Kyseessä on tarina
henkilökohtaisesta suuruudenhulluudesta ynnä omien ja vieraiden
varojen sotkemisesta keskenään. Samalla se on kertomus ihmisten
hyväuskoisuuden häikäilemättömästä hyväksikäytöstä ja
vallan alle jääneiden ihmisten raa´asta orjuuttamisesta, mutta
myös julistus muutamien vahvojen persoonien taistelusta suurta
koneistoa vastaan.Tutustuin ensimmäistä kertaa melkein kymmenen
vuotta sitten Adam Hochchildin teokseen Kuningas Leopoldin haamu,
joka on karu selvitys Belgian Kongon vaiheista. Analogia nykypäivän
Euvostoliittoon lyö niin kasvoille, etten ole saanut muistikuvia
mielestäni.
|
Bryssel on rakastunut tähtiin. |
Lähtökohdat Belgian
siirtomaavallalle olivat sangen kehnot, sillä pikkuvaltio
itsenäistyi vasta 1830 oltuaan vuoroin Espanjan ja Itävallan
omaisuutta. Länsimaat olivat jo siihen mennessä ehtineet jakaa
kaikki mainittavat maa-alueet keskenään. Monarkin asema Belgiassa
oli koko lailla valtaa vailla, eikä kansa vaikuttanut järin
innokkaalta mihinkään seikkailuihin ulkomailla, joten imperialismi
oli alkuvaiheessa tuleva olemaan jokseenkin kuninkaan oma
henkilökohtainen liiketoimi.
Jo prinssinä ennen
nousuaan kuninkaaksi 1865 Leopold kiersi paljon maailmalla tehden
muistiinpanoja ja puhuen Belgian potentiaalista maailmankaupassa.
Hän etsi jatkuvasti tilaisuutta perustaa oma imperiumi. Egyptin
varakuninkaalta hän sai oikeuden tulla mukaan perustamaan
höyrylaivayhtiötä liikennöimään Aleksandrian ja Antwerpenin
välillä. Hän aikoi myös hankkia Niilin suistomaalta järviä
kuivataakseen niistä siirtokuntia. 1864 hän tutustui myös
tilanteeseen Ceylonilla, Intiassa ja Burmassa. Itä-Intiaa hallinnoi
hänen suureksi harmikseen Alankomaat. Suurin osa belgialaisista
vastusti aikeita osin siksikin, ettei Belgialla ollut kauppalaivastoa
tai merivoimia. Tätä kuningas piti sietämättömänä
saivarteluna.
Kuningas löysi kuitenkin
John Rowlandissa henkilön joka omien riivajaistensa vallassa oli
oivallinen apuväline tavoitteiden saavuttamiseksi. Erotetun sisäkön
äpärälapsena Walesissa vuonna 1841 syntynyt Rowland loi itselleen
tahtomansa identiteetin vaihdellen nimiään ja syöksyi maailmalle
toimien aluksi puuvillameklarin apulaisena, taisteli Yhdysvaltain
sisällissodassa molemmilla puolilla karatakseen sanomalehtimieheksi
ja ryhtyäkseen syntyperäiseksi amerikkalaiseksi. Maailma tunsi
hänet pian nimellä
Henry Morton Stanley, joka oli jättävä
pysyvän jäljen Afrikkaan.
|
Henry Morton Stanley vuonna 1872.
Kuva Wikimedia Commons |
Stanley löysi muutakin
kuin kadonneen Livingstonen, hän tarjosi Leopoldille suunnattoman,
eurooppalaisille tuntemattoman maa-alueen, joka oli jäänyt vanhojen
siirtomaavaltojen omistusten väliin. Hänen matkoistaan ja
vaiheistaan voisi kirjoittaa omia tekstejään, mutta tässä
mainittakoon vain, että seuraavien vuosikymmenten aikana hänellä
oli oleva tärkeä osuutensa kuninkaan imagokampanjoissa.
Kuten jo on tullut
mainittua, Belgian valtiolla ei ollut aikeitakaan pyrkiä
siirtomaavallaksi. Lisäksi Iso-Britannia ja Ranska vahtivat tarkasti
valtauksiaan. Yleinen mielipide oli myös voitettava hankkeen
puolelle aivan eri tavalla kuin vanhojen imperialistien levittäytyessä
merten taakse. Kuninkaan aloittamassa mielipidekampanjassa Stanleyn
tutkimusmatkoilla oli keskeinen merkitys. Alue on määrittynyt
mahtavan jokensa kautta. Itse asiassa joen alkuperäinen nimi Nzadi
tai Nzere tarkoittaa ”joki joka nielee kaikki joet”. Kukin
sivujoista on satojen metrien levyinen. Pelkästään Kasai-sivujoki
kuljettaa enemmän vettä kuin Volga ja on pituudeltaan puolitoista
Reiniä. Ubangi on vieläkin pidempi. Eurooppalaisten varhaisimmat
tutkimusretket olivat kilpistyneet valtavaan koskialueeseen ja
viidakkotauteihin. Stanleyn matkat synnyttivät legendan ja
nostattivat innostusta. Kuninkaan oli vain keksittävä oikea tapa
lähestyä parlamentteja niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa
saadakseen oikeutuksen valtauksilleen. Kuninkaan sanoin:” Belgia
ei käytä maailmaa hyväkseen. Meidän on saatava se innostumaan
asiasta”.
Perustuslaillisena
monarkkina Leopold II ei voinut painostaa Belgiaa, mutta
Kansainvälinen Afrikka -yhdistyksen kautta hän julisti
kamppailevansa arabien harjoittamaa orjakauppaa vastaan ja tuovansa
sivistystä. Pelätessään Ranskan tai Britannian tulevan apajille
hän lähetti asiamiehensä Henry Shelton Sanfordin lobbaamaan
asiaansa Yhdysvaltoihin. Tuo aiemmin USA:n lähettiläänä Belgiassa
toiminut liikemies epäonnistui kaikissa omissa liiketoimissaan, mutta
hyödytti suuresti Belgian kuninkaan asiaa. Tarkoin toteutetun
kampanjan tuloksena Yhdysvallat tunnusti 22.4.1884 ensimmäisenä
maana Leopold II:n valtauksen Kongossa.
Stanley asetettiin 1879
viideksi vuodeksi kuninkaan palvelukseen perustamaan tukikohdan
lähelle jokisuuta ja rakentamaan tien ohi Kongo-joen jyrkän
koskiosuuden tulevan rautatien pohjaksi. Samoihin aikoihin kuningas
perusti uuden peitejärjestön nimeltä Kansainvälinen Kongo, jonka
nimi piti tarkoituksella sekoittaa ihmisten mielissä Kansainvälinen
Afrikka-yhdistykseen.
|
Jeff Israelin laatima kartta Afrikan
esikoloniaalisista valtakunnista.
NAPSAUTA KUVAA SUURENTAAKSESI SEN.
KUVA Wikimedia Commons |
Taitavan ja
häikäilemättömän toimintansa ja valikoitujen alaistensa tuella
Leopold II oli saanut haltuunsa suunnattoman alueen, joka Euroopan
alueella olisi ulottunut Zürichistä Moskovaan ja Keski-Turkkiin,
yhtä suuren kuin Yhdysvallat Missisipistä itään. Valtaosin
sademetsistä ja savanneista koostuneella alueella oli myös
tuliperäisiä kukkuloita ynnä lumipeitteisiä vuoria, joista jotkut
kohosivat Alppeja korkeammalle. Selvää oli, että löydettävissä
oli suunnattomia luonnonvaroja, joiden toimittaminen maailmalle oli
haasteellista. Samoin alueella oli lukemattomia heimoja, joista
joillakin oli jopa tietyn tason saavuttaneita valtioita.
Eurooppalaiset suhtautuivat kuitenkin alueiseen ajan tavan mukaan
aivan kuin ne olisivat olleet yhtä tyhjiä kuin hetkeä aiemmin kartalla
valkeita. Leopoldin lähettiläs oli välittänyt Yhdysvaltain
presidentille kuninkaan kirjeen, jonka mukaan ”Täysivaltaisten
heimopäällikköjen luovuttamista maista on meidän toimestamme
muodostettu itsenäisten valtioiden liitto”. Mustat tuskin
ymmärsivät, mitä kaikkea kuninkaan asiamiesten laatimat
sopimukset merkitsivät takaamalla tälle kaupankäynnin
monopolioikeudet [vrt. Euvostoliitossa laaditun Lissabonin sopimukset
monimutkaisin pykälin ja niiden seurauksia].
Vastustus herää
Vastarinta keihäin ja
vanhoin musketein oli turhaa Leopoldin siirtomaahallintoa,
ForcePubliqueta vastaan, jonka alkuasukasjoukkoja komensivat eri
eurooppalaisista maista virkavapaalle taistelukokemusta saamaan
lähteneet ammattiupseerit. Moni eurooppalainen löysi viidakossa
oman synkän, pimeän puolensa.
Léon Rom keräili päitä seipään
nokkaan puutarhansa koristeiksi, Léon Fiévez upotutti mustia
verkossa jokeen, Albéric Detiège pakotti mustat syömään kumia,
johon oli sekoitettu likaa ja hiekkaa. Ajan myötä kumiköynnöksistä
valutetun kumin kerääminen kävi entistä hankalammaksi, koska
saadakseen mahdollisimman paljon köynnöksen mahlaa joutui samalla
tappamaan kasvin. Keräyskiintiöiden alittamisesta rangaistiin
katkomalla jäseniä, käsiä ja jalkoja niin lapsilta kuin
aikuisiltakin. Useat eurooppalaisista kuitenkin järkyttyivät
näkemästään ja kokemastaan.
|
Kumin lateksia Lusambon viidakossa ennen vuotta 1905.
Kuva Wikimedia Commons. |
Hochschildin
ensimmäiseksi kerettiläiseksi kuvaama George Washington Williams
oli yhtä epätavallinen ilmestys kuin John Rowland. Mustana
amerikkalaisena hän oli syntynyt Pennsylvaniassa 1849 ja jäänyt
aluksi täysin vaille kouluopetusta. 1864 hän liittyi alaikäisenä,
lähes luku- ja kirjoitustaidottomana väärällä nimellä
pohjoisvaltioiden armeijaan. Sisällisodan jälkeen hän taisteli
Meksikon tasavaltalaisjoukoissa Maksimilianin kukistamiseksi.
Meksikon jälkeen hän värväytyi Yhdysvaltain armeijaan, josta
erottuaan opiskeli Howardin yliopistossa ja Newtonin teologisessa
instituutissa, joissa hänestä kehkeytyi loistava kirjoittaja.
Sittemmin hän käytti itsestään nimitystä eversti.
Vuonna 1889 Williams sai
tehtäväksene kirjoittaa artikkelisarjan Euroopasta. Haastateltuaan
myös Leopold II:a hän joutui tämän lumoihin. Hän suunnitteli
mustien amerikkalaisten lähettämistä töihin Afrikkaan.
Aikeisiinsa liittyen hän tapasi myös Yhdysvaltain presidentin ja
rautatiepohatta Huntingtonin, joista jälkimmäisen avustuksella hän
pääsi tutustumaan henkilökohtaisesti Afrikkaan. Niin hänen
käsityksensä Leopoldista hyväntekijänä murenivat lopullisesti,
ja ensimmäiset järjestelmällisesti yksilöidyt tiedot Kongon
julmuuksista tulivat kirjatuiksi avoimessa kirjeessä kuninkaalle.
Kolme kuukautta tuon kirjeen jälkeen Williams kirjoitti myös
Yhdysvaltain presidentille ja ulkoministerille. Hän oli jo sairas
mies ja kuoli tuberkuloosiin 2.8.1891.
|
Höyryalus Kongo-joella noin 1890.
Kuva Wikimedia Commons |
Elokuussa 1890
puolalaissyntyinen Konrad Korzeniowski teki matkaa
kapteeniharjoittelijana Kongoa ylös Edestakainen matka joella sai
Korzeniowskin harhaluulot karisemaan. Maailma oli tunteva hänet
nimellä
Joseph Conrad, ja matka oli vuosia myöhemmin suodattuva
teokseen
Pimeyden sydän. Vaikka Conrad piti itseään
kiihkeänä imperialistina, teos oli vahva hyökkäys sortoa
vastaan.
William Sheppard, musta
presbyteeri lähetyssaarnaaja asui vuosikausia Kongossa toimi
tärkeänä todistajana. Leopoldin vastaisen liikkeen varsinainen
organisaattori oli
Edmund Dene Morel, joka alkujaan liverpoolilaisen
Elder Dempster -varustamon palkkalistoilla valvoi laivakuljetuksia
Antwerpenin ja Kongon välillä. Hän kiinnitti huomiota Eurooppaan
tuotujen lastien ja Afrikkaan vietyjen tarvikkeiden epäsuhtaan
miettien, maksettiinko afrikkalaisista tuotteista lainkaan. Samalla
hän pani merkille suuret Euroopasta kuljetetut aselastit. Ennen
pitkää Morel erosi varustamon palveluksesta ja alkoi kirjoittaa
täysipäiväisesti. Hän perusti 1903 julkaisun,
West African
Mailin, saatuaan rahoitusta mun muassa liverpoolilaiselta
liikemieheltä John Holtilta.
|
Leopoldin päävastustaja. E. D. Morel, uupumaton epäkohtien ja julmuuksien julkituoja, noin 1900-1915.
Kuva Wikimedia Commons |
Eri teitä kantautui
kauhistuneiden Kongossa toimineiden virkamiesten ja
lähetystyöntekijöiden raportteja Morelin käsiin. Tarvittiin vielä
yksi tärkeä mies särkemään informaatiosodan tasapaino. Morelin
liittolaisineen onnistuttua 1903 nostamaan Kongon-kysymyksen
Britannian parlamenttiin Britannian konsuli Kongossa määrättiin
tutustumaan tilanteeseen. Konsuli
Roger Casement oli jo 1880- ja
1890-luvuilla matkannut Kongossa. Astuessaan 1900 konsulin virkaan
hän oli saanut myös kutsun Leopoldin luokse. Tutkimusmatkoillaan
hän vältteli virallisia reittejä ja kuljetuspalveluja, joten
paikalliset viranomaiset eivät voineet varautua hänen
saapumiseensa. Belgialaiset pyrkivät sittemmin vesittämään hänen
selontekonsa yrittäen turhaan löytää niistä virheitä. Silti
alkuperäinen versio onnistuttiin mitätöimään ennen sen
julkaisua vuoden 1904 alussa.
Todisteiden seuratessa
vääjäämättä toisiaan Leopoldin oma kasvanut vainoharhaisuus ja
huikentelevan tuhlailevainen elämäntyyli alkoivat rapauttaa
monarkin kansansuosiota. Valtavat rakennusprojektit ja hyvin nuori
rakastajatar imivät yhä enemmän varoja. Vuonna 1908 Leopold oli
vastentahtoisesti kypsä luovuttamaan Kongon Belgian valtiolle
kalliiseen hintaan. Kauppaan kuului muun muassa obligaatioita, joita
kuningas oli jakanut rakastajattarelleen ja suosikeilleen. Osa
Belgian valtion vastattavakseen ottamista lainoista oli sen itsensä
alkujaan kuninkaalle myöntämiä.
|
Kaukaisen Kongon tapahtumista kirjoitettiin myös Suomessa. |
Kaukaisesta Kongosta
kirjoitettiin myös suomalaisissa sanomalehdissä. Kaiku-lehti
Oulussa kuvasi vielä vuonna 1889 vapaavaltiota sangen
kiiltokuvamaisesti:
”Kymmenen vuotta on
siitä kulunut kuin Kongon vapaavaltio Afriikassa perustettiin. Muuan
virkamies tästä nuoresta valtiosta äsken julistanut kertomuksen
tämän vapaavaltion vaiheista ja millä kannalla asiat siellä
nykyään ovat. Kongon vapaavaltion läpi juoksee, kuten tunnettu,
mahtava Kongo-joki, joka on tehty laivakululle kelvolliseksi;
koskipaikkoihin on kaivettu kanavia, niin että joen suusta Boma
nimiseen asemaan asti on laivain helppo kulkea. Koko valtiossa on
säännöllinen oikeuden käynti ja tasapuolisesti kohdellaan kaikkia
alamaisia kuulukootpa mihin kansaan hyvänsä. Neekereitä ei
kohdella pahemmasti kuin europalaisiakaan. Yleinen postilaitos
toimittaa huokealla kirjeenvaihtoa valtakunnan eri osien välillä.
Samassa kirjassa ilmoitetaan myöskin tilastollisia tietoja
syntyneistä, kuolleista, avioliittoon meneistä y. m. europalaisten
kesken. Hyvän järjestyksen ylläpitoa varten on olemassa
neekerisotajoukko, jossa on kuitenkin europalaiset upseerit.
Sairashuoneita taitavain lääkärein johdolla on Banamassa, Bomassa
ja Leopoldwillessa. Muuan säännöllisesti järjestetty
neekerijoukko auttaa kauppamiehiä kantamalla tavaroita paikasta
toiseen. Kongo-joella välittää liikettä suuret lastilaivat.
Karjanhoitoa on paarannettu kaikin puolin. Todistukseksi että Kongon
vapaavalta on edistymässä mainittakoon että europalaiset
rahamiehet ovat uskoneet sille isot rahalainat. Valtiolaina on jo 150
miljoona frankkia ja monet yksityisten yhtiöt ovat hallituksen
takuulla alkaneet toimia käyttääkseen hyväksi maan runsaita
tulolähteitä. Kertomuksen laatija on kuten nöhty hyvässä
toivossa että Kongon valtio on edistymään päin.”
28. kesäkuuta 1905
Karjala-lehti otsikoi jo Kongo-valtion olevan jo syytettyjen
penkillä:
|
Kolme poikaa joiden kädet on katkottu noin 1900.
Käsien katkomista käytettiin muun muassa rangais-
tuksena kuminkeräyskiintiöiden alittamisesta.
Kuva Wikimedia Commons |
” Tuo kummallinen
vapaavaltion ja osakeyhtiön välinen laitos, jonka luojana ja
yliherrrana Belgian kuningas Leopold on, on jo aikoja sitten vetänyt
epämiellyttävän huomion puoleensa. Yhä lukuisammiksi karttuvat ne
äänet, jotka ovat ruvenneet pitämään sitä Euroopan
häpeäpilkkuna, kun sen silmissä noin iso ja rikas maa –
Kongo-valtion asukasluku lasketaan 30 miljoonaksi – jätetään
avuttomaksi saaliiksi hävittömille eurooppalaisille nylkyreille,
jotka aikeittensa toteuttamiseksi eivät välitä mistään
keinoista.
Äskettäin on
muuan englantilainen lähetyssaarnaaja antanut räikeän kuvauksen
siitä: ihmisiä metsästetään raivoavia petoja, kidutetaan
keksityillä julmuuksilla ja piestään kuoliaaksi, jolleivät kykene
keräämään riittävää määrää gummia – naisilla ei ole
mitään oikeutta.
Ja näitä
tämmöisiä rosvotöitä tehdään Kongo-hallituksen eurooppalaisten
upseerien johtamain sotilaitten turvista!
Joku aika sitten
esitettiin Kongo-valtion olot Italian edustajakamarissa kerrassaan
kamalassa valossa. Konservatiivinen edustaja Santini vaati
hallitukselta selitystä sen johdosta, että suuri joukko
italialaisia upseereja sotaministerin luvalla pestautuivat
Kongo-valtion armeijaan.
Asiasta
keskustellessa tuli todistetuksi joukko raskauttavia syytöksiä
Kongo-hallituksen ”sivistytyttämistyötä” vastaan.
Eurooppalaisille
upseereille anetaan toimia, joilla ei ole mitään yhteyttä
sotilaspalveluksen kanssa ja jotka ovat sitä laatua, ettei kukaan
kunnon mies, jolla on vähänkin kunniantuntoa, ottaisi sitä
suorittaakseen.
Upseereita
käytetään usein välikätenä alkuasukkaita katalasti
ryöstettäessä, tarkastusmiehinä ja raakamaisen
kapitaalijärjestelmän kätyreinä.
|
Punch Congo rubber cartoon on 28 November 1906.
Pilapiirros alkuasukasta ahdistelevasta kuningas
Leopoldista.
Kuva Wikimedia Commons |
Olkoonpa asia
kuinka arkaluontoinen tahansa, on ilmeinen tosi kaikissa tapauksissa,
että ulkomaalaisten upseerien, ennenkuin heidän hyväksytään
palvelukseen, tulee allekirjoittaa eräs kaava, jossa sitoudutaan
ankarimpaan vaitioloon kaiken sen suhteen, mitä he Kongossa saavat
havaita. Ja vaiteliaisuusvelvollisuus koskee aivan erityisesti heidän
maansa hallituksiin nähden.
Lisäksi
kerrottiin Kongo-valtion Italiassa harjottavan järjestettyä
kiristyslahjoamista. Sanomalehti ”Corriere della Sera”
selittää sille tarjotun rahaa kirjoittaaksensa Kongo-hallituksen
eduksi.
Kongo-valtion
pääkonsulia Genovassa Eliaa vastaan esitti Santini mitä
raskauttavimpia syytöksiä. Hänen väitetään saavan 1000 mk
toimituspalkkiota jokaisesta upseerista, jonka hän on onnistunut
pestaamaan Kongo-valtion palvelukseen, jonka tähden hänen sanotaan
harjoittavan tätä tointansa tavattomalla julkeudella. Lisäksi on
hänellä omallatunnollaan tunnoton lahjomissynti. V. 1903 oli nim.
Kongo-hallitus koettanut raivata tietä italialaisille
maatyöntekijöille n. k. Siirtokuntaan. Italian siirtolaistoimisto
lähetti siitä syystä meriväen lääkärin Baccarin tutkimaan
olosuhteita Kongossa. Kaikin tavoin petkutettuna – kerran
yritettiin häntä myrkyttääkin – palasi Baccari Italiaan.
Pääkonsuli Elia vuokrasi sitten erään höyrylaivan ja astui
Italian rannikolla siihen höyrylaivaan, jolla Baccari oli palannut.
Hän ilmoitti olevansa Belgian lähettiläs Italiassa ja tarjosi
Baccarille suurta rahasummaa jos hän sitoutuisi pysymään vaiti
kaikkeen siihen nähden mitä hän Kongossa oli kokenut.
Esille tuoden sen
seikan, että Italian kansalliskunniaa kovin loukataan sen kautta,
että hallitus lainaa upseereja mokomalle valtiolle, ehdotti Santini
seuraavan ponnen:
”Kamari
vaatii hallitusta hetimmiten takaisin kutsumaan varsinaiseen
palvelukseen kuuluvat upseerit Kongosta ja poistamaan
Kongo-hallituksen edustajilta toimivallan”.
Tähän
ehdotukseen arvellaan sekä oikeiston että vasemmiston yhtyvän. Jos
se tulee otaksutuksi, sisältää se semmoisten epäkohtain
poltinraudalla merkitsemistä, jotka tähän saakka julkisesti ovat
saaneet tapahtua.
Melkein samaan
aikaan on Englannissakin, vaikka ei viralliselta taholta, hallitusta
kehotettu astumaan väliin. Tuolla muutamia vuosia sitten Kongo-asian
tarkkaa tutkimista varten muodostetulla ”Congo
reform association” oli joku aika sitten kokous, jossa sen sihteeri
E. D. Morel terävin sanoin arvosteli asemaa Ylä-Kongossa, jota hän
piti pahempana kuin koskaan ennen, sekä esitti yksityiskohtia niistä
hirmuisuuksista, joita siellä harjoitetaan. Kokous teki semmoisen
päätöksen, että hallitusta on vaadittava ottamaan huomioonsa
vallitsevat räikeät epäkohdat Kongo-valtiossa.”
|
Leopold II.
Kuva Wikimedia Commons |
Wiipurin Sanomat jaksoi
vielä 28. joulukuuta 1909 hehkuttaa kuningas Leopoldin kykyjä:
”Kuningas
kerrassaan mainio liikemiesnero.
Tanskalaisen
kaptenin Albert Tillyn mukaan, joka on kauemman aikaa oleskellut
Kongossa, antaa Naionaltidende seuraavat hauskat tiedot Leopold
toisen valtiollisesta ja taloudellisesta suurtyöstä: Kongovaltion
luomisesta ja sen keinottelemisesta Belgian haltuun.
Ei ole vähintäkään
syytä uskoa sitä olettamusta, huomauttaa kapteni Tilly, että
kuningas Leopold oli ainoa europalainen hallitsija, jolla oli
synnynnäiset liikemieslahjat, joka oli todellinen kauppanero.
Hänellä oli kauasnäkevä silmä toisille mahdollisuuksille,
hänellä oli vastustamaton halu laajentaa Belgian valtakunnan
alueita ja syventää niitä lähteitä, mistä tuo pieni valtakunta
ammensi rahavaransa. Senpävuoksi oli hän jo aikaisin kiinnittänyt
huomionsa siihen, että Belgialle oli hankittava alusmaita ja hän
katseli eräänlaisella kateudella niitä rikkauksia, jotka
siirtomaavallan kautta virtasivat pieneen naapurivaltioon,
Hollantiin.
Mutta siirtomaan
täytyi olla sellainen, että se antoi takasin siihen sijotetut
rahat. Hän ei välittänyt saksalaisesta Afrikasta. Hän ei tahtonut
tuhlata miljonia ja taaskin miljonia pohjattomaan kuiluun. Ei saanut
viipyä kauan, enenkuin lasku tuli täyteen, ja rahoja alkoi virrata
takasin päin.
On tunnettu asia,
että juuri Stanley kiinnitti hänen huomionsa Kongoon. Totta on
myöskin se, että Leopold avusti sitä retkikuntaa, joka lähti
etsimään Emin pashaa.
Mitenkä hienosti
kuningas menetteli saadakseen Kongon.
Suurta huomiota ja
hämmästystä herätti aikanaan se, että pikku Belgia sai
tosiaankin valtaansa mahdottoman rikkaan Kongon, tuon avonaisen
kultakaivoksen, joka oli niin helposti ranskalaisten ja
englantilaisten saatavissa ja sijaitsi heidän alueidensa keskellä.
Belgia saa kiittää Leopold-kuninkaan verratonta neroa siitä, että
se onnistui. Hän ei suinkaan kuuluttanut maailmalle Belgian nyt
löytäneen paikan, missä miljardit vain odottelivat hakijaansa. Ei,
hän menetteli hyvin varovasti, teeskenteli, kuin olisi koko yritys
tuskin ottamisen vaivan veroinen ja kuin siihen olisi joka
tapauksessa sidottu niin paljon vaikeuksia, osaksi voittamattomiakin,
että voi asettaa kysymyksen alaiseksi koko rikkauksien
kotiatuonnin.
Ja samaan aikaan
ryhtyo hän päämääränsä hyvin tietäen hommiin. Jo heti
näyttäytyi hyvin vaikeaksi saada sivistyneitä belgialaisia
lähtemään niille soille, jommoinen Kongo oli, mutta Leopold
puolestaan ei taas tahtonut päästää liian monen suurvallan
alamaisia maahan, jonka hän aikoi anastaa. Hänen katseensa kääntyi
silloin aivan luonnollisista syistä pikkuvaltoihin ja ensi kädessä
Tanskaan.
Se oli heimoa,
joka oli kuin luotu tukemaan hänen suunnitelmiaan, sanoo
tanskalainen kapteni, sivistynyttä, vahvaa kansaa, jolla oli sekä
edesvastuu- että velvollisuudentuntoa ja jota eivät liian korkeat
palkat kotimaassa olleet pilalle hemmotelleet, niin että se, mitä
hän voi tarjota, tuntui nuorista miehistä houkuttelevalta. Aluksi
palkkasi hän muutamia kauppalaivojen upsereja, ja se sopikin
mainiosti yhteen hänen suunnitelmiensa kanssa. Maa oli alettava
järjestää rannikolta, sieltä käsin tahtoi hän syöpyä
syvemmälle sisämaahan.
Mitenkä
järjestämistyö pantiin käyntiin.
Senvuoksi tarvitsi hän
ensikädessä meriväkeä. Niitten oli kuljetettava laivoja ja
tarveaineita ja -kaluja ylös sisävesiin, ja missä ne vaan
kulkiva, siellä oppivat maan alkuasukkaat kyllä taipumaan
välttämättömyyden pakosta. Merimiesten jälkiä seurasivat
maaupserit. Kuningas Leopold huomasi vallan hyvin, että
sotilaallisen vallan oli kuljettava tietä valmistaen ennen
siirtomaajärjestelytyötä. Vasta sitte kun oli saatu rauha ja
järjestys johonkin määrään palautetuksi, vasta sitte saattoivat
muut tunkeutua maahan. Mutta hän ei pitänyt yksipuolisista
sotilashenkilöistä, hän toivoi, että niillä olisi myöskin
käytännöllisiä taipumuksia, että he osaisivat kohdella
alkuasukkaita , opettaa niille maanviljelystä ja heitä tuntemaan
maan arvotavarat, opettaa heille, että he voivat hankkia niiden
avulla itselleen muita tavaroita, jotka eivät tosin kuningas
Leopoldille maksaneet paljon, mutta joista alkuasukkaat pitivät ja
joita he halusivat.
”Hän
tunsi ihmisyöjäin muotimaun”.
Hän piti itse
huolta siitä, että vaihtotavarat olivat alkuasukkaitten maun
mukaisia. Hän pani käyntiin eräänlaisten lasisten helmien
valmistamisen, samoinkuin hän mitä tarkimmin tiesi alkuasukkaitten
maun heidän muihinkin mielirihkamiinsa nähden. Eräs ranskalainen
retkikunta Urezin herttuan johdolla oli vähällä joutua tuhon
omaksi syystä, ettei sillä ollut selvää tästä mausta. Sillä
oli vaihtotavaroina esineitä, joita alkuasukaat eivät tahtoneet ja
joita vastaan he eivät halunneet luovuttaa ruokavaroja.
Huoli
alkuasukkaista ja heidän kasvattamisestaan.
Kuningas Leopoldin
nimenomainen tahto oli myöskin se tapa, millä alkuasukkaita oli
kohdeltava ja miten heistä oli kasvatettava parempi ihmisrotu. Hän
antoi ostaa ihmissyöntiä harjottavain heimojen keskuudesta
joukottain orjia, jotka sitte kuljetettiin rannikolle tuhansien
peninkulmien päähän entisistä isännistään. Sitten laskettiin
he vapaiksi, heille annettiin lahjaksi pieni maatilkku ja niin saivat
he käydä viljelemään kahvia. Samalla tavalla kohdeltiin myöskin
sotavankeja. Lapset vietiin kauaksi synnyinseuduiltaan siirtoloihin,
missä heitä pidettiin roomalaiskatolilaisten lähestyssaarnaajien
silmälläpidon alaisina. Ja näistä tällä tavoin eristetyistä
lapsista on sittemmin kasvanut jotensakin tunnollinen ja hyödyllinen
siirtolaisväestö.
Hän tahtoi
kernaasti, että me koettaisimme muuttaa ihmissyöjien käsitystä
siitä, mitä makealle maistuu syödessä, mutta se ei saanut
tapahtua raa´alla tavalla. Hän tiesi, että jokaisella
ihmishengellä valtiossa on arvonsa ja hänestä tuntui huonolta
taloudelta vapauttaa ihminen ottamalla toisen kanssaihmisen hengen.
Me olemme useasti vapauttaneet orjia, jotka on määrätty
syötäväksi, mutta säännöllisesti ilman verenvuodatusta. Että
kuningas voi niin tarkalleen seurata kaikkia Kongovaltion asioita
riippui siitä, että hänellä olim ensimmäisen asteen tarkastajia,
joitenka kanssa hän perusteellisesti harkitsi asioita.
Sukkelaa
keinottelua.
Jos hän huomasi
jonkun ajatuksen tai suunnitelman hyväksi, ei hän suinkaan
surkeillut kiinnittäessään rahoja sen toteuttamiseksi. Suurin osa
hänen omaisuudestaan lienee sijoitettu osakeyhtiöyrityksiin
Kongossa. Hän tiedusteli oloja kaikilta, jotka saavuttivat
jonkinlaisen huomattavan aseman siellä alhaalla. Viimeisinä
vuosinaan, kun olot olivat muuttuneet, näki hän ilolla, että
insinörejä kaikista kansallisuuksista asettui sinne. Hän voi esim.
hovitanssiaisissa lausua jollekin upserille, joka ei ollut koskaan
ollut edes ajatellutkaan Kongoa: ” Minua ilahduttaa
suuresti kuullessani, että teillä on palava halu mennä Kongoon,
minä olen asettava asiat siten, että saatte siellä hyvän toimen.”
Tai jollekin kauppiasylimykselle: ”Niin hauskaa, että
te aijotte sijoittaa rahaa Kongoyritykseen. Se tulee aivan varmaan
menestymään hyvin, minä seuraan suurella mielenkiinnolla sen
kulkua”.
|
Raahen Lehti kertoi 12.11.1904 Morelin
hyökkäyksestä Leopoldia vastaan. |
Kongovaltio
mallisiirtola
Ei ole lainkaan
ihme, sanoo kapteni Tilly, että onnistuttiin luomaan mallisiirtola,
kun kerran sellainen mies kuin itse kuningas Leopold otti sen
tehdäkseen. Minä en luule, että missään ulkopuolella Preussia
vallitsee sellainen kuri ja järjestys kuin niillä seuduin Kongossa,
mitkä ovat kokonaan joutuneet Belgian valtaan. Myöskin
europalaisten keskuudessa vallitsee mitä moitteettomin kuri ja
järjestys. Kaikki käy kuin nuorasta vetäen , kun sen sijaan esim.
Ranskan Kongossa olosuhteet ovat vallan toiset, minkä vuoksi huonot
alkuasukasainekset Belgian Kongosta useasti muuttavat Ranskan
alueelle.
Huhut
väärinkäytöksistä englantilaisten levittämiä.
Kapteni Tilly ei sano
tietävänsä Kongossa koskaan tapahtuneen minkäänlaisia
väärinkäytöksiä. Hän on taipuvainen uskomaan, että ne ovat
peräsin lähetyssaarnaajien, etenkin protestanttisten, jutuista.
Sillä nämä ovat useasti huvitetut politikasta, ja silloin aina
Englannin politikasta. Heiltä saamiensa tietojen perusteella on
englantilaisilla ollut erittäin mieluista sekaantua Kongovaltion
asioihin, sillä nyttemmin ovat hekin huomanneet, että maa on
rikas.”
Siirtomaakauden
loppuselvityksiä
Morel liittolaisineen
tiesi, etteivät vallanvaihtoseremoniat Kongon Bomassa marraskuussa
1908 merkinneet olojen paranemista. Ennen vallanvaihtoa Leopoldin
käskyläiset olivat kahdeksan päivää polttaneet asiakirjoja sekä
Kongossa että Brysselissä. Kuninkaan sanoin hänen Kongonsa voitiin
ottaa, muttei saada tietää, mitä hän oli tehnyt. Kansainvälinen
yhteisö menetti pian kiinnostuksensa. Vuotta myöhemmin Leopold
kuoli. Edesmenneen kuninkaan tytärten lakimiehet jatkoivat
vuosikausia monarkin jälkeenjääneiden papereiden setvimistä.
Paljastui muun muassa, että Leopold oli salassa omistanut suuren
osan Ranskan puolen Kongon kuminkeräysyhtiöistä. Ennen kuin
selvitystyö saatiin päätökseen 1920-luvulla oli välissä käyty
katkera ensimmäinen maailmansota. Moni siirtomaaupseeri oli
ansioitunut eurooppalaisilla taistelukentillä. Kaikkinensa sodassa
pahoin raadellun Belgian vanhojen tekojen nostamista esille ei pidetty asiallisena.
Julmaa sortoa oli
harjoitettu joka puolella Afrikkaa. Leopoldin Kongoon keskittymällä
britit ja amerikalaiset saivat yleisen mielipiteen ohjattua omalta
kohdaltaan vaarattomimmalle suunnalle. Saksan Lounais-Afrikassa
hererokansa nousi 1904 kapinaan, ja kenraaliluutnantti
Lothar vonTrotha antoi tuhoamiskäskyn,
Vernichtungsbefehlin, jonka
mukaan jokainen Saksan rajonen sisällä tavattu aseellinen tai
aseeton, karjaa omistava tai karjaton herero oli ammuttava. Yli 75%
80 000 hererosta sai surmansa.
Leopoldin Kongon
tapahtumat ja niiden synnyttämä liikehdintä vaikutti
lähtemättömästi tapahtumiin kietoutuneiden ihmisten elämään.
Afrikan pimeän sydämen koura jätti prosessin merkittävimpään
kaksikkoon Casementiin ja Moreliin lähtemättömät jäljet. Salatun
homoseksuaalisuutensa riivaama Casement löysi tarvitsemansa uuden
tehtävän ja tarkoituksen Irlannin vapaustaistelusta hakien apua
saksalaisilta. Hänet teloitettiin 1916. Morel nousi pasifistisen
liikkeen johtohahmoksi ja päätyi vankilaan. Ennen kuolemaansa 1924
Morel ehti muun muassa nousta parlamenttiin työväenpuolueen
listoilta. 1922 hän oli päihittänyt vaaleissa Winston Churchillin,
miehen joka oli passittanut hänet vankilaan.
Leopoldin Kongon
reinkarnaatio?
Belgian Kongon keltainen
tähti sinisellä pohjalla saattoi alun perin viestittää mitä
tahansa, mutta käytännössä se tuli symboloimaan julmaa,
säälimätöntä siirtomaahallintoa ja alkuperäisten kansojen
alistamista merentakaisten liikeyritysten valtaan. Toiminta alkoi
härskin valehtelun ja propagandan voimalla. Orjuuden vastustamisen
nimissä synnytettiin valtaisa orjavaltio. Oikeastaan tuon tähtilipun
pitäisi olla nykyhumanistien silmissä saastunut hakaristin tavoin,
mutta sen sijaan he kumartavat nyt samaa lippua, johon on vain
lisätty joitain tähtiä lisää. Jälleen kerran Brysselin
hallintotoimistoista on tullut kunnianhimoisten hallintoihmisten
urakehityksen tähtäin. Lissabonin sopimuksen kaltaisten päätösten
pakkosyöttö eurooppalaisille ”heimopäälliköille” on kenties
vasta nyt alkanut näyttää tuhoisuutensa koko mantereen ollessa
avuttoman toimettomuuden vallassa kansainvaellusten ja oudon uskonnon
hyökyessä rajojen ylitse. Salassa neuvotellut vapaakauppasopimukset
ovat pahaenteisiä pyrkimyksiä asettaa kokonaiset valtiot
ulkopuolisen, yksityisen ohjauksen alaisiksi. Samalla Brysselin
komissaarit pyrkivät häivyttämään vanhat kansalliset
instituutiot.
Europarlamentaarikko
Sirpa Pietikäinen esitti taannoin eräässä sanomalehdessä
ajatuksen, että Euvostoliitto voisi päättää muun muassa
rahoista, jotka on varattu nimenomaan kulttuuriin ja sen opetukseen.
Kiihkeänä euvostouskovaisena hän toki ei näe siinä mitään
merkillistä, että päätösvalta kulttuuriasioissa kiskoutuisi
Brysseliin.
Vertailun Brysselin
aikakausista voi itse kukin tehdä hiljaa omassa mielessään. Eräs
kommentti maahantunkeutuvista ihmismassoista on ollut väite
työvoimapulan ehkäisystä. Onpa joku suoraan todennut tulijoiden
tyytyvän vähäisempään kuin kantaväestö. Mitä muuta tuo olisi
kuin orjayhteiskunnan kaipaamista ja hädänalaisten hyväksikäytön
suunnittelua? Samalla oletetaan muukalaisten muitta mutkitta tyytyvän
toisen tai kolmannen luokan asukkaiden rooliin. Uskonnollisten ja
taloudellisten olosuhteiden mullistuksen salliminen jonkin tahon
liiketoiminnan tähden on täyttä siirtomaapolitiikkaa sovitettuna
2010-luvun olosuhteisiin.