maanantai 27. kesäkuuta 2016

EU:n Supervaltio julki


Hyvästi oma armeija, verotusoikeus, rikoslaki ja keskuspankki. Rajat lopullisesti auki.


Tiedotusvälineemme ovat viimeiset kaksi päivää keskittyneet kauhistelemaan syöksyviä pörssejä, Unionin ulkopuolelle jäävien euvostokansalaisten tulevaisuutta, rasismia ja ties mitä. Liikaa kaiketi olisi vaatia mediaamme tonkimaan todellisia syitä euvostovastaisuuden takaa. Joissain yhteyksissä toimittelijat ovat saattaneet mainita vaatimukset itsenäisyyden palauttamisesta. Tuossakaan yhteydessä ei ole kaivauduttu asian ytimeen.

Mantereenlaajuinen Supervaltio? Utopian tavoittelu uhkaa tuhota eurooppalaiseen perinnön ja kansojen
itsemääräämisoikeuden. Joko olisi aika alkaa puhua eu-kritiikin todellisista syistä ja kysyä, mitä
itsenäisyys meille merkitsee.

Muun muassa brittilehti Express on tänään kirjoittanut Ranskan ja Saksan ulkoministerien valmistelleen muutoksia EU:n yksittäisten jäsenmaiden asemaan. Brysselin vasallit menettäisivät oikeuden omaan armeijaan, rikoslakiin, verotukseen tai keskuspankkiin. Viimeisetkin mahdollisuudet valvoa omia rajoja menetettäisiin. Tämä johtaisi Brysselin täyteen määräysvaltaan muun muassa maahanmuuttajien sijoittamisessa.

Kaavaillut muutokset ovat nostattaneet raivoa Puolassa. Puolalaisen TV-aseman TVP Infon käsiinsä saamaa aineistoa on esitelty juuri Puolan Tsekin, Unkarin ja Slovakian muodostamalle Visegrad-ryhmälle. Asiasta on kertonut myös Ukraine Today -julkaisu. Euvostoeliitin laatima ”integroitumissuunnitelma” on luonnollisesti nostattanut syvää mielipahaa ja kasvattanut Euroopan Unionin vastaista mielialaa juuri Britannian Brexitin jälkeen.

Puolan ulkoministeri Witold Waszczykowskin mukaan kyseessä on huono ratkaisu, ”koska EU:n perustamisen jälkeen paljon on muuttunut”. Äänestäjät eivät hänen mukaansa tahdo antaa Unionia teknokraattien käsiin. Hän näyttää epäilevän valittua menetelmää etenkin Brexitin taustaa vasten.

Myös Euroopan Neuvoston presidentti Donald Tusk varoitti muutama viikko ennen Brexit-äänestystä, etteivät ”Euroopan kansalaiset jaa samaa intomieltä kuin johtajansa suhteessa Euroopan utopiaan”. Nyt siis kuitenkin näyttäisi käyvän niin, että euvostouskovaiset pyrkivät lisäämään integraatiota sen sijaan, että kykenisivät osoittamaan kasvavalle epäilijöiden joukolle euvostoelämän ja kansallisen itsemääräämisoikeuden rajoittamisen konkreettisia hyötyjä. Jotta ymmärtäisimme tärkeän osatekijän Brexitin takana, on syytä palauttaa mieliin, että brittien eroleirin johtohahmoihin kuulunut Boris Johnson varoitti toukokuussa juuri EU:n suunnittelemasta Supervaltiosta, kaikki jäsenvaltiot imaisevasta valtarakennelmasta. Toimittelijamme ovat innolla levitelleet väitettä, etteivät eroa äänestäneet olisi tienneet, mistä on kyse. Hyvällä syyllä voimme uskoa, että juuri Remain-leiri ei ole käsittänyt, minkä puolesta on kampanjoinut.

Tietäen suomalaismediankin propagandistisen asenteen, tiettyjen itäeurooppalaisten maiden seuraavien kuukausien reaktioita tultaneen täällä penkomaan enintään mahdollisten äärikansallisten ja rasististen vaikuttimien löytämiseksi. Kuka poliitikko tai toimittaja uskaltaisi kysyä suoraan itsenäisyytemme 100-vuotis(muisto)juhlaan valmistautuvalta kansaltamme, tahtooko se luopua armeijastaan, omasta verohallinnostaan tai rikoslaistaan? Tässäpä juuri aikaamme kuvaava lahja satavuotiaalle Suomellemme!

On aika lopettaa nykymediamme keskenkasvuinen lässytys ”hirvittävästä” Brexitistä ja kysyä suoraan mitä itsenäisyys tarkoittaa ja mitä se merkitsee.


sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Unionin "demokratia" piirileikkiä


Tositelevision sukupolvi rypee antaumuksella kansanvallan alennustilassa. Britannian Brexitistä ei kulunut kahtakaan vuorokautta ennen kuin mediamme uutisoi perinnäiseen euvostotyyliin, että esille on nostettu vaatimus kansanäänestyksen uusimisesta.

Enää ei ole huono vitsi toistaa kansanvallan rappeutuneen. Kampanjan aikana näytti hetken siltä, että euvostouskovaiset olisivat olleet voittamassa vaalit. Tällöin liikkui julkilausuma tuloksen lopullisuudesta. Liittovaltion kannattajien hävittyä media on uskollisesti levittänyt sanomaa vetoomuksista "väärän äänestystuloksen" mitätöimisestä uusintakierroksella.

Ei mitään yllättävää. Kyseessä on Euvostoliiton normikäytäntö kansan äänestäessä eliitin ohjeiden vastaisesti. 1992 tanskalaiset laitettiin äänestämään uudestaan  Maastrichtin sopimuksesta. 2001 Irlanti äänesti uudestaan Nizzan sopimuksesta ja 2008 Lissabonin sopimuksesta. Ranskalaisten ja hollantilaisten mielipiteet Euvostoliiton perustuslaista sivuutettiin vuonna 2005. Kreikan pyrkimykset pelastautua euro-kurimuksesta torjuttiin viime vuonna. Kreikan tukipaketeista on nyttemmin tullut lähinnä jonkinlainen raha-automaatti. Tänä vuonna hollantilaisia uhkailtiin näiden äänestäessä liittovaltion Ukraina-politiikasta. Hollantilaisten Unionin Ukraina-politiikkaa vastustavan äänestystuloksen merkitys lienee olematon.

Kerrattaessa mainittua euvostovallan "loisteliasta" kansanvallan riemukulkua ei voine olla ihmettelemässä niitä, jotka yhä vannovat Brysselin pankkiirien nimeen. Nuoret uraohjukset ja kaukomailla töihin päässeet toki ajattelevat vain omaa uraansa osaamatta aavistaa omaa karua kohtaloaan markkina-arvonsa vääjäämättä iän myötä romahtaessa. Vaikka Unionin lakeijat nyt komppaavat pettyneiden vanhuksia suorastaan vihaavia kannanottoja, ei voi olla kiittämättä vielä keskuudessamme olevan varttuneen väen panosta. He muistavat yhä ajan, jolloin Euroopan kansakunnat olivat valmiita kamppailemaan oikean itsenäisyytensä eikä Brysselin alamaisuuden edestä. Elämänkokemus ja kosketus nykyistä tervehenkisempään yhteiskuntaan olivat vielä jarruttamassa Uuden Maailmanjärjestyksen marssia Euroopassa.

Euvostoeliitin suhtautuminen kansanäänestyksiin vaihtelee säälivän halveksuvasta suoranaiseen vihaan. Siinä levittäytyy eteemme euvostodemokratian valheellisuus kaikessa ankeudessaan.




torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannusta – Brexitillä tai ilman


Tätä kirjoitettaessa äänestyksen tulos on vielä tuntematon. Euvostotaivas vetäytyy metsän rauhaan, sillä korpi on suomalaisen kirkko ja rauhan lähde. Metropoleja kumarrellessa löytyvät vain vieraat käskijät ja kutsumattomat aatteet. Tämän juhannuksen aika tulee joka tapauksessa jäämään eurooppalaiseen historiaan. Alistuvatko britit painostuksen alla vai uskaltavatko he sanoa Brysselille saaneensa tarpeeksi?

Meidän on turha luulla, että vapauden aate kuolisi, vaikka Brexit ei toteutuisikaan. Direktiivit eivät takaa töitä eikä toimeentuloa. Pankeilla ei ole isänmaata eikä kansaa, jonka parhaaksi ne toimisivat. Brysseliä johtavat nimenomaan pankit. Niinpä meitä onkin Brexitistä puhuttaessa peloteltu muun muassa hankaluuksilla rahapolitiikan suhteen, vaikka sekin kuuluu vain sopimusasioihin. Pankit ovat tehneet itsestään jonkin mystisen luonnonlain, rengeistä on tullut tylyjä, sydämettömiä sortajia. Keskusjohtoinen Euvostoliitto ei halua eikä kykene muuttamaan rakenteitaan, sillä liian paljon on opportunisteja, jotka hyötyvät sen byrokratiasta. Rahaa voidaan nyhtää tyhjästä ja kadottaa euvostopalatsien käytäville. Johtajien ei tarvitse elää tekojensa seurausten keskellä – onhan paratiisisaaria Unionin ulkopuolella! Voittaessaan Remain-puolue vain pitkittää kärsimyksiä ja tulee pettymään huomatessaan taloudellisen vakauden saavuttamattomaksi. Britit kuitenkin päättävät, ovatko he Great-Britain vai EUSSR-Britain.

Joka tapauksessa me aloitamme ensi viikon Brexit-äänestyksen jälkeisessä Euroopassa. Tulemme määrittelemään aikaamme ennen ja jälkeen äänestyksen. Epäilemättä muutokset tulevat vuosi vuodelta karvaammiksi. Meille Brexitillä on ollut mahdollisuus olla esimerkkinä. Jos enemmistö briteistä kuitenkin alistuu Brysselin vasalleiksi, sen ei tarvitse merkitä meitä tai muita eurooppalaisia. Itsenäistymisliikkeen soisi leviävän jo voimallisesti muuallekin. Kunhan ihmiset vain ymmärtäisivät, että Unionin tuoman vaivan sijaan voisi kestää joitain koittelemuksia oman vapautensa puolesta alistumatta Brysselin tai Berliinin uhkailuille. Olen valinnut oheen vanhan mestarin Werner Holmbergin näkemyksen Leppälahdelta. Elettiin 1800-lukua, jolloin ajatus itsenäisestä Suomesta oli vielä olematon tai kaukainen ajatus. Olen laittanut viereen Suomen lipun osoitukseksi, että muutos on mahdollista. Mikään imperiumi ei ole ikuinen. Niin myös Euvostoliitonkin hajoamattomuus ei ole mikään luonnonlaki.

Vaikka kuluva viikonloppu olisikin vapautta kaipaavilla pettymys, Brysselissä eivät asu jumalat. Vielä jokin päivä saatamme mekin asua jälleen itsenäisessä Suomessa ja nähdä ympärillämme itsenäisiä, eurooppalaisia valtioita. Matka jatkuu aivan siitä huolimatta, kuinka britit äänestävät. Nyt näemme vain heidän rohkeutensa tai sen puutteen.



Hyvää juhannusta!


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Syyllistämisen karu taito


Kenellekään ei liene enää epäselvää, että Eurooppaan suuntautuneen ihmisvyöryn takana on järjestäytynyt rikollisuus. Euvostoliitto sen sijaan että olisi alusta lähtien puuttunut tiukasti toimintaan imuroikin jeesustellen tulijat mantereelle ja kaiken lisäksi toivotti kaikki tulijat enemmän kuin tervetulleiksi. Mitä muuta enää tarvitaan unelmien kultaisen maan myytin syntymiseen? Pettymys ei ole vielä täysin tulijoille valjennut, mutta kärsimättömyys värisee jo tietyissä muukalaisten kommenteissa. Nyt koittavat rankat ajat heidän asettuessaan lähiöihin eikä uusien virta Eurooppaan suinkaan ole päättymässä huolimatta omien rajojemme toistaiseksi hiljenneestä liikenteestä.

Jo viime vuonna Yle valitti kuntien haluttomuutta asuttaa kiintiöpakolaisia. Ylimääräinen porkkanaraha toki
avasi jonkin verran ovia. Silti tosiasia oli ja on yhä se, ettei pääasiassa lähes kouluttamaton massa voi
mitenkään auttaa vaikeassa työllisyystilanteessa olevia kuntia. Lisäksi edes pakolainen ei asetu kuntaan,
jossa kantaväestöllekään ei elinmahdollisuuksia löydy. Puheet voimavaroista ovat silkkaa sanahelinää.


Siirtolaisuudesta on tullut Euvostoliiton päätöksellä liittovaltion ohjailemaa. Brysselin politbyroo on pyrkinyt ylhäältä päättämään, kuinka paljon väkeä vasallivaltioiden tulisi ottaa vastaan, käytännössä aivan riippumatta siitä, millainen alkuperäinen työttömyystilanne vastaanottajamaissa vallitseekaan. Samalla sivuutetaan täysin muuton uskonnollissosiaaliset vaikutukset. Ei pitäisi olla yllätys, että kymmenien tuhansien tulijoiden sijoittaminen saa aikaan moninaisia ongelmia. Mikäli joukko kertoo paenneensa vainoa ja kuolemanvaaraa, isäntäväki toki odottaisi, ettei kaikenlaisia puurokapinoita syntyisi. Henkensä edestä paenneen luulisi tyytyvän pitkäänkin asuntola-asumiseen, koska niin asunto- kuin työmarkkinoita ei ole suunniteltu tuollaista väestön lisäystä silmällä pitäen. Lisäksi jonkinlainen luku- ja kirjoitustaito on ollut maassamme ollut jo vuosikymmeniä tietty oletusarvo.

Eilen Ylenantolaitoksemme julkaisi tunteisiin vetoamaan pyrkivän kirjoituksen Maahanmuuttoviraston työntekijöiden työpaineista. Kansan sijasta teksti pitäisi kohdistaa euvostopäättäjille, jotka ovat antaneet tilanteen kehittyä sellaiseksi, että mantereellemme pääsee papereitta kävelemään itse asiassa kuka tahansa. Tämä on synnyttänyt kuvan, että tarpeeksi sääliä herättäessään kyllä aina sisälle pääsee. Samaan aikaan kantaväestöä jo kuritetaan kertomalla rahojen olevan loppumassa. Koska karsintaa ei ole haluttu eikä kyetty tekemään ulkorajoilla, se on pakko tehdä kotiovellamme ja toivottava edes suurimman osan karkotetuista päätyvän pois maastamme.

Mikäli oletetaan liki kaikkien saavan oleskeluluvan, edessä on uusia ongelmia ja itkua aivan supisuomalaisissakin perheissä. Ajatellaanpa vaikka nuoria, joiden ensimmäiset oikeat työpaikat katoavat kuntien ja yksityisten työnantajien joutuessa valtiovallan painostuksesta parsimaan kaikki mahdolliset aputyöt muukalaisille. Laki- ja verotusteknisesti se olisi aivan mahdollista. Muutto työn perässä saattaa tyssätä kokonaan vuokra-asuntojen ohjautuessa maahanmuuttajille. Tajukangas on kirjoittanut Ruotsin uudesta asuntolaista, joka on viemässä kuntien vuokra-asunnot kantaruotsalaisten ulottumattomiin. Asuntomarkkinoiden vääristymisestä kirjoitti perussuomalaisten Suomen Uutiset jo viime vuoden lokakuussa. Kuka luulee, ettei sama kehitys voisi olla meillä edessä. Perussuomalaisen ministeri Lindströmin suulla valtiovalta on patistanut kuntia ottamaan runsaasti lisää maahanmuuttajia. Sama uutinen löytyy myös Keskisuomalaisesta. Täysin vanhojen puolueiden linjan mukaisesti hän puhuu mystisistä voimavaroista. Kun ajattelee kuntien ymmärrettävää nihkeyttä sijoituspäätösiin, mieleen muistuu jotenkin suomalaisten ja saksalaisten haluttomuus tapella Lapin sodan alkuvaiheissa. Ulkopuolelta saneltu painostus ei hevin innosta järjettömään toimintaan.

Ylen jutussa muuan Maahanmuuttoviraston työntekijä väittää pelkäävänsä toisinaan suomalaisia. Ettei vain taustalla olisi huono omatunto siitä, että on osallisena tulevaisuuden kannalta kestämättömässä kehityksessä? Mitä luonnottomampaa siirtolaisuus on sitä enemmän sen hallitsemiseen tarvitaan yksinkertaisimpienkin käytöstapojen opettamista, kotouttamista, asumisen erityistoimia, verovaroja, opetusta ja tulkkausta. Tämä kaikki tapahtuu umpivelkaisessa ja rakennemuutoksen kourissa vääntelehtivässä euvostotasavallassa, joka tarvitsee päätöksiä tai lupia Brysselistä kyetäkseen tai saadakseen valvoa omia rajojaan. Paine varmaan alkaa tuntua jo paatuneimmankin mamuttajan norsunnahkalla, joten tarvitaan yhä uusia nyyhkytarinoita ylläpitämään suomalaistenkin syyllisyydentuntoa – täysin huolimatta siitä ettei perämökin Matti tai Maija ole vähimmässäkään määrin syyllinen VOKeissa tarinan mukaan nyyhkivien muukalaisten tilanteeseen.



lauantai 18. kesäkuuta 2016

Remain tahtoo perua kansanäänestyksen!


Vetoomus kansanäänestyksen perumiseksi


Tappion häämöttäessä Remain-puoli on päättänyt jatkaa kaiken ottamista irti Jo Coxin murhasta. Koska reaktio kansan keskuudessa ei ole ollut heidän odottamansa, on Independent-lehden mukaan polkaistu anomus ja nimien keräys ensi viikon kansanäänestyksen perumiseksi. Vaikka vetoomuksen läpimenon mahdollisuuksia kuvaillaan ensi kannanotoissa huonoiksi, koko näytelmä kertoo karua kieltään ”demokratian” tilasta Euroopassa.




Liittovaltiouskovaisten hävyttömyydellä ei ole mitään rajaa, mikäli noin todella on. Olisiko Cox itse tahtonut, että hänen nimissään kajotaan demokratiaa ja kansan äänivaltaa vastaan? Kansanäänestyksessä kuitenkin ihmisillä on mahdollisuus tuoda julki kannanottonsa Britannian tulevaisuudesta.

Seuraavat päivät ovat ratkaisevia koko Euvostoliitossa koetun sorron mittaamisessa. Torppaamalla äänestyksen Brysselin juoksupoikien ja -tyttöjen on silti turha luulla pelastavansa liittovaltion. Avoimen kapinan he kuitenkin saattavat sytyttää ja jouduttaa diktatuurinsa sortumista. Euroopassa käydään nyt kaikkia urheilukisoja paljon mielenkiintoisempaa ottelua eurooppalaisten kansojen tulevaisuudesta.




torstai 16. kesäkuuta 2016

Ratkaiseeko murha Brexitin kohtalon?


Aivan ensiksi täytyy huokaista, että jotain tällaista oli odotettavissa. Brexit uhkaa kabineteissa hahmoteltua ”supervaltiota” tavalla, joka on ravistellut euvostojohtoa painajaisen tavoin. Uhri, työväenpuolueen kansanedustaja Jo Cox oli profiloitunut euvostojäsenyyden puolelle. Mikäli tällä tavoitellaan ja saavutetaan ratkaisevia myötätuntoääniä kansanäänestyksessä, Britannia saattaa saada sitkeän salaliittoteorian vuosikausiksi.



Koko välikohtaus haiskahtaa pahasti, sillä viimeisimpien arvioiden mukaan nimenomaan jäsenyyden kannattajat olisivat olleet jäämässä alakynteen. Itsenäisen Britannian asian ajajilla ei siis olisi ollut mitään syytä purkaa kaunaansa äärimmäisin keinoin. Remain-puoli oli se, joka tarvitsi kuumeisesti marttyyria ja sellaisen se on nyt siis saanut. Luonnollisesti esimerkiksi jäsenyyttä puoltaneita kannanottoja pontevasti julkaissut Guardian on jo ehtinyt julistaa teosta pidätetyn huutaneen:”Britannia ensin”. Niin ikään lehti on jo ehtinyt kertoa Coxin kahdesta pienestä lapsesta ja humaanista työstä politiikassa.

Hyökkääjän teko on tietenkin äärimmäisen tuomittava. Silti, kuten todettua, murha oli turhankin ajoitettu hetkeen, jolloin jäsenyyden kannattajien kampanja alkoi näyttää hetki hetkeltä surkuhupaisammalta ja EU varsinaiselta tyrannivaltiolta. Henkilöt varjoissa Brysselin takana ovat sijoittaneet ja ansainneet liittovaltiosuunnitelmillaan sellaisia summia, että edes muutama ihmishenki ei sen rinnalla merkitse mitään. Siksi voi vain toivoa, ettei suuri kuva kohtalokkaasti hämärry. Massojen reaktio jää nyt nähtäväksi. Mikäli tekijä on ollut liikkeellä todella vihassaan Unionia kohtaan, hän on tullut tehneeksi pahimman teon itsenäistä Britanniaa kohtaan. Joka tapauksessa 16. kesäkuuta 2016 jäänee merkinnäksi historiankirjoihin hetkenä, jolloin Britannian ja koko Euroopan tulevaisuuden tienviitta eli Brexit-äänestys eli kohtalonhetkiään.

Lähitunteina varmaan huhut kiertävät kuumina. Britannian itsenäistyminen Brysselin alaisuudesta oli vain niin iso askel, ettei se voinut tapahtua ilman murhenäytelmää. 

EDIT. Nyttemmin on jo alkanut kiertää selvitystä, ettei silminnäkijä kuullut huutoa "Britannia ensin". Jotain on kuitenkin yleiseen tajuntaan jo kylvetty. Olipa teon motiivi sitten poliitinen  tai silkka mielenharhaisuus seuraukset tulevat olemaan poliittisia. Kuka enää kuuntelee oikaisuja?


Terrori - tukijat, myötäilijät ja vastustajat?


Olen jo hyvän aikaa seurannut kiintoisaa Professorin Ajatuksia -plogia. Eilen Professori otti esille Euroopan ”pahan pojan” eli Unkarin edesottamukset ja niiden suvaitsevaistossa herättämät henkiset ruoansulatusvaikeudet. Kuukausia tulilinjalla on ollut etenkin pääministeri Orbán. Onhan ennenkuulumatonta, että joku hänen asemassaan oleva poliitikko nousee arvostelemaan hyväveli- ja -siskoverkoston tunnustamaa dogmia. Itsekin olen mielenkiinnolla odottanut koko talven, mitä kaikkea tuleman pitää.

Sivustakatsojan ja ulkomaalaisen euvostoalamaisen näkökulmasta pääministeri Viktor Orbán näyttäytyy rohkeana, tosieurooppalaisena. Jo viime vuoden syyskuussa maahanmuuttoaallon ollessa kuumimmillaan brittilehti Guardian siteerasi Frankfurter Allgemeine Zeitungia, jossa Orbán totesi:”Kaikki mikä on toteutumassa silmiemme uhkaa räjähdysvaarallisia seurauksia koko Euroopalle. Euroopan vastaus [tilanteeseen] on hulluutta. Meidän on tunnustettava, että Euroopan unionin väärä maahanmuuttopolitiikka on vastuussa tästä tilanteesta”.

Itse niin kutsutuista pakolaisista Orbán lausui:”Saapujat on kasvatettu eri uskontoon ja he edustavat radikaalisti eri kulttuuria. Useimmat heistä eivät ole kristittyjä, vaan muslimeja. Tämä on tärkeä kysymys, koska Eurooppa ja eurooppalainen identiteetti pohjaa kristinuskoon. Eikö ole huolestuttavaa, että euroopalainen klristillisyys on tuskin kykenevä pitämään Euroopan kristittynä? Ei ole vaihtoehtoa eikä meillä ole muuta keinoa kuin puolustaa rajojamme.

Viherpuna-ateistiset ideologit ynnä halpatyövoimaa janoavat eurokapitalistit ovat sulkeneet korvansa Orbánin pääsanomalta. Eilen yle julkaisi jutun, jossa Unkarin presidentti János Áder lähestyi samaa ongelmaa kiertelevämmin ilmauksin kuin Orbán mainitessaan Euvostoliiton suhtautuneen siirtolaiskriisiin liiaksi [tulijoiden] ihmisoikeuksien kannalta ja unohtanut muut näkökulmat.

Ja mitähän ne muut näkökulmat sitten olisivatkaan? Esimerkiksi tänään valtiollinen propagandatoimistomme Pasilasta uhrasi runsaasti aikaa huolehtiessaan siitä, kuinka muukalaiset saataisiin mahdollisimman opian töihin,luvat kuntoon tai ylipäänsä töitä keksittyä. Asia ei olisi niin kieroutunutta, mikäli maassamme ei olisi pysyväksi jämähtänyttä omien kansalaisten työttömyyttä. Toinen kärkiaihe oli todeta, kuinka koulutussupistukset ovat pudottamassa supisuomalaisia koululaisia entistä etäämmälle toisen asteen koulutuksesta. Resursseja joudutaan siirtämään eri puolilta kroonistuvan maahanmuutto-ongelman käsittelemiseen, vaikka kansalle yritetään väittää muuta kuin se itse joutuu kokemaan ja näkemään.

Unionistien agenda merkitsee koko mantereelle niin henkistä, taloudellista kuin fyysistä terroria, jonka näkyvin ilmentymä toki ovat pommi- ja ampuma-aseiskut. Huoli oman kansan tulevaisuudesta ja työllistymisestä on myös taustalla Brexitissä. Orlandon terroriteon yhteydessä on noussut esille myös sen yhteisön osuus tapahtumiin, josta ampuja lähti. Toisen vaimon tekosien tutkimisesta on uutisoitu. Brysselin iskujen yhteydessä myös mainittiin yhteisö, joka piilotteli ja suojeli tekijöitä.

Selkeä henkinen muuri on väistämättä noussut tulijoiden ja kantaväestön välille. Kohu on noussut myös Orlandon ampujan isän jäätävistä toteamuksista liittyen homoseksuaaleihin. Pontevalla vaikenemisella suvaitsevaisto on pyrkinyt häivyttämään etenkin islamilaisen opin vihan muun muassa seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Toki vääräuskoisten tai jopa ateistien keskuudesta löytyy ajatuksia, jotka saavat islamistit vallan sekoamaan. Taannoin on noussut kohuja muslimivihasaarnaajien puhematkoista halki Euroopan. Orbánin mainitsema kristillisyyden kykenemättömyys puolustaa omiaan kiteytyy siihen, että ihmisoikeuksien varjolla selkeästi eurooppalaisia elämänarvoja ja uskonnollista perinnettä vastustavan aineksen saapumisen estäminen tai karkottaminen on tehty äärimmäisen vaikeaksi ja hitaaksi. En ole kertaakaan huomannut, että oma arkkipiispamme olisi noussut milleen katederille julistamaan paheksuntaansa siitä, kuinka kristittyjä jahdataan kautta Lähi-Idän nimenomaan uskonsa tähden ja että ahdistelijoina ovat muslimit toteuttaen opiinsa rakennettua halveksintaa vääräuskoisia kohtaan.

Maahan saapuneiden muslimien joukossa on myös entisiä sikäläisten hallintorakenteiden edustajia. Sotarikollisiakin on paljastunut heidän jäädessään pääosin yhä kristittyjen eurooppalaisten elätettäviksi. Kuka uskaltaisi kaivella, monenkohan kristityn murhaan tai vainoamiseen he ovat aikanaan osallistuneet tullakseen lopulta palkituiksi oleskeluluvalla Euroopassa?Tai kipanneet kristittyjä matkalla veneestä mereen?

Ateistien sokeutta uskonnon merkitystä kohtaan koetin pohtia kirjoituksessani Ampumarata. Euvostouskovaisilla yleisesti on toinen näköhäiriö liittyen talouteen. Direktiivein johdettu kansallisvaltioiden tuhoaminen on terroria, joka suuntautuu suoraan kansoihin. Halpatyömarkkinoiden luominen massamaahanmuuton avulla ja vapaan liikkkuvuuden varjolla on vastaanottavien maiden nuorison tulevaisuuden nitistämistä. Surullisinta on saada vierestä seurata sitä aivopesua, jolla nuoret ihmiset pyritään käännyttämään maailmanvaltion kannalle.

Lopuksi palaan vielä Orbániin. Viime talvena löysin kirjoituksen, jossa hän eritteli haastattelijalle näkemyksiään niin Unkarin turvallisuuspolitiikasta kuin idänsuhteista. Hän on pitänyt hyviä NATO-Venäjä -suhteita maansa kannalta ensi arvoisen tärkeinä. Unkarin natojäsenyyden ymmärtää historian kannalta. Vaikka Orbán on itse ollut kaatamassa unkarilaista kommunismia, johon venäläisillä oli oma osuutensa, hän on kannattanut asiallisia suhteita Venäjään. Hän mainitsi kaasuputkihankkeen yhdessä slovakkien kanssa liittyen venäläiseen kaasuun. Hän kertoi käyneensä tiukkoja neuvotteluja Putinin kanssa estääkseen venäläisiä hankkimasta valta-asemaa unkarilaisesta öljy-yhtiöstä.

  • So the Russian-Hungarian relationship is not black and white. Historically, economically it’s very complicated. But I am not an ideologically-led person to the Russians. I try to have a common sense, reality-based policy. The only way if you would like to have a good [relationship] with the Russians is power policy based on reality. If you would like to have a relationship with the Russians based on principles it will never work.”

Selvää tekstiä. Suhteet eivät ole mustavalkoiset, talous on kompleksinen kokonaisuus. Orbán ei tunnustaudu ideologisesti itsensä rajaamaksi henkilöksi suhteissaan Venäjään. Terveen järjen käyttäminen on tärkeätä. Tiettyjen periaatteiden orjallinen noudattaminen ei suju Venäjän kanssa. Samalla Orbán on todennut Euroopassa vallitsevan toisenlaiset periaatteet ja tärkeysjärjestykset [suhteessa Venäjään] ja viittaa etenkin puolalaisiin. Saksalaisista hän ei anna järin mairittelevaa kuvaa näiden toimiessa eri lailla kuin poliittisissa puheissa. Tämä on suomalaisten suhteen mielenkiintoista, koska suomalainen tapa tunnetusti on nuolla euvostopuheista pilkkuja ja ajaa itsensä ansaan – esimerkiksi (kauppa)suhteissa.

Kuluneiden kuukausien aikana Unkari on vaikuttanut olevan harvoja selväpäisiä eurooppalaisia toimijoita. Tämä järjenkäytön harvinaisuus on mantereemme kannalta traagista. Kansakuntirn johtajathan on ainakin paperilla valittu ajamaan oman kansansa etua ja turvallisuutta. Käytännössä näin ei välttämättä ole.

Lopuksi kerrattakoon, että Unkarin presidentin János Áderin vierailun on kerrottu kuuluneen suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressin avajaisiin. Mielenkiintoista on seurata, kuinka kauan moinen kansallismielinen, euvostoihmisen luomista vastaan potkiva toiminta virallisella taholla sallitaan.



tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kunnia(ton) väkivalta


Kansainvälistyminen ja multikulttuuri on vahvan dogmaattisesti nähty maassamme positiivisena ja eteenpäin vievänä voimana. Keskustelu niin sanotusta kunniaväkivallasta ja jopa kunniamurhista on kuitenkin osoittanut yhteuskuntamme kulkeneen vahvasti taantuen kohti täällä yli viisi vuosisataa aiemmin vallinnutta tapakoodistoa. Tätä keskustelua on käyty jo vuosia puuttumatta perussyyhyn eli maahanmuuttoon. Eurooppalainen yhteiskunta on siis joutunut ristiriitaan ottaessaan vastaan populaatiota, joka noudattaa keskiaikaista suku- ja uskontovaltaa.

Harhaoppisuudesta syytettyjä espanjalaisen oikeiden
edessä 1400-luvun lopulla.
Uskonnolliset tulkinnat ovat vitsaus, jota ei pitäisi
päästää pesiytymään oikeudenkäyttöön. Käsittämätöntä,
että sharia-lain kaltaisia käytäntöjä edes harkitaan
sallittaviksi 2010-luvun Euroopassa.
Kuva Wikimedia Commons
Teoksessaan Verenperijät. Väkivalta ja yhteisön murros itäisessä Suomessa 1500-1600 -luvulla. Olli Matikainen tarkastelee muun muassa, kuinka esimerkiksi 1600-luvun Suomessa henkirikoksen oikeudellinen käsittely saattoi muodostua pitkälliseksi ja ennalta-arvaamattomaksi suku- ja paikallisyhteisön toimiessa sekä kiinniotossa ja vartioinnissa että tekojen sovituksessa keskinäisin sopimuksin. Yhteisöllisten kunniakäsitysten verkostoa loukkasi muun muassa vänrikki Sipi Martinpoika vuonna 1635 kiinnityttäessään juovuspäissään pyövelin kaakinpuuhun asiakirjoja, jotka liittyivät hänen aiemmin tekemiinsä tuhopolttoihin. Teko tulkittiin virallisten todistuskirjeiden ja siihen liittyneiden viranomaisten häpäisyksi; kunnianloukkaus kohdistui sekä arvostetuja henkilöitä että koko yhteisöä kohtaan.

Paavo Haavikko kertoo kirjassaan Nuijasota, kuinka vuonna 1582 Saarioisten pitäjän Kurisjärveltä kotoisin ollut Pentti Pietarinpoika joutui tuomiolla lukuisista varkauksista ynnä muista ilkitöistä. Hän oli ilmeisesti niin paatunut taparikollinen, että häpeällinen kuolemanrangaistus uhkasi. Vaihtoehtona lopulliselle ratkaisulle oli kuitenkin jäljellä aikansa ehkä halveksituin virka eli pyövelin toimi. Huolimatta esivallan nimenomaisista pyrkimyksistä moinen toimi ei nauttinut rahvaan keskuudessa mainittavaa arvostusta, joten pyövelit itse olivat usein alunperin varsinaisia konnia. Pentti Pietarinpojan tie näytti aluksi vievän siis pyöveliksi Hämeen linnaan. Moinen tuomio nostatti kuitenkin suunnattoman tuohtumuksen Saarioisten miehissä. Tuon kauhistuttavan toimen haltijan alkuperä olisi heidän mielestään häpäissyt koko pitäjän. Niinpä väki keräsi keskuudestaan 54 silloisen markan lunastussumman tuomion muuttamiseksi ja sai oikeuden perääntymään päätöksestään. Yhteisön kokema moraalinen etu meni siis yksilön oikeudenkäytön edelle.

Ruotsin keskusvallan keskeisenä pyrkimyksenä 1600-luvun kuluessa oli poistaa suku- ja klaanivalta yhteiskunnasta. Tässä ratkaisevana tekijänä oli valtionkirkon toiminta paikallistasolla. Tätä taustaa vasten onkin paradoksaalista tarkastella nykypäivän tilannetta Euvostoliitossa, jossa vahvana tavoitteena on ollut niin kansallisvaltioiden tuhoaminen kuin klaani- ja sukuvaltaa yhä kulttuurissaan vaalivan väestön osuuden kasvattaminen. Sharia-oikeuksien ja muiden uskonnosta ponnistavien oikeuskäsitysten sallimista on myös yhä enemmän harkittu ja joissain paikoin se ilmeisesti jo käytännössä toimiikin. Keskiaikaisen oikeudenkäytön ja nykyaikaisen yhteiskunnan välinen ristiriita on sivuuttamaton, mutta länsimainen suvaitsevaisto on omien opinkappaleidensa vankina kykenemättä asettamaan tulijoille rajoja. Se puolestaan uhkaa syöstä lännen moraalisesti yhä kaltevammalle pohjalle. Miksi pitäisi sovittaa länsimainen yhteiskunnan yhä useammat käytännöt mukailemaan käsityksiä, jotka eivät alunperin vastaa omiamme tai joista olemme luopuneet jo satoja vuosia aiemmin?


maanantai 13. kesäkuuta 2016

Ampumarata


Nykyaikainen länsimainen ihanne on viime vuosikymmenet tavoitellut jonkinlaista teknokraattista ateismia. Ihminen on kurkistanut lähiavaruuteen ja päätellyt, ettei ”jumala” ole kotosalla eikä tuskin olemassakaan. Kliseisesti ilmaistuna käytännöllisempää on ollut täyttää tyhjiö tavaralla ja tosi-tv -massalla. Teologisten kysymysten sijaan on tungettu mediapuppua, jonka päällimmäisenä sanomana on tuntunut olevan äimistellä, kuinka pitkälle lähimmäisiään voi nöyryyttää ja huijata. Nykyaikainen, ateistinen kansalainen ei saata ymmärtää, mitä merkitsee elää kilvoittellen ja jumalansa mielisuosiota tavoitellen. Länsimailla ja muuttajilla on yhteinen ongelma, johon olisi puututtava säälittä: radikalisoituva jälkipolvi.

Meillä on ongelma: ateistiviruksen saastuttama kulttuuri päästää vieraan jumalan rankaisemaan väärä-
uskoisia ja langenneita. Miten kostonenkelit pysäytetään?

Eri yhteyksissä on tullut esille, kuinka muun muassa eurooppalaiset kansat ovat erikoistuneet viime vuosikymmeninä kastroimaan itseään. Esimerkkinä luonnollisen elämänjärjestyksen särkemisestä voidaan pitää eri puolilta putkahtanutta pyrkimystä häivyttää sukupuolten luonnollinen ero. Tasa-arvon sijaan on siis tahdottu pystyttää jonkinlainen arvottomuuden tila. Yksilön eksistenssi sukeltaa tekotaiteellisuuden ja teennäisen suvaitsevuuden suohon. Todellisuudessa yhteiskuntaa ja populaatioita tulevat iäti pyörittämään määrätietoiset, suurelta osin myös säälimättömät yksilöiden yhteenliittymät. Sinänsä ei ole väliä, mitä yksilön jalkojen välissä roikkuu tai ei. Silti joka puolelle kumartaminen ja luontaisten ominaisuuksien kieltäminen rappeuttaa sivilaation. Tällainen valtio tai valtioliitto odottaa vain valloittajaansa.

Voimme harhaisesti uskoa ihmisen perimmäiseen hyvyyteen maailmassa, jossa hyväksikäyttö on perustila. Valtauskonnot ovat toisilleen vihamielisiä elementtejä. Ilman tuota vastakkainasettelua niiden ei tarvitsisikaan olla erillään. Toinen ateistien sivuuttama uskontojen ominaisuus on muovata yhteiskunnan ulkoisia koodeja. Jos nykyisen valtadogmin mukaan ei ole erillisiä rotuja, mikä sitten muovaa esimerkiksi Lähi-Idän, Kaakkois-Aasian ja Euroopan valtioita niin erilaisiksi, että hyvin pikaisesti pienistä merkeistä oivaltaa, mihin päin maailmaa on päätynyt? Uskonnon ja ihmispopulaatioiden geneettisten erojen suhteen erittely on nykyään erittäin epäkorrekti tapa lähestyä asiaa. Silti parempaakaan taitaa olla mahdotonta keksiä.

Jo viime vuosisadalta tunnettiin muun muassa eri suurkaupunkien kiinalaisten asuma-alueet, chinatownit. Merkillepantavaa on, ettei niihin ole ainakaan elinaikanani liitetty ulos päin suuntautuvan uhkan leimaa, vaikka toki agenttiseikkailuissa on niiden osaksi tullut olla tietty alamaailman tyysija – tällöinkin lähinnä sisäänpäin kääntyneenä. Suuri arabien ja afrikkalaisten keskittymä keskieurooppalaisissa kaupungeissa puolestaan mielletään ulos suuntautuvaksi liikkeeksi.

Orlandon joukkomurha homoyökerhossa laukesi kuulemma miesten suutelusta. Vähemmistöt ovat kohdanneet ennenkin väkivaltaa. Mikä tässä sitten on erilaista? Uskonto. Väkivaltainen yksilö saattoi nojata uskomukseen, jonka kiivaimpien tulkintojen mukaan vääräuskoisen, vieläpä vääräuskoisen seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvan tappaminen on jopa suotavaa. Palkinto odottaa tuonpuoleisessa. Ajatus on ateistille jopa pöyristyttävän mahdoton. Tuon sokeuden vuoksi länsimaalaisen populaation joukkoon on saatettu hämmentää aineksia, jotka ovat ennen kaikkea oman uskomuksensa edustajia, toissijaisesti vastaanottavan yhteisön jäseniä. Kun länsimainen ultrahumanismin heikentämä käsitys kansalaisuudesta lähtee asuin- ja syntymäpaikan mukaan, terveempi ja turvallisempi kriteeri olisi länsimaisten arvojen ja uskomusten tunnustaminen viimeistään niiden päädyttyä ristiriitaan muukalaisten maailmankuvan kanssa. Suhde esimerkiksi sukupuoliin ja vähemmistöihin on olennainen erottava piirre. Myös uskontoon sisäänrakennetun tappamisen pyhittävän vaikutuksen jihadin kautta tulisi olla sovittamatonta.

Hyväuskoinen humanistilaumamme on rakentanut lännestä ampumaradan. Kaaoksen partaalla kompuroivat länsimaiset valtiot ovat jo muutenkin maaperää, josta monet syrjäytyneet saattavat jossain vaiheessa ponkaista omaan henkilökohtaiseen amokiinsa. Länsimainen rassukka vain yleensä suuntaa toimintansa pelkästään omaan itsetuhoiseen käytökseensä: hänellä ei ole kannustimena paratiisipaikkaa massamurhan kautta.

Viimeisen vuoden aikana tehdyt terroriteot ovat osoittaneet, etteivät niiden toteuttajat välttämättä ole mitään syrjäytyneitä. Itse asiassa tuo toisen polven väki on silmämääräisesti hyvin sopeutunutta. Olettaa sopii, että heitä kurjemmissa oloissa elää lukemattomia kantaväestön jälkeläisiä, joilta erilaiset pankkiirivetoiset länsikokeilut ovat murtaneet tulevaisuuden. Vieläkään esimerkiksi eurooppalaisten valtavirta ei suostu näkemään toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajien uhkaa. Ajattelemisen aihetta antaa muun muassa Orlandon ampujan isän toteamus hänen kyllä ”tuomitessaan” julmuuden mutta että homojen ”rankaisemisen” kuuluvan Jumalalle. Mikä jumala kutsutaan paikalle? Islamistinuorten vanhempien kiertely ja kaartelu vastauksissaan jo paljastaa perussyyn tulevaisuuden murhenäytelmiin. Heidän on oleskelulupansa vuoksi teeskenneltävä sovinnollisempaa kuin ovat. Maassa syntyvillä jälkeläisillä ei tätä ongelmaa ole, vaan he voivat estoitta imeä itseensä uskontofundamentalistiset vaikutteet. He näkevät jo lapsesta, kuinka vanhemmat irtisanoutuvat teoista, mutta kiertäen hyväksyvät motiivit.

Orlando ei koskettele pelkästään Yhdysvaltoja. Myös Euroopan tulisi keksiä jokin ratkaisu radikalisoituvien ainesten eristämiseksi. Ainoastaan sillä tavalla ampumarata vaikenee. Terroritekoon ja ääri-islamiin vihkiytymisen tulisi riittää karkottamiseen. Koska ongelma on mantereenlaajuinen ja hörhöt ovat kansainvälinen läjä mustiapekkoja, yksi ratkaisu voisi olla yhteinen karkotusalue etäällä metropoleista. Korkea aita ympärille ja noudattakoon ihanteitaan siellä. Kansalaisuus pois huolimatta syntymäpaikasta. Tunnistetut radikaalit kärrättäisiin pois jo ennen tekojaan.

Selkeämpi ratkaisu olisi ollut pitää rajat kiinni alun alkaenkin. Se nyt ei vain ilmeisesti sopinut. Siksi olemme invaasion kohde. Ampumarata.


torstai 9. kesäkuuta 2016

Virtuaalivaatturi ei jakele virtuaalipotkuja


Tarpeettoman ihmistyön jäljillä


Jospa hankit vaatteita lähitulevaisuudessa näin: Menet vaatekauppaan. Tai menet virtuaaliseen kauppaan. Kotisohvalta, älypuhelimella tai tabletilla.” Teknokraattien tulevaisuususko on yksinkertaistamisen taitolajia. Otetaan esille yksittäinen muutos ja sivuutetaan kapean putken ulkopuolelle jäävät seurannaisvaikutukset positiivisen vaikutelman herättämiseksi. Niin myös verkkoon siirretyn vaatteiden ostamisen kohdalla.


Kärsivällinen taitojen kehittäminen ja yksilölliset tuot-
teet ovat olleet ihmisenkokoinen elämäntyö, jota on ollut
hyvä arvostaa. Teknokraatit muovailevatko teknokraatit
ihmiskunnasta uusavutonta, ponnistelua pakenevaa massaa?
Kenellä pian enää varaa vain ostaa itse tuottamatta mitään?
Christoph Weigel:Ständebuch & Beruf & Handwerk &
Kleidermacher.1698
Kuva Wikimedia Commons
Mielikuvateollisuus pelailee nykyihmisen yksilöllisellä laiskuudella. Insinöörit ovat saatelleet meidät maailmaan, jossa tavaran pitäisi siirtyä näppäimistöä hivellen kotiovelle. 3D-tulostimien tulisi sylkeä sisuksistaan niin huonekaluja kuin unelmaruokia. Mainokset päivittelevät muun muassa, kuinka kuluttaja saattaa väsähtää rakennellessaan verkossa itselleen unelmalomamatkaa työssä, jonka ennen tekivät erikoistuneet matkatoimistovirkailijat. Kulmakioskin nurkassa pähkäilee satunnainen tallaaja postin laatikkoleikkien parissa toimessa, jota varten olivat ennen postissa erikoistuneet ihmiset. Rautatieasemilla viimeiset junamatkustajat arpovat automaateilla niitä matkalippu- ja aikatauluyhdistelmiä, joiden selvittelyä varten olivat ennen virkailijat. Jos alkaa uuvuttaa ryhtyä oman työnsä lisäksi hoitaa työttömiksi nakattujen ammattilaisten tointa, insinöörit lupaavat kehittää uusia bittihärpäköitä, jotka toki jumittuvat ensimmäisen ruuhkan koittaessa tai ainakin säännllisin väliajoin niin kuin pankkiasiakkaat hyvin tietävät.

Tässäkin tapauksessa on etualalla vaivattomuuden tarjoaminen. Varsinkin miespuoliset asiakkaat kokevat usein äärimmäisen tuskastuttavana rumban sovituskopilla. Niinpä propellipäät tarjoavat virtuaalista vaatturia. ”Näytölle ilmestyy itsesi näköinen, kolmiulotteinen avatar eli keinosinä. Voit katsella sitä eri suunnista. Sovittelet vaatteita sen päälle. Tai suunnittelet kokonaan oman vaatteen. Kun olet tyytyväinen tulokseen, painat nappia. Tilaus menee verkon kautta tuotantolinjalle, joka voi olla lähellä tai kaukana. Robotit valmistavat vaatteen. Se toimitetaan kauppaan tai kotiisi..”

Siinä se. Mietitäänpä hiukan; vanhaan aikaankin puvun teettämiseen saattoi hyvin liittää elitistisiä piirteitä. Hyvä puku maksoi maltaita. Niitä tehtiin kuitenkin lähellä ja kestivät varmaan kauemmin kuin nykyään. Pula-aikana tosin vaatetusta kyhättiin vanhoista asusteista. Räätälit, suutarit ja nahkurit olivat arvostettuja ammattilaisia. Käsityöläisyys oli elämänmittainen opintaival. Sieluttomien ketjukauppojen tilalla oli kivijalkamyymälät ja mitat saatettiin ottaa kasvokkain. Massatuotannon synnyttämän materiaalihukan poistaminen koneiden valmistamien tuotteiden uutena mittatilaustyönä toki kalskahtaa trendikkäältä nykyisenä globaalina maailmanpelastusaikana. Hintana on vain yhä uusien tarpeettomien ihmismassojen syntyminen. Tietokonetilausten toimittamisenkin hoitanevat ennen pitkää automaattiautot ellei sitten 3D-tulostin kudo palttoota. Ennen aikaan tekninen kehitys oli hitaampaa kuin nykyään, joten sukupolvien vaihtuminen istui jonkin verran paremmin elinolosuhteiden ja työtapojen muutoksiin.

Olen useamman kerran joutunut toteamaan, ettei moderni yhteiskunta tarvitse edes nykyistä väestömäärää. Jopa maapallon väestön nollakasvu on käytännössä vahingollista kasvua. Jokainen ei voi olla suunnittelija, ohjelmoija tai pyöränkeksijä. Siksi tämä kehitys on paljon vaarallisempi kuin tosi-TV:ä vahtiva keskivertokansalainen edes ymmärtää. Vähitellen yhä suurempi osa massojen ostovoimasta täytyy rakentaa keinotekoisesti, koska reaalinen tuotanto ynnä omaisuus keskittyvät yhä harvempien käsiin. Väistämätöntä uusjakoa odotellessa murhenäytelmien ketju vain tiivistyy. Ääretön ja pidäkkeetön teknistyminen johtaisi ihmiskunnan tuhoon.

Toisinaan saa lukea vaatimuksia teknokraattien yhteiskunnallisen vastuun perään; liian usein uusia järjestelmiä kehitetään tyystin ottamatta huomioon sosiaalisia vaikutuksia. Robottivero olisi vain yksi toimenpiteiden ilmentymä. Perusajatuksena on ollut oivallus, ettei uusien automatisoitujen toimintojen ottaminen käyttöön ole merkinnyt juuri säästöä yhteiskunnallisesti. Tarpeettomaksi on tullut enemmän ja nopeammin ihmisiä kuin on kyetty synnyttämään tuottavia uusia töitä. Samalla on liian vähän kiinnitetty huomiota siihen, etteivät ihmiset suinkaan ole yhtenäinen samanlaisin kyvyin varustettu massa. Vaatiessaan yhteiskuntaa huolehtimaan paarialuokasta teknokraatit samalla sysäävät yhteiskunnan kautta tuottavalle portaalle lisää veroluonteista rasitusta. Monessa tapauksessa automatisointi on siis käytännössä hölmöläisten peiton jatkamista. Lisämausteena on usein myös aiemmin toimineen infran hajoaminen käsiin ja sen kelvoton paikkailu.

Uutta teknologiaa ylistetään myös siitä, että tuotanto palaa Eurooppaan. Kuinka paljon työpaikkoja karisee matkalle bittien välittäessä takin mitat, robottien tai 3D-tulostimien ommellessa palttoot?

Joissain tapauksissa tutkijoille voisi jopa laatia haittaveron, sillä tutkimus ei saisi koskaan olla pelkkää muutosta muutoksen vuoksi. Vaarallisen ja raskaan työn helpottaminen on eri asia kuin ihmistyön kategorisen tuhoamisen helpottaminen. Keksijöiden tulisi mieltää tekojensa yhteisölliset seuraukset. Automaation ja tietojärjestelmien ajattelematon tarjoaminen sieluttomille markkinavoimille on paholaisen ruokkimista. Vaivan loppuessa loppuu myös elämä, valitettavasti.


Muita kirjoituksia aiheesta:






tiistai 7. kesäkuuta 2016

Taru tukkeutuvista rajoista


Maitoa ja turisteja?


Eurooppa kakistelee yhä viime vuoden maahanmarssijoiden aaltoa, mutta silti Välimeren ylitse rahdataan uutta väkeä yli tuhannen päivävauhtia. Suurkaupungit kieriskelevät terroriuhassa ja asuntopulaassa. Britit ovat yhä suuremmin joukoin ilmaisseet tahtoaan palauttaa itsenäisyytensä samaan aikaan kun Euroopan komission epämääräisesti valittu johtaja Juncker on ottanut oikeudekseen uhkailla liittovaltiopyrkimysten vastustajia samalla vaatien armeijaa käyttöönsä. Toteuttamansa kansanmurhat kieltävästä ja yhä etnistä sotaansa käyvästä Turkista on tullut Euroopan rajojen valtias, koska Bryssel ei kykene muuten päättämään, kuka rajojen ylitse saapastelee. Tässä ilmapiirissä verorahoitteinen Ylemme päätti julkaista viikon alkajaisiksi tuhdin paketin kauhukuvia ”rajojen sulkemisen” vaikutuksista.


Eurooppaan lilluu tuhatkunta tulokasta päivässä. Keskustelu nk. perheenyhdistämisistä kuohuu. Yle on lätkäissyt
pöytään kattaukset pelottelua rajavalvonnan kauhuista. Myös tämä sodankäynti mielikuvilla on ollut osa kampanjaa
Britannian Brexit-äänestyksen alla.

Kirjoituksen sävy ja esille nostetut rajatarkastusten uhkakuvat tuovat selkeästi esille euvostouskovaisten propagandistisen maailmankuvan. Teksti alkaa toteamuksella, että rajatarkastukset tukkisivat Brennersolan. Kulkuneuvoista ja turisteista syntyisi muka purkautumaton tulppa. Maito ja turistit jumittuisivat! Tahdotaan antaa sellainen kuva niin kuin mikään ei olisi pystynyt Euroopassa ennen Unionia liikkumaan – aivan kuin maanosassamme olisi jokaisella rajalla vallinnut Berliininmuurin kaltainen rautaesirippu. Jokainen tarpeeksi monta kesää nähnyt joutunee tunnustamaan, ettei se pidä paikkaansa.

Pääosin kriisit tavarankuljetuksissa ovat Unionin itsensä syytä. Kilpailun nimissä kansallinen tuotanto on monin paikoin tapettu, koska ylikansallinen teollisuus on ansainnut enemmän lakkauttamalla pikkupajat. Ennen monessa maassa tuotettiin itse tavaroita, joita nykyään kiskotaan halki mantereen. Varastotkin lienevät entisaikoja pienemmät, joten yksikin tilaus saattaa käynnistää mittavan kuljetusvirran. Silti jo ennen Unioniakin on ollut tullisopimuksia, joilla rahtauksia on pyritty joustavoittamaan. Jos valtiorajoja on tarkoituksella pyritty häivyttämään, rajaseuduilla on toki totuttu ohittamaan puomit niin kuin niitä ei olisikaan. Mikäli esimerkiksi jonkun tuottajan elinkeinolle on ratkaisevaa toimittaa maitoa naapurimaahan, hänen olisi kaiketi syytä harkita tuotannon siirtämistä kohdemaahan, jolloin vero- ynnä muu hyötykin siirtyisi sinne mistä hän voittonsa haalii?

Turistit ovat vuosikymmeniä harhailleet maasta toiseen. Olennainen tekijä on ollut, että heidän identiteettinsä on ollut tiedossa. Mikäli yksilöllä on aikaa ja varoja matkustella huvikseen, asianmukaisista papereista huolehtiminen ei voi olla ylivoimaista kustannuksiltaan tai ylläpitämisekseen vaadittavilta kustannuksilta.

Toisena kohtana artikkeli nostaa matkailun ”kärsimät” haitat. Itse aikoinani jo ennen Unionia matkustelleena voin todeta, että kyllä se nähtävyyksien bongailu onnistui ilman rajatarkastusten poistamistakin. Poliittisten blokkien rajoja lukuunottamatta asianmukaisella kulkijalle ei ollut ongelmia. Tahtotilasta riippuu rakentaa rajanylityspaikat siten, että säännölliset tarvittavin paperein kulkevat liikkuisivat omia väyliään erotettuina paperittomista, identiteetiltään tuntemattomista maahanmarssijoista. Turismi sitä paitsi kuuluu siihen elämänalaan, joka on kasvava riski kulkutautien, terrorismin ja lisääntyvän köyhyyden maailmassa. Se ei ole ihmisoikeuksien listalla lähelläkään yleistä terveydenhoitoa, koulutusta, toimivaa infrastruktuuria tai kansallista turvallisuutta.

Kolmantena kohtana artikkeli ottaa esille seikan, joka on ilmeisesti koko esityksen pohjimmaisena tarkoituksena. Rajatarkastukset nimittäin tukkisivat mantereelle tunkeutuneen ihmisvirran. Suvaitsevaiston maailmankuvassa ei ole mitään nurinkurista, että yhteisin määrärahoin ylläpidettäviksi pääsee kuka tahansa, joka keinolla tai toisella onnistuu kankeamaan itsensä ja perheensä Eurooppaan. Siinä samalla pidetään yllä mittavaa ihmiskauppaa. Kyse ei ole entisaikojen siirtolaisuudesta, vaan nimenomaan tulonsiirroilla elätettävän ihmisjoukon imemisestä jo ennestään kohtalokkaan rakennemuutoksen ja työttömyyden riivaamiin yhteiskuntiin. Tuo joukko tulisi valita ainoastaan keskitetysti ja tiukoin kriteerein. Tällöin toki saattaisi makoilu VOK-keskuksissa lyhentyä tai lakata tyystin, mikä pienentäisi välistävetäjien tiliä.

Seuraavaksi Yle ottaa esille Etelä-Tirolin kulttuurisiteet viitaten saksankielisen Pohjois-Italian ja Itävallan välillä. Tässäkin yhteydessä sorrutaan tekopyhyyteen. Kuten jo aikaisemmin totesin, rajanylitys onnistui kyllä tarkastustenkin aikana. Pahin uhka kulttuurille on massamaahanmuuton vyöry vaikutuksineen valtauskontoon ynnä kansallisiin tapoihin.

Euvostouskovien rakkain opinkappale on myytti Unionista suhteessa ihmisten vapaaseen liikkuvuuteen. Nuorelle polvella väitetään härskisti, että Brysselin kolhoosi olisi ainoa keino taata siirtyminen maasta toiseen tai kansainvälinen toiminta. Kulkijoiden identiteetin hämärtäminen palvelee kuitenkin ensi sijaisesti laitonta toimintaa. Suuret taloudelliset toimijat eivät muutenkaan liiku setelisalkut käsissään rajalinjalta toiselle salaten oikean henkilöllisyytensä. Siinä kirjoittaja on oikeassa, että rajojen palauttaminen olisi selkeä tappio EU:lle. Merkitsisihän se jäsenmaille askelta kohti itsenäisyyden paluuta. Samalla kansallinen olemassaolo ei olisi yhtä uhattuna kuin nykyään.

Viimeisenä argumenttina heitetään kauhistelu rajatarkastusten palauttamisen kalleudesta. Pahamaineinen Juncker esiintyy tässäkin apostolina. Samalla sivuutetaan se tosiseikka, että nimenomaan avioimet rajat ovat synnyttäneet Suomellekin maahanmuuttajaongelman, jonka kattamiseksi avoin piikki huojuu säännöllisesti satojen miljoonien eurojen lisäbudjeteista – täysin velaksi! Eräässä keskustelussa näin brittien Brexit-äänestyksen alla muuan kommentoija esitti toteamuksen, etteivät brititkään voineet arvioida kustannuksia noustessaan vastarintaan Hitleriä vastaan.

Vapaudella, itsenäisyydellä ja asiallisilla valtiorajoilla ei voi olla ylintä hintaa, ei niin kauan kun kansa tahtoo elää omassa maassa oman halunsa ja tapojensa mukaan.