maanantai 27. heinäkuuta 2015

Adressien hengessä

Vanhan fraasin mukaan historia toistaa itseään. Kieltämättä elämme merkillistä aikaa, jolloin näennäisesti kehittynyt yhteiskunta on ottanut käyttöönsä kiellettyjen ilmaisujen ja peitesanojen kulttuurin. Samalla jokainen opportunisti kiiruhtaa pönkittämään omaa uraansa paheksumalla [Suomen tilasta] julki tuotua mielipidettä. I have a dream on yhä vaarallinen ja voimakas mielipide.

Immosen kirjoituksessa on nähty jopa sodanjulistusta ja natsismia. Tulkitsijoiden kyky hahmottaa sanojen ja sanontojen monimerkityksellisyyttä ja syvyyttä on kadonnut kirjoittajan tuotua esille koodisanan monikulttuurisuus. Siitä ponnistaen jokainen paremminajattelija on kohottautunut esille antamaan oman kesäisen julistuksensa. Samalla olemme tulleet tilanteeseen, jossa monikulttuurisuus on kanonisoitu arvostelemattomaksi, erehtymättömäksi dogmiksi. Sen oletetaan automaattisesti tuovan taivaasta mannaa pysähtymättä pohtimaan, miksi Immosen kirjoituksen kaltainen hätähuuto on esille tullut. Viikonvaihteen monikulttuurisen kauhistelun ikään kuin kruunasi Ylen toimittajan mahdollisimman värittömästi toteama Malmössä toistunut kranaattihyökkäys, jonka hän totesi kuin joka päiväisen säätilan. No, pommithan ovat tuolla olleetkin tuttuja jo vuosikaudet, eivätkä Malmön kranaatit päässeetkään immosuutisten joukkoon kuin kerran kuuntelemieni uutisten aikana.

Breivik vertailukohtana edustaa poliittisten lynkkausjoukkojen raskasta aseistusta, jolla pyritään masentamaan itse sanoma eli siis tuska poliittisesti kiihdytettyjen kansainvaellusten kaoottisesta lopputulemasta. Norjalaisen joukkosurmaajan nimen mainitsemisen pitäisi ajaa paskat housuun siltä, joka uskaltaa avoimesti julistaa kamppailevansa nykyistä valtaideologiaa vastaan. Poliittista kamppailua on usein kuvattu taisteluksi, intohimoiseksi henkiseksi tieksi tavoiteltujen päämäärien puolesta. Yhdistettynä monikulttuurisuuden vastustamiseen taistelu tulkitaan oitis konkreettiseksi rähinäksi – näin siitä huolimatta että Euroopassa pommit ovat räjähtäneet viime vuosina lähinnä tietystä leiristä.

Suuri adressi sai kansan liikkeelle. Muun muassa näin
siitä kirjoitti Perä-Pohjolainen 21.3.1899.
Utøyan saaren hurmeisen nimen yhdistäminen poliittisen vastarinnan tukahduttamiseen on harkittu isku vyön alle. Samalla se osoittaa vihervasemmiston ynnä muiden Eurooppa-projektin myötäilijöiden sokeutta tosiasialle, että vastavoima etsii aina purkautumistien. Sen tukahduttamisella on aina radikalisoiva ja tragedioita synnyttävä vaikutus. Vastuunkanto ja virheiden tunnustaminen on näille vastuusta suu vaahdossa paasaaville käytännössä tuntematonta. Eivät he lopputasolla siihen tule kykenemäänkään. Aivan kuin henkeen ja vereen stalinisti vielä kuolinvuoteella tunnustaisi erehtyneensä.

Niin, piti kirjoittaa adresseista. Herätessäni tuli mieleen suuriruhtinaskunta vuonna 1899. Monet varmaan tietävät helmikuun manifestin. Tietämättömille todettakoon lyhyesti, että tsaari Nikolai II antoi helmikuussa 1899 säädöksen, jonka mukaan sellaisten yleisvaltakunnallisten lakien säätämisessä, jotka säädetään Venäjän lainsäädäntöjärjestyksessä, on Suomen valtiopäivillä vain neuvoa-antava rooli eikä niiden kielteinen lausunto estäisi lain voimaanastumista myös Suomessa. Lain vaikutusta Suomen autonomiaan on myöhemmin joisain yhteyksissä pyritty jonkin verran vähättelemään, mutta se sai maassamme aikaan niin kutsutun ensimmäisen sortokauden alkamisen. Vertailukohde nykyaikaan on selkeä ajateltaessa kroonista eurokriisiä ja sen ainoaksi ratkaisuksi väitettyä integraation syventämistä eli käytännössä liittovaltiota, josta toki pyritään käyttämään kaikenlaisia lieventäviä kiertoilmauksia.

Syvää kunnioitusta nousee mieleen pohtiessa tuon aikakauden olosuhteita, joissa ylioppilaat kiersivät suksin kautta maan keräten 11 päivässä 522 931 allekirjoitusta. Kun nyt esimerkiksi Paavo Väyrysen kansalaisaloite on vajaassa parissa viikossa kerännyt runsaat 32 000 ääntä, sitä voi kyllä pitää hyvänä saaliina, mutta niin kutsutun Suuren adressin rinnalla se yhä kalpenee jo pelkästään keräysolosuhteita ajateltaessa. Kyse on kuitenkin lähes yhtä tärkeästä asiasta eli kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Se on tietty todettava, ettei keisari ottanut adressia edes vastaan. Yhtä lailla vaikuttaa siltä, ettei euvostoeliitti kallistane korvaansa euroäänestyksen tai Euvostoliitosta eroamisen puoleen.

Adresseja siis on mahdollista kerätä ja kansan joukosta on mahdollista nostattaa huomattaviakin mielenilmauksia. Historia on osoittanut niiden tukahduttamisen traagiset seuraukset. Sanantuojan ampuminen on vain niin vaivatonta, vaarallista henkistä laiskuutta.


Keisari teki valintansa. Ei anna aihetta toimenpiteisiin on nykyäänkin se eliitin yleisin kommentti kansan
viesteihin.





torstai 23. heinäkuuta 2015

Joko ne ymmärtävät kuolla?

Perusturva heikkenee. Sitä on toistettu jo kuukausia. Myrskyn raivo tullee heittelemään heikoimpia suomalaisia. Samaan aikaan kuitenkin Euvostoliitto on työntämässä lisää muukalaisia euvostotasavaltojen niskoille vedoten vastuuntuntoon. Huoli kansakuntien kantokyvyn heikkenemisen ja huollettavien imuroinnin yhteisvaikutuksesta pyritään ylimielisesti kuittaamaan rasismiksi tai itsekkyydeksi. Ovatko säästötarpeet siis sittenkin ainoastaan tarkoituksellista oman kansan kurittamista, koska rahaa tuntuu löytyvän huomattavasti helpommin muukalaisille kuin esimerkiksi oman kansan heikoimmille vanhuksille?

Pian ollaan perimmäisten kysymysten äärellä?
Nykyinen hallitus on saanut niskoilleen lähes sietämättömän perinnön, jonka hengessä ovat yhdistyneet mahtipontinen maailmanparannuksen eetos ja harhakäsitys viiden miljoonan ihmisen vaikutusmahdollisuuksista astuttaessa satojen miljoonien kolhoosiin. Silmiinpistävää on ollut kiihkomielinen mania karsia yhteiskunnan rakenteita. Rahojen on kerrottu olevan lopussa. Se on ollut sinänsä helppo uskoa, sillä velkaraha on kulkenut taskujemme kautta muun muassa eteläisille maille. Kamala parku on syntynyt pyrkimyksistä suhteuttaa kehitysapukulut osavaltiomme reaaliseen kantokykyyn. Erityisen kärkkäitä ovat olleet valittamaan ne, joiden paksusta lompakosta yhteisesti kerätyt verovarat ja valuutta eivät suinkaan ole soljuneet niin somasti muille maille vieraille tuottamatta sen suurempaa tulosta. On tarkoituksella annettu ymmärtää ikään kuin  kaikki auttaminen olisi tahdottu lopettaa.

Kriittisen kansanosan on ollut hankala hahmottaa, että hallitus koostuu kolmesta eri puolueesta. Viime vuosien aikana mätäpuolueiden käytännön toiminta ei olekaan juuri toisistaan poikennut. Muutosvoimien olisi kuitenkin nyt pitänyt saada ratkaiseva enemmistö. Näin ei ole ollut, joten vaikuttaa, ettei hallituksen kantti ole kestänyt lähteä kääntämään talouden kurssia oikeudenmukaisella tavalla. Tulevaisuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeä selvittää, ketkä ovat ajaneet mitäkin linjaa ja mitkä sitoviksi katsotut sopimukset ovat olleet näennäisesti muuttamattomia.

Vanhassa kansassa elää yhä vahvana ylpeydentunto ja omillaan pärjäämisen kulttuuri. Siksipä vanhusten on lähtökohtaisesti ollut vaikea asemoitua nykypäivän euvostotalouteen, joka pääasiallisesti toimii tuki- ja avustustaloutena. On olemassa kaikenlaisia EU-projekteja ynnä muita rahoitusmalleja, jotka vaikuttavat monen toiminnan varsinaiselta tarkoitukselta. Nykytalous on vain niin rakennettu, sillä ilman byrokraattista rahoituskytköstä toimijat olisivat liian itsenäisiä.Vanhojen ihmisten mielessä Suomi mielletään yhä itsenäiseksi ja riippumattomaksi valtioksi, joka pyrkii turvaamaan rajansa ja oman kansansa. Siksi heidän on vaikeata ymmärtää, miksi valtiovalta on toisella kädellä kurittamassa maata konkreettisesti rakentaneita ihmisiä ja kyhäämässä yhä uusia fasiliteetteja väelle, joka koskaan ei ole tehnyt yhtään mitään tämän maan hyväksi. Yhä kasvava työttömyys ja automatisaatio taannevat sen, ettei lisäväen tarve ole suinkaan mikään yksioikoinen itsestäänselvyys.

Kerrattakoon vielä kerran, että kansat ovat kautta historian olleet valmiita käymään lävitse hyvinkin raskaita ajanjaksoja niiden ollessa järjellisesti perusteltuja ja palvellessa toiveita paremmasta huomisesta. Siihen esimerkiksi pakolaisten passiivinen vastaanottaminen näille vieraaseen kulttuuriin ei suinkaan millään lailla mitään ratkaisua tarjoa, [EU sätkii Välimeren aalloilla]. Uusia lähtijöitä riittänee tällä menolla hamaan maailmantappiin asti. Länsimaat ovat olleet tuhoamassa sellaisia rakenteita, jotka olisivat pitäneet maahanmuuton järjellisissä mitoissa. Esimerkiksi Libya oli ennen Gaddafin kaatamista suuri työllistäjä ja toimeentulonantaja alueellaan. Gaddafin kaatajien pitäisi kantaa vastuu Välimeren pakolaisuudesta.

Tämän kirjoituksen aiheena ei ole etsiä ratkaisua pakolaisongelmaan, vaan se on tässä selkeä osoitus taloudenhoidosta tunteet edellä vailla järkeä tai oikeudenmukaisuutta. Niin kuin monet ovat todenneet, mielisairaudet eivät katoa sulkemalla sairaaloita. Hoitoa kaipaavat vanhukset eivät lopu lakkauttamalla vanhainkoteja ja ohjaamalla nuo laitokset pakolaiskeskuksiksi, ei ilman avoimen väkivaltaisia toimenpiteitä.

Nykyviikkojen tapahtumien valossa hallitus on menettänyt kaiken oikeutuksensa kyseessä oleviin vanhusten toimeentuloleikkauksiin. Silti on silkkaa harhaa kuvitella, että edelliset hallituskokoonpanot toisivat mitään parannusta tilanteeseen, jota ne ovat olleet idealistisessa hurmassaan luomassa. Toivoa sopii, että äänestäjäkunta havahtuisi huomaamaan, että rahaa kyllä löytyy. Kyseessä täytyy vain olla ”eurooppa-aatteen” kanonisoima ihmisjoukko, jota euvostotasavaltojen vanha, tuottamaton vanhusväestö ei ainakaan ole. Hehän sitä paitsi, piru vie, kantavat yhä muassaan perintöä paikallisista kansallisvaltioiden hyveistä, joita Brysselissä kirotaan!

Meillä on edessä ankea talvi. Euvostopolitrukkimme käynnistävät kuuliaisesti aikanaan rahapulassa suljettuja pakolaiskeskuksia eläkeläisten arpoessa, mitä lääkkeitä jättävät rahapulassaan ostamatta.

torstai 16. heinäkuuta 2015

"Kreikka Suomea tärkeämpi"

Nyt se sitten jälleen kerrottu, mutta kerrataanpa vielä kerran. Johtajiemme selittelyt ytimistä ovat olleet pelkkää huijausta. Viiden miljoonan suomalaisen tunnollinen ja velkansa maksanut kansakunta on liian vähäpätöinen noin yhdentoista miljoonan kreikkalaisen rinnalla. Suomalaisten erehtyessä ajamaan omaa asiaansa heille viipymättä osoitetaan oma paikkansa ja heidän kerrotaan olevan hankalia. Asia selvä.



Edesmennyt sotaveteraani tokaisi muutaman kerran, että heillä oli aikanaan sellainen sanonta, jonka mukaan oli syytä poistaa varmistin kuultaessa sana humanismi. Moinen reaalipoliittinen totuus olisi syytä ottaa jälleen tarkasteluun. Kaikenlainen rajaton ymmärtäminen ja ylisympaattisuus ovat ajaneet oman kansan edun päältä. Kotimaassa työllistämisvaratkin ovat jo lopussa. Kotimaan kansaa palvelevien virastojen toimintoja supistetaan muutenkin. Pian suomalaiset elättävät kaikkia muita paitsi itseään, mikäli edes missään töissä enää ovatkaan.

Tästä ei fantastisuus enää parane, vai?

Sitä on jo vuosia koettanut tilaisuuden tullen hokea, ettei viiden miljoonan kansa kykene ajamaan asiaansa satojen miljoonien ihmisten meressä. Meillä on ollut ennen Euvosto-jäsenyyttä omat rajat, joita ovat isämme ja isoisämme verellä puolustaneet. Nykypoliitikkojemme puheet marssimisesta kaikkiin ytimiin on ollut opportunistien jorinaa, jolla samalla on luovuttu oman maan tuomasta suojasta. Tämän maan ja sen rajojen kautta olemme pystyneet edes jollain lailla määrittelemään ne, jotka tänne ovat tulleet ja ketkä täällä ovat touhunneet. Euvostoliittolaisen avoimuuden nimissä tuota säätelyä ei ole enää voinut tehdä.

Tässä vaiheessa suvaitsevaiston mantraan kuluu todeta, ettei meidän sovi jättäytyä johonkin mystiseen Impivaaraan. Toistetaanpa jälleen, että meille on ihan suoraan kerrottu oma vähäpätöinen asemamme Euroopan kartalla. Miten kuvittelisimme köyhdytetyn pienen kansan käyvän maailman tosissaan alkaessa kamppailla resursseista ja elintavoista? Juuri tällä hetkellä Euroopassa liikutellaan miljardeja sellaista vauhtia, että heikompaa alkaa jo hirvittää. Kreikan kohtelu on varoittava esimerkki, kuinka käy kansalle, joka menettää tyystin taloutensa hallinnan. Heitä on sentään noin 11 miljoonaa. Intiaanien kohtalossa ei ole mitään romanttista tai viehättävää. Sitä meidän ei ole syytä tavoitella. Koska vain pieni osa veljistämme ja siskoistamme on lahjakkaita taiteilijoita, keksijöitä tai tiedemiehiä, globaali maattomuus ei lupaa rahvaalle hyvää.

Tällä hetkellä on menossa kaksi kannattajienkeruuta kansalaisaloitteita varten. On mahdollista olla vaatimassa kansanäänestyksiä sekä kuulumisesta euro-alueeseen että itse Euvostoliittoon. Olisikohan jo aika lähteä ajamaan isänmaan asiaa?

Meitä on jälleen varoitettu. Siellä ulkona maailmalla on raakaa ja armotonta. Lopulta joskus, vihdoin viimein koittaa aika, jolloin kaikki sanat on jo käytetty. 


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Auringonlaskun manner

Kulunutta sanontaa käyttääkseni Eurooppa on tienhaarassa. Sellaisia on toki tullut historian kuluessa lukuisia ja ne ovat useimmiten olleet perin verisiä. Tämän käännekohdan hurmeiset käänteet on epäilemättä tähän asti koettu jossain kulisseissa, yksittäisten perheiden piirissä itsemurhina ja totaalisena tulevaisuuden menettämisenä. Euroopassa saatetaan päästä joidenkin ajattelijoiden vuosikymmeniä sitten hellimään päätelmään historian päättymisestä, Euroopan historian päättymisestä, sillä Eurooppaa ei pian sellaisena enää ole, joksi se vuosituhansien aikana muodostui.

Sodoma ja Gomorra. Woodcut for "Die Bibel in Bildern", 1860. Aikamme on luovuttanut kaiken vallan
rahalle. Ihmisarvo määritellään surutta tuottavuudella ja rahalla. Kansakuntia muovataan säälittä
tuottamaan suurinta mahdollista tuottoa kasvottomille markkinavoimille.Eri liikkeiden historia
osoittaa, ettei massojen koko kykene ylittämään tiettyä rajaa ennen kuin alkaa hajaannus. Silti
meistä tahdotaan luoda rajatonta ja maatonta kuluttajajoukkoa. Onko itse asiassa tarkoitus nostat-
taa suuri sekasorto ja kansainharvennus?
Kuva Wikimedia Commons
Enemmän kuin vertauskuvallista on siinä, että Pedon kynsien paljastuminen alkoi juuri Kreikasta. Tietenkin harjoituksia käytiin jo aikanaan niin Irlannissa kuin Portugalissakin. Ne saatiin ilmeisesti muovattua jollain lailla takaisin ruotuun. Kreikkalaiset itsekin myöntävät virheitä tehdyn, mutta bilderbergiläisen eliitin ylimielisyyttä kuvaa, ettei esimerkiksi europrosessiin kuulemma ole laadittu mahdollisuutta perääntymiseen. Tuo mahdottomuus puolestaan riippuu pelkästään ihmisten päätöksistä ja sopimuksista, ei mistään antiikin jumalien päähänpistoista. Toisaalta velkaakaan ei voi kasvattaa miten tahansa. Joka tapauksessa jossain etäällä eurooppalaisesta arkitodellisuudesta on julistettu, että on koittanut aika musertaa kaikki se, jollaisena Eurooppa on totuttu aikaisemmin tuntemaan eli persoonallisten erikokoisten kansojen kotina.

Kieltämättä on olemassa filosofinen kysymys siitä, kuinka ”väärässä” kansojen on oikeus olla eli millä tavoin niillä on lupa elämänsä hahmottaa. Jos kreikkalaisilla on ollut tapana maksaa kuolleille ja Suomessa on kuulemma ollut jonkinlainen leskeneläke, kyseessä on ollut paikallinen tapa kierrättää varallisuutta. Kussakin päin Eurooppaa noudatettu käytäntö on ollut ymmärrettävissä tarkasteltaessa paikallista historiaa eli juuri sitä, mitä kiihkeät euvostopolitrukit niin kovin vihaavat ja tahtovat häivyttää. Hajaääneksi on jäänyt sekin jostain lukemani kommentti vuosisatoja kestäneen turkkilaismiehityksen vaikutus kreikkalaiseen kansanluonteeseen. Euvostokansalaisten tulisi silti mielestäni uhrata jokin hetki pohtiakseen astelmaa, jossa pohjaltaan aggressiivisen uskontokäsityksen omannut maailmanvalloitukseen pyrkinyt armeija pyyhkäisi tieltään entiset valtarakenteet. Opportunistit ratkaisivat uraongelmansa vaihtamalla uskontoa ja toiset kehittivät muita tapoja pitää päänsä alhaalla. Kreikassa syntyi vähitellen elämäntapa, joka luonnistui suhteellisen pienissä ja rajatuissa ympyröissä. Se taas on ollut aivan jotain muuta, mihin Bryssel ja sen äpärälapsi euro ovat pyrkineet.

Euvostoeliitin pyrkimys surutta muovata uutta eurooppalaista ihmistä on käynyt ilmi valitettavan monissa tapauksissa. Onnistuessaan se tullee murtamaan Euroopan kulttuurisena ja historiallisena yksikkönä. Kuka kuvittelee, että raha välittäisi kansallisista kulttuuriaarteista? Se saattaa näennäisesti niitä jollain lailla avustaa saadakseen hämärrettyä hyväuskoista intelligentsijaa, jolta myönnetyt varat kyllä nyhdetään moninkertaisesti takaisin. Historiaton tuleva kansansekoitus hoitaa rappion aivan itse lyömällä lopulta laimin ja viime kädessä suorastaan tuhoamalla muistomerkit.

Vanha totuus on, että fiktion avulla on pyritty kertomaan niitä asioita, jotka eivät pääsisi muuten julki. Ylikansallinen viihdeteollisuus on väylä levittää sanomaa sellaisissa kääreissä, että mogulit sallivat tarinan nousta esille. Meillä on Mad Maxit, Terminaattorit ynnä muut. Niiden maailmankuva on karu. Ihmisen osa niissä näyttäytyy säälittävänä. Viime vuosiin asti nuo kertomukset ovat vaikuttaneet yliampuvilta, mutta nykyisellään pahimmat pelot alkavat toteutua. Osa populaatiosta on jo ilmeisesti alistunut tulevaan, eikä muuta ole tehtävissäkään ilman yhteistä vastustusta. Siksi hajoittaminen ja hallitseminen onkin niin tehokas tapa hallita.

Grexit eli Kreikan euroero on noussut kansallisen itsenäisyyden symboliksi niiden keskuudessa, jotka asemoivat itsensä ylikansallisen liittovaltion vastapooliksi. Ikävä kyllä, kreikkalaiset eivät ole itse sitä juuri vaatineet jäätyään euron velkakaruselliin. Ajattelevat ihmiset ymmärtävät, ettei Kreikka tule koskaan kykenemään maksamaan velkojaan, jotka ovat ryöstäytyneet ikään kuin säkillinen pikavippejä. Saksan kumppaneineen taannoin Kreikalle asettamat ehdot lisärahalle kuvastavat selvästi koko euron perimmäistä tarkoitusta. Banksterit varjoissa pyrkivät muovaamaan alusmaidensa lainsäädännöstä kaikki itseään haitanneet särmät ja samalla myös lannistamaan nöyryyttämällä. Me luterilaisen etiikan keskellä varttuneet kiinnitämme liiankin helposti huomiomme velkaan ja velallisen syyllisyyteen. Siksi meillä valtamedia eliitin uskollisena sylikoirana on kuukausia keskittynyt korostamaan kreikkalaisten uppiniskaisuutta saadakseen täkäläiset joukot huutamaan tuomiota. Samalla varoitukset sätitään marginaaliin synkeänä putinismina, mikä puolestaan viittaa toiseen tragediaan, jossa Euvostoliitolla on myös vahvasti ahneet kouransa pelissä. Huomenna olemme kuitenkin vuorossa me itse täällä pohjoisessa.

Entinen vasemmistomme SDP etunenässä on tahtonut antaa ymmärtää olevansa muka inhimillisemmin kreikkalaisten asialla. Taannoin televisiossa Tuomioja ja RKP-Haglund sättivät etenkin perussuomalaisia kriittisestä tukipakettilinjasta kykenemattä silti kertomaan mitään konkreettista vaihtoehtoa. Itse asiassa he arvostelivat edellisten hallitusten linjaa eli siis omien puolueidensa synnyttämää tilannetta. Koska poliittinen valuuttamme on monin tavoin sitonut ja kurjistanut kansakuntia kautta mantereen, järjestelmän purkaminen olisi ainoa helpotus niin Kreikalle kuin meille itsellemmekin. Se puolestaan on samanlainen dogmirike kuin aikanaan luopuminen maakeskeisestä maailmankäsityksestä. Säälittävin ilmentymä euvostopolitrukkien julistuksista on viime päivinä ollut Liisa Jaakonsaaren blogikirjoitus, jossa ylistetään niitä voimia, jotka onnistuivat pitkittämään kreikkalaisten kärsimyksiä ja kasvattamaan tulevaa omaakin taakkaamme.

Viime viikkojen näytelmä on ollut eurooppalaisen sielunmaiseman hävitystyötä. Se on paljastanut Euroopan moraalisen rapautumisen ja poliittisen kaksoiskielen eli euvostodemokratian alastomimmillaan. Näytelmän rosvojen asemaan on asettu siis kreikkalaiset. Heitäkin on kuitenkin kuunneltava prosessien kansanvallan vastaisuudesta, jotta kuva olisi mahdollisemman eheä. On syytä muistaa, että kriisit ovat euron normaalitila. Kriiseillä pyritään ”lainsäädännön harmonisointiin”, ylikansalliseen kuluttajien lammaslaumojen kansoittamaan mantereeseen, joka ei ole enää se manner, joka synnytti Schillerin, Goethen, Verdin, Chopinin – tai vaikkapa Sibeliuksen. Gibraltarinsalmelta Barentsinmerelle on tarkoitus seurata vain yhtä samaa sopivasti infantiilista ajanvietettä, jolla monimutkaisten tekijänoikeuksien kautta saadaan rahastettua yhä uudelleen. Tietty keskiaikainen paimentolaisuskonto saattaa tosin tuottaa yllätyksiä tuohonkin suunnitelmaan, mutta ainahan on joitain hallitsemattomia tekijöitä. Yhtä kaikki, bilderbergiläiset ovat onnistuneet kasvattamaan spengleriläisen kulttuurien kuolemankaaren mantereenlaajuiseksi. Siksi paistattelemme illankajossa.


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Yhdeksän käskyä Kreikalle

Kun on koittamassa ankean harmaa aamu kolmastoista heinäkuuta 2015, kiista Kreikan tukemisesta on vellonut jälleen yhden kiivaan yön. Ytimestä on tihkunut karvaita tietoja ikivanhojen rajalinjojen paljastumisesta kautta mantereen. Jälleen kerran on kerrottu Saksan ja Ranskan seisseen eri leireissä. Koville ottaa Euroopan uuden ihmisen luominen.

Ranskan sitoutuminen kreikkatanssin jatkamiseen vihjaa maallikolle, etteivät sikäläiset pankit ole vieläkään saaneet kaikkia sijoituksiaan pelastettua. Äänenpainot Etelä-Euroopasta ovat puhuneet jo suoranaisesta sodasta. Nämä neuvottelut väistämättä repivät sellaisia haavoja euvostoliittolaiseen sielunmaisemaan ja ihmisideaaliin, että niiden seurauksia kykenee vasta arvailemaan. Puheet tulevasta niin sanotusta normaalitilasta vaikuttavat entistäkin epärealistisemmelta höttöidealismilta. Talouskriisit ovat astuneet poliittisen valuutan myötä pysyvästi eteemme, koska euron edustama ideologia perää perusteellista varallisuudensiirtoa kautta mantereen. Ilkeästi sanottuna siitä voisi käyttää ainoastaan nimitystä ryöstö.

Euro näyttää olevan samankaltainen kahle kuin Berliinin muuri. Euvostokansojen ilmeisesti pitäisi yksinkertaisesti kävellä sen ylitse. Yksin sitä vastaan ei kukaan kykene taistelemaan, mutta yhteisvoimin muutos saaattaisi onnistua. Yöllä syntynyt lista Euvostoliiton vaatimuksista kuvastaa olennaisesti, kuinka erillään Kreikan talous ilmeisesti on ollut yleiseuvostoliittolaisesta osavaltionormista. Itse asiassa syyllisyystaakka Kreikan jäsenyysneuvottelijoita vastaan kasvaa tavattomasti, koska mainittuihin asioihin kiinnitetään huomiota vasta nyt. Johtopäätökseksi tulee väistämättä, ettei Kreikan eurokelpoisuutta ole edes olennaisena pidetty, mikä puolestaan tukee kaikenlaisia salaliittoteorioita. Moni teoria on kuluneina vuosaina alkanutkin näyttää silkalta suunnitelmalta niin kuin pienten euvostomaiden velkaannuttaminen poliittisen valuutan kautta.

Vaatimuksista esimmäisenä on tuotu julki arvonlisäjärjestelmän kehittäminen. Mainittu vero on kaikista veroista pirullisin, sillä se kylmästi toteutettuna rankaisee rankimmin niitä, joilla on vähiten liikkumavaraa ja taloudellisia edellytyksiä kohentaa asemaansa. Se iskee raa´asti pienyrittäjiin ja käsityöläisiin. Yksityinen toimeliaisuus kärsii hintojen noustessa.

Kreikkalaisten eläkkeistä on puhuttu jo vuosikaupalla. Siihen on hankala ottaa kantaa tietämättä kokonaisuutta ja kulttuuritaustaa. Mikäli systeemi on jollain lailla ennen toiminut vanhassa kansallisessa valuutassa elettäessä, poliittinen valuutta on ollut virhevalinta. Jälkiviisautta tai ei, pakko todeta, että tämäkin käytäntö olisi pitänyt muuttaa jo eurokiiman syttyessä.

Oikeusjärjestelmän toimivuus eri maissa on arka asia, varsinkin toisten maiden siihen puuttuminen. Montakohan huomautusta ja uhkasakkoa Suomikin vuosien kuluessa on Euroopasta saanut? Käytäntöjen muuttaminen pika pikaa vaikuttaa utopistiselta, koska kehitystä ei kaiketi ole pitkässäkään juoksussa tapahtunut.

Tilastoviranomaisten riippumattomuuden turvaaminen vaikuttaa lähinnä potan tarjoamiselta housujen jo kastuttua. Mikä olisi rfealistinen aikataulu? Luottamuksen palauttaminen on pitkä prosessi eikä ehtine tähän katastrofiin.

Pahin este kreikkalaisille ovat tiukemmat menoleikkaukset. Juuri niitä vastaanhan maa äänesti suurella melulla. Tsipraksella näyttäisi olevan harvinaisen vahva mandaatti vastustaa uusia kiristysvaatimuksia. Kaikesta arvistelusta huolimatta Kreikkaa on kunnioitettava, että siellä sentään saa äänestää tietyistä, yksittäisistä asioista. Meillä Suomessahan ei näihin päiviinkään mennessä ole ollut kansanäänestystä eurosta tai Lissabonin sopimuksesta, mitkä ovat suurimpia yksittäisiä haavoja demokratiamme kuvassa. Jottei kukaan alkaisi taas höpöttää edustuksellisesta demokratiastamme, on pakko muistuttaa, ettei ainuttakaan kansanedustajaa ole valittu eduskuntaan nimenomaan luopumaan kansallisesta valuutasta. Näin ollen äänestäjän ”kuluttajansuoja” on ollut olematon. Omasta rahasta luopuminenhan on nimenomaan ollut suurimpia ikinä Suomessa tehtyjä päätöksiä. Tuhoisat vaikutukset näkyvät nyt kaikkialla.

Pankkisektorin järjestelyistä maallikko voi vain arvailla, mitä enää olisi pengottavana. Kreikka on ollut konkurssissa jo kauan. Yksityistämistoimien vaatimukset ovat linjassa mantereenlaajuisen varallisuuden uusjaon kanssa. Kreikassa ne saadaan paketoitua totaaliseen konkurssiin. On vaadittu ainakin 50 miljardin edestä omaisuuden myymistä. Kreikkalaiset ovat valittaneet, ettei myytävää niin paljon olisi. Jotkut ovat ottaneet esille muun muassa satamien myymistä. Itse asiassa niitä on tainnut jo ollakin myytävinä. Onkohan kovin ollut ostajia myyntihintojen oletettavasti koko ajan laskiessa?

Näytelmä jatkuu. Lista tuli julki yöllä. Puheet sopimuksesta ovat enemmän kuin ennenaikaisia. Kyseessä lienee ennemminkin euvostoeliitin kouristuksenomainen mania riippua kiinni poliittisessa luomuksessaan. Pienen piirin hahmotteleman luettelon tuominen kaikkien neuvottelijoiden eteen on viime tietojen mukaan herättänyt vastustusta.

Itse Kreikka on esittänyt omia vaatimuksiaan:

  1. IMF:n ei tulisi puuttua tukitoimiin, mikä puolestaan on ollut muun muassa kuulemma Suomen vaatimuksia.
  2. Selkeämmästä velkaohjelmasta
  3. Euroopan Keskuspankin ilmitettava jatkavansa hätärahoitusta
  4. Luovuttava 50 miljardin yksityistämisohjelmasta


Euvostopolitbyroo toki pyrkii kaikin tavoin pitämään Kreikan pihdeissään. Kreikkalaiset ovat tilanteessa, jossa euvostolampailta on herutettava kaikki mahdollinen apu. Toisaalta Ateenassa ei ole enää mitään menetettävää. Kreikasta on tullut käytännössä kolmannen maailman maa. Heinäsirkoilla ja vedenpaisumuksilla uhkaamisen kohteeksi olemme tulleet me, jotka saamme yhä velkaa työntääksemme rahaa pankkiirien kuprujen paikkailuun. Tulevaisuus näyttänee, millaiset käskyt meitä suomalaisiakin kassakaapissa odottavat.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Rahat tai kunnia

Vuosia jatkunut Kreikka-näytelmä tuntuu jatkuvasti ylittävän absurditeetissaan entisiä ennätyksiä. Poliittisen valuutan ympärille kyhätty korttitalo huojuu ja saa siihen sitoutuneet uskovaiset esittämään yhä merkillisempää eleiden ja tekojen koreografiaa. Mitään ratkaisevaa Euvostoliiton talouspäättäjät eivät ole kyenneet tai edes halunneet tehdä.

The British Character. Calm when faced by adversity.
Cartoon in Punch 4 July 1934.

Vieläkö sieltä heruu lisää tukieuroja?
Tyynenä vastoinkäymisissä ovat euvostokansalaisetkin
toistaiseksi olleet. Kuinkahan kauan rauha säilyy,
mikäli eurosotkuihin ei saada selvyyttä. Toistaiseksi
banksterit ovat käyttäytyneet kuin rosvolauma.
Kuva Wikimedia Commons
Vaikka kommentoijat toisaalta myöntävät euron vaikeuksia pohtiessaan kyseessä olevan poliittisen valuutan, esillä on silti perusvireenä jonkinlainen usko talouspoliittiseen, luonnonlain kaltaiseen tausta-ajatukseen. Kreikka on tuonut eteemme maallikonkin silmiin yleiseurooppalaisen valuutan vakavimmat seuraukset sen pyrkiessä sitomaan kulttuuriltaan ja historialtaan erilaiset kansat väkipakolla yhteen. Tätä päivää, 12.7.2015 on jälleen markkinoitu yhtenä Kreikan kohtalonpäivänä. Tätä kirjoitettaessa ei kuitenkaan toistaiseksi ole ilmennyt mitään päättymätöntä jatkokertomusta ratkaisevaa. Sen sijaan euvostolampaiden laumassa on ilmennyt tiettyä rakoilua.

Ylenantokanavamme on astunut esille kailottamaan radiossa Suomen kriittistä linjaa ikään kuin pelästyttääkseen kuulijakuntaansa ikivanhalla perisuomalaisella kauhulla siitä, ”mitä ne meistä nyt ajattelevatkaan”. Väistämättä tulee mieleen, että Yleisradio harjoittaa jälleen politiikkaa maassamme virinnyttä muuttunutta poliittista otetta vastaan. Itse asiassa esiintyessään kriittisenä euvostoliittolaisella talouskentällä uusi hallituksemme ainakin vilauttaa sitä oman kansan etujen ajamista, joka on loistanut monet vuodet poissaolollaan. Se vaikuttaa olevan liikaa tíetyille yhä Ylessä vaikuttaville piireille. Myös muussa valtamediassamme on toki kauhisteltu reaktioita maailmalla. Mikäli johtajamme painostetaan jonkin lehmänkaupan taakse vastoin hallitusohjelmaa, tulisi syyt ja Brysselin väkivalta levittää koko kansan silmien eteen todistuksena itsenäisyytemme olemattomuudesta.

Radiossa pohdittiin äsken Kreikan pakottamista kansallisvarallisuutensa myymiseen. Erona Suomeen kaiketi on se, että täkäläiset ovat myyneet ja lahjoittaneet sen jo lähes pilkkahintaan ,esim. lannoiteraaka-aineet. Kreikkalaiset ilmeisesti potkivat vastaan. On aprikoitu, mitä tuollaisen varallisuuden myymisen jälkeen olisi vuorossa. Kaikkensa voi myydä vain kerran. Oireiden lievitys on vain väliaikainen ratkaisu. Tauti jyllää yhä. Euvostotaivaassa nähdään selkeästi, että ratkaisua olisi lähdettävä etsimään koko euroalueen hajottamisesta ja luopumalla lopullisesti tuhoisasta euvostoliittolaisesta liittovaltiosta. Ristiriita kansojen ja rahasäkkien päällä makaavien sukujen välillä ilmenee juuri poliittisen valuutan kautta. Jos jollekin euron edut tiivistyvät matkailun hyötyihin unohtuneen rahanvaihdon kautta, olisi kaiketi parempi pysyä kotimaassa ja pitää kotimaista matkailualaa pystyssä. Kokemuksesta Euvostotaivas voi kertoa, että matkustaminen rajan ylittämisineen sujui aivan mallikkaasti ennen Euvostoliittoakin. Sen sijaan tiettyä liikkumisen valvontaa rajoilla voisi olla nykyisen ultra-avoimuuden sijasta.

On kirjoitettu kreikantaudin leviämisen pelosta. Kirjanoppineet ovat astuneet esiin todistelemaan, että sen leviäminen olisi epätodennäköistä. Moinen höpötys vaikuttaa ”hei me tienataan tällä” -uskottelulta. Jos Kreikka pääsee lipsahtamaan euro-pihdeistä ja onnistuu ponnistamaan pohjalta, paine muissa kriisimaissa taatusti kasvaa. Paniikinomainen tarrautuminen Kreikan jäsenyyteen on synnyttänyt uskomattoman tilanteen, missä järki loistaa yhä enemmän poissaolollaan. Mikäli poliittisessa yhteisvaluutassa olisi taloudellista tolkkua, tuon vaihdantavälineen asema vain vahvistuisi niin sanottujen epäkelpojen talouksien poistuessa piirileikistä. Koska yksittäisille maille lähinnä Saksaa lukuunottamatta eurosta on etupäässä suunnatonta haittaa, joukkopaon pelko on todellista veräjän repsahtaessa auki. Tuleva Britannian äänestys tullee mielenkiintoiseen saumaan.

Sillä eihän Kreikan talous voi olla sen kelvottomampi kuin yhteisalue, jossa valuutta ei kykene mukautumaan jäsenmaidensa realiteetteihin ollen joko liian kallis tai halpa. Euvostokansalaisten toimeentuloa on siksi keinotekoisesti kurjistettava, koska euro ei pysty itse mukautumaan. Jos Kreikkaa ei olisi sidottu meihin eurosidoksella, he voisivat toki maksaa eläkkeitään miten tahtovat tai olla maksamatta veroja elämällä omilla pennosillaan. Eikö velka silloin olisi näin maallikon silmissä kuitenkin heidän eikä meidän velkarahaamme, joka on syydetty ranskalaisten ja saksalaisten pankkien tappioiden kattamiseksi? Poliittisella valuutalla eurooppalaiset maat on pyritty sitomaan jostain kauempaa johdetun suunnitelman orjiksi lupailemalla milloin  mitäkin. Pääasiassa on saatu pelkästään kriisiä kriisin jälkeen, eikä se tule mitenkään tulevaisuudessa helpottamaan.

Kuten sanottu, muuttunut sisäpoliittinen tilanne Suomessa on tuonut euvostofoorumeille uusia sävyjä. Silti tuntuu siltä, että tarkoitushakuisesti korostetaan Suomen vastaanharomista ja maininnat muistakin skeptikoista häivytetään sivulauseisiin. Lähiviikot näyttävät, menevätkö meiltä rahat tai kunnia vai molemmat – tai sitten tämä venkoilu jatkuu tulevaan jääkauteen asti.