Turkkilainen teurastamo

eli

Grigoris Balakian: Armenialainen Golgata

Muistelmat kansanmurhan vuosilta 1914-1916

Vähässä-Aasiassa sata vuotta sitten tapahtuneet hirmuteot ovat jollain lailla jääneet Keski-Euroopan antisemitismin varjoon. Siinä missä saksalaiset ovat jopa hysteerisiä suhteessa pimeään menneisyyteensä turkkilainen lähestymistapa joukkomurhiin on ollut kieltävä. islamilaispainotteisen kansainvaelluksen kourissa Eurooppa vaikuttaa jättäneen taka-alalle sen pohtimisen, mitä Turkki itse asiassa edustaa. Asennoituminen oman historian synkimpiin lukuihin määrittää kuitenkin olennaisesti kutakin kulttuuria. Löydettyäni sattumalta käsiini Grikoris Balakianin muistelmat kuolemanmarssista Vähän-Aasian halki päädyin kauhujen matkalle. Kirjoittajan tarina on kristityn sielunpaimenen tuskainen tilitys ajalta, jolloin kokonainen kansa päätettiin tuhota.

Liki puolentoista miljoonan armenialaisen murhat eivät tulleet yllättävänä, salaperäisenä vihanpurkauksena. Täytyy muistaa, että Osmanien valtakunta oli valloitussotien tulosta. Se koostui lukuisista eri kansoista. Lisäksi valloittajilla oli tyystin eri uskonto kuin alistettujen alueiden asukkailla. 1800-luvulle tultaessa sulttaanien valta alkoi rappeutua. Samaan aikaan kun eri kansanryhmien symbioosi lakkasi toimimasta heräsivät etenkin balkanilaisten kansojen kansallismieliset aatteet, joita ruokkivat ulkovaltojen pyrkimykset päästä saaliinjaolle rappeutuneen valtion haaskalle. Vuonna 1911 aloitti Italia Libyassa sodan Turkkia vastaan, jolloin suursota oli jo lähellä syttyä. Muun muassa Venäjä keskitti tuolloin joukkoja Balkanin vastaisille rajoille. Jo kirkollisesti Venäjä epäilemättä koki intohimoja vapauttaa uskonveljensä, koska Venäjä on katsonut olevansa ainakin uskonnollisesti muslimien valtaan sortuneen Itä-Rooman perillinen. Myös osmanien alaisuudessa elävät kristityt tunsivat venäläiset mahdollisina vapauttajina. Ei ole syytä unohtaa, kuinka Balakian muistelee kirjassaan pariinkin kertaan vierailuaan katolikos Matteos Izmirlianin kirkollisen seurueen jäsenenä vuonna 1909 Pietarissa. Hän oli tuolloin tavannut tsaari Nikolai II:n ja ottanut osaa juhlaillallisille keisarillisessa palatsissa.

Tultaessa 1800-luvulle alkoi Ottomaanivaltion alistamien kansojen kansallistunto heräillä. Armenialaisten
ja Balkanin kansojen tapauksessa juopaa syvensi myös uskonnollinen kuilu. Tässä vuonna 1849 painetussa
kartassa esitetään tilannetta alueella noin vuonna 1140. Keskeisellä paikalla Välimeren pohjukassa erottuu
selkeästi armenialainen Kilikian kuningaskunta. Kirjassaan Balakian mainitsee myös tuon 1100- ja
1300-luvuilla Konstantinopolin, länsieurooppalaisten sekä ristiretkeilijöiden ja islaminuskoisten
valloittajien välissä tasapainoilleen kuningaskunnan merkittävänä armenialaisten kansallistunteen symbolina.
Kuva Wikimedia Commons

Kristityt ja juutalaiset armenialaiset olivat joka tapauksessa Turkissa halveksittuja. Verilöylyjä oli muun muassa jo vuosina 1894-1896 sekä 1909. Islaminuskoiset turkkilaiset eivät arvostaneet heidän sivistysihanteitaan. Voikin kysyä mielessään, oliko mikään ihme, että armenialaiset enemmän tai vähemmän haikailivat itsenäistymistä rappeutuneen sulttaanivallan alta. Traagisesti he kokivat auttavansa niin sanottuja nuorturkkilaisia kumoamaan vanhan hallitusvallan, sillä nämä ottivat tehtäväkseen armenialaisten tappamisen maan päältä jatkaen mahdollisuuksiensa mukaan työtä myös Azerbaidzanissa. Vastavuoroisesti monet armenialaiset liittyivät ensimmäisessä maailmansodassa Venäjän puolelle. Karkotuksensa jo alettua Balakian kuvaa, kuinka sorretut ja kuolemanpelon jäytämät toivoivat ympärysvaltojen aseiden voittoa sekä brittien että venäläisten sota-alusten pommittaessa Bosporinsalmea.

Sisäministeri Mehmet Talat, jota monet armenialais-
johtajista hyväuskoisina pitivät ystävänään. Talat
henkilökohtaisilla käskykirjeillään valvoi joukko-
murhien toteutusta.
Kuva Wikimedia Commons

Balakian oli monessa mielessä kuin luotu kirjaamaan ylös kansanmurhan synkät tapahtumat. Ennen vainoja hän oli korkeassa kirkollisessa virassaan päässyt seuraamaan vaikutusvaltaisten ihmisten tapaamisia. Hän ei säästänyt sanojaan arvostellessaan armenialaisten johtavia älyköitä näiden kuviteltua sinisilmäisesti nuorturkkilaisia ideologisiksi veljikseen. Teloituspartioiden ylin käskynhaltija, sisäministeri Mehmet Talat juonitteli röyhkeästi saaden hyväuskoiset armenialaisjohtajat vielä teloituksensakin edellä uskomaan tämän ystävyyteen. Balakianin sanoin: ” nämä nuorturkkilaiset, jotka tiettävästi toivat vapaudenaatteen Salonikista 1908, olivat varmasti julmimpia ja raaimpia petoja mitä idealistisen liberalismin naamion taakse on kätkeytynyt.”

Balakian oli vuonna 1914 opiskelemassa Berliinin yliopistossa ja sai aitiopaikalta seurata saksalaisten sotahurmosta. Kaikista enteistä huolimatta tai juuri siksi hän päätti palata Konstantinopoliin. Tuon päätöksen olisi kaiken todennäköisyyden mukaan pitänyt maksaa ennen pitkää hänen henkensä. Varsinkin Gallipolin taistelujen aikaan helmikuusta 1915 tammikuuhun 1916 ympärysvaltojen voitto Turkista vaikutti pikaiselta. Konstantinopolin armenialaiset lehdet ylistivät Turkin vihollisten voittoja, mikä tietenkin oli äärimmäisen varomatonta.

Suunnitelma armenialaisten likvidoimisesta oli odottanut ainoastaan tilaisuutta. Sellainen koitti ensimmäisen maailmansodan puhjetessa. Balakian luettelee tekstissään hallinnon menetelmiä armenialaisten eliminoimiseksi.

• Ensinnäkin kaikki 20-46 -vuotiaat miehet kutsuttiin liikekannallepanon varjolla palvelukseen. Vaikka tuhannet asevelvolliset saivat aluksi aseet, ne lopulta heiltä vietiin. Osansas asiassa toki taisi olla pienen joukon loikkaamisella venäläisten puolelle. Aseistariisutut armenialaissotilaat lähetettiin aluksi muka rakentamaan teitä. Olematon ravinto ja terveydenhoito nosti kuolleisuutta ennen kuin turkkilaiset sotilaat tappoivat loput.
• Turkkilaiset pidättivät kerralla kaikki pääkaupungin armenialaiset intellektuellit ja yhteiskunnalliset päättäjät riippumatta puoluekannasta.
• Kaikki pääkaupungin ja sisämaan armenialaiset riisuttiin aseista. Jopa suuret keittiöveitset kiellettiin.
• Vankiloista vapautettiin murhamiehiä ynnä muita rikollisia, joista perustettiin kuolemanpartioita, joista käytettiin nimitystä cete.
• Turkin armenialaisilta kiellettiin tyystin matkustaminen, jopa lähimpien kaupunkien tai kylien välillä.
• Vähän-Aasian armenialaisväestö karkotettiin Deir el-Zoriin. Matkalla karkotetut sylilapsista yhdeksänkymmentävuotiaisiin oli määrä näännyttää kuoliaiksi; viimeistään Deir el-Zorin autiomaassa niin kävi.
• Turkkilaisilla myönnettiin lupa ottaa kauniita armenialaisnaisia haaremeihin.
• Kääntymistä islaminuskoon ei sallittu. Vuosina 1895-1896 turkkilaiset olivat todenneet, etteivät armenialaiset kyenneet vilpittömäsri luopumaan uskonnostaan [silti Balakian raportoi marssiltaan kohdanneensa islamiin kääntyneitä naisia].
• Armenialaisten ja heidän kulttuurilaitostensa varallisuus takavarikoitaisiin kokonaisuudessaan. Yksittäisten armenialaisten omaisuuden haltuunottoa varten perustettiin hylättyjen tavaroiden ja kiinteistöjen komissio.
• Provinssien poliisiviranomaiset laativat erityisiä mustia listoja murhattavista armenialaisista, ikään ja sukupuoleen katsomatta, ja jokaisesta listasta piti lähettää kopio sisäministeriöön Konstantinopoliin. Hallinto tahtoi päivittäin tietää murhattujen ja murhaamattomien armenialaisten lukumäärän.
• Kaikki tappokäskyä noudattamasta kieltäytyvät kuvernöörit, maaherrat ja piiripäälliköt tuli erottaa viroistaan ja korvata kuuliaisilla byrokraateilla.
• Valtaa pitäneen Ittihat-puolueen puoluekokouksen laatiman suunnitelman täytäntöönpanoa valvomaan perustettiin Anatoliaan paikalliskomiteoita laajoin valtuuksin.

Turkkilaiset sotilaat marssittavat Mezirehissä armenialaisia siviilejä kohti vankilaa. Huhtikuu 1915.
Kuva Wikimedia Commons

  

Ennen karkaamistaan Balatian määrättiin kahdelle kuolemanmarssille, jotka veivät hänet kohtalotovereineen Vähän-Aasian halki lähelle nykyistä Pohjois-Syyriaa Islahiyeen. Tällöin heidän elinolonsa vaihtelivat huomattavasti. Olennaista olivat varallisuuden rippeet, joilla saatettiin käydä loppua kohti lahjuksin yhä nöyryyttävämpää kauppaa ruoanmurusista. Vangitsijoiden mielivalta oli ehdotonta. Kerran toisensa jälkeen turkkilaiset ilmaisivat välietapeilla säälimättömän ihmettelynsä, ettei vankikaravaanista ollut kuollut ketään yhtä pakoon yrittäneenä tapettua lukuunottamatta.

Pappina ja sielunpaimenena Balakian sai tietoonsa kauheuksia ihmisten uskoutuessa tapahtumista ja etsiessä hengellistä tukea mielettömyyksien keskellä. Teloittajat myös avoimesti kerskuivat hänelle teoistaan. Näiden selvityksissä oli myös toisinaan erotettavissa jonkinlaista katumusta tai pelkoa muistuttavaakin, vaikka ylivoimaisesti eniten kuulsi läpi vakaa uskomus siihen, että armenialaiset kuului tappaa. Henkisenä selkärankana teurastajat käyttivät ympärysvalloille julistettua jihadia. Yksikään turkkilaisten tavoittelemista 400 miljoonasta ulkomaiden muslimeista ei ilmeisesti kuitenkaan seurannut kutsua, joten sitä käytettiin vain suojattomia armenialaisia vastaan; kokonaiset muslimiyhteisöt ottivat kiihkoissaan osaa verilöylyihin. Musliminaiset kiertelivät vielä päiviä teloitusten jälkeen kalmankentillä puhkoen uhrien kaasujen paisuttamia vatsoja etsien armenialaisnaisten nielemiä arvokoruja. Teloittamisessa turkkilaiset eivät tyytyneet vain ampumaan tai hirttämään, vaan uhrien kuolemaa edelsi kidutusta ja pahoinpitelyä. Kädet, jalat, korvat ja nenä hakattiin usein irti. Ennen hautaamista torso saattoi olla yhä heikosti hengissä tai sitten raadot jätettiin haaskalintujen revittäviksi. Kuuluisimpia kuvia julmuuksista lienee valokuva Deir el-Zorissa ristiinnaulituista naisista. Hautaaminenkin oli ainoastaan tautien leviämisen estämiseksi.

Yhdysvaltain suurlähettiläs Henry_Morgenthau tallensi valokuvia armenialaisten joukkomurhista julkaisten
kertomuksensa vuonna 1918. Tällaisten näkymien ja puoliksi maatuneiden uhrien ohitse joutui myös Balakian
kohtalotovereineen marssimaan ainaisessa kuolemanpelossa.
Kuva Wikimedia Commons

Kertomusta lukiessa jää ihmettelemään, kuinka vainoista saattoi jäädä henkiin ainuttakaan armenialaista. Jos Turkki olisi ollut sodan voittajien puolella, lopputulos olisi epäilemättä ollut entistäkin tylympi. Tärkeäksi oljenkorreksi muodostui saksalaisten kohti Bagdadia rakentama rautatie, jonka työväkeen pelastautui turkkilaisten viranomaisten ulottumattomiin niin turkkilaisia sotilaskarkureita kuin armenialaisiakin. Silti suurin osa 11500 ratatyömaan armenialaisesta kuoli tautien tai joidenkin muiden syiden tähden. Itse ratasuunnitelma oli ennen sotaa tarkoitus ulottaa Persianlahdelle asti, mutta erimielisyydet brittien ja saksalaisten kanssa jarruttivat töiden aloittamista. Muun muassa kautta vuoden 1911 käytiin radasta monimutkaisia ja pitkällisiä neuvotteluja saksalaisten pyrkiessä erilaisin myönnytyksin suostutella britit hyväksymään ja jopa osallistumaan hankkeeseen. Jonkinlainen määräaikainen sopimus ilmeisesti saatiin aikaan juuri ennen sodan syttymistä. Balakian esittää kirjassaan tuosta rautatiestä mielenkiintoisen näkökulman, joka jättää Persianlahden ulottuvaisuuden sivuun ja korostaa saksalaisten pyrkimystä muuttaa Turkki siirtomaakseen.

Balakian otti osaa kahdelle kuolemanmarsille, joilta selvisi hyvän onnensa,
neuvokkuutensa ja etenkin suhteidensa suomien lahjusvarojen turvin kertomaan
maailmalle armenialaisten joukkotujosta ja kärsimyksistä. Pohjana olevalta
kartalta näkyvät kansanmurhan keskeiset tapahtumapaikat. KUVAN VOI SUURENTAA
NAPSAUTTAMALLA.
Pohjana ollut kartta Wikimedia Commons

Vaikka turkkilaiset riisuivat armenialaiset pääosin aseista ja muuan petturi kavalsi armenialaisten aseita keväällä 1915 turkkilaisille, vastarintaa toki esiintyi. Kuuluisin taistelun ilmentymä lienee ollut Vanin kaupungin kapina tai kansannousu vuonna 1915, mikä puolestaan nostatti lisää raivoa turkkilaisissa. Cat-vuorilla kourallinen armenialaisia ryhtyi sankarilliseen vastarintaan kersantti Samueliksi kutsutun miehen johdolla. Vastarintataistelijoiden hallussa kerrotaan olleen jopa tykkejä. Niinpä he kestivätkin aselepoon asti luovuttaen aseensa ja antautuen vuonna 1918 brittikenraali Allenbylle Aleppossa.

Armenialaiset eivät alistuneet aivan ilman  vastarintaa. Kuvassa Vanin kaupungin puolustajia keväällä
1915. Kertomuksissaan Balakian välittää myös turkkilaisten suuttumusta Vanin kapinan johdosta.
Kuva Wikimedia Commons

Käsissäni ollut Balakianin suomenkielinen laitos on ainoastaan englanninkielisen käännöksen ensimmäinen osa ja päättyy kertojan pakoon juuri ennen kuolemanmarssin viimeistä etappia. Esipuhe kuitenkin antaa perustiedot ihmisistä, jotka piilottelivat ja suojelivat Balakiania pakomatkan aikana, jota siis tässä teoksessa ei käsitellä. Kielitaitonsa ja sivistyksensä ansiosta pakenija saattoi tekeytyä saksalaiseksi ratainsinööriksi, sotilaaksi ynnä muihin rooleihin. Lisäksi hänen arvostettu asemansa monien ihmisten keskuudessa ennen vainoja sai nämä tarjoamaan apuaan. Hänen kertomuksensa on karu selvitys niin turkkilaisten julmuudesta kuin armenialaisten johtohenkilöiden hyväuskoisuuden ja idealismi hirvittävistä seurauksista.

Nykyisten kansainvaellusten keskellä EU on antanut sitoa kätensä jonkinlaiseen epäpyhään allianssiin sellaisen Turkin kanssa, joka yhä käy etnistä sisällisotaa itäisissä ja kaakkoisissa osissaan tahtomatta tehdä tiliä politiikastaan, joka konkretisoitui sanoinkuvaamattoman julmalla tavalla sata vuotta sitten. Välähdyksenomaisesti tätä kirjaa lukiessa on saanut uutta näkökulmaa viime vuosisadan lopussa Balkanilla käytyihin sotiin sekä vihaan muslimeja ja turkkilaisia kohtaan. Samalla tämä on varoitus koko Euroopalle idealismin ja hyväuskoisuuden tuhoisuudesta. Uskonnollisen hurmoksen ja poliittisen väkivallan yhdistämisen elementit islamilaisessa maailmassa ovat yhä vahvasti voimissaan. Vähä-Aasia ympäristöineen on kauan sitten ollut ensimmäisiä kristittyjä alueita, itse asiassa uskon sydänmaata. Juuri viimeaikaisten Syyrian ja Irakin konfliktien yhteydessä on maailmalle tihkunut tietoja paikallisten kristittyjen yhteisöjen kohtaamasta säälimättömästä vainosta. Egyptin koptikristitytkin ovat joutuneet keskelle kiihtynyttä väkivaltaa. Vastakkaisten uskonnollisten yhteisöjen rinnakkaiselo on johtanut murhenäytelmiin, joita ei suinkaan estä armenialaisten joukkomurhien kaltaisten tapahtuminen kategorinen kieltäminen tai vähätteleminen.

Juuri kristittyjen vaino Lähi-idässä on kohdannut kirkkojemme taholta korostunutta hiljaisuutta. Olemmeko rakentamassa jälkipolville uutta Golgataa?

Dirty faces of Brussels

 

We should be wary on Brussels. It has the showy facade, but behind its faces are hiding the gloomy legacy. The money has always determined its activities. People in that Belgian city have been very proficient at the publicity stunts. In Brussels we have a story of personal delusions of grandeur and so mistaken own and foreign resources with each other. At the same time it is a story of unbridled use of power, and less than human credulity of people missed the brutal enslavement, but also a declaration of a few strong personalities to the battle against the large apparatus. Firts time I got to know Adam Hochchild`s book King Leopold's Ghost about ten years ago. Today's analog to the European Union beats so hard the face, I have not got memories out of my mind. The question is the same as before - have the peoples right to manage their own lands and raw material resources? What will happen to your religion or lifestyle?

The old symbol of the swastika is cursed. Also, the Brussels star is a symbol of unspeakable atrocities, but it is qualified for the mark of European project. Again, the dark tendrils of power has been applied in Brussels. Breaking of Nations today is much more sophisticated than a hundred years earlier. Yet, already, Leopold was said: "Belgium [Brussels] does not use the advantage of the world, we have to get it excited the matter.".

The basis for the Belgian colonialism were very poor. That little state became independent as late as 1830 after being the alternating property of Spain and Austria. It looked that the Western countries had already by that time reached the share of all of the land between them. The position of the monarch in Belgium was pretty much powerless, and the people seemed not so eager for any adventures abroad. So, imperialism was at that early stage to be the king of his own personal transaction.

Before rising to reign in 1865, Leopold toured a lot around the world, making notes and speaking Belgian potential in world trade. He constantly sought to establish the empire of his own. From the viceroy of Egypt he received the right to get involved to set up a steamship company in service between Alexandria and Antwerp. He also planned to acquire the Nile delta lakes for to dry them for settlements. In 1864 he became acquainted with the situation in Ceylon, India and Burma. For his great chagrin Netherlands were already as the master in East India. The majority of Belgians opposed Leopold´s intentions, not least because Belgium has no merchant navy or maritime forces.

However, the king found John Rowland, who was an excellent tool to achieve the objectives. As a bastard son in Wales, separated from his mother Rowland was born in 1841, and was to create for himself many the identities with varying names and dived in the world, first as an assistant of an cotton stockbroker, fought in the American Civil War on both sides. He escaped from the army and engaged in a newspaper man. After that he claimed to be a native American. Soon the world knew him as a Henry Morton Stanley, which was to leave a permanent mark on Africa.

Henry Morton Stanley in 1872.
Photo Wikimedia Commons

Stanley found more than just Livingstone, he offered Leopold tremendously, unknown land, which was trapped between the old colonial interests. About his travels and stages, could be written texts of their own, but let´s just mention that over the next decades he had an important role in the king's image campaigns.

As we have already noted, the Belgian State did not have any intentions to seek colonies. In addition, the United Kingdom and France keep an eye on their claims. The public opinion was also to overcome in the project side in the completely different way than the old imperialists spread into the back of the seas. Stanley's expeditions has the central importance. The area is well defined through its great river. In fact, the original name of the river Nzadi or Nzere means "the river that swallows all rivers". Each of those tributary streams has a width of hundreds of meters. Just Kasai-tributary carries more water than the Volga and has a length of the Rhine and a half. Ubangi River will be even longer. Europe's earliest expeditions were thwarted by a massive covered area and jungle diseases. Stanley's journeys gave birth to the legend, and brought up enthusiasm. The King had only come up with the right way to approach parliaments both in Europe and in the United States in order to obtain the legitimacy of conquests. In king's words: "Belgium does not use to the world. We need to get excited about it. "

As a constitutional monarch Leopold II was not able to put pressure on Belgium, but through the International Association Africa, he declared the struggle against the Arabs practicing the slave trade, and that he would bring the civilisation. Fearing the French or the British coming-edged thing, he sent her attorney Henry Shelton Sanford to lobby his case to the United States. That man had served formerly as the US ambassador of Belgium and failed in all business of his own, but benefited greatly the matter of the king of Belgium. As a result of that carefully carried out campaign the United States recognized 04/22/1884 Leopold II's capture of the Congo as a first country.

In 1879 Stanley was sent in Congo for five years by the king to set up a base near the mouth of the river and build a road over the Congo River as the basis for future railway past the steep rapids share. Around the same time the king founded a new organization called the International Congo Associaton, whose name had to deliberately confuse people's minds into the International African Association.

Drawn up by Jeff Israel

Map of precolonial African kingdoms

CLICK image to enlarge it.

Image Wikimedia Commons

With the proficient and ruthless operations and the support of selected subordinates Leopold II had taken control of an enormous region that the area in Europe could be extended from Zurich to Moscow and central Turkey, just as large as the United States east of the Mississippi. Which consisted mainly of rain forest and savannah region but also the volcanic hills plus mountain peaks, some of which rose higher than Alps. It was evident that it was found in the vast natural resources, the supply of which to the world was a challenge. Likewise, there were innumerable tribes, some of which had up to a certain level of states. However, Europeans at the time behaved as if they were as empty as the map had been white. Leopold's ambassador had conveyed to the US President the king's letter, which states that "sovereign tribal chief rendition countries is by us formed confederation of independent states". Black barely understood, Mitya all, prepared by the king's agents in the agreements subscribed by guaranteeing her trading monopoly rights [c. Lisbon agreements drawn up in the most complex increments and their consequences].

* * *

The opposition wakes up

The resistance with spears and a passed musket was in vain against Leopold's colonial administration, the Force Publique, the native troops commanded by officers from the different European countries on leave for battle experiences. Many Europeans discovered their dark side in the jungle. Léon Rom was collecting human heads to the columns,for the garden decorations, Léon Fiévez let the blacs be embeded in nets into the river, Albéric Detiège forced blacks to eat rubber, mixed with dirt and sand. By the time it became more and more difficult to collect rubber, because in order to get as much as possible grafts sap the plants were mostly killed. The undercutting of collection quotas was punished by cutting arms and legs from both children and adults. However, a number of Europeans were shocked by what they have seen and experienced.

Rubber latex

Lusambon jungle before 1905.

Photo Wikimedia Commons.

The first heresy Hochschild described, George Washington Williams was just as unusual as the revelation of John Rowland. As a black American, he was born in Pennsylvania in 1849 and initially remained completely deprived of school education. In 1864 he joined the minor, almost illiterate false name in the northern states to the army. After the civil war he fought in the Mexican repuclican forces After Mexico, he enlisted in the US army, an d after that he studied at Howard and Newton's Theological Institute, where he developed into a brilliant writer. Since then, he called himself as Colonel.

In 1889, Williams received the task to write a series of articles on Europe. After interviewing the Leopold II he was spelled. He planned to post black Americans to work in Africa. For that he also met with the President of the United States and the railroad mogul Huntington. With the help of the latter, he was allowed to visit Africa. So his idea, Leopold kind of philanthropist crumbled once and for all, and the first systematic information specified in Congo atrocities were accounted for in an open letter to the king. Three months after that letter Williams wrote to the US President and the Foreign Minister. He was already a sick man and died of tuberculosis 02/08/1891.

The steamer on the Congo River circa 1890.
Photo Wikimedia Commons

In August 1890 Polish-born Konrad Korzeniowski made a journey up the Congo as a trainee captain. That round trip on the river got Korzeniowski delusions falling off. Later the world was to become familiar with him as Joseph Conrad, and the trip was years later to filter into the book Heart of Darkness. Although Conrad considered himself a passionate imperialists, that work was a strong attack against the oppression.

William Sheppard, a black Presbyterian missionary lived for many years in Congo and acted as an important witness. The actual organizer of the resistance movement against Leopold was Edmund Dene Morel, who originally supervised in Elder Dempster shipping company payroll the marine transportation between Antwerp and the Congo. He drew attention to the disproportion between the imported cargoes to Europe and Africa and exported goods pondering if the contributions paid to African products at all. At the same time, he noted the major arm transports. Before long, Morel resigned from the shipping service, and began to write full-time. He founded the publication in 1903, the West African Mail, after receiving funding include an Liverpudlian businessman John Holt.

Leopold's main opponent. ED Morel, around 1900-1915.

Photo Wikimedia Commons

Morel received reports from terrified officials and missionaries operating in the Congo. It took one more important a man to break the balance of the information war. In 1903 Morel successfully raised the question to the the British Parliament. Congo-British Consul in Congo was ordered to look at the situation. Consul Roger Casement was already in the 1880s and 1890s traveled to the Congo. When he took up the post of consul in 1900 he had also received an invitation to visit Leopold. During his travels, he avoided official routes and transport services, so local authorities were not able to prepare for his arrival. The Belgians tend to subsequently watered down his account of trying in vain to find any errors. Still, the original version of the research was manged to cancel before its release at the beginning of the year 1904.

Evidences inevitable following each other, Leopold's own growing paranoia and splurging lifestyle began to erode his popularity. Huge construction projects and the very young mistress absorbed more and more funds. In 1908, Leopold was reluctantly ripe to hand over Congo to the Belgian State at a high price. The deal included the bonds, which the king had shared his mistress and favorites. Part of loans were originally granted by the state itself.

Distant events in Congo were noticed in Finland, too

 

Distant events in Congo were written in Finnish newspapers, too. The Magazine Kaiku [Echo] in Oulu described Congo Free State in quite idealistic way:

"Ten years have elapsed since Congo Free State was established Africa. One of the official of this young state has just declared the report of the Free State of stages and irrespective of the position things there are today. Through Congo Free State runs, such as the well-known, the mighty Congo River, which is mofified for ships; concerning the locations have been excavated channels so that the river is travellable from mouth to position named Boma. The whole country is under a regular business law and equal treatment of all subjects. Negroes are not treated worse than the Europeans. General Post Office provides inexpensive correspondence between the different parts of the kingdom. In the same book also reported statistical data on births, deaths, marriage go time and so on among European types. There is a nigger's army, which, however, has been under European officers. There are Sick Rooms with skilled physician leadership in Banama, Boma and Leopoldwille. One of regularly arranged negro group of men exists to help carry the trade of goods from place to place. There are large cargo ships on the Congo River. Animal husbandry has been improved in every respect. As proof of the Congo Free power is progressing it is mentioned that the europa kind of money men are granted the big money loans. The state loan is already 150 million francs and many private companies have begun to favor the government guaranteed up efforts to use the abundant sources of income. The author of this report believes that the Congolese state is to make progress. “

June 28, 1905 Karjala -magazine [ Karelia] headlines that in the Congo State is accused of :

hree boys whose hands are cu , about year 1900.

Hand cutting man was used inter alia punishment

tuksena rubber collection quotas undercutting.

Photo Wikimedia Commons

"    That's a strange department between the Free State and the joint-stock company, with as a creator and topmost master Belgian king Leopold , has long since been pulled uncomfortably attracted attention. Increase in number, gain any votes which have begun to regard it as the embarrassment when the eyes of some big and rich country - Congo-state population counted 30 million - left as helpless prey dirty European bloodsuckers who don´t be shy of doing what evr is needed to achieve their goals .
    Recently it has been a British missionary, who delivered a blatant description of it: people are hunted like raging beasts, tortured with invented atrocities and are beaten to death, unless unable to collect the required number of rubber - women do not have any rights to.
     And these issues are taking place in Congo, the Board of Directors, led by European officers, soldiers !
Some time ago was Congo-state conditions presented in the Italian representative of the Chamber in absolutely awful light. Conservative representative Santini insisted the government explanation by the fact that a large number of Italian officers with the permission of the War Minister enlisted in the Congo government army.
   Incriminating allegations of Congo government came to proven after debating the matter of its “civilisationing” work.

Punch Congo rubber cartoon is 28 November 1906.
Caricature: a native is harassed by the King Leopold
Photo Wikimedia Commons

    European officers have been given on activities that do not have any connection with the military service and quality that no decent man with a modicum of honor, would it perform.
    Officers are often used as an intermediary against the natives, which have treacherously been plundered, as verification men and brutal henchmen of the capitalist system .
   Whether matter how sensitive any time, is an obvious fact in all cases that the foreign officers, before they accepted employment, must be signed by one of the formula, which is committed to silence of the most violent of all in terms of what they will in the Congo to observe. Congo State practice the systematic extortion and bribery in Italy. The newspaper _"Corriere della Sera" explains it has been offered money in order to write for benefit of Congo.

     Most aggravating allegations against Congo State Consul General in Genoa Elijah was presented by Mr Santini. He allegedly receiving FIM 1000 shipping fee for every officer, which he has managed to hire into the service of the Congo State, for whom he is said to be engaging in this exceedingly impudently work. In addition, he has on his conscience insensate sin of the bribery. 1903 was the nom. Congo Government sought to pave the way for Italian rural workers with the so-called Transfer Board. Italian Immigration Office sent naval doctor Baccarin to investigate the circumstances in Congo. Every effort cheated - even an attempt to poison him - Baccari returned to Italy. Consul General Elijah then rented a steamer, and entered in the Italian coast to the steamship, in which Baccari had returned. He stated to be the Belgian ambassador in Italy and offered large sum of money to Baccarat if doctor would undertake to remain silent all over what he had experienced in the Congo.

    Bringing up the fact that the Italian national honor very violated through the government loan officers for that kind of State suggested Santini impetus following:

    "Chamber urges the government to call straight away back the military officers from Congo into the active service and to eliminate the Congo Government's representatives powers".
     This proposal is expected to be supported by both right and left the joining. If it comes as assumed, it marks things with the branding iron, which until now have been publicly happen.
     Almost at the same time, it is in England, although not from the official, called on the government to step in between. There's a few years ago for the Congo-case, established _"Congo Reform Association", which has had some time ago a meeting where its secretary ED Morel with the sharpest words has criticised the situation of the Upper Congo, which he considered worse than ever before, as well as presented details of the enormities there is carried out. The meeting made a decision, such a one that the government is required to take into account the prevailing glaring drawbacks of the Congo State.”

Leopold II.
Photo Wikimedia Commons

Wiipurin Sanomat [in Vyborg] still believed in King Leopold's abilities in December 28, 1909 :

“The king is absolutely fine businessman genius.

    Danish Captain Albert Tilly, which has had the longer the period of residence in the Congo, provides Naionaltidende the following fun information about State-and the economic major work of Leopold the Second: the creation of the Congo Government and its speculation over Belgium.

    There is not a slightest reason to believe the hypothesis points out Captain Tilly, that King Leopold was the only European kind to rule, who had a congenital businessman gifts, which was a real commercial genius. He saw possibilities, he had an irresistible desire to expand the areas of the Kingdom of Belgium and deepen those sources, from the little kingdom drew its assets in cash. That´s why he was early on drew attention to the fact that Belgium had to procure dependencies and he was looking at a kind of envy the riches that flowed through the colonial period to a small neighboring country, the Netherlands.
     But the colony had to be such that it gave back the money placed at. He did not care of German Africa. He did not want to waste millions and millions again into the bottomless pit. Did not get to stay long, before exchanging the decline, and the money began to flow to the back.
    It is well known that it is precisely Stanley who drew his attention to the Congo. Of course there is also the fact that Leopold was assisted by the expedition, which went in to search of Emin Pasha.

How did fine with the king proceeded in order to get the Congo.

     Great attention and amazement aroused in due course by the fact that the little Belgium got the power to really impossibly rich Congo, such an open gold mine, which had been so easily the French and English available, and located in the middle of their territories. Belgium owes Leopold king, incomparable genius for the fact that it was successful. He is by no means to announce to the world that Belgium has now found a place where billions of just waiting for their takers. No, he acted very cautiously, pretending, as if the whole company is hardly worth of taking the trouble as good and as it should in any case tied to so much trouble, that can inevitably be set under question the importing of the whole riches.

    And at the same time, he started his work well knowing the aims. It showed soon to be very difficult to get educated Belgians go to the swamps, like Congo was, but Leopold did not turn back; he would not let too many subordinates of the great powers to come land, which he had decided to grab. His gaze turned of natural causes toward the little states, and first and foremost to Denmark.

    It was a tribe, as though created to support for his plans, says the Danish Captain, civilized and strong nation, which has both the sense of responsibility - that the sense of duty and which has not been spoiled with too high wages at home, so that what he can offer, it seemed appealing to the young men. At first, he hired a few merchant ships officers, and it was perfectly suitable for his plans. The country was to start by organizing the coast, from there he wanted to be corroded deeper into the hinterland.

How did the work of arrangement was set in motion.

    Thereupon he needed first and foremost maritime people. They had to transport ships and materials up inland waters, and where they are not passed, there will the natives to learn out of necessity. Seamen's traces followed by land officers. King Leopold realized very well that military power had to go, to prepare the way before the colonial organization of work. Peace was only after the order had been received, and any of the amount of reimbursement, the answer could penetrate into other countries. But he did not consider unilateral military people, he hoped that they would also have practical tendencies, that they would know how to treat the natives, to teach them farming and to know the value of the goods, to teach them that they can acquire the means of themselves other goods which, although King Leopold did not pay a lot from those , but which the natives liked and which they wanted to acquire.

"He felt the man-eater fashion taste."

     He had to actually ensure that the replacement products were in line with the taste of the people. He started to manufacture a type of glass beads, he knew what most closely responded the taste of people in relation to their other popular baubles. A French expedition led by the Duke of Urezin was about to perish because it was not clear on this taste. They had objects with which the natives did not like to barter and against which they did not want to hand over food resources.

Concerns about the natives and their upbringing.

     King Leopold's explicit intent was also the way in which the natives were treated and how there had grown better human race from them. He let to the purchase slaves from among the tribes which practiced cannibalism. Troops of slaves who were transported to the coast after thousands of miles from the former masters. Then they were liberated, they were given a gift of a small plot of land, and so they had to go to cultivate coffee. In the same way also treated as prisoners of war. Children were taken to the colonies far from their birthplaces, where they were kept with caution in the eyes of the for Roman Catholics missionaries. And in this way these isolated children have since grown somewhat conscientious and useful immigrant population.    He wanted good grace, that we felt we could change the ideas of the man-eaters about what tastes sweet tooth while eating, but it did not have to happen in brutal way. He knew that each human spirit in the State has its value, and he felt that it was a bad economy to free a man by the spirit taking it hands of another man. We have several times to release the slaves which are imposed to be eaten, but on a regular basis without bloodshed. That the king can so exactly follow all the Kongo State of things depended on the fact that he Olim first degree with the inspectors, with whom he thoroughly considered the issues.

Witty speculation.

     If he found someone's idea or plan in favor, it was not any pity for him to draw money to implement it. Most of his wealth is probably positioned in the companies in Congo. He inquired about the conditions from all who achieved some kind of notable status down there. In his final years, when the conditions were changed, he saw with joy that the engineers of all nationalities settled there. He can, for example at the prom in the court to rule on officer, who had never even been thought of Congo.. _"I am delighted greatly to hear that you have a burning desire to go to the Congo, I'm putting up things in such a way that you get there a good post" Or to some merchant aristocrat _"So much fun, that you do you propose to invest money in the Congo business. It becomes quite probably to succeed very well, I will follow with great interest its progress."

Congo State - the Model Colony

     It is no wonder, says Captain Tilly, that succeeded in creating the model colony, once a man like himself King Leopold took it upon itself. I do not think that anywhere outside Prussia there is the kind of discipline and order as district in the Congo, which are completely forced under power of Belgium. Also, there exist discipline and order among the Europeans. Anything goes as rope pulling, where instead of eg. The French Congo circumstances are much worse, which is why poor native ingredients of Belgian Congo frequently move into French territory.

The rumors about abuses come from England 

     Captain Tilly does not say he knows there has ever occurred to any kind of abuse in Congo. He is inclined to believe that they are the rudder of missionaries, especially from the stories of the Protestant. For these are often enthusiastic in politics, and especially at the British Politics. They were based on information obtained is the English was very pleasing to get involved in Congo affairs of the State, because now they, too, have noticed that the land is rich. "

* * *

The period of Leopold`s Congo, the final reports

Morel with his allies knew that the ceremonies in Boma in November 1908 hardly mattered the healing conditions. Before the handover Leopold's minions were eight days burned documents, as well as in the Congo and in Brussels. The king said to his Congo could be taken, but not to know what he had done. The international community soon lost interest. A year later, Leopold died. The lawyers of king's daughters continued to rummage the papers of the monarch for many years. It was revealed among other things that Leopold had secretly owned a large part of the French side of the Congo rubber collection companies. Before the work was completed in the 1920s had taken place the bitter First World War. Many colonial officer had distinguished themselves in European battlefields. All in all, the war was treated badly Belgium. So reminding about old events in Africa were not considered appropriate.

Cruel oppression was practiced in every corner of Africa. Concentrating on Leopold's Congo the British and American public opinion were controlled into less dangerous direction. In the German South-West Africa the herero-people rose in rebellion in 1904, and Lieutenant-General Lothar von Trotha gave to destroy it, Vernichtungsbefehl meant that anyone who was caught within German borders, armed or unarmed, owning cattle or without cattle was shot. More than 75% of the 80 000 Hereros were killed.

Events in Leopold's Congo influenced indelibly into people's lives. It left the most significant wounds in both Casement and Morel. With encrypted homosexuality in his soul Casement found a new mission and purpose in the Irish freedom struggle, when he actively looking for help from the Germans. He was executed in 1916. Morel rose into the lead of the pacifist movement ending up in jail. Before his death in 1924 Morel had time to access, inter alia, to the Parliament from Social Democratic Party. 1922, he had won in elections Winston Churchill, the man who was sent him in prison.

The reincarnation of Leopold´s Congo?

Europe begins to resemble more and more a kind of private supranational company, other than the home nations, so I concentrated on Leopold's Congo instead of seeking to outline the later colonial period up until 1960. In Leopold's era the enormous land area ended up in a one-man private business enterprise. The analogy to the present day in Europe is clear and daunting.

The flag of a yellow star on a blue background of the Belgian Congo became to symbolize the brutal, ruthless colonial regime and the oppression of indigenous peoples into power of overseas businesses. Operations began with lies and propaganda. In the name of the fight against slavery they generated a huge slave state. Actually, that star flag should be contaminated in the eyes of contemporary humanists , like the swastika, but instead that they worship the same ticket now, which is only added some more stars. Once again, the Brussels offices have become goals for ambitious people seeking the administrative career. Decisions such as the Lisbon Treaty forced feeding to the Europeans "tribal chiefs" has perhaps only now begun to show its destructiviness to the entire continent. Secretly negotiated free trade agreements are ominous efforts to make whole countries the subject to an external, private control. At the same time the Brussels commissioners tend to diminish the legacy of the old national institutions.

For comparison, Brussels time periods may every one of you to do quietly in your mind. One comment on invading the crowds have been that with it the shortages of the labour is prevented. Someone directly stated that newcomers will work at a lower wage level than the original population. What else will it be like a slave society? At the same time it has been assumed that strangers would enthusiastically adopt the role of the second or third-class residents. Allowing the upheaval of the religious and economic conditions for the sake of someone's business is colonial policy adapted to the conditions of the 2010s

Brysselin synkät haamut

Kyseessä on tarina henkilökohtaisesta suuruudenhulluudesta ynnä omien ja vieraiden varojen sotkemisesta keskenään. Samalla se on kertomus ihmisten hyväuskoisuuden häikäilemättömästä hyväksikäytöstä ja vallan alle jääneiden ihmisten raa´asta orjuuttamisesta, mutta myös julistus muutamien vahvojen persoonien taistelusta suurta koneistoa vastaan.Tutustuin ensimmäistä kertaa melkein kymmenen vuotta sitten Adam Hochchildin teokseen Kuningas Leopoldin haamu, joka on karu selvitys Belgian Kongon vaiheista. Analogia nykypäivän Euvostoliittoon lyö niin kasvoille, etten ole saanut muistikuvia mielestäni.

Bryssel on rakastunut tähtiin.

Lähtökohdat Belgian siirtomaavallalle olivat sangen kehnot, sillä pikkuvaltio itsenäistyi vasta 1830 oltuaan vuoroin Espanjan ja Itävallan omaisuutta. Länsimaat olivat jo siihen mennessä ehtineet jakaa kaikki mainittavat maa-alueet keskenään. Monarkin asema Belgiassa oli koko lailla valtaa vailla, eikä kansa vaikuttanut järin innokkaalta mihinkään seikkailuihin ulkomailla, joten imperialismi oli alkuvaiheessa tuleva olemaan jokseenkin kuninkaan oma henkilökohtainen liiketoimi.

Jo prinssinä ennen nousuaan kuninkaaksi 1865 Leopold kiersi paljon maailmalla tehden muistiinpanoja ja puhuen Belgian potentiaalista maailmankaupassa. Hän etsi jatkuvasti tilaisuutta perustaa oma imperiumi. Egyptin varakuninkaalta hän sai oikeuden tulla mukaan perustamaan höyrylaivayhtiötä liikennöimään Aleksandrian ja Antwerpenin välillä. Hän aikoi myös hankkia Niilin suistomaalta järviä kuivataakseen niistä siirtokuntia. 1864 hän tutustui myös tilanteeseen Ceylonilla, Intiassa ja Burmassa. Itä-Intiaa hallinnoi hänen suureksi harmikseen Alankomaat. Suurin osa belgialaisista vastusti aikeita osin siksikin, ettei Belgialla ollut kauppalaivastoa tai merivoimia. Tätä kuningas piti sietämättömänä saivarteluna.

Kuningas löysi kuitenkin John Rowlandissa henkilön joka omien riivajaistensa vallassa oli oivallinen apuväline tavoitteiden saavuttamiseksi. Erotetun sisäkön äpärälapsena Walesissa vuonna 1841 syntynyt Rowland loi itselleen tahtomansa identiteetin vaihdellen nimiään ja syöksyi maailmalle toimien aluksi puuvillameklarin apulaisena, taisteli Yhdysvaltain sisällissodassa molemmilla puolilla karatakseen sanomalehtimieheksi ja ryhtyäkseen syntyperäiseksi amerikkalaiseksi. Maailma tunsi hänet pian nimellä Henry Morton Stanley, joka oli jättävä pysyvän jäljen Afrikkaan.

Henry Morton Stanley vuonna 1872.
Kuva Wikimedia Commons

Stanley löysi muutakin kuin kadonneen Livingstonen, hän tarjosi Leopoldille suunnattoman, eurooppalaisille tuntemattoman maa-alueen, joka oli jäänyt vanhojen siirtomaavaltojen omistusten väliin. Hänen matkoistaan ja vaiheistaan voisi kirjoittaa omia tekstejään, mutta tässä mainittakoon vain, että seuraavien vuosikymmenten aikana hänellä oli oleva tärkeä osuutensa kuninkaan imagokampanjoissa.

Kuten jo on tullut mainittua, Belgian valtiolla ei ollut aikeitakaan pyrkiä siirtomaavallaksi. Lisäksi Iso-Britannia ja Ranska vahtivat tarkasti valtauksiaan. Yleinen mielipide oli myös voitettava hankkeen puolelle aivan eri tavalla kuin vanhojen imperialistien levittäytyessä merten taakse. Kuninkaan aloittamassa mielipidekampanjassa Stanleyn tutkimusmatkoilla oli keskeinen merkitys. Alue on määrittynyt mahtavan jokensa kautta. Itse asiassa joen alkuperäinen nimi Nzadi tai Nzere tarkoittaa ”joki joka nielee kaikki joet”. Kukin sivujoista on satojen metrien levyinen. Pelkästään Kasai-sivujoki kuljettaa enemmän vettä kuin Volga ja on pituudeltaan puolitoista Reiniä. Ubangi on vieläkin pidempi. Eurooppalaisten varhaisimmat tutkimusretket olivat kilpistyneet valtavaan koskialueeseen ja viidakkotauteihin. Stanleyn matkat synnyttivät legendan ja nostattivat innostusta. Kuninkaan oli vain keksittävä oikea tapa lähestyä parlamentteja niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa saadakseen oikeutuksen valtauksilleen. Kuninkaan sanoin:” Belgia ei käytä maailmaa hyväkseen. Meidän on saatava se innostumaan asiasta”.

Perustuslaillisena monarkkina Leopold II ei voinut painostaa Belgiaa, mutta Kansainvälinen Afrikka -yhdistyksen kautta hän julisti kamppailevansa arabien harjoittamaa orjakauppaa vastaan ja tuovansa sivistystä. Pelätessään Ranskan tai Britannian tulevan apajille hän lähetti asiamiehensä Henry Shelton Sanfordin lobbaamaan asiaansa Yhdysvaltoihin. Tuo aiemmin USA:n lähettiläänä Belgiassa toiminut liikemies epäonnistui kaikissa omissa liiketoimissaan, mutta hyödytti suuresti Belgian kuninkaan asiaa. Tarkoin toteutetun kampanjan tuloksena Yhdysvallat tunnusti 22.4.1884 ensimmäisenä maana Leopold II:n valtauksen Kongossa.

Stanley asetettiin 1879 viideksi vuodeksi kuninkaan palvelukseen perustamaan tukikohdan lähelle jokisuuta ja rakentamaan tien ohi Kongo-joen jyrkän koskiosuuden tulevan rautatien pohjaksi. Samoihin aikoihin kuningas perusti uuden peitejärjestön nimeltä Kansainvälinen Kongo, jonka nimi piti tarkoituksella sekoittaa ihmisten mielissä Kansainvälinen Afrikka-yhdistykseen.

Jeff Israelin laatima kartta Afrikan
esikoloniaalisista valtakunnista.
NAPSAUTA KUVAA SUURENTAAKSESI SEN.
KUVA Wikimedia Commons

Taitavan ja häikäilemättömän toimintansa ja valikoitujen alaistensa tuella Leopold II oli saanut haltuunsa suunnattoman alueen, joka Euroopan alueella olisi ulottunut Zürichistä Moskovaan ja Keski-Turkkiin, yhtä suuren kuin Yhdysvallat Missisipistä itään. Valtaosin sademetsistä ja savanneista koostuneella alueella oli myös tuliperäisiä kukkuloita ynnä lumipeitteisiä vuoria, joista jotkut kohosivat Alppeja korkeammalle. Selvää oli, että löydettävissä oli suunnattomia luonnonvaroja, joiden toimittaminen maailmalle oli haasteellista. Samoin alueella oli lukemattomia heimoja, joista joillakin oli jopa tietyn tason saavuttaneita valtioita. Eurooppalaiset suhtautuivat kuitenkin alueiseen ajan tavan mukaan aivan kuin ne olisivat olleet yhtä tyhjiä kuin hetkeä aiemmin kartalla valkeita. Leopoldin lähettiläs oli välittänyt Yhdysvaltain presidentille kuninkaan kirjeen, jonka mukaan ”Täysivaltaisten heimopäällikköjen luovuttamista maista on meidän toimestamme muodostettu itsenäisten valtioiden liitto”. Mustat tuskin ymmärsivät, mitä kaikkea kuninkaan asiamiesten laatimat sopimukset merkitsivät takaamalla tälle kaupankäynnin monopolioikeudet [vrt. Euvostoliitossa laaditun Lissabonin sopimukset monimutkaisin pykälin ja niiden seurauksia].

Vastustus herää

Vastarinta keihäin ja vanhoin musketein oli turhaa Leopoldin siirtomaahallintoa, ForcePubliqueta vastaan, jonka alkuasukasjoukkoja komensivat eri eurooppalaisista maista virkavapaalle taistelukokemusta saamaan lähteneet ammattiupseerit. Moni eurooppalainen löysi viidakossa oman synkän, pimeän puolensa. Léon Rom keräili päitä seipään nokkaan puutarhansa koristeiksi, Léon Fiévez upotutti mustia verkossa jokeen, Albéric Detiège pakotti mustat syömään kumia, johon oli sekoitettu likaa ja hiekkaa. Ajan myötä kumiköynnöksistä valutetun kumin kerääminen kävi entistä hankalammaksi, koska saadakseen mahdollisimman paljon köynnöksen mahlaa joutui samalla tappamaan kasvin. Keräyskiintiöiden alittamisesta rangaistiin katkomalla jäseniä, käsiä ja jalkoja niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Useat eurooppalaisista kuitenkin järkyttyivät näkemästään ja kokemastaan.

Kumin lateksia Lusambon viidakossa ennen vuotta 1905.
Kuva Wikimedia Commons.

Hochschildin ensimmäiseksi kerettiläiseksi kuvaama George Washington Williams oli yhtä epätavallinen ilmestys kuin John Rowland. Mustana amerikkalaisena hän oli syntynyt Pennsylvaniassa 1849 ja jäänyt aluksi täysin vaille kouluopetusta. 1864 hän liittyi alaikäisenä, lähes luku- ja kirjoitustaidottomana väärällä nimellä pohjoisvaltioiden armeijaan. Sisällisodan jälkeen hän taisteli Meksikon tasavaltalaisjoukoissa Maksimilianin kukistamiseksi. Meksikon jälkeen hän värväytyi Yhdysvaltain armeijaan, josta erottuaan opiskeli Howardin yliopistossa ja Newtonin teologisessa instituutissa, joissa hänestä kehkeytyi loistava kirjoittaja. Sittemmin hän käytti itsestään nimitystä eversti.

Vuonna 1889 Williams sai tehtäväksene kirjoittaa artikkelisarjan Euroopasta. Haastateltuaan myös Leopold II:a hän joutui tämän lumoihin. Hän suunnitteli mustien amerikkalaisten lähettämistä töihin Afrikkaan. Aikeisiinsa liittyen hän tapasi myös Yhdysvaltain presidentin ja rautatiepohatta Huntingtonin, joista jälkimmäisen avustuksella hän pääsi tutustumaan henkilökohtaisesti Afrikkaan. Niin hänen käsityksensä Leopoldista hyväntekijänä murenivat lopullisesti, ja ensimmäiset järjestelmällisesti yksilöidyt tiedot Kongon julmuuksista tulivat kirjatuiksi avoimessa kirjeessä kuninkaalle. Kolme kuukautta tuon kirjeen jälkeen Williams kirjoitti myös Yhdysvaltain presidentille ja ulkoministerille. Hän oli jo sairas mies ja kuoli tuberkuloosiin 2.8.1891.

Höyryalus Kongo-joella noin 1890.
Kuva Wikimedia Commons

Elokuussa 1890 puolalaissyntyinen Konrad Korzeniowski teki matkaa kapteeniharjoittelijana Kongoa ylös Edestakainen matka joella sai Korzeniowskin harhaluulot karisemaan. Maailma oli tunteva hänet nimellä Joseph Conrad, ja matka oli vuosia myöhemmin suodattuva teokseen Pimeyden sydän. Vaikka Conrad piti itseään kiihkeänä imperialistina, teos oli vahva hyökkäys sortoa vastaan.

William Sheppard, musta presbyteeri lähetyssaarnaaja asui vuosikausia Kongossa toimi tärkeänä todistajana. Leopoldin vastaisen liikkeen varsinainen organisaattori oli Edmund Dene Morel, joka alkujaan liverpoolilaisen Elder Dempster -varustamon palkkalistoilla valvoi laivakuljetuksia Antwerpenin ja Kongon välillä. Hän kiinnitti huomiota Eurooppaan tuotujen lastien ja Afrikkaan vietyjen tarvikkeiden epäsuhtaan miettien, maksettiinko afrikkalaisista tuotteista lainkaan. Samalla hän pani merkille suuret Euroopasta kuljetetut aselastit. Ennen pitkää Morel erosi varustamon palveluksesta ja alkoi kirjoittaa täysipäiväisesti. Hän perusti 1903 julkaisun, West African Mailin, saatuaan rahoitusta mun muassa liverpoolilaiselta liikemieheltä John Holtilta.

Leopoldin päävastustaja. E. D. Morel, uupumaton epäkohtien ja julmuuksien julkituoja, noin 1900-1915.
Kuva Wikimedia Commons

Eri teitä kantautui kauhistuneiden Kongossa toimineiden virkamiesten ja lähetystyöntekijöiden raportteja Morelin käsiin. Tarvittiin vielä yksi tärkeä mies särkemään informaatiosodan tasapaino. Morelin liittolaisineen onnistuttua 1903 nostamaan Kongon-kysymyksen Britannian parlamenttiin Britannian konsuli Kongossa määrättiin tutustumaan tilanteeseen. Konsuli Roger Casement oli jo 1880- ja 1890-luvuilla matkannut Kongossa. Astuessaan 1900 konsulin virkaan hän oli saanut myös kutsun Leopoldin luokse. Tutkimusmatkoillaan hän vältteli virallisia reittejä ja kuljetuspalveluja, joten paikalliset viranomaiset eivät voineet varautua hänen saapumiseensa. Belgialaiset pyrkivät sittemmin vesittämään hänen selontekonsa yrittäen turhaan löytää niistä virheitä. Silti alkuperäinen versio onnistuttiin mitätöimään ennen sen julkaisua vuoden 1904 alussa.

Todisteiden seuratessa vääjäämättä toisiaan Leopoldin oma kasvanut vainoharhaisuus ja huikentelevan tuhlailevainen elämäntyyli alkoivat rapauttaa monarkin kansansuosiota. Valtavat rakennusprojektit ja hyvin nuori rakastajatar imivät yhä enemmän varoja. Vuonna 1908 Leopold oli vastentahtoisesti kypsä luovuttamaan Kongon Belgian valtiolle kalliiseen hintaan. Kauppaan kuului muun muassa obligaatioita, joita kuningas oli jakanut rakastajattarelleen ja suosikeilleen. Osa Belgian valtion vastattavakseen ottamista lainoista oli sen itsensä alkujaan kuninkaalle myöntämiä.

Kaukaisen Kongon tapahtumista kirjoitettiin myös Suomessa.

Kaukaisesta Kongosta kirjoitettiin myös suomalaisissa sanomalehdissä. Kaiku-lehti Oulussa kuvasi vielä vuonna 1889 vapaavaltiota sangen kiiltokuvamaisesti:

”Kymmenen vuotta on siitä kulunut kuin Kongon vapaavaltio Afriikassa perustettiin. Muuan virkamies tästä nuoresta valtiosta äsken julistanut kertomuksen tämän vapaavaltion vaiheista ja millä kannalla asiat siellä nykyään ovat. Kongon vapaavaltion läpi juoksee, kuten tunnettu, mahtava Kongo-joki, joka on tehty laivakululle kelvolliseksi; koskipaikkoihin on kaivettu kanavia, niin että joen suusta Boma nimiseen asemaan asti on laivain helppo kulkea. Koko valtiossa on säännöllinen oikeuden käynti ja tasapuolisesti kohdellaan kaikkia alamaisia kuulukootpa mihin kansaan hyvänsä. Neekereitä ei kohdella pahemmasti kuin europalaisiakaan. Yleinen postilaitos toimittaa huokealla kirjeenvaihtoa valtakunnan eri osien välillä. Samassa kirjassa ilmoitetaan myöskin tilastollisia tietoja syntyneistä, kuolleista, avioliittoon meneistä y. m. europalaisten kesken. Hyvän järjestyksen ylläpitoa varten on olemassa neekerisotajoukko, jossa on kuitenkin europalaiset upseerit. Sairashuoneita taitavain lääkärein johdolla on Banamassa, Bomassa ja Leopoldwillessa. Muuan säännöllisesti järjestetty neekerijoukko auttaa kauppamiehiä kantamalla tavaroita paikasta toiseen. Kongo-joella välittää liikettä suuret lastilaivat. Karjanhoitoa on paarannettu kaikin puolin. Todistukseksi että Kongon vapaavalta on edistymässä mainittakoon että europalaiset rahamiehet ovat uskoneet sille isot rahalainat. Valtiolaina on jo 150 miljoona frankkia ja monet yksityisten yhtiöt ovat hallituksen takuulla alkaneet toimia käyttääkseen hyväksi maan runsaita tulolähteitä. Kertomuksen laatija on kuten nöhty hyvässä toivossa että Kongon valtio on edistymään päin.”

28. kesäkuuta 1905 Karjala-lehti otsikoi jo Kongo-valtion olevan jo syytettyjen penkillä:

Kolme poikaa joiden kädet on katkottu noin 1900.
Käsien katkomista käytettiin muun muassa rangais-
tuksena kuminkeräyskiintiöiden alittamisesta.
Kuva Wikimedia Commons

” Tuo kummallinen vapaavaltion ja osakeyhtiön välinen laitos, jonka luojana ja yliherrrana Belgian kuningas Leopold on, on jo aikoja sitten vetänyt epämiellyttävän huomion puoleensa. Yhä lukuisammiksi karttuvat ne äänet, jotka ovat ruvenneet pitämään sitä Euroopan häpeäpilkkuna, kun sen silmissä noin iso ja rikas maa – Kongo-valtion asukasluku lasketaan 30 miljoonaksi – jätetään avuttomaksi saaliiksi hävittömille eurooppalaisille nylkyreille, jotka aikeittensa toteuttamiseksi eivät välitä mistään keinoista.

  Äskettäin on muuan englantilainen lähetyssaarnaaja antanut räikeän kuvauksen siitä: ihmisiä metsästetään raivoavia petoja, kidutetaan keksityillä julmuuksilla ja piestään kuoliaaksi, jolleivät kykene keräämään riittävää määrää gummia – naisilla ei ole mitään oikeutta.

    Ja näitä tämmöisiä rosvotöitä tehdään Kongo-hallituksen eurooppalaisten upseerien johtamain sotilaitten turvista!

     Joku aika sitten esitettiin Kongo-valtion olot Italian edustajakamarissa kerrassaan kamalassa valossa. Konservatiivinen edustaja Santini vaati hallitukselta selitystä sen johdosta, että suuri joukko italialaisia upseereja sotaministerin luvalla pestautuivat Kongo-valtion armeijaan.

  Asiasta keskustellessa tuli todistetuksi joukko raskauttavia syytöksiä Kongo-hallituksen _”sivistytyttämistyötä” vastaan.

    Eurooppalaisille upseereille anetaan toimia, joilla ei ole mitään yhteyttä sotilaspalveluksen kanssa ja jotka ovat sitä laatua, ettei kukaan kunnon mies, jolla on vähänkin kunniantuntoa, ottaisi sitä suorittaakseen.

    Upseereita käytetään usein välikätenä alkuasukkaita katalasti ryöstettäessä, tarkastusmiehinä ja raakamaisen kapitaalijärjestelmän kätyreinä.

Punch Congo rubber cartoon  on 28 November 1906.
Pilapiirros alkuasukasta ahdistelevasta kuningas
Leopoldista.
Kuva Wikimedia Commons

   Olkoonpa asia kuinka arkaluontoinen tahansa, on ilmeinen tosi kaikissa tapauksissa, että ulkomaalaisten upseerien, ennenkuin heidän hyväksytään palvelukseen, tulee allekirjoittaa eräs kaava, jossa sitoudutaan ankarimpaan vaitioloon kaiken sen suhteen, mitä he Kongossa saavat havaita. Ja vaiteliaisuusvelvollisuus koskee aivan erityisesti heidän maansa hallituksiin nähden.

   Lisäksi kerrottiin Kongo-valtion Italiassa harjottavan järjestettyä kiristyslahjoamista. Sanomalehti _”Corriere della Sera” selittää sille tarjotun rahaa kirjoittaaksensa Kongo-hallituksen eduksi.

    Kongo-valtion pääkonsulia Genovassa Eliaa vastaan esitti Santini mitä raskauttavimpia syytöksiä. Hänen väitetään saavan 1000 mk toimituspalkkiota jokaisesta upseerista, jonka hän on onnistunut pestaamaan Kongo-valtion palvelukseen, jonka tähden hänen sanotaan harjoittavan tätä tointansa tavattomalla julkeudella. Lisäksi on hänellä omallatunnollaan tunnoton lahjomissynti. V. 1903 oli nim. Kongo-hallitus koettanut raivata tietä italialaisille maatyöntekijöille n. k. Siirtokuntaan. Italian siirtolaistoimisto lähetti siitä syystä meriväen lääkärin Baccarin tutkimaan olosuhteita Kongossa. Kaikin tavoin petkutettuna – kerran yritettiin häntä myrkyttääkin – palasi Baccari Italiaan. Pääkonsuli Elia vuokrasi sitten erään höyrylaivan ja astui Italian rannikolla siihen höyrylaivaan, jolla Baccari oli palannut. Hän ilmoitti olevansa Belgian lähettiläs Italiassa ja tarjosi Baccarille suurta rahasummaa jos hän sitoutuisi pysymään vaiti kaikkeen siihen nähden mitä hän Kongossa oli kokenut.

     Esille tuoden sen seikan, että Italian kansalliskunniaa kovin loukataan sen kautta, että hallitus lainaa upseereja mokomalle valtiolle, ehdotti Santini seuraavan ponnen:

   _”Kamari vaatii hallitusta hetimmiten takaisin kutsumaan varsinaiseen palvelukseen kuuluvat upseerit Kongosta ja poistamaan Kongo-hallituksen edustajilta toimivallan”.

    Tähän ehdotukseen arvellaan sekä oikeiston että vasemmiston yhtyvän. Jos se tulee otaksutuksi, sisältää se semmoisten epäkohtain poltinraudalla merkitsemistä, jotka tähän saakka julkisesti ovat saaneet tapahtua.

   Melkein samaan aikaan on Englannissakin, vaikka ei viralliselta taholta, hallitusta kehotettu astumaan väliin. Tuolla muutamia vuosia sitten Kongo-asian tarkkaa tutkimista varten muodostetulla _”Congo reform association” oli joku aika sitten kokous, jossa sen sihteeri E. D. Morel terävin sanoin arvosteli asemaa Ylä-Kongossa, jota hän piti pahempana kuin koskaan ennen, sekä esitti yksityiskohtia niistä hirmuisuuksista, joita siellä harjoitetaan. Kokous teki semmoisen päätöksen, että hallitusta on vaadittava ottamaan huomioonsa vallitsevat räikeät epäkohdat Kongo-valtiossa.”

Leopold II.
Kuva Wikimedia Commons

Wiipurin Sanomat jaksoi vielä 28. joulukuuta 1909 hehkuttaa kuningas Leopoldin kykyjä:

”Kuningas kerrassaan mainio liikemiesnero.

Tanskalaisen kaptenin Albert Tillyn mukaan, joka on kauemman aikaa oleskellut Kongossa, antaa Naionaltidende seuraavat hauskat tiedot Leopold toisen valtiollisesta ja taloudellisesta suurtyöstä: Kongovaltion luomisesta ja sen keinottelemisesta Belgian haltuun.

    Ei ole vähintäkään syytä uskoa sitä olettamusta, huomauttaa kapteni Tilly, että kuningas Leopold oli ainoa europalainen hallitsija, jolla oli synnynnäiset liikemieslahjat, joka oli todellinen kauppanero. Hänellä oli kauasnäkevä silmä toisille mahdollisuuksille, hänellä oli vastustamaton halu laajentaa Belgian valtakunnan alueita ja syventää niitä lähteitä, mistä tuo pieni valtakunta ammensi rahavaransa. Senpävuoksi oli hän jo aikaisin kiinnittänyt huomionsa siihen, että Belgialle oli hankittava alusmaita ja hän katseli eräänlaisella kateudella niitä rikkauksia, jotka siirtomaavallan kautta virtasivat pieneen naapurivaltioon, Hollantiin.

     Mutta siirtomaan täytyi olla sellainen, että se antoi takasin siihen sijotetut rahat. Hän ei välittänyt saksalaisesta Afrikasta. Hän ei tahtonut tuhlata miljonia ja taaskin miljonia pohjattomaan kuiluun. Ei saanut viipyä kauan, enenkuin lasku tuli täyteen, ja rahoja alkoi virrata takasin päin.

     On tunnettu asia, että juuri Stanley kiinnitti hänen huomionsa Kongoon. Totta on myöskin se, että Leopold avusti sitä retkikuntaa, joka lähti etsimään Emin pashaa.

Mitenkä hienosti kuningas menetteli saadakseen Kongon.

      Suurta huomiota ja hämmästystä herätti aikanaan se, että pikku Belgia sai tosiaankin valtaansa mahdottoman rikkaan Kongon, tuon avonaisen kultakaivoksen, joka oli niin helposti ranskalaisten ja englantilaisten saatavissa ja sijaitsi heidän alueidensa keskellä. Belgia saa kiittää Leopold-kuninkaan verratonta neroa siitä, että se onnistui. Hän ei suinkaan kuuluttanut maailmalle Belgian nyt löytäneen paikan, missä miljardit vain odottelivat hakijaansa. Ei, hän menetteli hyvin varovasti, teeskenteli, kuin olisi koko yritys tuskin ottamisen vaivan veroinen ja kuin siihen olisi joka tapauksessa sidottu niin paljon vaikeuksia, osaksi voittamattomiakin, että voi asettaa kysymyksen alaiseksi koko rikkauksien kotiatuonnin.

    Ja samaan aikaan ryhtyo hän päämääränsä hyvin tietäen hommiin. Jo heti näyttäytyi hyvin vaikeaksi saada sivistyneitä belgialaisia lähtemään niille soille, jommoinen Kongo oli, mutta Leopold puolestaan ei taas tahtonut päästää liian monen suurvallan alamaisia maahan, jonka hän aikoi anastaa. Hänen katseensa kääntyi silloin aivan luonnollisista syistä pikkuvaltoihin ja ensi kädessä Tanskaan.

     Se oli heimoa, joka oli kuin luotu tukemaan hänen suunnitelmiaan, sanoo tanskalainen kapteni, sivistynyttä, vahvaa kansaa, jolla oli sekä edesvastuu- että velvollisuudentuntoa ja jota eivät liian korkeat palkat kotimaassa olleet pilalle hemmotelleet, niin että se, mitä hän voi tarjota, tuntui nuorista miehistä houkuttelevalta. Aluksi palkkasi hän muutamia kauppalaivojen upsereja, ja se sopikin mainiosti yhteen hänen suunnitelmiensa kanssa. Maa oli alettava järjestää rannikolta, sieltä käsin tahtoi hän syöpyä syvemmälle sisämaahan.

Mitenkä järjestämistyö pantiin käyntiin.

      Senvuoksi tarvitsi hän ensikädessä meriväkeä. Niitten oli kuljetettava laivoja ja tarveaineita ja -kaluja ylös sisävesiin, ja missä ne vaan kulkiva, siellä oppivat maan alkuasukkaat kyllä taipumaan välttämättömyyden pakosta. Merimiesten jälkiä seurasivat maaupserit. Kuningas Leopold huomasi vallan hyvin, että sotilaallisen vallan oli kuljettava tietä valmistaen ennen siirtomaajärjestelytyötä. Vasta sitte kun oli saatu rauha ja järjestys johonkin määrään palautetuksi, vasta sitte saattoivat muut tunkeutua maahan. Mutta hän ei pitänyt yksipuolisista sotilashenkilöistä, hän toivoi, että niillä olisi myöskin käytännöllisiä taipumuksia, että he osaisivat kohdella alkuasukkaita , opettaa niille maanviljelystä ja heitä tuntemaan maan arvotavarat, opettaa heille, että he voivat hankkia niiden avulla itselleen muita tavaroita, jotka eivät tosin kuningas Leopoldille maksaneet paljon, mutta joista alkuasukkaat pitivät ja joita he halusivat.

_”Hän tunsi ihmisyöjäin muotimaun”.

     Hän piti itse huolta siitä, että vaihtotavarat olivat alkuasukkaitten maun mukaisia. Hän pani käyntiin eräänlaisten lasisten helmien valmistamisen, samoinkuin hän mitä tarkimmin tiesi alkuasukkaitten maun heidän muihinkin mielirihkamiinsa nähden. Eräs ranskalainen retkikunta Urezin herttuan johdolla oli vähällä joutua tuhon omaksi syystä, ettei sillä ollut selvää tästä mausta. Sillä oli vaihtotavaroina esineitä, joita alkuasukaat eivät tahtoneet ja joita vastaan he eivät halunneet luovuttaa ruokavaroja.

Huoli alkuasukkaista ja heidän kasvattamisestaan.

     Kuningas Leopoldin nimenomainen tahto oli myöskin se tapa, millä alkuasukkaita oli kohdeltava ja miten heistä oli kasvatettava parempi ihmisrotu. Hän antoi ostaa ihmissyöntiä harjottavain heimojen keskuudesta joukottain orjia, jotka sitte kuljetettiin rannikolle tuhansien peninkulmien päähän entisistä isännistään. Sitten laskettiin he vapaiksi, heille annettiin lahjaksi pieni maatilkku ja niin saivat he käydä viljelemään kahvia. Samalla tavalla kohdeltiin myöskin sotavankeja. Lapset vietiin kauaksi synnyinseuduiltaan siirtoloihin, missä heitä pidettiin roomalaiskatolilaisten lähestyssaarnaajien silmälläpidon alaisina. Ja näistä tällä tavoin eristetyistä lapsista on sittemmin kasvanut jotensakin tunnollinen ja hyödyllinen siirtolaisväestö.

     Hän tahtoi kernaasti, että me koettaisimme muuttaa ihmissyöjien käsitystä siitä, mitä makealle maistuu syödessä, mutta se ei saanut tapahtua raa´alla tavalla. Hän tiesi, että jokaisella ihmishengellä valtiossa on arvonsa ja hänestä tuntui huonolta taloudelta vapauttaa ihminen ottamalla toisen kanssaihmisen hengen. Me olemme useasti vapauttaneet orjia, jotka on määrätty syötäväksi, mutta säännöllisesti ilman verenvuodatusta. Että kuningas voi niin tarkalleen seurata kaikkia Kongovaltion asioita riippui siitä, että hänellä olim ensimmäisen asteen tarkastajia, joitenka kanssa hän perusteellisesti harkitsi asioita.

Sukkelaa keinottelua.

    Jos hän huomasi jonkun ajatuksen tai suunnitelman hyväksi, ei hän suinkaan surkeillut kiinnittäessään rahoja sen toteuttamiseksi. Suurin osa hänen omaisuudestaan lienee sijoitettu osakeyhtiöyrityksiin Kongossa. Hän tiedusteli oloja kaikilta, jotka saavuttivat jonkinlaisen huomattavan aseman siellä alhaalla. Viimeisinä vuosinaan, kun olot olivat muuttuneet, näki hän ilolla, että insinörejä kaikista kansallisuuksista asettui sinne. Hän voi esim. hovitanssiaisissa lausua jollekin upserille, joka ei ollut koskaan ollut edes ajatellutkaan Kongoa: _” Minua ilahduttaa suuresti kuullessani, että teillä on palava halu mennä Kongoon, minä olen asettava asiat siten, että saatte siellä hyvän toimen.” Tai jollekin kauppiasylimykselle: _”Niin hauskaa, että te aijotte sijoittaa rahaa Kongoyritykseen. Se tulee aivan varmaan menestymään hyvin, minä seuraan suurella mielenkiinnolla sen kulkua”.

Raahen Lehti kertoi 12.11.1904 Morelin
hyökkäyksestä Leopoldia vastaan.

Kongovaltio mallisiirtola

     Ei ole lainkaan ihme, sanoo kapteni Tilly, että onnistuttiin luomaan mallisiirtola, kun kerran sellainen mies kuin itse kuningas Leopold otti sen tehdäkseen. Minä en luule, että missään ulkopuolella Preussia vallitsee sellainen kuri ja järjestys kuin niillä seuduin Kongossa, mitkä ovat kokonaan joutuneet Belgian valtaan. Myöskin europalaisten keskuudessa vallitsee mitä moitteettomin kuri ja järjestys. Kaikki käy kuin nuorasta vetäen , kun sen sijaan esim. Ranskan Kongossa olosuhteet ovat vallan toiset, minkä vuoksi huonot alkuasukasainekset Belgian Kongosta useasti muuttavat Ranskan alueelle.

Huhut väärinkäytöksistä englantilaisten levittämiä.

   Kapteni Tilly ei sano tietävänsä Kongossa koskaan tapahtuneen minkäänlaisia väärinkäytöksiä. Hän on taipuvainen uskomaan, että ne ovat peräsin lähetyssaarnaajien, etenkin protestanttisten, jutuista. Sillä nämä ovat useasti huvitetut politikasta, ja silloin aina Englannin politikasta. Heiltä saamiensa tietojen perusteella on englantilaisilla ollut erittäin mieluista sekaantua Kongovaltion asioihin, sillä nyttemmin ovat hekin huomanneet, että maa on rikas.”

Siirtomaakauden loppuselvityksiä

Morel liittolaisineen tiesi, etteivät vallanvaihtoseremoniat Kongon Bomassa marraskuussa 1908 merkinneet olojen paranemista. Ennen vallanvaihtoa Leopoldin käskyläiset olivat kahdeksan päivää polttaneet asiakirjoja sekä Kongossa että Brysselissä. Kuninkaan sanoin hänen Kongonsa voitiin ottaa, muttei saada tietää, mitä hän oli tehnyt. Kansainvälinen yhteisö menetti pian kiinnostuksensa. Vuotta myöhemmin Leopold kuoli. Edesmenneen kuninkaan tytärten lakimiehet jatkoivat vuosikausia monarkin jälkeenjääneiden papereiden setvimistä. Paljastui muun muassa, että Leopold oli salassa omistanut suuren osan Ranskan puolen Kongon kuminkeräysyhtiöistä. Ennen kuin selvitystyö saatiin päätökseen 1920-luvulla oli välissä käyty katkera ensimmäinen maailmansota. Moni siirtomaaupseeri oli ansioitunut eurooppalaisilla taistelukentillä. Kaikkinensa sodassa pahoin raadellun Belgian vanhojen tekojen nostamista esille ei pidetty asiallisena.

Julmaa sortoa oli harjoitettu joka puolella Afrikkaa. Leopoldin Kongoon keskittymällä britit ja amerikalaiset saivat yleisen mielipiteen ohjattua omalta kohdaltaan vaarattomimmalle suunnalle. Saksan Lounais-Afrikassa hererokansa nousi 1904 kapinaan, ja kenraaliluutnantti Lothar vonTrotha antoi tuhoamiskäskyn, Vernichtungsbefehlin, jonka mukaan jokainen Saksan rajonen sisällä tavattu aseellinen tai aseeton, karjaa omistava tai karjaton herero oli ammuttava. Yli 75% 80 000 hererosta sai surmansa.

Leopoldin Kongon tapahtumat ja niiden synnyttämä liikehdintä vaikutti lähtemättömästi tapahtumiin kietoutuneiden ihmisten elämään. Afrikan pimeän sydämen koura jätti prosessin merkittävimpään kaksikkoon Casementiin ja Moreliin lähtemättömät jäljet. Salatun homoseksuaalisuutensa riivaama Casement löysi tarvitsemansa uuden tehtävän ja tarkoituksen Irlannin vapaustaistelusta hakien apua saksalaisilta. Hänet teloitettiin 1916. Morel nousi pasifistisen liikkeen johtohahmoksi ja päätyi vankilaan. Ennen kuolemaansa 1924 Morel ehti muun muassa nousta parlamenttiin työväenpuolueen listoilta. 1922 hän oli päihittänyt vaaleissa Winston Churchillin, miehen joka oli passittanut hänet vankilaan.

Leopoldin Kongon reinkarnaatio?

Belgian Kongon keltainen tähti sinisellä pohjalla saattoi alun perin viestittää mitä tahansa, mutta käytännössä se tuli symboloimaan julmaa, säälimätöntä siirtomaahallintoa ja alkuperäisten kansojen alistamista merentakaisten liikeyritysten valtaan. Toiminta alkoi härskin valehtelun ja propagandan voimalla. Orjuuden vastustamisen nimissä synnytettiin valtaisa orjavaltio. Oikeastaan tuon tähtilipun pitäisi olla nykyhumanistien silmissä saastunut hakaristin tavoin, mutta sen sijaan he kumartavat nyt samaa lippua, johon on vain lisätty joitain tähtiä lisää. Jälleen kerran Brysselin hallintotoimistoista on tullut kunnianhimoisten hallintoihmisten urakehityksen tähtäin. Lissabonin sopimuksen kaltaisten päätösten pakkosyöttö eurooppalaisille ”heimopäälliköille” on kenties vasta nyt alkanut näyttää tuhoisuutensa koko mantereen ollessa avuttoman toimettomuuden vallassa kansainvaellusten ja oudon uskonnon hyökyessä rajojen ylitse. Salassa neuvotellut vapaakauppasopimukset ovat pahaenteisiä pyrkimyksiä asettaa kokonaiset valtiot ulkopuolisen, yksityisen ohjauksen alaisiksi. Samalla Brysselin komissaarit pyrkivät häivyttämään vanhat kansalliset instituutiot.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen esitti taannoin eräässä sanomalehdessä ajatuksen, että Euvostoliitto voisi päättää muun muassa rahoista, jotka on varattu nimenomaan kulttuuriin ja sen opetukseen. Kiihkeänä euvostouskovaisena hän toki ei näe siinä mitään merkillistä, että päätösvalta kulttuuriasioissa kiskoutuisi Brysseliin.

Vertailun Brysselin aikakausista voi itse kukin tehdä hiljaa omassa mielessään. Eräs kommentti maahantunkeutuvista ihmismassoista on ollut väite työvoimapulan ehkäisystä. Onpa joku suoraan todennut tulijoiden tyytyvän vähäisempään kuin kantaväestö. Mitä muuta tuo olisi kuin orjayhteiskunnan kaipaamista ja hädänalaisten hyväksikäytön suunnittelua? Samalla oletetaan muukalaisten muitta mutkitta tyytyvän toisen tai kolmannen luokan asukkaiden rooliin. Uskonnollisten ja taloudellisten olosuhteiden mullistuksen salliminen jonkin tahon liiketoiminnan tähden on täyttä siirtomaapolitiikkaa sovitettuna 2010-luvun olosuhteisiin.