tiistai 22. joulukuuta 2015

Julkisen terveydenhoidon päivät luetut


Valtio tahtoo siirtää kuntien omistuksessa olevat hoitokiinteistöt pois kuntien ja kuntayhtymien omistuksesta. Korvaussummista kiistelemisen ohella tulisi pysähtyä pohtimaan, mitä hallintaoikeuden muutos tulee merkitsemään kuntien sananvallalle järjesteltäessä terveydenhoidon tulevaisuutta.

Koska itsehallintoalueet vuokraisivat kiinteistöyhtiöltä tarvitsemansa hoitotilat, kyseessä olisi suuri käytännön muutos paikallisten asukkaiden vaikutusmahdollisuuksiin. Mikään kunnallinen päätösprosessi ei enää kykenisi säätelemään ulkopuolelta johdetun kiinteistöyhtiön toimintaa paikkakunnalla. Käytännössä päädytään samaan yksityistämisprosessiin kuin kuntien aikanaan myydessä omistamansa sähkölaitokset. Erona on toki se, että kärjistäen asukkaat ovat voineet halutessaan luopua sähkövalosta tai hankkia itse kompressorit. Terveydenhoidon siirtäminen pois tai tyystin yksityisille on huomattavasti vakavampi muutos yhteiskunnassa.

Mikäli eläisimme täystyöllisyyden ja palkkaharmonian utopiassa, siirtymä pois julkisesta, kunnallisesta terveydenhoidosta ei vaikuttaisi niin järkyttävältä kellon kääntämiseltä toista sataa vuotta taaksepäin. Viime vuosina yhä useammat työntekijät ovat saaneet nauttia laadukkaasta työterveyshuollosta, mikä on hämärtänyt massojen mielestä julkisen terveydenhoidon merkitystä. Työttömyyden raju, lopulliselta vaikuttava kasvu ynnä eläköityminen ovat kuitenkin kaapimassa pois yksityisen terveydenhoidon kullattua ulkokuorta. Köyhillä ja sairailla vain ei ole sananvaltaa tehtäessä miljardien päätöksiä. Soten myötä enemmän kuin vaarana on kunnallisen päätösvallan mitätöityminen sairaalapalveluiden siirtyessä tyystin ostopalveluiksi.

Toivon totisesti olevani liian pessimistinen, mutta aiempien ”uudistusten” jäljet pelottavat. Kuntien ulkopuoliset yhtiöt on huomattavasti helpompia myydä vaikka Cayman-saarille kuin kuntien tai kuntayhtymien omistamissa kiinteistöissä toimivat yksiköt. Valtiovallan tarjoamien korvaussummien vastaanottaminen puolestaan on kuin huonojen laskemista housuihin: kerran se tovin lämmittää, mutta stten kaikki on ohitse. Toimenpide on kertaluontoinen. Kuinka suuri ahdistus kunnissa sen jälkeen vallitseekaan?

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Onko rintama pian suomalaiskodeissa?


Tuskin mikään on pelottavampaa kuin pelko järjestäytyneen yhteiskunnan romahtamisesta. Kuten vuosituhansia, rintaman sortuessa seuraavaksi tulilinjalle joutuvat heikoimmat ja avuttomimmat. Kaupunginmuurien romahtaessa sallittua riistaa ovat olleet rakennuksissaan piileskelevät vanhukset, naiset ja lapset. Vuosikymmenten rauhantila suurimmassa osassa mannerta on saanut eurooppalaiset kuvittelemaan ihmisluonnon jotenkin muuttuneen. Ratkaiseva virhe on ollut avata portit ja kuvitella tulijoiden rajoittuvan avuttomiin, sotaa pakeneviin ihmisiin.

Pitkin kesää ja syksyä tarkka havainnoitsija on saanut kauhukseen seurata, kuinka maanosaamme ja maahamme on virrannut väkeä, jonka taustoja tai henkilöllisyyttä ei ole kyetty todentamaan. Saksan johtajan suulla heidät kaikki on kiirehditty toivottamaan tervetulleiksi ja sittemmin julistamaan kaikkien liittovaltion alusmaiden kansojen velvollisuutta majoittaa ihmisvyöry. Sen sijaan, että vastaan olisi otettu ihmisiä tarkan seulan kautta, heidät on erottelematta päästetty sisälle sillä hurskaalla toiveella, että käännytetyt saataisiin jollain tavalla vapaaehtoisesti poistumaan maasta. Kuuluisan tiedemiehen Stephen Hawkingin muistelisin todenneen vuosia sitten avaruudesta, että sinnekin päin olisi syytä pitää hiukan nykyistä pienempää suuta, sillä kaikki sieltä mahdollisesti tuleva ei ehkä olisi kovin toivottavaa. Sama pätee myös meillä maapallolla. Kuin alleviivatakseen jalouttaan humanistit ovat laatineet lait, joiden mukaan pahimpiakaan teurastajia ei kyetä karkottamaan maihin, joissa nämä saattaisivat olla hengenvaarassa.

Tässä tullaan tärkeän periaatteellisen kysymyksen ääreen. Voitaisiinko ajatella pahimpien massamurhaajien itse luopuneen osasta ihmisoikeuksiaan teurastaessaan aatteensa mukaan lähimmäisiään äärimmäisen julmalla tavalla? Kuinka pitkälle täysin sivulliset voidaan velvoittaa kustantamaan kaikkein julmimmat, parantumattomat ihmishirviöt? Joukkomurhien tekijät olisi yleisen oikeustajun mukaan syytä toimittaa kärsimään tuomionsa maihin, joissa he ovat rikoksensa tehneet tietäen jo teot tehdessään kyseisen maan rangaistusasteikot. Toinen mahdollisuus saattaisi olla jonkinlainen universaali, pysyvä karkotuspaikka, josta he eivät kykenisi vaarantamaan sivullisten turvallisuutta. Nykyinen holtiton pohjoiseurooppalainen käytäntö on sekä yhteiskunnan taloudelliselle kantokyvylle mahdoton että pidemmän päälle eurooppalaisille liian turvaton ratkaisu.

Euroopan sitominen yhdeksi liittovaltioksi Gibraltarilta Jäämerelle on monella tavalla järjetön pyrkimys. Sosiaalistaloudellisista ongelmista on jo paljon kirjoitettu muun muassa Kreikan kriisin yhteydessä. Liian vähäiselle huomiolle on jäänyt yhteiskunnallinen turvallisuus ihmismassojen liikehtiessä. Mitä tekevätkään ne tuhannet ihmiset, jotka on jo hukattu Euroopan rajojen sisälle saamatta mihinkään kirjoihin tai kansiin? On sivuseikka koettaa höpöttää suurimman osan muukalaisista olevan kunnollisia ihmisiä. Koska lainsäädäntömme kiistatta houkuttelee maailmalta pahimpia rikoksentekijöitä, valheellinen turvallisuudentunteemme on tuomittu jossain vaiheessa romahtamaan.

Viime päivien uutiset Vantaalta, Kirkkonummelta ja Salosta kertovat karua kieltään, että pelko on astunut suomalaisvanhusten koteihin. Iltalehden uutisen mukaan poliisi etsii yhdeltä uhrilta varastettua ruskeata/beigea Ford Fiestaa. ”Tekijöistä ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa, mutta he olivat puhuneet uhrille tuntematonta kieltä”. Harvaan asuttu Suomi omakotitaloineen on siis jo joutunut tulilinjalle. Valtakunta on avannut porttinsa. Yhdessä talouden rapautumisen ja sisäisen romahduksen kanssa nämä ulkoiset vaaratekijät eivät lupaa rauhanajan jatkuvan enää kovin kauan ellei poliittinen kurssi käänny ratkaisevasti. Aikaahan meillä ei ole enää jäljellä tuskin lainkaan poliittisen eliittimme kuolatessa yhä euvostovirsien perään ja annettua kaiken itsemääräämisoikeuden käsistään. Unkarin Orbánia he kyllä ovat jaksaneet kauhistella tämän pyrkiessä suitsimaan ihmisvyöryä.

Tätä ulkoista uhkaa ei torjuta villasukkia kutomalla tai pehmoleluja keräämällä. Poliisin saapuminen saattaa kestää tunteja. Määrätietoiset miehet hämärine autoineen ehtivät siinä ajassa kauaksi pimeässä talviyössä. Tämäkin talvi on vasta alkamassa; yleinen turvallisuustilanne ehtii huonontua ja maan yhteiskunnallinen ilmapiiri kiristyä erittäin nopeasti hallituksen vatuloidessa Soteaan ja juntatessa Yhteiskuntasopimuksiaan tai Pakkolakejaan. Samaan aikaan syrjäseutujen pirteissä kasvaa ahdistus. Missä ovat miehet rajoilta? Onko eliittimme tuonut rintaman jo vanhustemme koteihin?


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

The afterglow in Cloud-cuckoo-land


Inevitably, I have more journey behind me than in front of me. Time has come to consider what to tell about my country to people I´ve occasionally encountered. To my regret, I have to say my message is completely something else than thirty-years earlier.

I was born in a country that incredibly managed to balance between East and West. Around me brave men finished their working lives after sacrificing the best of their youth at the borders, fighting, lest they be swept over by the crowd, which would largely shaped our society into a supranational dictatorship. It was a country which developed industry and services for the people of its own, knowing the limited resources. At the same time people knew of hard work to produce results. This deficiency was running out.

After the war, the people built schools and hospitals. Politicians supported affordable housing, which allowed the low-price rental housing. People were able to relocate to the cities in search of work, even part of the neighboring country. In the midst of all the pain was still hope for something better. Our politicians held their own in negotiations with the big eastern neighbor, and international relations improved.

Then something fateful happened precisely in those years when I began to prepare to participate in the construction of this country . Our leaders were fatally infected. They sold their souls on the altar of internationalism. At the same time they came to be guided, to ensure their own international career and polish our reputation abroad despite the damage done to our people.

During couple of decades the best part of our heritage was demolished, a common and unified nation. So, the railways, postal activities and common health care was almost shut down. Training has been crushed by the constantly restructuring. The Establishment for cheap rental housing co-operatives have begun aspiring to become the stock exchange and to pursue the enormous commercial profits. Politicians have decided that our people set an example to the whole world morality, according to which self-die sooner than compromising idealistic humanism of their own people's sake. So, now we are leaders in living expenses and our salary level is quite low comparing that.

Yet, the workers reportedly earn too much. Factories are transferred abroad. The automation is brought to every sector of life. Automat is on the checkouts, banks and soon cars. Robots perform the factory job. More and more people without any share are staggering through the streets and alleys.

Our political leaders swear by the European Union and the euro in the name. That political currency suppress all economic life forces. The borders will not be able to close the people, which should compete for non-existent jobs with the native unemployed. For the benefit of strangers politicians are giving the sparse homes in towns. The reception centers are established to municipalities against the will of the people. Happenings in small places suffer, because there do not exist any available accommodation left. So, how could they earn money? The opposition is accused of racism and Nazism. A strange religion is gaining momentum and requires a change in traditions. They say that the law does not allow to expel even the worst evil-doers.

So, my friends in the world, this is life we have here in my country. Leaders live in a different reality than the people. This country and the entire continent is expecting the destructive explosion. If I had to advise, I urge you to stay away from here. My sorrow is deep.

 

torstai 10. joulukuuta 2015

Hajasijoituksen harha


Hallitus on ilmoittanut hajasijoittavansa pakolaiset eri puolille Suomea. Ajatuksena mainittu toimenpide on ymmärrettävä, mutta reaalitodellisuudessa se on yhtä huttua kuin monet muutkin virastojen pöytien ääressä kyhätyt suunnitelmat. Jo vanha sanontakin sen sanoo, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Toimiakseen väestösiirrot vaatisivat niiden ongelmien ratkaisemista, jotka ovat aiheuttaneet syrjäseutujen ja pikkukaupunkien muuttotappiot.

Aamutelevisiossa valtion viranomainen  toi julki kauniin ajatuksensa Suomen syrjäisten pikkukaupunkien asuttamisesta uussuomalaisilla. Mikäli eläköityviin kaupunkeihin sijoitettaisiin pakolaisia, hiljenevät kadut ja autioituvat asunnot saisivat uutta elämää. Samalla helpotettaisiin kasvukeskusten asuntopulaa ja ruuhkia. Yhden asian viranomaiset ovat sivuuttaneet: ihmisten pakkosijoittaminen kuoleville paikkakunnille ei tuo mukanaan sellaisia työpaikkoja, jotka automaattisesti imisivät uutta elinvoimaa kuihtuneille seutukunnille. Toki voidaan kysyä, miksi nykytekniikan aikana harvat jäljelläolevat työpaikat on pakko ahtaa Etelä-Suomeen. Ainakin lentäen tuskin on paljon eroa, matkustaako esim Wieniin Helsingistä vai Joensuusta - puhumattakaan tietoliikenneyhteyksistä.

Joidenkin hallituksen virkamiesten mielissä taitavat siinnellä Veikko Vennamon suurtyön muisto  ja Suomen puhtaat saloseudut aivan kuin maahantulijoita elävöittäisi valmiiksi meitä suomalaisia aikanaan niin määrittänyt uudisraivaajahenki. Sijoittaminen pientiloille maaseudulle sitoi aikanaan tehokkaasti väestöä aiheuttamasta niitä levottomuuksia, jotka koettelivat Eurooppaa toisen maailmansodan jälkeen. Tällöin tulijoilla oli tarvittava maanviljelys- ja kielitaito jo hallussa. Maanviljelys elinkeinona ei ollut niin pitkälle koneellistunut tai teknistynyt muutenkaan kuin nykypäivänä. Olettaa sopii myös, ettei tuotanto ollut samalla tavalla rajojen yli rajoitettua kuin nyt. Säädösten pykäläviidakko tuskin naulasi maataloustoimintaa niin kuin nykyään. Kaiken lisäksi syrjäseutujen muuttoliike on maassamme alkanut jo ennen sotia, vaikka evakkojen asuttaminen ilmeisesti lykkäsi autioitumisen huippuvuosia. Maaseudun muuttoliikettä olen käsitellyt muun muassa kirjoituksessa Pako maalta.

Laajemmaltikin voitaisiin pohtia nykyisen suurtiloja suosivan maatalouspolitiikan mielekkyyttä.

Oma lukunsa on sitten se, millaista väkeä maahanmuuttajat ovat. Jos olettaa sopii, että he eivät ole köyhintä väkeä, he tuskin osaavat edes sitä maanviljelystä, jota dyynien keskellä kenties on. Maanviljelys Pohjolassa on oma taitolajinsa sekin.

Eli, pahasti vaikuttaa siltä, että tämän maahanmuuttoaallon hajasijoittaminen on kuolleena syntynyt ajatus puhtaasti käytännön syistä. Ilman pakkokeinoja lienee mahdotonta sitoa ihmisiä syrjäseuduille. Mikäli mainittu pakkoasutus toimisi laajassa mitassa, Suomen muuttotappiokuntia riivanneet ongelmat olisi jo etukäteen ratkaistu tarvitsematta pumpata keinotekoisesti paikalle kielitaidotonta muukalaisväestöä.


maanantai 7. joulukuuta 2015

”Britannia ei ole enää kristitty”


Brittilehti Telegraphin mukaan sikäläistä mielenmaisemaa on kuohuttanut entisen vanhemman tuomarin, paronitar Butler-Slossin johtaman kaksivuotisen komission julkilausuma, jonka mukaan ”Britannia ei ole enää kristitty maa ja sen pitäisi lakata toimimasta kuin se sellainen enää olisi”. Julkilausumassa todetaan, että kirkossakäynnin lasku sekä islamin ynnä muiden uskontokuntien nousu edellyttää uusia ratkaisuja. Komission esittämä yhteiskunnan kristillisten piirteiden riisuminen on odotetusti nostattanut raivoa ministerien ja Englannin kirkon keskuudessa.

St-Pauls Cathedral London. Kauankohan menee ennen
kuin risti saa väistyä puolikuun tieltä. vanhat asukkaat
eivät juuri enää uskonnollisista instituutioista perusta,
mutta tulijat pitävät omiaan arvossa.
Kuva Wikimedia Commons
Komission mukaan oppilaiden valikoiminen uskomusten mukaan olisi poistettava asteittain. Se ei toki pohjoismaalaisittain katsoen sinänsä vaikuta kysymyksenalaiselta. Pohdinta uskonnonopetuksen asemasta kouluissa sen sijaan on tuttua meilläkin. Tavoite piispojen määrän laskemisesta on nähtävissä aktiivisten kristittyjen vähenemistä vasten. Imaamien, rabbien ynnä muiden ei-kristillisten uskonmiesten aseman kasvattaminen vaikuttanee ratkaisevasti yhteiskunnan perustaan, vaikka on loogista seurausta maahanmuutosta ja väestön etnisen perustan muuttumisesta.

Hätkähdyttävintä raportissa on vaatimus niin sanotun terrorisminvastaisen politiikan arvioimisesta uudelleen. Opiskelijoiden tulisi sallia puhua julki kampuksilla aiempaan radikaalimpia näkemyksiä pelkäämättä joutumista tekemisiin turvallisuusviranomaisten kanssa. Toisaalta naisten pitäisi saada enemmän suojaa sharia-oikeuksissa ynnä muissa uskonnollisissa tuomioistuimissa. Ristiriita komission vaatimuksissa saa miettimään, kuinka idealistinen ja tietämätön outojen uskontojen perimmäisestä olemuksesta se onkaan ollut pyrkiessään hahmottamaan tulevia uskonnollisia pelisääntöjä. Pyrkimys "laillistamattomissa" uskonnollisisissa suhteissa elävien parien saattamiseksi siviilirekisteröinnin piiriin kuvastaa ajattelutapaa niin kuin teokratiaa tavoittelevat uskonnot tai uskonnollisista kahleista irtautumaan pyrkivät ihmiset pohjimmiltaan tyytyisivät valtiovallan ohjattaviksi eivätkä vaatisi päinvastaista.

Englannin kirkon tiedottaja on todennut raportin kuvastavan vanhanaikaista käsitystä, että perinteisen uskonnollisuuden merkityksen väheneminen ja uskonnottomuus tarkoittaisivat samaa kuin humanismi tai sekularismi. Opetusministeri Nicky Morganin on sanottu olevan uskonnollisten koulujen suurimpia puolustajia, joten häntä lähellä olevan lähteen mukana [komission] raportin suositukset [kristillisuskonnollisen koulutuksen] vähentämisestä ovat naurettavia. Raportti kuitenkin korostaa anglikaanien osuuden väestöstä laskeneen vuoden 1983 40 prosentista viidennekseen 2013.

Komission raportti siis alleviivaa uskonnottoman vakaumuksen ynnä ihmisten uskomusten monimuotoisuuden lisääntymistä sekä ei-kristillisten uskontojen vahvistumista kansainvälisessä ympäristössä. Se haastaa idealistisesti laatimaan kansallisen kuulemisen kautta 21. vuosisadan Magna Chartan. Lady Butler-Slossin sanoin: ”Ranskan viime aikaisten tapahtumien vuoksi monissa lastemme kouluissa ja jopa elokuvateattereissa mainostettu hyvä ja huono uskonnollisuus tai vakaumus vaikuttavat suoraan meidän kaikkien elämään”.

150-sivuinen raportti pyrkii ilmeisesti määrittelemään uudella tavalla uskonnon ja vakaumuksen Britanniassa ja antamaan kaikille tilaa ja roolia yhteiskunnassa taustanaan lähes kolmanneksen väestöstä siirtyminen ainoastaan 30 vuodessa pois perinteisestä uskonnollisuudesta. Erityisesti islamin räjähdys vaikuttaa helluntaiseurakuntaan ja evankelisiin kirkkokuntiin. Komissio kiistää kuitenkaan pyrkivänsä Englannin kirkon lakkauttamiseen ja väittää sekä anglikanismin Englannissa että Skotlannin kirkon auttaneen muita uskovia ihmisryhmiä ja mahdollistavan näiden äänen kuulumisen julkisuudessa.

Englannin kirkon asema on kuitenkin muuttunut ja muuttuu edelleen. Sen lakkauttamista on jopa joissain yhteyksissä pidetty nykyaikaisen Britannian vähimmäisvaatimuksena. Modernin yhteiskunnan moniarvoista luonnetta vaaditaan näkymään kansallisilla foorumeilla, kuten ylähuoneessa. Jopa seuraavat kruunajaiset on suunniteltu vastaamaan muuttunutta yhteiskuntaa. Raportin laatijat eivät ole varmoja, onko nuorten uskonnollinen erottelu kouluissa edistänyt näiden yhteenkuuluvaisuutta rai estänyt väärinkäsityksiä ja jännitteitä kasvattanutta sosiaalista eripuraa. Toisaalta he kyseenalaistavat uskonnollisuutta kohtaan vallinnutta lähestymistapaa yliopistoissa ja korkeakouluissa, mukaan lukien toimet radikalisoitumista vastaan. He vaativat opinahjoja lähestymään uskonnollisuutta ennemmin henkisiin keskusteluihin kuuluvana kuin ulkoisena tekijänä, jonka kanssa ne joutuvat tulemaan toimeen. Hallitusta he vaativat konsultoimaan enemmän muslimiyhteisön kanssa sen sijaan että jakaisivat näitä ”hyviin ja huonoihin muslimeihin”. Komissio ehdottaa myös perustettavaksi uskonnollisten asiantuntijoiden neuvoa-antavan paneelin tutkimaan valituksia uskonnon kattavuudesta lehdistössä.


Sivullisesta lukijasta tämä Britannian uskonnollisia oloja käsitellyt komitea vaikuttaa erittäin ristiriitaiselta tulkintojensa osalta. Komissio näyttää joutuneen korrektiuden upottavaan suohon. Lähtiessään liikkeelle yhteiskunnan avoimuuden ja uskonnottomuuden ”vaatimista” muutoksista se päätyy määrittelemään jopa vanhakantaisesti elämää tietyn uskonnon vaatimusten mukaisesti. Yhteiskunnan pitäisi muovautua sellaisen uskonnon kautta, joka itse on hyvin vähän – jos lainkaan – pyrkinyt itse muokkautumaan ihmiskunnan kehityksen mukaan. Paradoksi on miltei pakahduttava. Meidän täällä pohjoisessa tulisi erittäin tarkasti seurata kehitystä Britanniassa, sillä vastaava muutos on väistämättä täällä edessä. Ristiriita on kaikkein räikein ultrasuvaitsevaiston keskuudessa, joka päätynee oman uskonnottomuutensa kautta entistä teokraattisempaan elinpiiriin ylenkatsoessaan sitä uskonnollista kontekstia, joka alun perin heidän vapautensa on sallinut.



keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Valehtelun pyhitystä


Sattumaa tai ei, juuri valtionvarainministerimme sotkeuduttua ”päästään vetämiinsä” tilastolukuihin katsoo Talouselämä aiheelliseksi julkistaa tutkimuksen, jossa päätellään valehtelijoiden itse asiassa pitävän koko systeemiämme pystyssä. Kauas on siis menty siitä moraalisesta järjestelmästä, jossa ainakin pyrittiin opettamaan rehellisyyden perivän maan. Nyt julistetaan valehtelemisen epistolaa.

The travels and surprising adventures of Baron
Munchausen
. Ehkä tunnetuin valehtelija on ollut
paroni Münchausen. Kirjallisuudessa palturin
puhuminen saattaa olla viihdyttävää, mutta tosi
elämässä ja politiikassa sillä on liian usein
tuhoisat vaikutukset.
Kuva Wikimedia Commons
Kyseessä olevan tutkimuksen ovat kuulemma tehneet Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen professori Kimmo Kaski ja laitoksen vieraileva professori Robin Dunbar yhteistyössä meksikolaisten tutkijakollegoiden kanssa. Yhteenvedossa käsitellään tutkimusta varten luotua eri toimijoiden eli agenttien välistä vuorovaikutusta ja verkostoa.

"Mallissa kunkin agentin oma mielipide edustaa hänen totuuttaan, kun taas yleinen mielipide muodostuu koko yhteisön keskimääräisestä mielipiteestä", Kimmo Kaski selittää tiedotteessa.

Tutkimuksen yhteenveto on kiinnostava kuvaus 2010-luvun yhteiskunnan moraalin tai moraalittomuuden tilasta. Johtopäätöksenä todetaan valehtelijoiden olevan kiinnostavia ekstrovertteja ja toimivat sillanrakentajina omien yhteisöjensä ja muiden yhteisöjen välillä, vaikka heillä ei aina edes ole omaa yhteisöä. Kieltämättä maallikkokin saattaa tehdä vastaavia johtopäätöksiä jo pelkästään pohtimalla esimerkiksi niiden lukuisten televisiosarjojen suosiota, jotka vyöryttävät esiin toinen toistaan narsistisempia ja epärehellisempiä paskiaisia.

Voimme toki myös myöntää niin sanottujen valkoisten valheiden merkityksen yhteisöjen dynamiikassa. Aina orjallinen tosiasioiden julkituominen ei saa aikaan myönteisiä tuloksia.Tässä on kuitenkin erotettava silkka valehteleminen ja harhaanjohtaminen asioiden kertomatta jättämisestä. Kuin säikähtäneinä omista johtopäätöksistään tutkijat korostavat valehtelun toimivan ainoastaan, mikäli ihmiset puhuvat enimmäkseen totta. Itsekkään valehtelun todetaan olevan epäsosiaalista ja hyödyttävän vain valehtelijaa itseään. Patologinen valehtelun kerrotaan taas tarkoittavan käytännössä kaikille valehtelemista ja olevan yleensä itsekästä.

Tämä on mielenkiintoista sanojen pyörittelyä. Eikö kaikkinainen valehteleminen olekaan pohjimmiltaan itsekästä? Valehteleminen kuuluu myös diplomatiaan, mikäli se ei ole liian tökeröä ja se voidaan viimeiseen asti peitellä. Poliittinen valehtelu on kiistämättä itsekästä suurempien tai pienempien ryhmien etujen ajamista. Siinä mielessä itsekkyyskään ei kategorisesti ole ainoastaan negatiivista, vaan pyrkii oman yhteisön hengissä säilymiseen. Asia on nykyistä helpompi tarkasteltaessa suhteellisen suppeata apinapopulaatiota, jollainen ihmissukukin alun alkaen on ollut.

Nämäkin tutkijat päätyvät rehellisyyteen perusoletuksena, sillä sitä ”valehtelijat käyttävät vapaamatkustajina hyväkseen. Valehtelu on tuhoisaa yhteisön näkökulmasta, jos valehtelijoita on liian monta ja luottamus katoaa kokonaan”.

Mitä tapahtuisi yhteisössä, jossa valheita ei hyväksyttäisi lainkaan? Tutkijoiden mukaan verkosto hajoaisi pienempiin ja tiiviimpiin yhteisöihin. He väittävät valehtelijoita olevan suhteellisesti vähemmän silloin kun valehtelusta ei seuraa rangaistusta. Toteamus vaikuttaa lähinnä semanttiselta kikkailulta. Mikäli palturin puhuminen lähentelee hyväksyttyä normia ja keskinäinen luottamus lähentelee nollaa, valehtelemisen käytännön hyödyn pitäisi hiipua olemattomiin. 

Kysymys valehtelusta yhteisöissä on ikiaikainen. Niin muinaiset laumanjohtajat kuin poliittiset päättäjät ovat olleet sen kanssa tekemisissä iät ja ajat. Se on osa hallitsemista. Vielä viime vuosisadalla alamaisia oli helppoa johdatella näiden oppimattomuuden ja kehittymättömien tiedonkeruuvälineiden vuoksi. Siksi yläluokalla saattaa olla kestämätön kiusaus hämmentää liian valveutuneeksi äitynyttä rahvasta haittamaahanmuutolla ja kielten sekamelskalla, jolla toki lienee muitakin tympeitä tavoitteita. Yltiöhumanistit ovat siihen kompastuneet saadessaan paketin syliinsä monikulttuurin maireassa käärepaperissa. Toistaiseksi silkka valehteleminen ei voi olla liian tökeröä, joten älyköt on ilmeisesti pistetty muistuttamaan valehtelun merkityksestä.

Siinä yliopistoihmiset ovat oikeassa, että epärehellisyyden sallimisen vaihteluiden ymmärtäminen auttaa optimaalisessa ja realistisessa päätöksenteossa. Valhe on kuitenkin aina valhe ja perimmältään sillä pyritään jonkin osapuolen harhauttamiseen. Sitä on kutsuttu synniksikin, mikä tarkoittaa oman sielun turmelemista. Epärehellisyydellä tiensä hierarkian huipulle raivaava käyttää sitä kuin huumetta, jota tarvitaan kerta kerralta enemmän. Epätotuuteen kuristuu väistämättä, ennemmin tai myöhemmin.