Lotta Svärd ja naisen asevelvollisuus

Sota tuo esille kansakunnan kyvyn yhtenäisyyteen. Silloin nähdään lopullisesti, kokeeko valtio itsensä kansalliseksi, taistelemisen arvoiseksi kokonaisuudeksi. Kirjoittaessaan pamflettiaan M. Lausalla oli käytössään ankara vuosien 1940-1941 perspektiivi, joka korosti jokaisen kansalaisen velvollisuutta osallistua ponnistuksiin itsenäisyyden säilyttämiseksi. Tuolloin ei ollut epäselvyyttä, että tavoitteena oli säilyttää itsenäinen, omista rajoistaan ja laeistaan päättävä valtio. Maamme valtiollisen terveyden ja puolustuskyvyn säilyttämiseksi olennaista on ollut asevelvollisuus, mikä ei ole merkinnyt ainoastaan varautumista sota-ajan olosuhteisiin.

Lotta harjoituksissa kenttäkeittiöineen Sortavalan
harjoituksissa 1924.Naisten merkitystä armeijan
huollossa ynnä valvontatehtävissä Lausakaan ei
kiistänyt.
Kuva Wikimedia Commons

Sota-aikojen poikkeuksellisissa olosuhteissa sijansa Lausan tekstissä saivat myös Lotta Svärd -järjestö ja naisen asevelvollisuus. Tässä yhteydessä ei ole tarkoitus paneutua sinällään ensin mainitun rakenteeseen tai historiaan, vaan pamfletistin havaintoihin aikansa näkökulmasta. Hän myöntää naisten suuren merkityksen muonituksen ja huollon tehtävissä vapauttamassa mahdollisimman paljon miehiä aseidenkäyttöön. Sen sijaan hän epäilee lottatyön viemistä liian lähelle rintamaa:

” - - - että lotat pitävät itseään jo melkeinpä sotilashenkilöinä ja monet heistä avoimesti väheksyvät rintamantakaista työtä, puhumattakaan työstä kodin ja perheen hyväksi. Amatsonit ovat kansan rappeutumisen oireita ja Suomen naisella on hyvin paljon amatsoniverta – kaikkein huonoimmassa merkityksessä – suonissaan. Kansakokonaisuuden voimistuminen vaatisi kokonaan toisenlaista naistyyppiä: perheenäitiä, lastenkasvattajaa. On aivan varmaa, että Lotta Svärd-yhdistys tässä kohden ennemmin tai myöhemmin joutuu ratkaisun eteen, tienhaaraan, jolloin on valittava.”

Suomessa ei ollut ollut toista naisjärjestöä, jonka toiminta lepäisi niin laajalla ja yleistä suosiota nauttivalla pohjalla. Notkea toiminta oli vailla virastomaisuutta. Puhumisen ja turhan kirjeenvaihdon sijasta toimittiin ja saatiin aikaan. Pienen ja köyhän Suomen kansallisiin perinteisiin oli kuulunut vapaaehtoisuuden tie. Työ pikkulasten kuolleisuuden vastustamiseksi ja lapsirikkaiden köyhien perheiden tukemiseksi maaaseudulla samoin kuin äitiyshuolto olisivat vaatineet ehdottomasti lottia suorittajakseen.

Lotta ilmavalvonnan tehtävissä. Suomen taivasta valvottiin naisten silmin.
Kuva Wikimedia Commons

Yhtäkkiä sodan jalkoihin joutuneiden lähtiessä pakoon vihollista kuoli pikkulapsia joukottain. Sanomalehdissäkin kerrottiin tapauksesta, jolloin kaksi äitiä rukoili, että he saisivat lapsineen asettua linja-autoon oven viereen, jotta lapset eivät menehtyisi bensiininkatkuun. Siirron järjestänyt kyläpoliisi kielsi moisen tarpeettomana konstailuna seurauksella, että kummankin äidin lapsi menehtyi. Jos talvisodan puhjetessa olisi ollut erityisiä lastensuojelulottia, jotka olisivat avustaneet tällaisissa siirroissa, ei mitään tällaista olisi tapahtunut. Mainittu toiminta ei rajoittuisi vain sota-aikaan. Jokaisen pitäjän Lotta Svärd -yhdistykseen olisi siis kiireimmiten perustettava lastensuojelulotat.

***

Naisen asevelvollisuus

Vihollisen hyökätessä yli rajojen lähtee mies vainolaista vastaan jättäen rauhallisen työnsä. Jos vaaditaan, hän suunnattomien kärsimysten ja jopa henkensä hinnalla turvaa maalleen ja tuleville polville vapaan tulevaisuuden. Pystyäkseen tähän hänen on harjaannuttava aseiden käyttöön ja kestämään rasituksia ja alistuttava kuriin.

Olisi silti väärin luulla miehen asevelvollisuuden rajoittuvan vain sota-aikaan. Juuri kautta elämän jatkuvaan taisteluun miestä asevelvollisuusaikana opetetaan. Eikö nainenkin tarvitse vastaavanlaista koulutusta?

Luonnontilassa tai hyvin lähellä luontoa elävien kansojen naisilla on luonnon säätämä asevelvollisuus. Synnyttämällä, hoitamalla ja kasvattamalla lapsia he lisäävät kansansa lukumäärää ja samalla sen elin- ja puolustusvoimaa. Sivistyksen viedessä ihmiskuntaa yhä etäämmälle luonnosta on tämä naisen asevelvollisuus rappeutunut, jopa periaatekin himmentynyt. Käsitteet yhteiskunta ja koko kansakunnan etu ovat nykyajan sivistyneelle naiselle enää juhlakäsitteitä, jotka arkielämässä peittyvät minä-keskeisyyden ja oman itsensä palvonnan taakse.

Erääseen kuukausilehteen päässyt selostus selostus naisten työpalvelun tuloksista ei ole ollut omiaan herättämään tyytyväisyyttä Lausassa. Teksti on ollut sisänsä asiallista, sen kirjoittaja tarkoittanut totta,  mutta 

”esitystä valaiseva kuva oli aivan päinvastainen. Se esitti miehenpukuun pukeutuneita nuoria naisia tukka ilkeästi pöyhötettynä, paperossit hampaissa ja kädet syvään taskuihin painettuina. Ellei kuvan alla olisi ollut selostusta, olisi luullut näkevänsä ryhmän noita nykyään niin tavallisia miestä apinoivia maultaan ja ajatustavaltaan rappeutuneita naisia.”

Seuraavaksi Lausa hahmotteleekin naisille suunnatun palveluajan, joka jakaantuisi kahteen osaan eli teoreettiseen opetus- ja valmennuskauteen ynnä varsinaiseen työpalveluun. Kumpikin kausi kestäisi 6 kuukautta.

Teoreettisen opetus- ja valmennuskauden esikuvaksi kelpaa lähes kaikessa miehen asevelvollisuusjärjestelmä. Nykyaikainen nuori nainen tarvitsee tällaista kasarmimaista oikaisevaa ja parantavaa luonteenkasvatusta vielä enemmän kuin nuori mies. Asuminen suurissa kasarmimaisissa monen hengen huoneissa pakottaa sopeutumaan ja avaa silmät kodin arvolle, niin että osaa kotinsa pitää ja säilyttää. Ajan vierähtäminen vailla alituista oman itsensä tarkkailemista on vapauttavaa, sokea totteleminen monelle aivan uutta. Täsmällinen nouseminen aamulla ja pidättyminen iltajuoksuista kehittää luonnetta. Oppiaineina olisivat yhteiskuntaoppi, kasvatusoppi, terveysoppi ja kenties muutakin. Ruumiinkulttuurista huolehtiminen monin tavoin olisi myös olennaista laulun ja soiton ohessa.

Asevelvollisuusajan toinen ja viimeinen kausi olisi yksinomaan työpalvelua eli työskentelyä perheissä, kodeissa, joissa muodossa tai toisessa naisapua tarvitaan. Tänäkin aikana he olisivat tarkan valvonnan alaisina.

Brittiläisiä naisia maanviljelystöissä ensimmäisen maailmansodan aikana. Naisten työvelvollisuus sota-
aikana oli itsestäänselvyys. Entäpä jos sukupuolten tasa-arvoisuutta maansa puolustamisessa ja yleisessä
kehitystyössä olisi lähdetty viemään miesten yleisen asevelvollisuuden ja naisten työvelvollisuuden
kautta? Samalla olisi luotu selkeä täysivaltaisen kansalaisuuden tutkinto eikä olisi ajauduttu nykyiseen
miesten ja naisten eriarvoiseen asemaan asevelvollisuuden suhteen.
Kuva Wikimedia Commons

Huolimatta alkuvaiheen kuluista järjestelmä olisi tuottanut suuresti hyötyä valtiolle. Harvaan asuttujen, köyhien seutujen pikkulasten hoito, äitiyshuolto ja monet muut pikaista ratkaisua vaativat ja suuria kustannuksia aiheuttavat sosiaaliset ongelmat olisivat helpottuneet suuresti, kenties suureksi osaksi ratkenneet tällaisen oppi- ja valistuslaitoksen syntyessä. Päällystön hankkimisessa Lausa ei uskonut olevan hankaluutta. Hän oletti pätevää alipäällystöä olleen saatavilla Hämeenlinnan naiskuritushuoneen vartijoista, joiden kykeneväisyys ja kunto olivat laajalti tunnetut. Sairaanhoitajia kuulemma ja eri alojen opettajattaria olisi heti alkuun ollut saatavilla riittävästi, ja järjestelmälle olisi perustettu ajan myötä oma opettajien valmistuslaitos.

Itse olen tuuminut, että toteutuessaan Lausan järjestelmä olisi johtanut kautta kansan ulottuneen jonkinlaisen kansalaistutkinnon syntymiseen, jolla miehet asevelvollisuuden ja naiset työvelvollisuutensa kautta olisivat lunastaneet täysivaltaiset kansalaisoikeutensa osallistumalla isänmaansa rakentamiseen ja turvaamiseen.

Yhteiskunnan rakentaminen pohjaa koulutukseen. Pamfletin kirjoittajan tausta opettajana näkyy selvästi hänen hahmotellessaan Suomelle 1941 toivomaansa suuntaa nimenomaan koulutuksen kautta. Siksi seuraavaksi tarkastelenkin koulutusta. Samalla on mielenkiintoinen mahdollisuus kurkistaa Lausan näkemyksiin koulutusoloista 1940-luvun alussa ja sitä ennenkin.