Maailmanvaltion ruokapolitiikan uhka

Kaukana tuntuvat olevan ne ajat, jolloin agraaritalous huolehti perhekuntien ruokahuollosta alusta loppuun eläen tiiviisti kunkin vuodentulon mukaan. Elämisen ehdot olivat veitsenterällä pitkään senkin jälkeen kun havahduttiin vilja varmuusvarastointiin ja perustettiin 1700- ja 1800- luvuilla pitäjänmakasiineja. Viimeiset nälkävuodetkin sijoittuivat vuosiin 1867-68. Tärkeässä osassa niiden traagisten seurausten synnyssä on kerrottu olleen valtiovallan liian hitaan reagoinnin. Vilja-apua ei toimitettu maahan ennen meren jäätymistä. Nykyään elää tietyissä piireissä vahvana uskomus suuresta maailmankylästä ja sokea luottamus ankeiden aikojen palaamattomuuteen. Onpa varmuusvarastojakin karsittu.

Raha on jo saatu kulkemaan sähköjohtoja pitkin. 3 D -tulostimilla kerrotaan voitavan pian valmistaa ties mitä. Aikovatkohan myös pian yrittää viljan siirtämistä?

Lisko tomaattitölkissä. Birminghamilaisen perheenäidin
taannoinen ruoanlaitto keskeytyi ikävään löytöön. Eri-
laiset vierasesineet ja elukat ovat toistuvia yllätyk-
siä ruoka-aineiden kulkiessa yhä pidempien ketjujen
kautta suurina tuotantoerinä halki maailman.

Jos jätetään tieteiskuvitelmat sikseen, päädytään pohtimaan rakenteilla olevan maailmanvaltion ruokahuollon ominaispiirteitä. Vaikka tavis joutuukin tarkastelemaan kokonaisuutta muodollisesti ulkopuolisen mutu-tuntumalta, jokainen lähikaupan asiakas on tietyllä tasolla loppukäyttäjänä ravintopolitiikan asiantuntija. Poimiessaan hyllyiltä entistä eksoottisempia tuotteita hänen käsiinsä päätyy pitkien tuotantoketjujen kautta kulkeneita ravintoaineita. Vaikka lähiruoka ja luomu ovat olleet viime vuosina jonkinlaisena trendinä, hankintahinta vaikuttaa ratkaisevasti yhä useamman kuluttajan valintoihin yleisen talouden syöksyessä kohti kriisiänsä. Sekä ostovoiman hupeneminen että valvontaviranomaisten byrokraattiset, kuluja nostavat päätökset käännyttävät euvostokansalaisia terveellisen lähiruoan piiristä. Kerrostaloista lopetetut kylmäkellarit estävät ruoka-aineiden pitkäaikaisen varastoinnin poikkeusoloissa. Toki nekin olisivat olleet kylmävarastoina paljolti sähköstä riippuvaisia. Uusavuttomuudeksikin kutsuttu ilmiö on näkynyt einesten käytön lisääntymisenä. Koko ruokailukulttuuri on pyritty pirstaloimaan osana työelämän kulkemista kohti 24/7-yhteiskuntaa. Viimeisin osoitus tavoitteista lienee EK:n Häkämiehen suulla esitetty luopuminen lepopäivän pyhittämisen viimeisistä symboleista eli sunnuntaikorvauksista, mikä on lopullinen vaatimus muun muassa  perheiden yhteisten ruokahetkien lopettamiksesta.

Ruokaturvallisuus on muutakin kuin pelkästään itse tuotteen saamisen varmistamista. Silloin tällöin uutisoidaan erilaisista löydöksistä, joita ruoanlaittajat tekevät avatessaan säilykepurkkeja, pakasterasioita jne. Liskot, torakat ja kuolleet rotat pistävät väistämättä miettimään, ovatko kaikki tarinat totta. Vierasesineitä on kuitenkin tuntenut suussa varmaan joskus itse kukin. Eri asia toki, milloin kyseessä on luunsiru, hiekanjyvä tai metallisiru. Mammuttitehtaiden tuotteet ovat väistämättä turvallisuusriski, jolta kukaan ei täysin kykene suojautumaan. Oman maapläntin viljeleminen nimittäin alkaa olla pian ylellisyyttä, mikäli maailmanhallituksen asiamiesten pyrkimykset toteutuvat. Jotkut ”häiriöt” tuotantoketjussa saattavat jopa olla hikitehtaiden alistettujen työläisten vastalauseita. Lisäksi robotitkin vaativat huoltoa, edes joskus.

Omaa maata ja omaa ruokaa viljelevä ihminen on liian omatoiminen ja riippumaton niin ajatuksiltaan kuin kulutustottumuksiltaan. Tätä Euvostotaivas on jo käsitellytkin tekstissä Siemenet- oikeus ruokaan. Niinpä maailman ihmiset on talouden harmaisiin verhoihin kätkeytyneiden todellisten hallitsijoiden päätösten mukaan ahdettava maailman kaupunkeihin. Kaupunkilaisten uusavuttomuus lämmityksensä ja ruokahuoltonsa suhteen on ollut selkeä tavoite, jota vihreästi ajattelevat ovat ”hyödyllisinä idiootteina” tukeneet väistyen syntyvyyden säännöstelemisen painottamisesta.

Hiljattain Ylenantokanava esitti mielenkiintoisen dokumentin [ Urban Food Growing in Havana, Cuba ], jossa esiteltiin kuubalaisia kaupunkipuutarhoja, joissa on viljelty etupäässä hyötykasveja. Kaiken takana ovat olleet Kuuballe julistetut pakotteet ja Neuvostoliiton talousavun päättyminen. Kuljetusketjut siellä ovat olleet nykymaailman aikaan suhteutettuna suorastaan hämmästyttävän lyhyitä. Viime kuukausina on uutisoitu Yhdysvaltain ja Kuuban normalisoivan suhteitaan. Kyynikko osaa jo aloittaa lähtölaskennan Nestlen ja Monsanton kaltaisten ruokajättien esiinmarssista. Mitä tapahtuukaan kuubalaisten esimerkilliselle ruohonjuuritason ruokahuollolle? Tuhoutuuko tuo vaihtoehtoinen tapa tuottaa ruokaa maailmanhalltuksen paineessa?

Siemenet - oikeus ruokaan?

Monsanto kaltaisineen alkaa olla yhä laajemmin maailmalla voimakas kirosana, ihmisten ylle langennut vitsaus. Siementen jalostus on synnyttänyt ihmiskunnalle vakavan ongelman tekijänoikeuksien muodossa. Mikäli ruoankasvattamisessa aletaan laajasti noudattaa tietotekniikasta tuttua lisenssijärjestelmää, käytäntö muuttuu vakavaksi ihmisoikeusrikokseksi.

Fields in Berezhany, Ternopil oblast, western Ukraine. Berezhanyn peltoja, Temopilin Oblast, Ukraina.
Kuva Wikimedia Commons

Ajatellaanpa köyhää maanviljelijää, joka esi-isineen on vaivoin elättänyt perheensä karusta maastaan. Ajoittain hänen olisi suosuisina vuosina mahdollista omalla ahkeruudellaan saada tavallista runsaanpi sato. Arkijärki toki sanoo, että hänen olisi mahdollista säästä ylijäämä ja yrittää seuraavana vuonna vaikkapa kylvää hiukan enemmän kuin aiemmin. Nytpä se ei sitten enää kävisikään. Paikalle marssisivat ylikansallisten yritysten lakimiehet, eikä siinä armoa tunnettaisi. Suuryritykset saattavat jopa kehittää sellaisia lajikkeita, joiden tuottamat siemenet eivät enää idä. Puutarhakasveissa sellaisia taitaa jo ollakin olemassa.

Tämä on geenimanipulaation huomattavimpia seurauksia. Vaikka tuotteet osoittautuisivatkin vaarattomiksi, ihmisiltä varastetaan teikijänoikeuksiin vedoten vapaus. Ruoantuotanto on kaiken elämän perusta. Sen kahlitseminen lisensseihin tuo mukanaan orjuuden. Aivan samoin kuin hengittämiselle säädettäisiin vero. Kasvien perimän sorkkimista on perusteltu maapallon kasvavan väestön ruokkimisella. Lähtökohta on perustavalla tavalla väärä, sillä vain syntyvyydensäännöstely tuottaisi ratkaisun liikakansoitukseen.

Viime vuosina niin sanottu puhdas tuotanto ja luomu ovat olleet jonkinlaisena trendinä. Vähintäänkin omalaatuiseen valoon ne asettuvat, mikäli ylikansalliset viljayhtiöt pääsevät valtaamaan markkinat siemenillään, joihin ne myöntävät ainoastaan käyttöoikeudet. Pienviljelmät pyritään tappamaan markkinoilta, jolloin tuotanto keskittyy. Koska haavoittuvuus kasvitautien osalta näin kasvaa, on sitten löydetty perustelu yhä pidemmälle viedylle geenimanipulaatiolle. Koska joissain maissa on siementen säästäminen tullut jo rikolliseksi toiminnaksi, ei ole vähäisintäkään epäselvyyttä, etteikö Monsantolla kumppaneineen olisi globaaleja tavoitteita. Ahneus on vienyt agribisneksen vakavien ihmisoikeusrikosten tielle, vaikka monet saattavat siis yhä oikeuttaa itselleen tuon toiminnan kasvitautien ja nälän voittamisella.

Suurilla viljajäteillä on mahtavat resurssit edistää tuotteittensa menekkiä. Monsantolla on vahvasti näppinsä mukana myös Ukrainassa. Se ei ole mitenkään ihmeellistä, sillä Ukrainan suurin rikkaus on sen pellot. Jo ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksa havitteli Ukrainaa nimenomaan vilja-aitakseen. Harva varmaan nykyään oivaltaakaan, kuinka oivallinen Brest-Litovskin erillisrauha vastasyntyneen Neuvostoliiton kanssa Saksalle olikaan antaessaan Ukrainan sen käyttöön. Tuo rauha vain tuli saksalaisten kannalta liian myöhään. Kun nyt toisaalta Euvostoliitossa on runnottu läpi jäsenmaiden vapaa suhtautuminen GMO-tuotteisiin eli siis mainittujen suuryritysten lanseeraamiin ja tekijänoikeuksin valvomiin lajikkeisiin ja toisaalta Ukraina halajaa väkisin mukaan Euroopan ”kansojen liittoon”, kuvio alkaa selvitä, mikäli tarkkailija vain kykenee hyväksymään lukemansa ja näkemänsä. Periaatteessahan Ukraina siis tulisi olemaan Euvostoliitolle päättymätön rahareikä, huikea musta-aukko. GMO-tuotteiden pumppaamiseksi eurooppalaisille markkinoille tuo vilja-aitta olisi sen sijaan pitelemätön.

Toivoa siis sopii, että yksilönvapautta ajavat tahot eri puolilla maailmaa havahtuisivat entistä enemmän huomaamaan sen suunnattoman vaikutusvallan, jota Monsanto kumppaneineen on kaappaamassa maailmassa. Enää ongelma ei tule jäämään muun muassa niille intialaisille maanviljelijöille, jotka ovat joutuneet lakimiesten jyrän alle naapuripeltojen GMO:n pölytettyä omaa satoaan. Lisenssien tekijänoikeudet suuryritysten käsissä eivät tunne mitään inhimillisyyttä tai sääliä.

Geenimanipulaation ei siis tarvitse sinänsä olla terveydelle vaarallista tuhotakseen tulevaisuutemme. Se on avaamassa ovet hirviömäiselle ahneudelle.

Lisää luettavaa muun muassa:

http://elamakasissamme.blogspot.fi/2010/08/geenimanipulaatiosta-roundupista-ja.html