Nälänhätä Suomeen?

Kirjoitan tätä sateen iskiessä ikkunaan läpi syksyisen pimeän. En uskalla edes arvioida, montako hehtaaria pelloista on saatu joten kuten korjuukuntoon veden vellottua vainioilla suurimman osan kesää. Nykyään vouhotetaan ilmastonmuutoksesta, vaikka sääolot maailmassa ovat iät ajat vaihdelleet. Suuret tulivuorenpurkaukset ovat vaikuttaneet rajusti vallinneisiin olosuhteisiin, muun muassa Krakataun tulivuorenpurkaus 1883 aiheutti pitkäkestoisia haittoja ja viilensi maapallon keskilämpötilaa. Myös itse auringon aktiivisuuden muutoksilla on oma dramaattinen vaikutuksensa elinolosuhteisiimme. Nykyisessä tiedeuskoisessa ajassamme ihmisille on iskostunut lapsellinen vakaumus ympäristömme hallinnasta direktiivein ja lakipykälin. Samalla huonolla omalla tunnolla on oikeutettu mitä merkillisimpiä veroja ja maksuja.

Mitä ilmeisimmin elämme Suomessa jälleen katovuotta. Muistan lapsuudessani lukeneeni tekstin, jonka mukaan ammoisina aikoina ennen suurta katoa ilmasto olisi ollut niin sekaisin, että mansikoita olisi saanut joulukuussa ja kesällä olisivat vedet olleet jäässä. On kerrottu vuosista, jolloin eteläisessäkin Suomessa jäät olisivat viipyneet järvissä juhannuksen tienoille. Pohjoinen Suomi on kautta ihmisaikain ollut maatalouden äärialueilla. Niin sanottu pikku jääkausi koetteli meitä noin vuosina 1450–1850. Erityisen kylmää oli 1690-luvulla, jolloin Suomessa olivat suuret kuolonvuodet 1695–1697. Juuri ennen Ruotsin suurvalta-aseman romahdusta Suuressa Pohjan sodassa etenkin Suomi oli vasta toipumassa katastrofista, joka tappanut noin 28 prosenttia Suomen väkiluvusta.

Nykypäivien globalisaatio on turruttanut meidät näkemästä nälän uhkaa. Päinvastoin meidät on saatu uskomaan julmaan, väistämättömän ylikansalliseen velvollisuuteen ylläpitää muuta maailmaa. Aivan oppineet ihmiset ovat eläneet niin kuin meillä olisi rajattomat resurssit kaikissa olosuhteissa ei vain ruokkia oma kansamme vaan myös jokainen rajoillemme päätynyt muukalainen. Antautuessamme Brysselin ylivallan alaisiksi olemme saaneet monta kertaa havaita erinäisten direktiivien kautta, kuinka vähän siellä ymmärretään ankaria olojamme. Suomi on kantokyvyltään huomattavasti pinta-alaansa pienempi osavaltio. Suurin osa maa-alasta on karua metsää, heitteistä suota tai vain louhikkoa. Lisäksi etenkin Etelä-Suomessa laajat alueet parasta peltomaata on uhrattu asuntoalueslummeille.

On totta, että maatalous on Suomessa kehittynyt valtavasti 1800-luvulta, jolloin olivat viimeiset suuret nälkävuodet 1866-1868. Silti olemme nykyään paljon haavoittuvaisempia nälälle kuin 1900-luvulla. Maatyöväkeä on nykyään dramaattisesti vähemmän kuin viisikymmentäkin vuotta aiemmin. Suuret yksiköt on seisautettavissa polttoainepulan ynnä muiden poikkeustilojen kautta sangen helposti. Kotirintaman tilanne 1939-1945 kuvastaa hyvin ongelmiemme laatua: miesten päädyttyä rintamalle ruoantuotanto jäi naisten ja lasten varaan. Rintamatilanteet maailmalla estivät suurelta osin viljatoimituksia, joiden suhteen olimme riippuvaisia Saksasta. Nykyään ei toistaiseksi ole rintamaa, joka olisi vienyt miehet. Meiltä yhteiskunnan kehitys on vienyt ne miehet, jotka voisivat tarttua kuokkaan.

Merenkulkijat sanovat Suomen olevan saari. Poikkeusoloissa kauppalaivastomme on yhä liian pieni, vaikka pientä kasvua onkin viime vuosina tapahtunut. Etenkään kemikaalialuksia on kuulemma liian vähän. Nykyisin tuonnista 40% hoidetaan omilla laivoilla, viennistä 20%. Vuosikymmeniä sitten venäläisten aloittaessa Suomen pommitukset Shellin tankkeri kuulemma kääntyi oitis pois Helsingin edustalta toimittamatta öljylastiaan. Nykyaikainen merenkulku on monimutkainen kokonaisuus, jota EU kuulemma paimentaa. Lainsäädännöllisesti kalusto on ennenkokemattomien paineiden edessä. Tästä ja paljon muusta keskustelivat Ylen Mikä maksaa? -sarjassa heinäkuun alussa Suomen varustamot ry:n toimitusjohtaja Olof Widen ja merenkulun talouteen perehtynyt johtava analyytikko Hannu Hernesniemi Huoltovarmuuskeskuksesta. Toimittajana oli Juho-Pekka Rantala.

Nykyisinä kansainvaellusten aikoinakin siis Suomen ruokahuollon asema on uhanalainen. Merenkulun säätelymekanismi saattaa Euvostoliiton taholta mennä epäkuntoon. Varustamot kansainvälisinä toimijoina ovat herkkiä reagoimaan. Laivojen ylikapasiteetista johtuneiden konkurssien vuoksi rahoituslaitosten taholla on sanottu olleen häiriöitä. Yllättävien ketjureaktioiden mahdollisuutta ei voi kiistää, koska esimerkiksi tanskalaiset hoitavat suuren osan USA:n viennistä ja tuonnista. Kansainväliset häiriötilat voivat siis laukaista täyden kuljetusten hätätilan.

Entä sitten Suomi vuonna 2015? Pikaisesti selaamalla löytyy karua tarinaa kuluneesta kesästä. Elokuun 27. päivänä kirjoittivat Farmit uutiset, että Hyvistä säistä huolimatta sadonkorjuu venyy. Edelleen 26.8.kertoi Kouvolan Sanomat sadonkorjuun venyvän lokakuun puolelle. Tänään Maaseudun Tulevaisuus ilmoittaa tuottajien evästäneen ministeri KimmoTiilikaista Brysseliin kriisitunnelmissa. Niinpä MTK vaatii varautumaan kadon yleiskorvauksiin. Aivan aiheellista on tiedustella, mistä osavaltiomme aikoo nyhtää lähikuukausina lankeavat moninaiset kuluerät. Tässä kokonaisuudessa pitää arvioida myös kykymme toimia maailman sosiaalivirastona ja ylijäämäväen loppusijoituspaikkana. Jokaisen ikkunastaan syyskuiseen vesisateeseen katsovan on pakko todeta, ettei näillä ilmoilla pelloilta ole enää paljon mitään saatavissa. Pahimmillaan huoltoreittimme joutuvat lähikuukausina kaaostilaan ihmisvyöryn rikkoessa eri maissa yhteiskuntarauhan. Teoreettiset laskelmat tämän maan kantamasta ihmismäärästä ovat tainneet tyystin unohtaa luonnon lahjomattomat olot, joita ei voi direktiiveillä säätää.

Ruoka riittää lähikaupan hyllyillä vain niin kauan kuin sitä kyetään sinne toimittamaan ja ihmisillä on varaa maksaa kohonneita kustannuksia. Nälänhädän mahdollisuus ei ole mitään tarua, vaikka se kuinka kaukaiselta siististä toimistosta vaikuttaakin.

Pettuleivän käyttö Suomessa 1830-luvulla. Sinisellä merkityillä alueilla
osa väestöstä söi pettuleipää jopa normaaleina vuosina. Mustilla alueilla
suurin osa väestöstä söi pettuleipää jopa normaaleina vuosina. Tämä kartta-
kuva havainnollistaa  selkeästi sen, missä itse asiassa sijaitsevat maamme
ankarimmat ilmasto-olosuhteet ja hankalimmat viljely-ympäristöt.
Kuva Wikimedia Commons

Siemenet - oikeus ruokaan?

Monsanto kaltaisineen alkaa olla yhä laajemmin maailmalla voimakas kirosana, ihmisten ylle langennut vitsaus. Siementen jalostus on synnyttänyt ihmiskunnalle vakavan ongelman tekijänoikeuksien muodossa. Mikäli ruoankasvattamisessa aletaan laajasti noudattaa tietotekniikasta tuttua lisenssijärjestelmää, käytäntö muuttuu vakavaksi ihmisoikeusrikokseksi.

Fields in Berezhany, Ternopil oblast, western Ukraine. Berezhanyn peltoja, Temopilin Oblast, Ukraina.
Kuva Wikimedia Commons

Ajatellaanpa köyhää maanviljelijää, joka esi-isineen on vaivoin elättänyt perheensä karusta maastaan. Ajoittain hänen olisi suosuisina vuosina mahdollista omalla ahkeruudellaan saada tavallista runsaanpi sato. Arkijärki toki sanoo, että hänen olisi mahdollista säästä ylijäämä ja yrittää seuraavana vuonna vaikkapa kylvää hiukan enemmän kuin aiemmin. Nytpä se ei sitten enää kävisikään. Paikalle marssisivat ylikansallisten yritysten lakimiehet, eikä siinä armoa tunnettaisi. Suuryritykset saattavat jopa kehittää sellaisia lajikkeita, joiden tuottamat siemenet eivät enää idä. Puutarhakasveissa sellaisia taitaa jo ollakin olemassa.

Tämä on geenimanipulaation huomattavimpia seurauksia. Vaikka tuotteet osoittautuisivatkin vaarattomiksi, ihmisiltä varastetaan teikijänoikeuksiin vedoten vapaus. Ruoantuotanto on kaiken elämän perusta. Sen kahlitseminen lisensseihin tuo mukanaan orjuuden. Aivan samoin kuin hengittämiselle säädettäisiin vero. Kasvien perimän sorkkimista on perusteltu maapallon kasvavan väestön ruokkimisella. Lähtökohta on perustavalla tavalla väärä, sillä vain syntyvyydensäännöstely tuottaisi ratkaisun liikakansoitukseen.

Viime vuosina niin sanottu puhdas tuotanto ja luomu ovat olleet jonkinlaisena trendinä. Vähintäänkin omalaatuiseen valoon ne asettuvat, mikäli ylikansalliset viljayhtiöt pääsevät valtaamaan markkinat siemenillään, joihin ne myöntävät ainoastaan käyttöoikeudet. Pienviljelmät pyritään tappamaan markkinoilta, jolloin tuotanto keskittyy. Koska haavoittuvuus kasvitautien osalta näin kasvaa, on sitten löydetty perustelu yhä pidemmälle viedylle geenimanipulaatiolle. Koska joissain maissa on siementen säästäminen tullut jo rikolliseksi toiminnaksi, ei ole vähäisintäkään epäselvyyttä, etteikö Monsantolla kumppaneineen olisi globaaleja tavoitteita. Ahneus on vienyt agribisneksen vakavien ihmisoikeusrikosten tielle, vaikka monet saattavat siis yhä oikeuttaa itselleen tuon toiminnan kasvitautien ja nälän voittamisella.

Suurilla viljajäteillä on mahtavat resurssit edistää tuotteittensa menekkiä. Monsantolla on vahvasti näppinsä mukana myös Ukrainassa. Se ei ole mitenkään ihmeellistä, sillä Ukrainan suurin rikkaus on sen pellot. Jo ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksa havitteli Ukrainaa nimenomaan vilja-aitakseen. Harva varmaan nykyään oivaltaakaan, kuinka oivallinen Brest-Litovskin erillisrauha vastasyntyneen Neuvostoliiton kanssa Saksalle olikaan antaessaan Ukrainan sen käyttöön. Tuo rauha vain tuli saksalaisten kannalta liian myöhään. Kun nyt toisaalta Euvostoliitossa on runnottu läpi jäsenmaiden vapaa suhtautuminen GMO-tuotteisiin eli siis mainittujen suuryritysten lanseeraamiin ja tekijänoikeuksin valvomiin lajikkeisiin ja toisaalta Ukraina halajaa väkisin mukaan Euroopan ”kansojen liittoon”, kuvio alkaa selvitä, mikäli tarkkailija vain kykenee hyväksymään lukemansa ja näkemänsä. Periaatteessahan Ukraina siis tulisi olemaan Euvostoliitolle päättymätön rahareikä, huikea musta-aukko. GMO-tuotteiden pumppaamiseksi eurooppalaisille markkinoille tuo vilja-aitta olisi sen sijaan pitelemätön.

Toivoa siis sopii, että yksilönvapautta ajavat tahot eri puolilla maailmaa havahtuisivat entistä enemmän huomaamaan sen suunnattoman vaikutusvallan, jota Monsanto kumppaneineen on kaappaamassa maailmassa. Enää ongelma ei tule jäämään muun muassa niille intialaisille maanviljelijöille, jotka ovat joutuneet lakimiesten jyrän alle naapuripeltojen GMO:n pölytettyä omaa satoaan. Lisenssien tekijänoikeudet suuryritysten käsissä eivät tunne mitään inhimillisyyttä tai sääliä.

Geenimanipulaation ei siis tarvitse sinänsä olla terveydelle vaarallista tuhotakseen tulevaisuutemme. Se on avaamassa ovet hirviömäiselle ahneudelle.

Lisää luettavaa muun muassa:

http://elamakasissamme.blogspot.fi/2010/08/geenimanipulaatiosta-roundupista-ja.html