkaa, ettei sitä turhautumista tarvitse täällä purkaa. On todella parempi, että kertovat kaikille sukulaisilleen, etteivät selväpäiset tänne tule!

Meidän suomalaisten täytyy saada itse korjata yhteiskuntamme vahingot ja laittaa syylliset tuomiolle!




maanantai 21. syyskuuta 2015

Mainosmies Sipilä ja invaasio


Pääministeri ei ole kuka tahansa maailmantuskassaan heittelehtivä humanisti, joka tahtoo loputtomassa syyllisyydessään luopua ihokkaastaan satojen miljoonien edestä. Kun pääministeri virkapaikaltaan julistaa tarjoavansa asuntonsakin maailman köyhille muukalaisille, sana kiirii kulovalkean lailla aina maailman äärille asti. Siitä nousee hänen kiertämätön vastuunsa ihmiskauppiaiden toiminnan tukemisesta eli uusien lähtijöiden houkuttelemisesta.


Pääministeri Sipilä Iraq Press Agencyn sivuilla. Yrmeästä ilmeestä huolimatta sanoma on selvä: tervetuloa
vain kaikki Suomeen.

Sipilän sanoma hehkui myös Al Jazeerassa.
Jo ainakin parisen viikkoa valtamedian ulkopuolella on keskusteltu Sipilän maailmalle antamasta signaalista. Vaikuttaa siltä, etteivät päättäjät ole kallistaneet korvaansa eleiden ja puheiden merkitykselle nykymaailmassa. Jopa kankean koneellisen käännöstyön tuloksena pikaisella selaamisella saa esimerkiksi Iraq Press Agencyn sivuilta sen käsityksen, että Suomen pääministeri Sipilä kilpailee Merkelin kanssa Euroopassa jonkinlaista solidaarisuuskilpailua maahan-muuttajien majoituksen suhteen. Viesti avuliaasta pääministeristä on levinnyt kuulemma lukuisiin sosiaalisen median sivustoihin. Kempeleen asunto on siis toiminut kiistatta tehokkaana vetovoimatekijänä jo muukalaisten alkuperämaissa ja sopii vain pohtia, kuinka moni matkalainen on aloittanut taipaleensa tämänkin tolkuttoman tekopyhän eleen vuoksi. Siinä ei paljon auta enää sekään, mikäli tulevina viikkoina käytännöt jollain lailla tiukkenisivat. Ihmisvirtaa on jo todennäköisesti kasvatettu.

Sipilä on toiminut sen pahkapäisen ideologian myyntimiehenä, joka on pyrkinyt propagoimaan meille ja maailmalle, ettei Eurooppa tulevaisuudessa selviäisi ilman huomattavaa invaasiota kolmansista maista. Kaikki tervetulotoivotukset on tarkasti välitetty eteenpäin niin kuin esimerkiksi saksalaisten jalkapallofanien banderollit ja sanomalehdissä olleet kannustavat kirjoitukset. Tämä on vähintäänkin edesvastuutonta aikana, jolloin automaatio ja globalisaatio syö ihmistyön tarvetta maanosassamme. Kyseessä onkin mitä ilmeisemmin tarve mullistaa Euvostoliiton työmarkkinat halpatyön saalistusmarkkinoiksi. Tulijoille on myös tehty selväksi esimerkiksi Cameronin Britannian vastuu libyalaisten elinolojen muuttumisesta sietämättömiksi. Eurooppalaiset siis ovat vastuussa. Miksi Sipilä on lähtenyt mukaan muun muassa tuon arabikeväänä tunnetun kumousaallon nostattaman hädän syyllisyyden kantamista?

Hyödyllisten idioottien maailmanhalailu on selkeästi otettu
huomioon muun muassa ar.qantara.de -sivustolla. Esimerkiksi
väestönsiirtojen uskonnolliset vaikutukset on tyystin
sivuutettu.Suomessakin on alettu puhua kielenopetuksen vai-
keuksista, koska muukalaisten kotouttamisessa paikallisen
kielen opettaminen on suuri, olennainen ponnistus.
On myös kiinnitetty huomiota siihen, että Euvostoliiton alueella syntyisi liian vähän lapsia. On täysin ohitettu syntyvyyden vähenemisen syyt ja se tosiasia, että kehittynyt teknologiauskoinen yhteiskunta ei tarjoa länsimaissa nuorelle väestölleen sellaisia tulevaisuuden taloudellisia näkymiä, että perheen kasvattaminen olisi järin houkuttelevaa. Ääriesimerkkinä on ollut kesällä Suomenkin televisiossa näytetty dokumentti Troikan kylmä kyyti, jossa todettiin muun muassa nuorten portugalilaisten alkaneen hakeutua Etelä-Amerikkaan Portugalin surkean työllisyystilanteen vuoksi. Tällaisen katastrofin keskelle on sitten vielä houkuteltu paikalle miljoonia ihmisiä joiden sopeuttaminen ja joiden harjoittaman uskonnon vaikutukset Eurooppaan tulevat vasta tulevaisuudessa hahmottumaan koko väestölle.

Tämä blogikirjoitus on saanut pontimensa eräästä nettipalstoilla olleesta keskustelusta, jossa väiteltiin siitä, kuinka moni muukalainen onkaan kotimaassaan keskustellut Suomen avomielisestä maahanmuuttopolitiikasta. Vastauksena epäilijöille voidaan todeta: kyllä, sanoma on kuultu ja seurausten koko summa on vasta edessä. Vastuu on pääministerillämme hänen toimiessaan maamme hallituksen päämiehenä. 


perjantai 18. syyskuuta 2015

Hitler ja Vihreä Vallankumous


Riippumaton tiedonvälitys on pelkkä myytti. Lehdistön esittelemissä opeissa on tärkeämpää miten ja milloin ne esitetään kuin itse kokonaisuus. Haarukkapaloina tarjoillut ajatukset kertovat usein enemmän omasta ajastaan kuin taustoista, joita alun perin on pyritty tuomaan esille. Taannoin Guardianissa esiteltiin amerikkalaisen historian professorin Timothy Snyderin uutta teosta Black Earth – The Holocaust as History and Warning. Lehden aterimiensa piikkeihin metsästämät viipaleet tarinasta ovat ajallemme mielenkiintoisia.

Holokausti on vuosikymmenien kuluessa käsitteenä elänyt omaa elämäänsä. Siitä on tullut instrumentti, jolla pyritään säätelemään länsimaailman ajatuskulkua. Esitellessään kirjaa Guardian aloittaa poimimalla maininnan historioitsijan henkilökohtaisesta suhteesta massamurhan muistoon ja siitä kertovaan vanhaan valokuvaan. Tuon katkelman lopussa tehdään selväksi, kuinka Snyder ihmettelee ja selittelee auttajien vähäisyyttä. Käsiteltäessä joukkomurhien uhreja ainakin lehden valitsemissa kohdissa käsitellään muita kuin juutalaisia ainoastaan jossain ylimalkaisessa sivulauseessa, joten sikäli kyseessä on sangen perinteinen asetelman hahmottaminen natsit vastaan juutalaiset. Sen merkitys selviää tekstin edetessä.

Olennainen pohdinnan aihe on, tulisiko meistä uuden katastrofin kourissa massamurhaajia. Sinänsä kysymys on erittäin ajankohtainen Euroopan vääntelehtiessä nykyisessä kaaoksessaan. Olemmeko muka jotenkin ”parempia ihmisiä” kuin Hitlerin ajan saksalaiset? Snyder selittää Holokaustin alkaneen ajatuksella, etteivät ihmisen vaistot ole moraalisia. Ihmisten kilpaileminen rajallisista resursseista rotujensa jäseninä sidotaan tässä tarkoituksella Hitlerin ajatuksiin. Meidän ajassamme puheet kansoista tahdotaan tietyissä piireissä puolestaan automaattisesti kytkeä rotuajatteluun. Tuota kilpailua ei katsottu estävän minkään uskonnollisen, filosofisen tai poliittisen katsantokannan. Perinteiset valtiot olivat tuomitut romahtamaan mainitussa rodullisessa kamppailussa. Tuossa yhteydessä Hitler erityisesti, Snyder korostaa, erehtyi kieltämään, ettei maatalouden kehittyvä teknologia voisi muuttaa ihmisten välisiä suhteita tai ravitsemusta.

Hitlerin vaihtoehtona tieteelle ja politiikalle esitellään Elintila eli Lebensraum. Elinympäristö ja ekologinen paikka merkitsi siis käytännössäkin tilaa elää, ruokkia itseään ja ja lisätä kaltaisiaan. Tässä vaiheessa lukija saattaa muistaa, kuinka edullinen jo tiettyistä syistä hyödyntämättä jäänyt Brest-Litovskin rauha Venäjän kanssa 1918 olisi Saksalle ollut avatessaan tien muun muassa Ukrainan käyttämiseen. Mukavuuksien- ja turvallisuudenhalu eivät olisi tulleet tyydytettyä ennen kuin saksalaiset olisivat saavuttaneet amerikkalaiseen elämään verrattavat olosuhteet.

Snyderin mukaan Hitler ei ollut ainoastaan kansallismielinen tai autoritaarinen, vaan hänen tavoitteenaan oli palauttaa Saksan valtion luonnolliseksi katsottu olotila. Tässä yhteydessä ei ole tarkoitus käsitellä niitä muuallakin laajasti eriteltyjä tapoja, joilla natsit käyttivät hyväkseen valloittamiensa alueiden jo olemassa olleita etnisiä ja poliittisia jännitteitä ajaakseen omia tavoitteitaan. Merkittävä on Snyderin toteamus siitä, että toteutuakseen toisen maailmansodan ajan hirmutöiden kaltaiset toimet vaativat yhteiskunnan perusrakenteiden sortumista, jakaantumista fragmenteihin. Juuri sellaista kehitystä kohti Eurooppa on ollut juoksemassa rakentaessaan uutta, kulttuurien Baabelin tornia.

Ravitsemus on näkökulma, joka kenties kirjoituksessa on mielenkiintoisinta. Snyder jopa esittää kysymyksen, olisiko Hitler aloittanut sotansa, mikäli Euroopan ongelma elintarvikepulan sijaan olisi ollutkin ylituotanto. Vuonna 1989 maailman elintarvikkeiden hinnat olivat puolet siitä kuin 1939. Sittemmin tilanne on muuttunut moninaisten luonnonkatastrofien ja väestönkasvun vuoksi, joten professorikin tunnustaa Vihreän vallankumouksen ja Hitlerin ylenkatsomien tieteellisten keksintöjen saavuttaman edun huvenneen suhteessa natsien ideologian mukaiseen tilanteeseen kilpailtaessa resursseista. Tekstistä välittyy Snyderin usko ilmastonmuutokseen sekä pelko jäätiköisen ja Siperian sulamisesta moninaisine vitsauksineen.

Globalisaatio on ajanut nykyihmisen kaltevalle pohjalle seurauksin, joita on monissa yhteyksissä käsitelty. Hitleriä professori kutsuu ensimmäisen globalisaation lapseksi viitaten 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tapahtuneisiin suuriin poliittisiin muutoksiin Euroopan voimasuhteissa. Nykyisen globalisaation yhteydessä hän arvostelee amerikkalaisena amerikkalaisten ongelmallista suhtautumista niin Holokaustiin kuin Hitlerin maailman kaltaisten olosuhteiden koittamiseen maailmanlaajuisesti. Toiminta Irakissa ja lapsellinen uskomus vapauden ja oikeudenmukaisuuden nousemiseen siellä on ollut kiistämätön virhe. Hän toteaa Irakissa kuolleen hyökkäyksessä ainakin yhtä paljon ihmisiä kuin sitä ennen.

Näkökulmat ovat mielenkiintoisia, vaikka Hitleristä sinänsä on kirjoitettu varmaan kilometrikaupalla. Miksi sitten tämä kirja juuri nyt ja miksi se saa huomiota tässä maailmantilanteessa?

Ensiksikin valittu tapa esitellä Hitlerin teesit juutalaisvaikutuksesta maailmantalouden taustalla tekevät joidenkin Rothschild- suvun kaltaisten toiminnan arvostelemisen hiukan hankalaksi natsikorttien heiluttelun uhatessa. Siltihän tiedämme, että myös juutalaisissa on niin hyvää kuin pahaakin, myös suurta rahaa ja köyhyyttäkin. Toiseksi ilmastonmuutosbisneksen tai agriteollisuuden äärimuotojen arvostelu asettuu mutkikkaaseen asemaan. Kaikkein olennaisin teemasta välittynyt esillenosto tiivistyy kuitenkin seuraavanlaisesti:

If we think that we are victims of some planetary conspiracy, we edge towards Hitler

On vielä eri asia tulkita maailmanaikamme olevan kääntymässä kohti kansallissosialistisesti ja fasistisesti määritettyjen toimintamallien kaltaisia ratkaisuja kuin väittää Uuden Maailmanjärjestyksen ounastelijoita jonkin hitleriläisyyden puoleen kallistumisesta. Niin kuin itse Holokaustista on tullut lyömäase kriitikoita kohtaan aikansa tuotos eli Hitler on tarkoituksella nostettu sen synnyttäjäksi. Sinällään kirjoituksen henki pyrkii vanhakantaisesti häivyttämään Hitlerin taustavoimat eli mm. teollisuuspohatat näköpiirin ulkopuolelle.

Rivienvälistä on toki erotettavissa myös eurooppalaisen syyllisyydentunnon herättelemistä, mikä saattaa olla juurikin lehden toimituksen vaikutusta. Natsien uhreista puhuttaessa keskitytään lähes yksinomaan juutalaisiin. Tämä on kuitenkin siis vasta pohdintaa kirjan ennakkotietojen pohjalta ja lähinnä itse tiedonvälityksen - ehkä propagandaksikin kutsutun – kuin itse teoksen arvioimiseksi. Näemme välähdyksen kansainvaellusten keskellä hoippuvasta Euroopasta angloamerikkalaisin maustein. Kenties asiaan on syytä palata vielä tarkemmin jossain vaiheessa myöhemmin kirjan kokonaisuuden tiimoilta.



maanantai 7. syyskuuta 2015

Nälänhätä Suomeen?


Kirjoitan tätä sateen iskiessä ikkunaan läpi syksyisen pimeän. En uskalla edes arvioida, montako hehtaaria pelloista on saatu joten kuten korjuukuntoon veden vellottua vainioilla suurimman osan kesää. Nykyään vouhotetaan ilmastonmuutoksesta, vaikka sääolot maailmassa ovat iät ajat vaihdelleet. Suuret tulivuorenpurkaukset ovat vaikuttaneet rajusti vallinneisiin olosuhteisiin, muun muassa Krakataun tulivuorenpurkaus 1883 aiheutti pitkäkestoisia haittoja ja viilensi maapallon keskilämpötilaa. Myös itse auringon aktiivisuuden muutoksilla on oma dramaattinen vaikutuksensa elinolosuhteisiimme. Nykyisessä tiedeuskoisessa ajassamme ihmisille on iskostunut lapsellinen vakaumus ympäristömme hallinnasta direktiivein ja lakipykälin. Samalla huonolla omalla tunnolla on oikeutettu mitä merkillisimpiä veroja ja maksuja.

Mitä ilmeisimmin elämme Suomessa jälleen katovuotta. Muistan lapsuudessani lukeneeni tekstin, jonka mukaan ammoisina aikoina ennen suurta katoa ilmasto olisi ollut niin sekaisin, että mansikoita olisi saanut joulukuussa ja kesällä olisivat vedet olleet jäässä. On kerrottu vuosista, jolloin eteläisessäkin Suomessa jäät olisivat viipyneet järvissä juhannuksen tienoille. Pohjoinen Suomi on kautta ihmisaikain ollut maatalouden äärialueilla. Niin sanottu pikku jääkausi koetteli meitä noin vuosina 1450–1850. Erityisen kylmää oli 1690-luvulla, jolloin Suomessa olivat suuret kuolonvuodet 1695–1697. Juuri ennen Ruotsin suurvalta-aseman romahdusta Suuressa Pohjan sodassa etenkin Suomi oli vasta toipumassa katastrofista, joka tappanut noin 28 prosenttia Suomen väkiluvusta.

Nykypäivien globalisaatio on turruttanut meidät näkemästä nälän uhkaa. Päinvastoin meidät on saatu uskomaan julmaan, väistämättömän ylikansalliseen velvollisuuteen ylläpitää muuta maailmaa. Aivan oppineet ihmiset ovat eläneet niin kuin meillä olisi rajattomat resurssit kaikissa olosuhteissa ei vain ruokkia oma kansamme vaan myös jokainen rajoillemme päätynyt muukalainen. Antautuessamme Brysselin ylivallan alaisiksi olemme saaneet monta kertaa havaita erinäisten direktiivien kautta, kuinka vähän siellä ymmärretään ankaria olojamme. Suomi on kantokyvyltään huomattavasti pinta-alaansa pienempi osavaltio. Suurin osa maa-alasta on karua metsää, heitteistä suota tai vain louhikkoa. Lisäksi etenkin Etelä-Suomessa laajat alueet parasta peltomaata on uhrattu asuntoalueslummeille.

On totta, että maatalous on Suomessa kehittynyt valtavasti 1800-luvulta, jolloin olivat viimeiset suuret nälkävuodet 1866-1868. Silti olemme nykyään paljon haavoittuvaisempia nälälle kuin 1900-luvulla. Maatyöväkeä on nykyään dramaattisesti vähemmän kuin viisikymmentäkin vuotta aiemmin. Suuret yksiköt on seisautettavissa polttoainepulan ynnä muiden poikkeustilojen kautta sangen helposti. Kotirintaman tilanne 1939-1945 kuvastaa hyvin ongelmiemme laatua: miesten päädyttyä rintamalle ruoantuotanto jäi naisten ja lasten varaan. Rintamatilanteet maailmalla estivät suurelta osin viljatoimituksia, joiden suhteen olimme riippuvaisia Saksasta. Nykyään ei toistaiseksi ole rintamaa, joka olisi vienyt miehet. Meiltä yhteiskunnan kehitys on vienyt ne miehet, jotka voisivat tarttua kuokkaan.

Merenkulkijat sanovat Suomen olevan saari. Poikkeusoloissa kauppalaivastomme on yhä liian pieni, vaikka pientä kasvua onkin viime vuosina tapahtunut. Etenkään kemikaalialuksia on kuulemma liian vähän. Nykyisin tuonnista 40% hoidetaan omilla laivoilla, viennistä 20%. Vuosikymmeniä sitten venäläisten aloittaessa Suomen pommitukset Shellin tankkeri kuulemma kääntyi oitis pois Helsingin edustalta toimittamatta öljylastiaan. Nykyaikainen merenkulku on monimutkainen kokonaisuus, jota EU kuulemma paimentaa. Lainsäädännöllisesti kalusto on ennenkokemattomien paineiden edessä. Tästä ja paljon muusta keskustelivat Ylen Mikä maksaa? -sarjassa heinäkuun alussa Suomen varustamot ry:n toimitusjohtaja Olof Widen ja merenkulun talouteen perehtynyt johtava analyytikko Hannu Hernesniemi Huoltovarmuuskeskuksesta. Toimittajana oli Juho-Pekka Rantala.

Nykyisinä kansainvaellusten aikoinakin siis Suomen ruokahuollon asema on uhanalainen. Merenkulun säätelymekanismi saattaa Euvostoliiton taholta mennä epäkuntoon. Varustamot kansainvälisinä toimijoina ovat herkkiä reagoimaan. Laivojen ylikapasiteetista johtuneiden konkurssien vuoksi rahoituslaitosten taholla on sanottu olleen häiriöitä. Yllättävien ketjureaktioiden mahdollisuutta ei voi kiistää, koska esimerkiksi tanskalaiset hoitavat suuren osan USA:n viennistä ja tuonnista. Kansainväliset häiriötilat voivat siis laukaista täyden kuljetusten hätätilan.

Entä sitten Suomi vuonna 2015? Pikaisesti selaamalla löytyy karua tarinaa kuluneesta kesästä. Elokuun 27. päivänä kirjoittivat Farmit uutiset, että Hyvistä säistä huolimatta sadonkorjuu venyy. Edelleen 26.8.kertoi Kouvolan Sanomat sadonkorjuun venyvän lokakuun puolelle. Tänään Maaseudun Tulevaisuus ilmoittaa tuottajien evästäneen ministeri KimmoTiilikaista Brysseliin kriisitunnelmissa. Niinpä MTK vaatii varautumaan kadon yleiskorvauksiin. Aivan aiheellista on tiedustella, mistä osavaltiomme aikoo nyhtää lähikuukausina lankeavat moninaiset kuluerät. Tässä kokonaisuudessa pitää arvioida myös kykymme toimia maailman sosiaalivirastona ja ylijäämäväen loppusijoituspaikkana. Jokaisen ikkunastaan syyskuiseen vesisateeseen katsovan on pakko todeta, ettei näillä ilmoilla pelloilta ole enää paljon mitään saatavissa. Pahimmillaan huoltoreittimme joutuvat lähikuukausina kaaostilaan ihmisvyöryn rikkoessa eri maissa yhteiskuntarauhan. Teoreettiset laskelmat tämän maan kantamasta ihmismäärästä ovat tainneet tyystin unohtaa luonnon lahjomattomat olot, joita ei voi direktiiveillä säätää.

Ruoka riittää lähikaupan hyllyillä vain niin kauan kuin sitä kyetään sinne toimittamaan ja ihmisillä on varaa maksaa kohonneita kustannuksia. Nälänhädän mahdollisuus ei ole mitään tarua, vaikka se kuinka kaukaiselta siististä toimistosta vaikuttaakin.

Pettuleivän käyttö Suomessa 1830-luvulla. Sinisellä merkityillä alueilla
osa väestöstä söi pettuleipää jopa normaaleina vuosina. Mustilla alueilla
suurin osa väestöstä söi pettuleipää jopa normaaleina vuosina. Tämä kartta-
kuva havainnollistaa  selkeästi sen, missä itse asiassa sijaitsevat maamme
ankarimmat ilmasto-olosuhteet ja hankalimmat viljely-ympäristöt.
Kuva Wikimedia Commons





torstai 3. syyskuuta 2015

Taaperopropagandaa

Lapsen kuolema on aina tragedia. Syyllisyyden nostattaminen sivullisten keskuudessa puolestaan hakee irvokkuudessaan vertaistaan. Koska valtamediamme Maikkari mukaan lukien on sulkenut pois kommentointimahdollisuuden, käsiteltäköön asiaa tässä lyhyesti.


Nykyinen kansainvaellus on niin sanotun arabikevään perintöä. Globaalissa maailmassa sosiaalinen media välittää kulovalkean tavoin tietoa pohjoisen ”kultaisista kaupungeista”, joissa kadutkin ovat kultaa eikä ihmisten tarvitse raataa. Lännen liittoutuma on ollut lakaisemassa hallintoa toisensa jälkeen korvatakseen sen mieleisellään. Uuden hallinnon onnistumisen kanssa on ollut niin ja näin, mutta Lähi-Idän johtaja toisensa jälkeen on kyllä nitistetty. Samalla kauhun tasapaino ja kansainvaellusten tulppa on vedetty irti. Rikollisille on avautunut tuottoisampi bisnes kuin huumekauppa. Ihmisvyöryn ensimmäiset kuukaudet Eurooppa istui kädet puuskassa ja katsellen vierestä.

Kun Afrikansarven ympäristössä alettiin puhua merirosvojen uhasta, kansainvälinen yhteisö masinoi mahtavan merioperaation turvatakseen kauppamerenkulun. Ensimmäisten tulijoiden rantautuessa Välimeren ylitse Eurooppa ei ollut tarpeeksi lujatahtoinen kuljettaakseen heidät takaisin lähtömaihinsa. Koska esimerkiksi Kreikan kriisin hoitamisessa on ollut vuosikausia avoin piikki, kustannusten ei olisi pitänyt olla ylivoimaisia Välimeren sulkemiseksi. Ongelma on ollut pelkästään ideologinen.

Johtavat poliitikkomme ovat julistaneet maamme kuuluvan kaikille. Nimenomaan tulijoiden hädänalaista asemaa on käytetty ja käytetään yhä härskimmin maailmalla hyväksi, jotta euvostokansalaisten mielet saataisiin muokattua jättiläismäisten tulonsiirtojen puolelle aikana, jolloin yhä useammat euvostomaat hoippuvat itse katastrofaalisen romahduksen partaalla. Kaikki yritykset selittää muuttoliikkeen olevan kestämättömän suurta ja nopeata tahdotaan vaientaa ja työnnetään syrjään. Mediamme tiukentunut sensuuri on epätoivoinen pyrkimys peitellä Euvostoliiton totaalinen epäonnistuminen omassa puolustuksessaan. Samalla on pyritty torjumaan ongelman ratkaisuun pyrkivien vaihtoehtoisten mallien mahdollinen tuominen esille. Onhan jo käynyt selville, että valtaeliitillämme on toivoton ideologinen lukko todellisten ratkaisujen etsimiseksi.

Sieltä täältä sosiaalisessa mediassa on jo esitetty kansainvälisten leirien perustamista lähelle niitä valtioita, joiden kulttuuriset juuret olisivat lähellä lähtijöiden sukupolvesta toiseen noudattamia uskonnollisia ja sosiaalisia tapoja. Näin ollen nykyiset vastaanottajamaat eivät joutuisi liian väkivaltaisesti ja keinotekoisesti sopeuttamaan omia normejaan täysin eri lähtökohdista ja reunaehdoista tulleiden hyväksi. Eräs hullunkurisimmista ja tragikoomisimmista probleeman ilmentymistä on ollut keskustelu muslimien paastoamisen hankaluuksista pohjoisen pitkien kesäpäivien aikana tai toistuvien rukoushetkien noudattamisesta pohjoismaalaisessa työkulttuurissa. Ajatuksen pakolaisvaltion perustamisesta olen jo aiemmin tuonut esille. Näin eurooppalaisena olen ikäni pitänyt itsestään selvänä, että matkustaessani ulkomaille vieraaseen kulttuuriin minä olen ollut se, jonka on tullut sopeutua ja muokata elintapojaan. Euvostoliitossa näyttää asia käännetyn päälaelleen.

Taannoin postiluukustani tuli ilmaispostin joukossa City-niminen lehdykkä, johon oli niitattu nk. mainos-extra. Itse lehtisessä oli muutama artikkeli, joista yhdessä hehkutettiin ilmastonmuutos selätettävän uudella teknologialla. Varsinainen pääjuttu taisi kuitenkin olla se, jossa Arman Alizad keskittyy kumoamaan vuonna 2008 kirjoittamakseen väittämiä lausumia. Niistä sattui silmääni etenkin seuraava ote, jonka Arman Alizad siis suurieleisesti kertoo hylänneensä saatuaan jonkinlaisen ”herätyksen”:

Suomen pitäisi tehdä turvapaikanhakijoiden kanssa sopimus, joka velvoittaisi läpäisemään kolmen vuoden kuluessa suullisen kielikokeen ja hankkimaan vähintäänkin osa-aikaisen työn. Näin hän maksaisi takaisin yhteiskunnalle, joka säästi hänet kuolemalta. Se sisältäisi myös pykälän lapsisäännöstelystä määräaikana (Arman Alizad 2008).”



Yllä oleva teksti ei siis Alizadille kelpaa enää, vaan hän pitää sitä ”huonona tekstinä” ja ”lyömäaseena tietämättömyyden alttarilla”. Hän näkee tekstissä pahana sitä, että siinä puhutaan, kuinka tulijan pitäisi käyttäytyä eikä siitä, miten suomalaisten pitäisi auttaa. Tekstin vieressä Alizad poseeraa hymyillen pikkulasten kanssa. Aivan samoin kun Maikkarin jutussa 3.9.2015 toimituksessa tiedetään hyvin, kuinka lasten käyttäminen kuvissa herättää tunteita.

Mtv oikein mässäilee murhenäytelmällä esitellessään sitä kahdella kuvalla, ensin häveliäästi pikselöimällä ja varoittamalla jutun lopussa olevasta sensuroimattomasta kuvasta. Sen sijaan katsojien kommentit on kyllä sensuroitu pois. Sanallakaan tässä yhteydessä tai aiemminkaan ei käsitellä onnettomuuksia laajassa kontekstissa tai pohdita, kenellä onkaan suurin vastuu siitä, että Isis on päässyt vahvistumaan tai Gaddafi tapettiin siltarumpuun ja tärkeä Pohjois-Afrikan tulppa murrettiin. Reaktio varsinkin valtamediaan luottavien lukijoiden keskuudessa on tietenkin selvä: lastenvaatteiden tulva viranomaisille ja potkuhousujen vyöry salskeille muslimimiehille?

Invaasio Eurooppaan ei lopu niin kauan kuin euvostomaat vain sättivät toisiaan vastaanottamaan porukkaa entistä enemmän. Lisää lapsia kuolee. Vainotuista kristityistä ei vieläkään puhuta mitään, aivan kuin heitä ei olisikaan. Sen sijaan muuan maahanmuuttajapoliitikko on saanut vaatia tiedotusvälineitä olemaan kertomatta Isis-terrorista. Propaganda on astunut jälleen yhden vastenmielisen askeleen eteenpäin.

Edit. Armanin reilumpi meininki löytyy tästä. Sopii ihmetellä...