torstai 29. lokakuuta 2015

Falski kampanja harmaata taloutta vastaan


Sattui tässä korviini jokin aika sitten radiosta paatoksellinen julistus siitä, kuinka monta vanhain- ja päiväkotia saataisiin aikaan niillä miljardeilla, jotka katoavat harmaan talouden syövereihin. Valitettavasti vuodatus ei kuulosta uskottavalta.

Toki kampanja on tarkoitettu tavalliselle tallaajalle, jotta tämä vaatisi aina kuitin. Toisaalta omassa avaruudessaan kiitävät ne isot tekijät, jotka siirtävät omaisuuttaan ulkomaille ja löytävät suureläkkeelleen verottoman kodin. Samaan aikaan kunnat säästävät kirjastoista, liikunnasta ja taiteesta. Hallitusohjelma on tuomassa suuria muutoksia kuntien rooliin ja tehtäviin. Kansalaiset ovat usein ilmaisseet valmiutensa jopa maksaa lisää veroja, mikäli rahat käytettäisiin juuri muun muassa terveydenhoitoon ja koulutukseen.

Niin ei kuitenkaan taida olla käymässä. Taloudellinen tilanne on hankala. Valtiovalta on kyllä hankkimassa kalliita uusia sotakoneita muka turvatakseen rajoja, jotka näyttävät olevan täysin auki levällään jokaisen astella yli. Tässä ei ole tarkoitus sen enempää puuttua esimerkiksi ilmavoimien kalustokaavailuihin, mutta esillä tuntuu vahvimmin olevan niistä kallein ja epäonnistunein. Muuan kantahämäläinen kunta on lähtenyt pontevasti maamme suurimman ihmiskauppiaan eli valtiovallan kelkkaan puuhaamalla itsestään ”johtavaa” pakolaisten kotouttajaa. Samaan aikaan kantautuu tietoja, että esimerkiksi paikallinen saattokoti on lakkautusuhan alla lähetteiden vähyyden vuoksi. Valtio maksaa jonkin aikaa rahaa muukalaisten vastaanottamisesta, joten sillä varjolla saavat kuntien vanhainkodit, mielenterveyskuntoutujien keskukset ja ilmeisesti lopulta myös saattokodit uusia asukkaita. Vanhukset joutavat kuolemaan päivystysosastojen hälinään.

Valtion lahjusrahojen loppuessa kunnat ovat nesteessä. Ennustan harmaantalouden räjähtävän käsiin. Eliitti on siihen aivan itse syypää. Miksi ihmiset tukisivat rahojen syytämistä kieroutuneiden prioriteettien mukaisesti? Pienellä ihmisellä on ainakin yksi paikka kapinoida, ja se on kassalla. Euvostosuomi on Brysselin tahdoton marionetti, jonka ”itsenäisyys” vaikuttaa jo operettitouhulta. Päättäjien pitäisi vähitellen alkaa uudestaan ansaita kansan niin sanottujen syvien rivien kunnioitusta eli priorisoida voimavaroja oman kansan hyvinvointiin ja Brysselin vaikutusvallan kaventamiseen. Vasta sitten heillä on kompetenssia alkaa riekkua halvoista pitsoista tai puuttuvista kuiteista.

Itse asiassa halvimmat pitsat saavat ainakin kirjoittajan voimaan sen verran ikävästi, että niistä on senkin takia pitänyt luopua.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Takkoja ja kiukaita vainotaan


Kuinka Suomi on pysynyt hengissä halki kylmien talvien ja ilman öljyä? Miten kotirintama saattoi selvitä vailla tuontienergiaa? Nykyiset asuinalueet ovat jo sähkön ja kaukolämmön loppuessa surmanloukkuja. Terveysnäkökohtiin vedoten THL-asiantuntija tahtoo puuttua aluksi puukiukaisiin, mutta taustalla on suomalaisten herääminen etsimään vaihtoehtoa sähkö- ja lämpöyhtiöiden rahastukselle.

Puu on pitänyt Suomen kansan hengissä. Se
on suonut niin lämpöä, varallisuutta kuin
jopa leivänlisää. Poikkeusoloissa juuri
puunkäyttö ja sen polttaminen on ollut
ratkaisevaa. Kuka tahtoo korvata sen
kivihiilellä tai jopa ydinvoimalla?
Mainittu THL-ylilääkäri mainitsee hiukkaspäästöt: ”Salonen huomauttaa, että ulkoilman lisäksi naapurisavujen haitalliset hiukkaset tunkeutuvat sisätiloihin. Varsinkin pakkaspäivinä ja lauantaisin omakotitaloalueiden yllä leijuu savuverho”. Tupakoimattomana uskon kuitenkin vahvasti parvekkeilta ja ilmastointikanavista toisinaan tunkeutuvan tupakansavun, säännöllisesti kauppakeskusten ovilla tupakoivien sekä liikenteen olevan huomattavasti pahempi uhka terveydelleni. Kun nyt samalla puhutaan EU-direktiiveistä, ei voi olla ihmettelemättä, eikö Euvostoliiton pitäisi ensi sijassa keskittyä varmistamaan ihmisarvoista elämää kaikille hallintoalamaisilleen. Kuinka paljon ylilääkäri puhuu lääkärinä ja kuinka paljon suurten edergiayhtiöiden juoksupoikana?

Kaikenlaisten kamiinoiden ja takkojen asentaminen suomalaisiin asuntoihin on pelkästään itsesuojelullinen toimenpide, jolla pyritään vastustamaan totaalista riippuvuutta ulkopuolisista monopoleista. Kaukolämmön katketessa itse kukin siunannee takkaa tai mitä tulisijaa tahansa. Toistaiseksi suomalaisille tärkeät saunakiukaat ovat olleet ristiretken ulkopuolella, mutta tuskin nekään loputtomiin saavat viivytystaisteluaan käydä. Uusien asuinalueiden puulämmityksen vastainen kampanja on paljon monisyisempi prosessi kuin aluksi saattaisi havaita. Juuri suomalaisissa oloissa puulämmitys on kaikkein luonnollisin menetelmä. Mielipuoliselta vaikuttaa käyttää sen sijaan hiiltä tai jopa ydinvoimaa.

Euvostotaivas vieraili vuosia sitten näyttelyssä, jossa esiteltiin vanhojen savutupien tekniikkaa. Muistiinpanojen mukaan aikanaan tehdyn tutkimuksen mukaan niin sanottujen metsäsuomalaisten savutuvat olivat pitkän kehityksen tuloksena alansa huipentumia. Ruotsalaisesta tutkimuksesta totesi professori Per Olof Nilsson muun muassa:



  • Savutuvan energian talteenoton hyötysuhde oli yli 90% eli paljon parempi kuin savupiipullisilla tulisijoilla. Savukaasujen lämmöstä suurinosa varastoitui sisäkattoon ja sen päällä olevaan hiekkakerrokseen ennen kuin kaasut kulkeutuivat ulos katon lakeistorvesta. Talvellakin riittää yksi lämmityskerta vuorokaudessa ja polttopuita tarvitsee tehdä vähemmän kuin muun tyyppisissä rakennuksissa.

  • Savukaasuja tutkittaessa huomattiin, että uunia lämmitettäessä muodostui näkyvää savua noin tunnin ajan. Tuvassa voi oleskella koko ajan, sillä savuraja 220 cm korkeudella. Tutkimuksessa mitattiin häkäpitoisuudet 160 cm korkeudelta.
     
  • Koko lämmityksen ajan selvästi alle Ruotsin työsuojeluhallituksen raja-arvojen.
     
  • Lämmitysvaiheen tulipaloriski todettiin tutkimuksessa pieneksi, sillä savukaasut jäähtyivät nopeasti tullessaan huonetilaan.



Jopa savutuvissa siis tekninen kehitys on ollut olennaista. Enemmän kuin keskittyä lähinnä suuria energiayhtiöitä palvelevan ajojahdin nostattamiseen, ylilääkäreiden tulisi keskittyä oikean polttotekniikan korostamiseen. Ihmiselämä ei voi olla asustelua kliinisessä laboratoriossa. Oppineiden päästökammo tuntuu saaneen dogmaattiset piirteet samaan aikaan kuin muun muassa tulivuoret ja ydinvoimalaonnettomuudet päästävät jatkuvasti taivaan tuuliin myrkyllisiä aineita. Elintarvikkeiden lisäaineetkaan tuskin ainakaan pidentävät elinikää. Sosiaalistaloudellinen syrjäytyminen kautta Euvostoliiton ajaa suoranaisesti itsetuhoiseen käyttäytymiseen, koska tulevaisuus ei lupaa yhä suuremmalle joukolle ihmisiä yhtään mitään.



Lämmitys on elintärkeä osa elämää pohjoisessa maassamme. Ei ole yhdentekevää, mitä tai keitä palvelevat oppineiden syyllistävät ulostulot. Suomalaisylilääkärin mukaan puunkäyttö on kasvanut samalla kun kaupungistuminen on kiihtynyt. Tässä toki sivuutetaan täysin, että haja-asutus on perinteinen asumistyyli maamme ankarissa oloissa. Miten olisi sellainen lähestymiskulma, että todettaisiin ylikorostuneen kaupungistumisen haitat ja globaalissa mittakaavassa hallitsemattoman väestönkasvun ja kansainvaellusten tuhoisuus ja terveyshaitat?


lauantai 24. lokakuuta 2015

Elinvoima ja naisten ehtymätön rahahana.


Onpa jälleen julkaistu mielipidetiedustelu. 1800 vastaajaa kunnan- tai kaupunginvaltuustoista on ilmoittanut näkemyksensä – tai siis uskomuksensa – maahanmuuton vaikutuksista kotikuntaansa. Muun muassa Aamulehti kertoo kuntapäättäjien olevan toiveikkaita  maahanmuuton kustannuksista. Heidän sanotaan uskovan maahanmuuttajien tuovan myös elinvoimaa. Kuten tiedämme, huomattava osa heistä on naisia ja suhtautuu maahanmuuttoon sinisilmäisemmin kuin miehet. Kun kyselyn uutisointia seuraa, näyttäytyy jälleen kerran niin sanottu naiseen logiikka karuimmillaan.

Vaikuttaa siltä, että tietoisuus valtion porkkanarahojen määräaikaisuudesta sivuutetaan lähes olankohautuksella. Maallikosta on sangen käsittämätöntä, että veropaineetonta tulevaisuutta kaupitellaan aikana, jolloin maahanmarssijoiden lopullista lukumäärää kukaan ei kykene arvioimaan. Vasta joidenkin vuosien kuluttua mätkähtävät syliin koulutuksen, asumisen, terveydenhoidon ja infran kustannukset täydellä painolla. Tämä kaikki aikana, jolloin yhteiskunta hädin tuskin kykenee edes osalle valmiiksi kielitaitoista, koulutettua ja kuntiinsa syntynyttä väestöä antamaan mahdollisuuden osallistua yhteiseen rakennustyöhön.

Vahvana tendenssinä kuuluu kertomus tekevien käsien tarpeesta. Myös syntyvyyden määrästä on kannettu huolta. Maahanmuutto on nähty ratkaisuna vääristyneenä pidettyyn väestökehitykseen. Koska tutkimuksen ahalyysissä korostetaan etenkin naisten osuutta, ei voi olla huomauttamatta, että juuri heidän pitäisi tietää, miksi nykyiseen Suomeen tehdään entistä vähemmän lapsia. Korjaako kaivoon kannettu vesi muka tätä ongelmaa? Käytännössä Eurooppa tarjoaa entistä valoisampaa tulevaisuutta ainoastaan tänne tunkeutuville muukalaisille eikä syntyperäisille euvostoalamaisille, joiden ilman jotain erityislahjakkuutta syntyvälle enemmistölleen ei ole juuri kummoista tulevaisuutta tarjolla automaation ja globalisaation viedessä työmahdollisuudet. Maahanmuuttavan kieli- ja ammattitaidottoman väen elinvoimaa tuova vaikutus toimisi ainoastaan yhteiskunnassa, jossa olisi aito pula työtätekevistä käsistä eikä maaninen pyrkimys siirtää kaikki mahdollinen toiminta sähköisten laitteiden tekemäksi.

Eräs elinvoiman piirre yhteiskuntaamme toki saattaa tulevaisuudessa kasvaa. Se kuitenkin tuskin utopioissaan dystopiaa rakentelevien kuntapäättäjiemme mielessä väikkyy. Ihmissalakuljettajien matkaan lähtenyt ihmisaines ei ole tyytynyt oman yhteiskuntansa hajonneisiin rakenteisiin silti tahtomatta yhtyä rakentamaan uutta. He ovat kuitenkin oppimassa vaatimaan. He myös tietävät pehmeiden eurooppalaisten myöntyvän matelemaan edessään peläten kamalaa r-sanaa, joka avaa kaikki ovet ja portit. Päättäjämme tulevat jonain aamuna heräämään yhteiskuntaan, joka ei nielekään paskapönttölain kaltaisia vedätyksiä. Uusi elinvoima luo uudenlaisen kansan, joka ei suinkaan ole suvaitsevainen joka suuntaan, sillä joka suuntaan kumarteleva ei etene mihinkään vaan vaipuu perikatoon pelätessään suututtavansa jonkin tahon.

Mielipidekysely on epäilemättä tilaustyö. Se on ollut pakko pullauttaa valtamediasta läpi ennen kuin maahanmuuton kustannukset realisoituvat kuntalaisten maksettaviksi valtion porkkanarahojen loppuessa. Propagandan alkeissääntöihin kuuluu, ettei kaikkea voi kieltää. Täytyy vain kiirehtiä annostelemaan itse totuuden ja tavoitteiden soppaa. Eräs sanomalehti on uhrannut paperiversionsa kokonaisen aukeaman teemalle. Sen otsikointi kulkee kutakuinkin näin: ”"Kuntapäättäjät: Maahanmuutosta ei veropainetta" → "Naispäättäjät uskovat maahanmuuttajien tuovan elinvoimaa" → ”Perussuomalaiset valtuutetut torjuvat [tilojen pakko-oton vastaanottokeskuksille] → "Sumussa näkee vain lähelle - - - Maahanmuutto ei luo paineita kuntien veroprosentteihin ensi vuonna, sillä valtio maksaa turvapaikanhakijoiden viulut. Tulevina vuosina tilanne voi olla toinen." Siis, mikäli lukija on jaksanut lukea koko aukeaman, hän kyllä saa varoituksen, että parin kolmen vuoden kuluttua saattavat asiat olla toisin. Lehteä ei siis voi syyttää valehtelusta tai tietojen pimittämisestä. Sitä nyt vain on annettu ymmärtää, etteivät kulut kaatuisi päälle juuri NYT. Silti päätöksiä sorvataan täyttä päätä, ja laskut kyllä aikanaan luukusta koteihin kolahtavat.

Tämä mielipidetiedustelun julkistamisen päivä on syytä painaa visusti mieleen. Päättäjillä on vajaat kolme vuotta aikaa sorvata kuntalaisille sellaiset rätingit, joilla lisämaksut ovat aivan välttämättömiä. Osalle ne markkinoidaan uuskansalaisten kotouttamisen nimissä ja toisille luonnonsuojelun tai muun tarpeelliseksi katsotun saavuttamiseksi. Niin kuin Aamulehden jutussa todetaankin ”Maahanmuuton lisäksi pitää huomioida kunnille asetettujen velvoitteiden määrä, verotulojen kasvun heikentyminen ja mahdollinen kääntyminen laskuun ja toisaalta myös esillä ollut sote-uudistus. Tämän vuoksi ei voi sanoa, että vain yksi asia johtaisi veroprosentin nostoon, kun koko kuntakenttä on myllerryksessä”. Tuleepa lähivuosien maksusoppa olemaan koostumukseltaan millainen tahansa kustannukset nousevat niin kauan kuin kansa siihen alistuu. Nähtäväksi jää, katkaiseeko etenkin naispäättäjien perään huutelema uusi ”elinvoima” valtion fiskaalit toiminnot. Kansan varat eivät vain loputtomiin riitä.

torstai 15. lokakuuta 2015

Kilpakyynelehdintää


Eduskunnassa näyteltiin eilen vertaansa vailla ollut tekopyhä näytelmä edustajan toisensa jälkeen kiiruhtaessa ilmoittamaan hyviä ja yleviä arvojaan keskustelussa, jonka perusasetelma suomalaista yhteiskuntaa kohtaan oli kuin vanhasta yhdellä sanalla vastattavasta kysymyksestä ”milloin lakkasit lyömästä vaimoasi”.

Taustalla oli edustaja Nasima Razmyarin tunteisiin vedonnut puhe, jonka ajankohtaa tai tarkoitusperiä ei kenelläkään ollut rohkeutta kyseenalaistaa. Epäilemättä mukana oli paljon aitoa huolta ja hyvää tahtoa, mutta kaikesta huolimatta koko esitys kuvastaa päättäjiemme sokeutta näinä Euroopan ratkaisun aikoina. Pakolaisena maahamme saapunut nainen oli puhumassa eduskunnassamme ilman huntua samaan aikaan kuin kautta Euroopan on käynnissä historiallisen suuri väestönsiirto, joka väistämättä tulee merkitsemään uskonnollisten moraali- ja käytössääntöjen kiristymistä juuri naisia kohtaan. Paradoksi löi aivan silmille.

Jokainen yksityinen tarina on koskettava. Razmyarin aloituspuhe hyödynsi tätä tosiasiaa. Alusta asti vastaanottava kulttuuri asetettiin puolustuskannalle ja sopeutumispakon alle. Ainoastaan edustaja Eerola toi tilanteeseen nähden ansiokkaasti esille epäsuotavat ilmiöt muukalaisten itsensä keskuudessa, eri ryhmittymien väliset syvät antipatiat, jopa vihan. Silti kenelläkään ei ollut rohkeutta tuoda esille keinotekoisesti sallitun maahantulon suuren määrän ja nopeuden vaikutusta tuomittavan toiminnan syntyyn. Samoin kenelläkään ei ollut rahkeita tuoda esille tai ylipäänsä nähdä kantasuomalaisiin itseensä kohistuvaa tai heihin uhkaavaa epäsuotavaa käyttäytymistä.

On toki jonkin verran epäkorrektia kaataa kaikki laski nykyisten edustajien niskaan, mutta kansanedustuslaitos instituutiona on ollut jo monen vuoden aikana ollut myötävaikuttamassa nykyisen tilanteen syntymiseen. Sitä paitsi se on juuri laitoksena asettunut keulakuvaksi esittämään julistuksia itse synnyttämässään tilanteessa. Ellei eduskunta olisi laitoksena lähes läpihuutojuttuna hyväksynyt euvostoliittolaista lainsäädäntöä ja luovuttanut kansallista itsemääräämisoikeutta meillä olisi ollut nykyistä parempi liikkumavara maanosamme poikkeustilassa.

Kun kuuntelin edustajien puheenvuoroja, oli vaikeata uskoa, että siinä olivat samat henkilöt, jotka tiukkaan puoluekuriin alistuen ovat olleet ajamassa työttömien etuisuuksien alentamista muka synnyttääkseen uusia työpaikkoja, vaikka työttömät ovat syntyneet juuri työpaikkojen kadotessa. Oli uskomatonta katsella edustajia, joista monet ovat olleet siunaamassa maksuhelpotuksia suuryrityksille velvoittamatta niitä samalla realisoimaan lupaamiaan työllistämistoimia, jolloin seurauksena on ollut vain investointien valuminen ulkomaille tai pelkästään pääomien siirtyminen osinkoihin. Käsittämätöntä oli myös havaita samojen tyyppien olleen siunaamassa alv-kikkailua, joka on ollut ainoastaan rääkkäämässä pienyritteliäisyyttä, joka käytännössä on ollut viime vuosina vastuussa työllistämisestä.

Olipa salissa myös väkeä, joka on ollut ellei siunaamassa niin ainakin hiljaa sallimassa niin sanotun positiivisen syrjinnän, jossa työntekijän ratkaisevaksi valintaperusteeksi on katsottu kuuluminen johonkin tiettyyn ihmisryhmään etnisen alkuperänsä tai fyysisten kykyjensä perusteella. Käytäntö on levinnyt ainakin kuntiin.

Sallimalla massamaahanmuuton päättäjät ovat myös tehneet hallaa itse muukalaisille, joiden henkilökohtaiset kokemukset sekä aloituspuheenvuoro että työministeri Jari Lindströmin anekdootti pyrkivät tuomaan meille lähemmäksi. Saapujien tolkuton määrä laman keskellä kieriskelevään pieneen yhteiskuntaan on omiaan synnyttämään kilpailutilannetta, joka ei ole kenenkään hyväksi. Toimettomien muukalaisten pikainen työllistäminen vaatisi edes hypoteettisesti toimenpiteitä, jotka vääristäisivät entisestäänkin työmarkkinoiden epätasa-arvoista tilannetta synnyttämättä ainuttakaan aitoa, itsensä ilman tukia elättävää työläistä. Samalla katkeruus kantaväestön omien työttömien keskuudessa lisääntyisi entisestään ja olisi sinällään eriarvoistava toimenpide juuri syntyperän mukaan!

On myös paljon puhuttu syntyvyyden laskusta. Äskettäin televisiosta tuli perusidealtaan (vaikkei toteutukseltaan) oivaltava elokuva Idioluutio, jossa enintään keskitason äijä päätyi tulevaisuuteen viidensadan vuoden päähän, jolloin yhteiskunta oli älykkyydeltään niin taantunut, että mies menneisyydestä olikin äkkiä älykkäin porukasta. Yheiskunnan kärki oli ajettu syvään huoleen tulevaisuudesta ja taloudesta ja viivyttämään lisääntymistään. Sen sijaan vähemmän terävä porukka oli hoitanut lisääntymispuolen. Otan asian nyt esille sen vuoksi, että koulutettu ja tolkussaan oleva yhteiskunta reagoi rajusti etenkin nuorisolle tarjottuun loputtomaan epävarmuuteen. Siitä syntyvyyden laskeminen ja pienenevät perheet kertovat. Sitä on turha kuvitella korjattavan massamaahanmuutolla.

On vähätelty uskonnollisten suhteiden rajujen muutosten merkitystä yhteiskunnissa. Ateismia ihailevassa teknokraattisessa asenneilmastossa on toki kaukaista asennoitua usko edellä kulkevan yhteisön asemaan. Nykyistä rajoittamatonta maahanmuuttoa juuri korostetun uskonnollisista ja juuri meille erilaisista uskonnollisista lähtökohdista lähtevistä maista ei saisi käsitellä niin holtittomasti kuin nykyisin tapahtuu, ja vastuu siitä on etenkin päättäjillämme. Siksi omilla toimillaan tai toimimatta jättämisillään he ovat itse synnyttämässä sitä, mitä vastaan he itse ovat tahtoneet vaahdota. He puheissaan voimallisesti erottivat politiikan tästä asiayhteydestä, vaikka se nimenomaan on siinä mukana tässä ja nyt.

Olen tarkoituksella välttänyt kirjoituksessani sanan rasismi käyttämistä. Siitä on tullut poliittisyhteiskunnallinen lyömäsana, jonka jälkeen asioista ei ole voinut kiihkottomasti keskustella missään yhteydessä. Symbolit ovat tärkeitä. Rasismi on sanana kyseenalaistavan keskustelukumppanin syyllistämisen symboli. Eduskunnassamme puheen piti nainen, joka tahtoi edustaa tulijoita sellaisista maista, joissa nainen ei julkisuudessa saisi ilman kaapua liikkua ja tietyissä paikoissa edes autoa ajaa. Ei ole yhdentekevää, kuinka päättäjämme käsittelevät niitä yhteisöllisiä puolustusmekanismeja, jotka pyrkivät estämään yhteiskuntamme uskonnollismoraalisten perusasenteiden muuttumisen eurooppalaisille vieraiksi. Paradoksi on se, että juuri nämä eurooppalaiset arvot ovat ne, joiden helmasta muukalaiset ovat tulleet turvaa hakemaan. Kuinka päättäjämme ovat valmiita toimimaan, että nämä vanhat eurooppalaiset arvot säilyisivät?

maanantai 12. lokakuuta 2015

Euvostokansan petetyt toiveet


Nyt on nukuttu jokunen yö perussuomalaisten musertavan mahalaskun jälkeen. Gallupit ovat toki gallupeja, mutta tällä kertaa saattaa olla kyseessä tärkeä tekijä Suomen kärsimän taudin kuvassa. Oleellisempaan kuin sinänsä huomattava kannatuksen romahdus onkin se, kuinka puolue reagoi kentän ja kansan ärtymykseen.

Talonpojan valtuutetut. Romanian vaaleihin liittyvä pila-
piirros vuodelta 1889. Risaisesti puetun talonpoikaishahmon
päällä istuva edustaa silloista Konservatiivipuoluetta
taustallaan maapallo tekstinään ”enemmistö”. Oikealla
aikansa moderniin saksalaistyyliin pukeutunut Liberaalipuolue
kiskoo tätä alas päästäkseen itse ylös. Valtapuolueiden
keskinäinen kamppailu ei auta köyhänä pysyvää talonpoikaa.
Ikiaikainen ja muuttumaton asetelma poliittisessa
elämässä.

Kuva Wikimedia Commons
On kiistatonta todeta, ettei demokratiassa monipuoluehallituksen toiseksi suurin puolue kykene yksin määräämään valtioneuvoston toimintamallia – varsinkaan suurimman puolueen edustaessa kolmannen hallituspuolueen kanssa vanhan vallan peruspilareita. Silti helppohintaista lymyillä tuon teesin takana aikoina, jolloin maanetu vaatisi viivyttelemättömiä toimia. Juuri reagoinnin jähmeys ja alistuminen järjestelmän ohjattavaksi on ollut maallikon silmissä katastrofin suurimpia rakennuspalikoita. Kokonaisuudessa on nähtävissä selkeitä tragediankaaren piirteitä.

Vaikka poliittinen muistin ja kansan tajunnan sanotaan olevan lyhyt, itse muistan selkeästi kevään 2011, jolloin laskettiin perustus nyt elettävälle näytelmälle. Löydän yhä puhelimestani viestin eräälle ystävälle päiväyksellä 25.5.2011:

Tämä päivä 25.5.2011 on syytä painaa mieleen. Vaaleilla valittu eduskunta on in facto antanut luottamuslauseen väistyvälle, vaalit hävinneelle hallitukselle. Mitä tästä seuraakaan, tuskin mitään hyvää Olen koettanut haalia itselleni dokumentteja näiltä viikoilta, sillä jonkin kuukauden tai vuoden jälkeen voi olla kova selittely ja vääntö siitä mitä oikein ”tiedettiin”. Köykäisiä olivat miljardit tänään.”

Nyt nelisen vuotta myöhemmin voin todeta dokumenttiarkistoni lopahtaneen syvän turhautumisen vallassa. Silti mieleen on jäänyt eräs puolue, jonka puheenjohtaja aikanaan kantoi suoraselkäisyyden lippua arvostellessaan Portugalin tukipakettia: Soini: Vasemmistoliitto voi valita Audi-kyydin tai maitojunan tai ilmoitti Taloussanomissa jäävänsä hallituksen ulkopuolelle, koska puolue ei halua olla mukana hallitusneuvotteluissa, joissaedistetään EU-velkamaiden tukemista. Muistissa on myös katkerana demareiden taipuminen tukipaketteihin rakentamalla jo lähes myyttisen takuutusvenkoilun. Siten varmistettiin Kataisen hallituksen tuhotyöt. Tuolloin vielä saattoi sentään puristaa kätensä nyrkkiin taskuissaan ja seurata vieressä, kuinka Espoon maisterisjätkä johti joukkojaan kohti menestystä, uusia vaaleja.

Mitä on tapahtunut? Minne on kadonnut katkeruudesta ja pettymyksestäkin ylös kummunnut usko paremmasta huomisesta? Ei voi olla ajattelematta sitä väistämätöntä korruptiota ja vallan kuuluisaa turmelevaisuutta, joka poliittisiin asemiin ikiaikaisesti liittyy. Kaikki palaa mielessä pelin osasiin, joita itsekin olen tavan takaa käsitellyt eri yhteyksissä.

Koska perussuomalaiset ovat valahtamassa takaisin Soini-näytökseksi, on täydellisen sivustaseuraajan pakko tarkastella nimenomaan häntä. Vähintään kulmakarvat kohosivat hänen taannoin vieraillessaan rapakon takana rukousaamiaisella. Mitä ihmettä silloinen oppositiojohtaja siellä oikein teki? Saamassa ohjeita mahdollisen vaalivoiton varalta? Kun riviedustajat ovat tuoneet esille vähemmän korrekteja kannanottoja pohjaten kuitenkin selkeisiin epäkohtiin, vaikutelmana on ollut joko johtajan vaikeneminen tai uppiniskaisen odotettu tuomitseminen. Liian vähälle on jäänyt sen pohtiminen, miksi esille on noussut noita epäilemättä toisinaan sangen poikittaisia julkilausumia. Puolueen eläessä epäilemättä historiansa ratkaisevimpia vaiheita valtataistelu on levittäytynyt esille hämmentävän autoritaarisena – tarkkailija on joutunut arvioimaan uudestaan eräiden aiemmin esitettyjen, selkeästi pahantahtoisesti julkituotujen toisinajattelijoiden lausuntojen sisältöä.

Katastrofin ytimessä on poliittisen elämän perusheikkous eli karriääripolitikointi. Nousu puoluehierarkiassa tuo sekä sosiaalista että taloudellista arvonlisää, johon tavallinen kansalainen ei kykene. Valtio jopa jakaa vuosien varrella rinnuksille korkeita kunniamerkkejä. Perussuomalaisten nousun takana olevia poliittisen viestinnän lahjoja ja koko Euroopan itsetuhoisaa rappiopolitiikkaa ei käy kiistäminen. Kansalaisten kannalta on surullista, että yhdessä poliittisen vallan kasvamisen kanssa lisääntyy myös oman henkilökohtaisen tappion pelko. Juuri tuota viimeksi mainitun seikan kieltä soittelee tiukasti johdettu valtamediamme toistamalla kerrasta toiseen mantraa siitä, kuinka maamme kansainvälisen maineen oikein käy.

Tässä yhteydessä palaan ahdistavaan edustuksellisen demokratian valuvikaan, joka yhdessä teknisen kehityksen kanssa on haihduttanut siinä sata vuotta aiemmin vielä olleet edut. Koska kaikki tieto maakunnista on saatavissa hallintorakennuksiin sekunnin osissa, emme tarvitse enää erillistä kahdensadan etuoikeutetun henkilön rälssiä kansainvälisten suuryritysten lobbareiden vapaaksi riistaksi. Eduskuntamme uraedustajilla on liian helppo sekoittaa keskenään yksityinen ja yhteinen. Palkkiovirkoja hakiessaan he asettavat tarpeenmukaiseen järjestykseen isänmaan ja Brysselin euvostomafian edut. Miten muuten olisivat ymmärrettävissä lähihistoriamme pahiten omaa maataan tuhonneiden poliitikkojen virat maailmalla? Maamme kannalta heidän ”saavutuksensa” eivät oikeuttaisi edes toimintaan kotimaassa.

Julkinen keskustelu pyrkii ruoskimaan Immosta, Saarakkalaa, Tynkkystä ja kumppaneita. Halla-aho kulkee vielä omassa sarjassaan. He ovat olleet nuoren puolueen edustajia, jotka ovat olleet rohkeita tuomaan esille huolensa ja toiveensa. Varsinkin Halla-aho on asiaperustein tai pelkältä ideologiselta pohjalta hankala ellei mahdoton puhua pussiin. Kapinalliset eivät ole keskittyneet varjelemaan omaa asemaansa, vaan nostaneet äänensä. Sanamuodot eivät kenties aina ole kovin salonkikelpoisia, mutta arkielämässä heikoimpia kansalaisiakaan ei ole kohdeltu järin kunnioittavasti. Yhteiskuntamme on kohtaamassa järisyttävän murroksen, jonka laajuus tai todellinen luonne ei ole valjennut rajoja auki pitävälle väelle. Suurin petos euvostokansalaisia vastaan on poliittisen uran asettaminen kansakunnan tarvitsemien toimenpiteiden edelle. Se erottaa historiaan jääneet valtiomiehet poliittisista helppoheikeistä.

Oman tappionsa perussuomalaiset olisivat voineet välttää toimimalla ripeästi heti loppukesästä Kreikka-näytelmän kehittyessä ja pakolaiskriisin avatessa rajamme levälleen. Päättäväinen toiminta hallituksen kaatamiseksi ja uusien vaalien järjestämiseksi olisi antanut kansalle mahdollisuuden sanoa sanansa juuri tähän tilanteeseen, joka tullee astumaan jokaisen suomalaisen ruokapöytään nousevina kunnallisveroina ynnä koko yhteiskunnan vararikkona. Tässä puhuminen rintamakarkuruudesta on alakoukku vasten kasvoja. Jokin Unkarin vastarinta Euvostoliiton sanelua vastaan on kuin muisto menneiltä, arvokkailta ajoilta. Pahin isku kansaa kohtaan eivät ole niinkään olosuhteiden paineessa murentuneet toiveet kuin päättäjien haluttomuus pistää oma uransa tai puolueensa asema vaakalaudalle maansa puolesta. Siinä kiteytyvät euvostokansan petettyjen toiveiden kaikki katkerat kyyneleet. 

 

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Aina sama parku


Tasaisin väliajoin tiedotusvälineissämme toistuu polemiikki maataloustuista ja epäsovun kaivaminen kaupunkien ja maaseudun väen välille. Maataloustuottajien ahdinko on silti kiistämätön. Ylikansallinen päätöksenteko on myös sitonut heidät yhä kireämmin sitein agribisneksen kahleisiin. Kateus maalais- ja kaupunkilaisserkkujen välillä vaikuttaa herkulliselta, ehtymättömältä aiheelta. Käytännössä väittelyn pintavirrassa on kyse ainoastaan siitä, että ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta. Valtaosa ihmisistä kuolisi suuressa, globaalissa katastrofissa jo pelkästään siksi, etteivät he osaisi enää toimia luonnossa ja luonnosta. Tämäkin on selkeä ilmentymä maapallon liikakansoituksesta.

Perustuotantoa, josta on pidettävä erityistä huolta.
Olen jo aiemmissa kirjoituksissani käsitellyt sekä maailmanlaajuista siemenbisnestä ja huoltovarmuuden ongelmakohtia. Liian monilta ihmisiltä on hämärtynyt maanviljelyn erityisluonne ihmispopulaation rakenteessa. Ideologisesti toteutettu viljelyn muuttaminen yhä laajempien yksiköiden teolliseksi toiminnaksi on ollut sairaan kehityksen ytimessä. Palatessamme ajassa perimmäisten kysymysten pariin joudumme toteamaan agraarivetoisen yhteiskunnan edut nykyiseen alati hallitsemattomasti paisuvaan, keinotekoisille tarpeilla raskautettuun ja uusavuttomaan elinkeino-rakenteeseen verrattuna.

Kärjistetysti kaupungit ovat perimmältään ainoastaan liikaväestön loppusijoituspaikkoja, joissa taudit ja joutoajatukset jatkavat loputonta kiertokulkuaan. Alun perin ihmisyhteisön kasvaminen ja viljelyn ylijäämä synnyttivät elättijoukon, jolla oli mahdollista alkaa kehitellä uskonnollisia instituutioita ja valtiokoneistoja, joiden vangeiksi peruselinkeinot lopulta ovat joutuneet. Ilman maaseudun moniosaajien työtä kaupungit eivät säilyisi hengissä päivääkään, vieläkään. Suuret keskusliikkeet ovat megalomaanisen välistävedon ilmentymiä. Jokavuotinen kiistely Euroopan maataloustuista on yksi merkittävimmistä Euvostoliiton olemuksen sairaista rakenteista. Jossain kaukana maan äärissä istuvat peruselinkeinoista vieraantuneet byrokraatit määräämässä, kuka ja kuinka kasvattaa ruokaa väestölle. Palvelijoista on tullut hallitsijoita. Viimeisen kaupunkilaislehmän jouduttua teuraalle ja kaupunkipeltojen jäätyä asuntoalueiden alle hallintokorttelit ovat muuttuneet parasiiteiksi.

Taannoin erittelin laajasti M. Lausan sosiaalipoliittista ohjelmaa 1940-luvun alusta. Jo tuolloin oli nähtävissä maatamme kauan vaivannut vitsaus eli maaomaisuuden keskittyminen yhä harvemmille. Se puolestaan yhdistyneenä kuolleisuuden alenemiseen ja tekniseen kehitykseen oli luomassa liikaväestön ongelmaa jo 100-200 vuotta sitten. Kaupunkikulttuurin kasvusta tulisi ehdottomasti riisua kaikki hohdokkuutensa; kyseessä on ollut ainoastaan väestöräjähdyksen hämärtyminen ja luonnottomien elintapojen edistäminen. On näköalatonta yhtyä lauman mukana syyttelemään maaseutuväkeä kalliista elintarvikkeista tai ylikansallisista maataloustuista. Miksi ihanteena on pidetty maatalouden kytkeminen teolliseen tehotalouteen, vaikka kyseessä on aivan erityislaatuinen toimiala, jota voidaan pitää ihmisyhteisöjen olemassaolon perusedellytyksenä? Sormella pitäisi osoittaa kaupunkien välistävetäjien luokkaa, keskusliikkeitä.

Lämmin ja pitkä syyskesä on ilmeisesti pelastanut paljon ja ehkäissyt täydellisen kadon. Kenties pääsemme vielä livahtamaan kohti uutta satokautta. Valtiovallan hankkiessa maahamme parhaillaan tuhansittain uusia asukkaita kuukaudessa ei voi olla kokematta paradoksin painavuutta seuratessaan vierestä kirjoittelua maataloutemme ahdingosta. Meillä ei ole varaa kohdella yhteiskuntaelimistömme peruselintä siten kuin olemme saaneet huomata tehtävän. Jos maataloustukijärjestelmä on jollain lailla vääristynyt, syyllisiä tulisi etsiä Euvostoliiton palatsien käytäviltä ja niiden parista, jotka elävät yhteistä Eurooppa-unelmaansa. Me säilymme tai kuolemme toimivasta, omasta maataloudesta. 



perjantai 2. lokakuuta 2015

Pakolaisbisneksen jyräämät


Alusta asti on ollut selvä, että jotkut tahot hyötyvät maahamme vyöryvistä ihmismassoista lainkaan piittaamatta pitkän ajan yhteiskunnallisista seurauksista. Helsingin Sanomien tuoretta artikkelia turvapaikkabisneksen orastamisesta voidaan pitää tämän vastuuttoman rahastuksen manifestaationa. Samalla se kertoo selkeästi päättäjiemme ja yhteiskuntamme arvoista, joista päällimmäisenä on raha ja lyhytaikaistenkin voittojen haaliminen vailla sosiaalista omaatuntoa.

Joukko suomalaisia yrityksiä on lähtenyt perustamaan vastaanottokeskuksia. Majapaikkoja on järjestettävä kiihtyvää tahtia, sillä turvapaikanhakijoiden määrä on pelkästään kuluneen viikon aikana kasvanut 3 600:sta 4 000:een viikossa. ”

Majapaikkojen tarjoaminen muukalaisille on päällisin puolin katsoen toki humaanilta vaikuttavaa, mutta äärimmäisen lyhytnäköistä. Juuri majoitustilojen järjestäminenhän tukee ihmisten imurointia yhteiskuntaan, jonka perusrakenteet ovat jo valmiiksi hajoamassa. Kustannukset maksaa valtio vero- ja velkarahalla. Sillä samalla rahalla, jota ei ole riittänyt aikanaan paria miljoonaa Heinolan reumasairaalan ainutlaatuisen osaamisyksikön säilyttämiseen tai uuden lastensairaalan vastuullisen ja sivistyneen rakentamisprosessin toteuttamiseen. Kunnista vanhuksia on siirrelty hämäräperäisin järjestelyin laitospaikkojen välillä ja lykätty niin sanottuun kotihoitoon usein jopa erottaen pariskuntia tosistaan. Nyttemmin on paljastunut vanhustentalojen uusi käyttötarkoitus eli muukalaismajoitus.

Omien vanhustemme arvokkaan vanhuuden turvaaminen
ei ole saanut väkeä liikkeelle.
Kansa on saanut viime vuosina uuden väylän äänensä korottamiseen eli kansalaisaloitteet. Niidenkin osalta on ollut nähtävissä selkeästi yhteiskuntamme vääristyneet asenteet, mikäli tarkastelemme niitä aloitteita, jotka ovat tähän mennessä edenneet käytännön toimiin. Onko jossain avioliittolaissa tai muussa sellaisessa kyse ihmisen perimmäisistä elinmahdollisuuksista? Yhden näkymän putki on hämärtänyt yleisen tajunnan tavoittamattomiin muun muassa vanhusten asiat. Aloite arvokkaasta vanhuudesta on kerännyt toukokuun jälkeen ainoastaan runsaat 10400 kannatusääntä. Seuraavassa muutama ote aloitteen saatteesta:

Vaadimme, että Suomen nykyistä lakia (980/2012) ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta, sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista täydennetään pykälällä, joka oikeuttaa ja velvoittaa kunnat ylläpitämään riittävän määrän pitkäaikaishoidon laitospaikkoja (ns. vanhainkotipaikkoja) huonokuntoisia ikääntyneitä henkilöitä varten, jotka eivät pärjää enää kotona kotipalvelun turvin.

Viime hallituksen päättämässä ns. vanhuspalvelulaissa on asetettu tavoitteeksi ikääntyvien kotona asumisen lisääminen ja vastaavasti ympärivuorokautisen hoidon vähentämistä kunnissa. Ikääntyneen monisairaan henkilön yksinasuminen kotona ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Lain tarkoitus on varmaankin ollut hyvä mutta lain voimaan tullessa ei ole tarpeeksi huomioitu kuntien resursseja palkata lisää ammattihenkilöstöä kotipalveluun.

Useat kunnat ovat omavaltaisesti tulkinneet lakia niin, että paikkakunnan kaikki ns. vanhainkotipaikat on voinut muuttaa tehostetuksi palveluasumiseksi. Tässä asumismuodossa asiakas maksaa kaiken hoitoonsa liittyvän itse esim. jyvitetyn asumismaksun, lääkehoidon, puhtauden, ravinnon ym. Onko lain tarkoitus saada ikääntynyt maksamaan palvelun tuottajalle jopa vuosien varrella tienaamansa omaisuuden?

Teksti on kannatettavissa ja luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1282.

Forssa nousi elokuussa vähäksi aikaa julkisuuteen sen aluksi torjuessa pakolaisten ”väliaikaisen” majoituksen. Kun kielteinen päätös syntyi, alkoi etenkin ylessä armoton, päivästä toiseen jatkunut parkuminen. Alpo Suhosta myöten radioon raahattiin väkeä todistelemaan tehtyä vääryyttä. Ministeri Grahn-Laasonen pisti ilmeisesti arvovaltansa peliin masinoidakseen vastatoimet, jotka viimein johtivat alkuperäisen päätöksen kumoamiseen. Vähemmälle huomiolle jäi hotelliin suunniteltu ikäihmisten uudenlainen palvelukeskus, joka lienee nyt sysätty pois pakolaiskeskuksen väliaikaisuuden muututtua yhtäkkiä pysyväisluonteiseksi. Nuo pakolaisbisneksen koukerot vaatisivat ammattimaista ja lahjomatonta selvitystyötä. Sen verran monen poliitikon ja vaikuttajan näpit ilmeisesti ovat tahriintuneet soppaan.

Kokonaiskuva on sangen selkeä ja noudattelee samaa kaavaa kuin takavuosina toteutettu kansallisvarallisuuden myynti pilkkahintaan ulkomaille. Kun omalta kansalta on nyhdetty rahat ja infra, bisnes siirtyy kansainväliseksi pelinappuloiden pyörittelyksi. Omien vähävaraisten ja heikkojen ollessa kaukaa Euroopasta ohjattua asutustoimintaa vastassa ei häviäjästä ole epäselvyyttä. Kansainvaellusten sallimisen järjettömyys asettuu omaan kontekstiinsa. Rahalla ei ole isänmaata. Sen edestä ollaan valmiita myymään vaikka omat vanhemmat, lainkaan välittämättä siitä ihmiskaupasta, jota vastaan julkisuudessa on suu vaahdossa reuhuttu.


torstai 1. lokakuuta 2015

Nyt ei herkkusuille velli kelvannut


Oulussa sattuu ja tapahtuu. Mtv uutisoi illalla, että joukko maahanmarssijoita oli osoittanut mieltä poliisiaseman edessä. Ja mikä oli ollut syynä? Iltaruoaksi tarjoiltu ohramannavelli ei ollut herkkusuille mieleistä. Majoitusolosuhteitakin oli kuulemma arvosteltu.

Tämän pitäisi antaa jo esimakua siitä, mitä on odotettavissa valtion rahojen väistämättä loppuessa, mikäli muukalaisten määrän annetaan kasvaa kymmenillä tuhansilla vuodessa. Uusin mellakka oli siis saanut alkunsa normaalin suomalaisen laitoskeittiöruoan vuoksi. Mitäpä siitä voisimme tuumia? Onko lapsillemme ja vanhuksillemme yleisesti tarjottu ateria sitten todella noin huonoa, ettei se kelpaa ”henkensä hädässä sodan jaloista paenneiden” partalapsien suihin?

Kenellähän olisi rohkeutta sanoa tuleville kunniakansalaisille, että yhä useampi suomalaisvanhus ja lapsikin joutunee tulevaisuudessa tyytymään vieläkin merkillisempään velliin niiden tulevien leikkausten vuoksi, joihin muukalaisinvaasion vuoksi lähivuosina jouduttaneen ellei rajoja pistetä kiinni?

Metakkaa on kuvailtu ”äänekkääksi muttei väkivaltaiseksi tai uhkaavaksi”. Kun kuutisenkymmentä isoa miestä rähjää itämaisella mentaliteetilla, intermezzoa kyllä taatusti sopii sanoa uhkaavaksi. Rohkenen olettaa vapaaehtoisten jalkojen alkaneen vispata säikähdyksestä. Vastaavia tunkeutujien mielenilmaisuja suomalaisten tarjoamia palveluja vastaan on odotettavissa talvikauden pakkasineen todenteolla alkaessa. Valitettavasti mainitun älämölön puhjetessa ei enää jaksa tai osaa tuntea kovin suurta myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat syksyn kuluessa ylimielisesti rasistikorttia heilutellen sättineet tulevasta varoittaneita.

Toisaalla Maikkarin sivuilla on alkanut raottua sensuurin verho muukalaisten edesottamuksista varsinkin nuoria suomalaistyttöjä kohtaan. Jos näin alkaa olla kyse jo tässä vaiheessa, kuvitellaanpa, mitä tämä tulee olemaan 200 000 muukalaisen asettuessa keskuuteemme. Silloin Oulun Vellikapinaakin muistellaan alakuloisesti hymyillen, jotta tuolloin olisi möly saatu asettumaan pinolla falafelia...