lauantai 14. marraskuuta 2015

Brysselin synkät haamut


Kyseessä on tarina henkilökohtaisesta suuruudenhulluudesta ynnä omien ja vieraiden varojen sotkemisesta keskenään. Samalla se on kertomus ihmisten hyväuskoisuuden häikäilemättömästä hyväksikäytöstä ja vallan alle jääneiden ihmisten raa´asta orjuuttamisesta, mutta myös julistus muutamien vahvojen persoonien taistelusta suurta koneistoa vastaan.Tutustuin ensimmäistä kertaa melkein kymmenen vuotta sitten Adam Hochchildin teokseen Kuningas Leopoldin haamu, joka on karu selvitys Belgian Kongon vaiheista. Analogia nykypäivän Euvostoliittoon lyö niin kasvoille, etten ole saanut muistikuvia mielestäni.

Bryssel on rakastunut tähtiin.

Lähtökohdat Belgian siirtomaavallalle olivat sangen kehnot, sillä pikkuvaltio itsenäistyi vasta 1830 oltuaan vuoroin Espanjan ja Itävallan omaisuutta. Länsimaat olivat jo siihen mennessä ehtineet jakaa kaikki mainittavat maa-alueet keskenään. Monarkin asema Belgiassa oli koko lailla valtaa vailla, eikä kansa vaikuttanut järin innokkaalta mihinkään seikkailuihin ulkomailla, joten imperialismi oli alkuvaiheessa tuleva olemaan jokseenkin kuninkaan oma henkilökohtainen liiketoimi.

Jo prinssinä ennen nousuaan kuninkaaksi 1865 Leopold kiersi paljon maailmalla tehden muistiinpanoja ja puhuen Belgian potentiaalista maailmankaupassa. Hän etsi jatkuvasti tilaisuutta perustaa oma imperiumi. Egyptin varakuninkaalta hän sai oikeuden tulla mukaan perustamaan höyrylaivayhtiötä liikennöimään Aleksandrian ja Antwerpenin välillä. Hän aikoi myös hankkia Niilin suistomaalta järviä kuivataakseen niistä siirtokuntia. 1864 hän tutustui myös tilanteeseen Ceylonilla, Intiassa ja Burmassa. Itä-Intiaa hallinnoi hänen suureksi harmikseen Alankomaat. Suurin osa belgialaisista vastusti aikeita osin siksikin, ettei Belgialla ollut kauppalaivastoa tai merivoimia. Tätä kuningas piti sietämättömänä saivarteluna.

Kuningas löysi kuitenkin John Rowlandissa henkilön joka omien riivajaistensa vallassa oli oivallinen apuväline tavoitteiden saavuttamiseksi. Erotetun sisäkön äpärälapsena Walesissa vuonna 1841 syntynyt Rowland loi itselleen tahtomansa identiteetin vaihdellen nimiään ja syöksyi maailmalle toimien aluksi puuvillameklarin apulaisena, taisteli Yhdysvaltain sisällissodassa molemmilla puolilla karatakseen sanomalehtimieheksi ja ryhtyäkseen syntyperäiseksi amerikkalaiseksi. Maailma tunsi hänet pian nimellä Henry Morton Stanley, joka oli jättävä pysyvän jäljen Afrikkaan.

Henry Morton Stanley vuonna 1872.
Kuva Wikimedia Commons
Stanley löysi muutakin kuin kadonneen Livingstonen, hän tarjosi Leopoldille suunnattoman, eurooppalaisille tuntemattoman maa-alueen, joka oli jäänyt vanhojen siirtomaavaltojen omistusten väliin. Hänen matkoistaan ja vaiheistaan voisi kirjoittaa omia tekstejään, mutta tässä mainittakoon vain, että seuraavien vuosikymmenten aikana hänellä oli oleva tärkeä osuutensa kuninkaan imagokampanjoissa.

Kuten jo on tullut mainittua, Belgian valtiolla ei ollut aikeitakaan pyrkiä siirtomaavallaksi. Lisäksi Iso-Britannia ja Ranska vahtivat tarkasti valtauksiaan. Yleinen mielipide oli myös voitettava hankkeen puolelle aivan eri tavalla kuin vanhojen imperialistien levittäytyessä merten taakse. Kuninkaan aloittamassa mielipidekampanjassa Stanleyn tutkimusmatkoilla oli keskeinen merkitys. Alue on määrittynyt mahtavan jokensa kautta. Itse asiassa joen alkuperäinen nimi Nzadi tai Nzere tarkoittaa ”joki joka nielee kaikki joet”. Kukin sivujoista on satojen metrien levyinen. Pelkästään Kasai-sivujoki kuljettaa enemmän vettä kuin Volga ja on pituudeltaan puolitoista Reiniä. Ubangi on vieläkin pidempi. Eurooppalaisten varhaisimmat tutkimusretket olivat kilpistyneet valtavaan koskialueeseen ja viidakkotauteihin. Stanleyn matkat synnyttivät legendan ja nostattivat innostusta. Kuninkaan oli vain keksittävä oikea tapa lähestyä parlamentteja niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa saadakseen oikeutuksen valtauksilleen. Kuninkaan sanoin:” Belgia ei käytä maailmaa hyväkseen. Meidän on saatava se innostumaan asiasta”.

Perustuslaillisena monarkkina Leopold II ei voinut painostaa Belgiaa, mutta Kansainvälinen Afrikka -yhdistyksen kautta hän julisti kamppailevansa arabien harjoittamaa orjakauppaa vastaan ja tuovansa sivistystä. Pelätessään Ranskan tai Britannian tulevan apajille hän lähetti asiamiehensä Henry Shelton Sanfordin lobbaamaan asiaansa Yhdysvaltoihin. Tuo aiemmin USA:n lähettiläänä Belgiassa toiminut liikemies epäonnistui kaikissa omissa liiketoimissaan, mutta hyödytti suuresti Belgian kuninkaan asiaa. Tarkoin toteutetun kampanjan tuloksena Yhdysvallat tunnusti 22.4.1884 ensimmäisenä maana Leopold II:n valtauksen Kongossa.

Stanley asetettiin 1879 viideksi vuodeksi kuninkaan palvelukseen perustamaan tukikohdan lähelle jokisuuta ja rakentamaan tien ohi Kongo-joen jyrkän koskiosuuden tulevan rautatien pohjaksi. Samoihin aikoihin kuningas perusti uuden peitejärjestön nimeltä Kansainvälinen Kongo, jonka nimi piti tarkoituksella sekoittaa ihmisten mielissä Kansainvälinen Afrikka-yhdistykseen.

Jeff Israelin laatima kartta Afrikan
esikoloniaalisista valtakunnista.
NAPSAUTA KUVAA SUURENTAAKSESI SEN.
KUVA Wikimedia Commons
Taitavan ja häikäilemättömän toimintansa ja valikoitujen alaistensa tuella Leopold II oli saanut haltuunsa suunnattoman alueen, joka Euroopan alueella olisi ulottunut Zürichistä Moskovaan ja Keski-Turkkiin, yhtä suuren kuin Yhdysvallat Missisipistä itään. Valtaosin sademetsistä ja savanneista koostuneella alueella oli myös tuliperäisiä kukkuloita ynnä lumipeitteisiä vuoria, joista jotkut kohosivat Alppeja korkeammalle. Selvää oli, että löydettävissä oli suunnattomia luonnonvaroja, joiden toimittaminen maailmalle oli haasteellista. Samoin alueella oli lukemattomia heimoja, joista joillakin oli jopa tietyn tason saavuttaneita valtioita. Eurooppalaiset suhtautuivat kuitenkin alueiseen ajan tavan mukaan aivan kuin ne olisivat olleet yhtä tyhjiä kuin hetkeä aiemmin kartalla valkeita. Leopoldin lähettiläs oli välittänyt Yhdysvaltain presidentille kuninkaan kirjeen, jonka mukaan ”Täysivaltaisten heimopäällikköjen luovuttamista maista on meidän toimestamme muodostettu itsenäisten valtioiden liitto”. Mustat tuskin ymmärsivät, mitä kaikkea kuninkaan asiamiesten laatimat sopimukset merkitsivät takaamalla tälle kaupankäynnin monopolioikeudet [vrt. Euvostoliitossa laaditun Lissabonin sopimukset monimutkaisin pykälin ja niiden seurauksia].

Vastustus herää

Vastarinta keihäin ja vanhoin musketein oli turhaa Leopoldin siirtomaahallintoa, ForcePubliqueta vastaan, jonka alkuasukasjoukkoja komensivat eri eurooppalaisista maista virkavapaalle taistelukokemusta saamaan lähteneet ammattiupseerit. Moni eurooppalainen löysi viidakossa oman synkän, pimeän puolensa. Léon Rom keräili päitä seipään nokkaan puutarhansa koristeiksi, Léon Fiévez upotutti mustia verkossa jokeen, Albéric Detiège pakotti mustat syömään kumia, johon oli sekoitettu likaa ja hiekkaa. Ajan myötä kumiköynnöksistä valutetun kumin kerääminen kävi entistä hankalammaksi, koska saadakseen mahdollisimman paljon köynnöksen mahlaa joutui samalla tappamaan kasvin. Keräyskiintiöiden alittamisesta rangaistiin katkomalla jäseniä, käsiä ja jalkoja niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Useat eurooppalaisista kuitenkin järkyttyivät näkemästään ja kokemastaan.

Kumin lateksia Lusambon viidakossa ennen vuotta 1905.
Kuva Wikimedia Commons.

Hochschildin ensimmäiseksi kerettiläiseksi kuvaama George Washington Williams oli yhtä epätavallinen ilmestys kuin John Rowland. Mustana amerikkalaisena hän oli syntynyt Pennsylvaniassa 1849 ja jäänyt aluksi täysin vaille kouluopetusta. 1864 hän liittyi alaikäisenä, lähes luku- ja kirjoitustaidottomana väärällä nimellä pohjoisvaltioiden armeijaan. Sisällisodan jälkeen hän taisteli Meksikon tasavaltalaisjoukoissa Maksimilianin kukistamiseksi. Meksikon jälkeen hän värväytyi Yhdysvaltain armeijaan, josta erottuaan opiskeli Howardin yliopistossa ja Newtonin teologisessa instituutissa, joissa hänestä kehkeytyi loistava kirjoittaja. Sittemmin hän käytti itsestään nimitystä eversti.

Vuonna 1889 Williams sai tehtäväksene kirjoittaa artikkelisarjan Euroopasta. Haastateltuaan myös Leopold II:a hän joutui tämän lumoihin. Hän suunnitteli mustien amerikkalaisten lähettämistä töihin Afrikkaan. Aikeisiinsa liittyen hän tapasi myös Yhdysvaltain presidentin ja rautatiepohatta Huntingtonin, joista jälkimmäisen avustuksella hän pääsi tutustumaan henkilökohtaisesti Afrikkaan. Niin hänen käsityksensä Leopoldista hyväntekijänä murenivat lopullisesti, ja ensimmäiset järjestelmällisesti yksilöidyt tiedot Kongon julmuuksista tulivat kirjatuiksi avoimessa kirjeessä kuninkaalle. Kolme kuukautta tuon kirjeen jälkeen Williams kirjoitti myös Yhdysvaltain presidentille ja ulkoministerille. Hän oli jo sairas mies ja kuoli tuberkuloosiin 2.8.1891.

Höyryalus Kongo-joella noin 1890.
Kuva Wikimedia Commons
Elokuussa 1890 puolalaissyntyinen Konrad Korzeniowski teki matkaa kapteeniharjoittelijana Kongoa ylös Edestakainen matka joella sai Korzeniowskin harhaluulot karisemaan. Maailma oli tunteva hänet nimellä Joseph Conrad, ja matka oli vuosia myöhemmin suodattuva teokseen Pimeyden sydän. Vaikka Conrad piti itseään kiihkeänä imperialistina, teos oli vahva hyökkäys sortoa vastaan.

William Sheppard, musta presbyteeri lähetyssaarnaaja asui vuosikausia Kongossa toimi tärkeänä todistajana. Leopoldin vastaisen liikkeen varsinainen organisaattori oli Edmund Dene Morel, joka alkujaan liverpoolilaisen Elder Dempster -varustamon palkkalistoilla valvoi laivakuljetuksia Antwerpenin ja Kongon välillä. Hän kiinnitti huomiota Eurooppaan tuotujen lastien ja Afrikkaan vietyjen tarvikkeiden epäsuhtaan miettien, maksettiinko afrikkalaisista tuotteista lainkaan. Samalla hän pani merkille suuret Euroopasta kuljetetut aselastit. Ennen pitkää Morel erosi varustamon palveluksesta ja alkoi kirjoittaa täysipäiväisesti. Hän perusti 1903 julkaisun, West African Mailin, saatuaan rahoitusta mun muassa liverpoolilaiselta liikemieheltä John Holtilta.

Leopoldin päävastustaja. E. D. Morel, uupumaton epäkohtien ja julmuuksien julkituoja, noin 1900-1915.
Kuva Wikimedia Commons
Eri teitä kantautui kauhistuneiden Kongossa toimineiden virkamiesten ja lähetystyöntekijöiden raportteja Morelin käsiin. Tarvittiin vielä yksi tärkeä mies särkemään informaatiosodan tasapaino. Morelin liittolaisineen onnistuttua 1903 nostamaan Kongon-kysymyksen Britannian parlamenttiin Britannian konsuli Kongossa määrättiin tutustumaan tilanteeseen. Konsuli Roger Casement oli jo 1880- ja 1890-luvuilla matkannut Kongossa. Astuessaan 1900 konsulin virkaan hän oli saanut myös kutsun Leopoldin luokse. Tutkimusmatkoillaan hän vältteli virallisia reittejä ja kuljetuspalveluja, joten paikalliset viranomaiset eivät voineet varautua hänen saapumiseensa. Belgialaiset pyrkivät sittemmin vesittämään hänen selontekonsa yrittäen turhaan löytää niistä virheitä. Silti alkuperäinen versio onnistuttiin mitätöimään ennen sen julkaisua vuoden 1904 alussa.

Todisteiden seuratessa vääjäämättä toisiaan Leopoldin oma kasvanut vainoharhaisuus ja huikentelevan tuhlailevainen elämäntyyli alkoivat rapauttaa monarkin kansansuosiota. Valtavat rakennusprojektit ja hyvin nuori rakastajatar imivät yhä enemmän varoja. Vuonna 1908 Leopold oli vastentahtoisesti kypsä luovuttamaan Kongon Belgian valtiolle kalliiseen hintaan. Kauppaan kuului muun muassa obligaatioita, joita kuningas oli jakanut rakastajattarelleen ja suosikeilleen. Osa Belgian valtion vastattavakseen ottamista lainoista oli sen itsensä alkujaan kuninkaalle myöntämiä.


Kaukaisen Kongon tapahtumista kirjoitettiin myös Suomessa.

Kaukaisesta Kongosta kirjoitettiin myös suomalaisissa sanomalehdissä. Kaiku-lehti Oulussa kuvasi vielä vuonna 1889 vapaavaltiota sangen kiiltokuvamaisesti:

Kymmenen vuotta on siitä kulunut kuin Kongon vapaavaltio Afriikassa perustettiin. Muuan virkamies tästä nuoresta valtiosta äsken julistanut kertomuksen tämän vapaavaltion vaiheista ja millä kannalla asiat siellä nykyään ovat. Kongon vapaavaltion läpi juoksee, kuten tunnettu, mahtava Kongo-joki, joka on tehty laivakululle kelvolliseksi; koskipaikkoihin on kaivettu kanavia, niin että joen suusta Boma nimiseen asemaan asti on laivain helppo kulkea. Koko valtiossa on säännöllinen oikeuden käynti ja tasapuolisesti kohdellaan kaikkia alamaisia kuulukootpa mihin kansaan hyvänsä. Neekereitä ei kohdella pahemmasti kuin europalaisiakaan. Yleinen postilaitos toimittaa huokealla kirjeenvaihtoa valtakunnan eri osien välillä. Samassa kirjassa ilmoitetaan myöskin tilastollisia tietoja syntyneistä, kuolleista, avioliittoon meneistä y. m. europalaisten kesken. Hyvän järjestyksen ylläpitoa varten on olemassa neekerisotajoukko, jossa on kuitenkin europalaiset upseerit. Sairashuoneita taitavain lääkärein johdolla on Banamassa, Bomassa ja Leopoldwillessa. Muuan säännöllisesti järjestetty neekerijoukko auttaa kauppamiehiä kantamalla tavaroita paikasta toiseen. Kongo-joella välittää liikettä suuret lastilaivat. Karjanhoitoa on paarannettu kaikin puolin. Todistukseksi että Kongon vapaavalta on edistymässä mainittakoon että europalaiset rahamiehet ovat uskoneet sille isot rahalainat. Valtiolaina on jo 150 miljoona frankkia ja monet yksityisten yhtiöt ovat hallituksen takuulla alkaneet toimia käyttääkseen hyväksi maan runsaita tulolähteitä. Kertomuksen laatija on kuten nöhty hyvässä toivossa että Kongon valtio on edistymään päin.

28. kesäkuuta 1905 Karjala-lehti otsikoi jo Kongo-valtion olevan jo syytettyjen penkillä:

Kolme poikaa joiden kädet on katkottu noin 1900.
Käsien katkomista käytettiin muun muassa rangais-
tuksena kuminkeräyskiintiöiden alittamisesta.
Kuva Wikimedia Commons
Tuo kummallinen vapaavaltion ja osakeyhtiön välinen laitos, jonka luojana ja yliherrrana Belgian kuningas Leopold on, on jo aikoja sitten vetänyt epämiellyttävän huomion puoleensa. Yhä lukuisammiksi karttuvat ne äänet, jotka ovat ruvenneet pitämään sitä Euroopan häpeäpilkkuna, kun sen silmissä noin iso ja rikas maa – Kongo-valtion asukasluku lasketaan 30 miljoonaksi – jätetään avuttomaksi saaliiksi hävittömille eurooppalaisille nylkyreille, jotka aikeittensa toteuttamiseksi eivät välitä mistään keinoista.
  Äskettäin on muuan englantilainen lähetyssaarnaaja antanut räikeän kuvauksen siitä: ihmisiä metsästetään raivoavia petoja, kidutetaan keksityillä julmuuksilla ja piestään kuoliaaksi, jolleivät kykene keräämään riittävää määrää gummia – naisilla ei ole mitään oikeutta.
    Ja näitä tämmöisiä rosvotöitä tehdään Kongo-hallituksen eurooppalaisten upseerien johtamain sotilaitten turvista!
     Joku aika sitten esitettiin Kongo-valtion olot Italian edustajakamarissa kerrassaan kamalassa valossa. Konservatiivinen edustaja Santini vaati hallitukselta selitystä sen johdosta, että suuri joukko italialaisia upseereja sotaministerin luvalla pestautuivat Kongo-valtion armeijaan.
  Asiasta keskustellessa tuli todistetuksi joukko raskauttavia syytöksiä Kongo-hallituksen sivistytyttämistyötä” vastaan.
    Eurooppalaisille upseereille anetaan toimia, joilla ei ole mitään yhteyttä sotilaspalveluksen kanssa ja jotka ovat sitä laatua, ettei kukaan kunnon mies, jolla on vähänkin kunniantuntoa, ottaisi sitä suorittaakseen.
    Upseereita käytetään usein välikätenä alkuasukkaita katalasti ryöstettäessä, tarkastusmiehinä ja raakamaisen kapitaalijärjestelmän kätyreinä.
Punch Congo rubber cartoon  on 28 November 1906.
Pilapiirros alkuasukasta ahdistelevasta kuningas
Leopoldista.
Kuva Wikimedia Commons
   Olkoonpa asia kuinka arkaluontoinen tahansa, on ilmeinen tosi kaikissa tapauksissa, että ulkomaalaisten upseerien, ennenkuin heidän hyväksytään palvelukseen, tulee allekirjoittaa eräs kaava, jossa sitoudutaan ankarimpaan vaitioloon kaiken sen suhteen, mitä he Kongossa saavat havaita. Ja vaiteliaisuusvelvollisuus koskee aivan erityisesti heidän maansa hallituksiin nähden.
   Lisäksi kerrottiin Kongo-valtion Italiassa harjottavan järjestettyä kiristyslahjoamista. Sanomalehti Corriere della Sera” selittää sille tarjotun rahaa kirjoittaaksensa Kongo-hallituksen eduksi.
    Kongo-valtion pääkonsulia Genovassa Eliaa vastaan esitti Santini mitä raskauttavimpia syytöksiä. Hänen väitetään saavan 1000 mk toimituspalkkiota jokaisesta upseerista, jonka hän on onnistunut pestaamaan Kongo-valtion palvelukseen, jonka tähden hänen sanotaan harjoittavan tätä tointansa tavattomalla julkeudella. Lisäksi on hänellä omallatunnollaan tunnoton lahjomissynti. V. 1903 oli nim. Kongo-hallitus koettanut raivata tietä italialaisille maatyöntekijöille n. k. Siirtokuntaan. Italian siirtolaistoimisto lähetti siitä syystä meriväen lääkärin Baccarin tutkimaan olosuhteita Kongossa. Kaikin tavoin petkutettuna – kerran yritettiin häntä myrkyttääkin – palasi Baccari Italiaan. Pääkonsuli Elia vuokrasi sitten erään höyrylaivan ja astui Italian rannikolla siihen höyrylaivaan, jolla Baccari oli palannut. Hän ilmoitti olevansa Belgian lähettiläs Italiassa ja tarjosi Baccarille suurta rahasummaa jos hän sitoutuisi pysymään vaiti kaikkeen siihen nähden mitä hän Kongossa oli kokenut.
     Esille tuoden sen seikan, että Italian kansalliskunniaa kovin loukataan sen kautta, että hallitus lainaa upseereja mokomalle valtiolle, ehdotti Santini seuraavan ponnen:
   ”Kamari vaatii hallitusta hetimmiten takaisin kutsumaan varsinaiseen palvelukseen kuuluvat upseerit Kongosta ja poistamaan Kongo-hallituksen edustajilta toimivallan”.
    Tähän ehdotukseen arvellaan sekä oikeiston että vasemmiston yhtyvän. Jos se tulee otaksutuksi, sisältää se semmoisten epäkohtain poltinraudalla merkitsemistä, jotka tähän saakka julkisesti ovat saaneet tapahtua.
   Melkein samaan aikaan on Englannissakin, vaikka ei viralliselta taholta, hallitusta kehotettu astumaan väliin. Tuolla muutamia vuosia sitten Kongo-asian tarkkaa tutkimista varten muodostetulla Congo reform association” oli joku aika sitten kokous, jossa sen sihteeri E. D. Morel terävin sanoin arvosteli asemaa Ylä-Kongossa, jota hän piti pahempana kuin koskaan ennen, sekä esitti yksityiskohtia niistä hirmuisuuksista, joita siellä harjoitetaan. Kokous teki semmoisen päätöksen, että hallitusta on vaadittava ottamaan huomioonsa vallitsevat räikeät epäkohdat Kongo-valtiossa.”

Leopold II.
Kuva Wikimedia Commons
Wiipurin Sanomat jaksoi vielä 28. joulukuuta 1909 hehkuttaa kuningas Leopoldin kykyjä:

Kuningas kerrassaan mainio liikemiesnero.

Tanskalaisen kaptenin Albert Tillyn mukaan, joka on kauemman aikaa oleskellut Kongossa, antaa Naionaltidende seuraavat hauskat tiedot Leopold toisen valtiollisesta ja taloudellisesta suurtyöstä: Kongovaltion luomisesta ja sen keinottelemisesta Belgian haltuun.
    Ei ole vähintäkään syytä uskoa sitä olettamusta, huomauttaa kapteni Tilly, että kuningas Leopold oli ainoa europalainen hallitsija, jolla oli synnynnäiset liikemieslahjat, joka oli todellinen kauppanero. Hänellä oli kauasnäkevä silmä toisille mahdollisuuksille, hänellä oli vastustamaton halu laajentaa Belgian valtakunnan alueita ja syventää niitä lähteitä, mistä tuo pieni valtakunta ammensi rahavaransa. Senpävuoksi oli hän jo aikaisin kiinnittänyt huomionsa siihen, että Belgialle oli hankittava alusmaita ja hän katseli eräänlaisella kateudella niitä rikkauksia, jotka siirtomaavallan kautta virtasivat pieneen naapurivaltioon, Hollantiin.
     Mutta siirtomaan täytyi olla sellainen, että se antoi takasin siihen sijotetut rahat. Hän ei välittänyt saksalaisesta Afrikasta. Hän ei tahtonut tuhlata miljonia ja taaskin miljonia pohjattomaan kuiluun. Ei saanut viipyä kauan, enenkuin lasku tuli täyteen, ja rahoja alkoi virrata takasin päin.
     On tunnettu asia, että juuri Stanley kiinnitti hänen huomionsa Kongoon. Totta on myöskin se, että Leopold avusti sitä retkikuntaa, joka lähti etsimään Emin pashaa.

Mitenkä hienosti kuningas menetteli saadakseen Kongon.

      Suurta huomiota ja hämmästystä herätti aikanaan se, että pikku Belgia sai tosiaankin valtaansa mahdottoman rikkaan Kongon, tuon avonaisen kultakaivoksen, joka oli niin helposti ranskalaisten ja englantilaisten saatavissa ja sijaitsi heidän alueidensa keskellä. Belgia saa kiittää Leopold-kuninkaan verratonta neroa siitä, että se onnistui. Hän ei suinkaan kuuluttanut maailmalle Belgian nyt löytäneen paikan, missä miljardit vain odottelivat hakijaansa. Ei, hän menetteli hyvin varovasti, teeskenteli, kuin olisi koko yritys tuskin ottamisen vaivan veroinen ja kuin siihen olisi joka tapauksessa sidottu niin paljon vaikeuksia, osaksi voittamattomiakin, että voi asettaa kysymyksen alaiseksi koko rikkauksien kotiatuonnin.
    Ja samaan aikaan ryhtyo hän päämääränsä hyvin tietäen hommiin. Jo heti näyttäytyi hyvin vaikeaksi saada sivistyneitä belgialaisia lähtemään niille soille, jommoinen Kongo oli, mutta Leopold puolestaan ei taas tahtonut päästää liian monen suurvallan alamaisia maahan, jonka hän aikoi anastaa. Hänen katseensa kääntyi silloin aivan luonnollisista syistä pikkuvaltoihin ja ensi kädessä Tanskaan.
     Se oli heimoa, joka oli kuin luotu tukemaan hänen suunnitelmiaan, sanoo tanskalainen kapteni, sivistynyttä, vahvaa kansaa, jolla oli sekä edesvastuu- että velvollisuudentuntoa ja jota eivät liian korkeat palkat kotimaassa olleet pilalle hemmotelleet, niin että se, mitä hän voi tarjota, tuntui nuorista miehistä houkuttelevalta. Aluksi palkkasi hän muutamia kauppalaivojen upsereja, ja se sopikin mainiosti yhteen hänen suunnitelmiensa kanssa. Maa oli alettava järjestää rannikolta, sieltä käsin tahtoi hän syöpyä syvemmälle sisämaahan.

Mitenkä järjestämistyö pantiin käyntiin.

      Senvuoksi tarvitsi hän ensikädessä meriväkeä. Niitten oli kuljetettava laivoja ja tarveaineita ja -kaluja ylös sisävesiin, ja missä ne vaan kulkiva, siellä oppivat maan alkuasukkaat kyllä taipumaan välttämättömyyden pakosta. Merimiesten jälkiä seurasivat maaupserit. Kuningas Leopold huomasi vallan hyvin, että sotilaallisen vallan oli kuljettava tietä valmistaen ennen siirtomaajärjestelytyötä. Vasta sitte kun oli saatu rauha ja järjestys johonkin määrään palautetuksi, vasta sitte saattoivat muut tunkeutua maahan. Mutta hän ei pitänyt yksipuolisista sotilashenkilöistä, hän toivoi, että niillä olisi myöskin käytännöllisiä taipumuksia, että he osaisivat kohdella alkuasukkaita , opettaa niille maanviljelystä ja heitä tuntemaan maan arvotavarat, opettaa heille, että he voivat hankkia niiden avulla itselleen muita tavaroita, jotka eivät tosin kuningas Leopoldille maksaneet paljon, mutta joista alkuasukkaat pitivät ja joita he halusivat.

Hän tunsi ihmisyöjäin muotimaun”.

     Hän piti itse huolta siitä, että vaihtotavarat olivat alkuasukkaitten maun mukaisia. Hän pani käyntiin eräänlaisten lasisten helmien valmistamisen, samoinkuin hän mitä tarkimmin tiesi alkuasukkaitten maun heidän muihinkin mielirihkamiinsa nähden. Eräs ranskalainen retkikunta Urezin herttuan johdolla oli vähällä joutua tuhon omaksi syystä, ettei sillä ollut selvää tästä mausta. Sillä oli vaihtotavaroina esineitä, joita alkuasukaat eivät tahtoneet ja joita vastaan he eivät halunneet luovuttaa ruokavaroja.

Huoli alkuasukkaista ja heidän kasvattamisestaan.

     Kuningas Leopoldin nimenomainen tahto oli myöskin se tapa, millä alkuasukkaita oli kohdeltava ja miten heistä oli kasvatettava parempi ihmisrotu. Hän antoi ostaa ihmissyöntiä harjottavain heimojen keskuudesta joukottain orjia, jotka sitte kuljetettiin rannikolle tuhansien peninkulmien päähän entisistä isännistään. Sitten laskettiin he vapaiksi, heille annettiin lahjaksi pieni maatilkku ja niin saivat he käydä viljelemään kahvia. Samalla tavalla kohdeltiin myöskin sotavankeja. Lapset vietiin kauaksi synnyinseuduiltaan siirtoloihin, missä heitä pidettiin roomalaiskatolilaisten lähestyssaarnaajien silmälläpidon alaisina. Ja näistä tällä tavoin eristetyistä lapsista on sittemmin kasvanut jotensakin tunnollinen ja hyödyllinen siirtolaisväestö.
     Hän tahtoi kernaasti, että me koettaisimme muuttaa ihmissyöjien käsitystä siitä, mitä makealle maistuu syödessä, mutta se ei saanut tapahtua raa´alla tavalla. Hän tiesi, että jokaisella ihmishengellä valtiossa on arvonsa ja hänestä tuntui huonolta taloudelta vapauttaa ihminen ottamalla toisen kanssaihmisen hengen. Me olemme useasti vapauttaneet orjia, jotka on määrätty syötäväksi, mutta säännöllisesti ilman verenvuodatusta. Että kuningas voi niin tarkalleen seurata kaikkia Kongovaltion asioita riippui siitä, että hänellä olim ensimmäisen asteen tarkastajia, joitenka kanssa hän perusteellisesti harkitsi asioita.

Sukkelaa keinottelua.

    Jos hän huomasi jonkun ajatuksen tai suunnitelman hyväksi, ei hän suinkaan surkeillut kiinnittäessään rahoja sen toteuttamiseksi. Suurin osa hänen omaisuudestaan lienee sijoitettu osakeyhtiöyrityksiin Kongossa. Hän tiedusteli oloja kaikilta, jotka saavuttivat jonkinlaisen huomattavan aseman siellä alhaalla. Viimeisinä vuosinaan, kun olot olivat muuttuneet, näki hän ilolla, että insinörejä kaikista kansallisuuksista asettui sinne. Hän voi esim. hovitanssiaisissa lausua jollekin upserille, joka ei ollut koskaan ollut edes ajatellutkaan Kongoa: Minua ilahduttaa suuresti kuullessani, että teillä on palava halu mennä Kongoon, minä olen asettava asiat siten, että saatte siellä hyvän toimen.” Tai jollekin kauppiasylimykselle: Niin hauskaa, että te aijotte sijoittaa rahaa Kongoyritykseen. Se tulee aivan varmaan menestymään hyvin, minä seuraan suurella mielenkiinnolla sen kulkua”.

Raahen Lehti kertoi 12.11.1904 Morelin
hyökkäyksestä Leopoldia vastaan.
Kongovaltio mallisiirtola

     Ei ole lainkaan ihme, sanoo kapteni Tilly, että onnistuttiin luomaan mallisiirtola, kun kerran sellainen mies kuin itse kuningas Leopold otti sen tehdäkseen. Minä en luule, että missään ulkopuolella Preussia vallitsee sellainen kuri ja järjestys kuin niillä seuduin Kongossa, mitkä ovat kokonaan joutuneet Belgian valtaan. Myöskin europalaisten keskuudessa vallitsee mitä moitteettomin kuri ja järjestys. Kaikki käy kuin nuorasta vetäen , kun sen sijaan esim. Ranskan Kongossa olosuhteet ovat vallan toiset, minkä vuoksi huonot alkuasukasainekset Belgian Kongosta useasti muuttavat Ranskan alueelle.

Huhut väärinkäytöksistä englantilaisten levittämiä.

   Kapteni Tilly ei sano tietävänsä Kongossa koskaan tapahtuneen minkäänlaisia väärinkäytöksiä. Hän on taipuvainen uskomaan, että ne ovat peräsin lähetyssaarnaajien, etenkin protestanttisten, jutuista. Sillä nämä ovat useasti huvitetut politikasta, ja silloin aina Englannin politikasta. Heiltä saamiensa tietojen perusteella on englantilaisilla ollut erittäin mieluista sekaantua Kongovaltion asioihin, sillä nyttemmin ovat hekin huomanneet, että maa on rikas.


Siirtomaakauden loppuselvityksiä

Morel liittolaisineen tiesi, etteivät vallanvaihtoseremoniat Kongon Bomassa marraskuussa 1908 merkinneet olojen paranemista. Ennen vallanvaihtoa Leopoldin käskyläiset olivat kahdeksan päivää polttaneet asiakirjoja sekä Kongossa että Brysselissä. Kuninkaan sanoin hänen Kongonsa voitiin ottaa, muttei saada tietää, mitä hän oli tehnyt. Kansainvälinen yhteisö menetti pian kiinnostuksensa. Vuotta myöhemmin Leopold kuoli. Edesmenneen kuninkaan tytärten lakimiehet jatkoivat vuosikausia monarkin jälkeenjääneiden papereiden setvimistä. Paljastui muun muassa, että Leopold oli salassa omistanut suuren osan Ranskan puolen Kongon kuminkeräysyhtiöistä. Ennen kuin selvitystyö saatiin päätökseen 1920-luvulla oli välissä käyty katkera ensimmäinen maailmansota. Moni siirtomaaupseeri oli ansioitunut eurooppalaisilla taistelukentillä. Kaikkinensa sodassa pahoin raadellun Belgian vanhojen tekojen nostamista esille ei pidetty asiallisena.

Julmaa sortoa oli harjoitettu joka puolella Afrikkaa. Leopoldin Kongoon keskittymällä britit ja amerikalaiset saivat yleisen mielipiteen ohjattua omalta kohdaltaan vaarattomimmalle suunnalle. Saksan Lounais-Afrikassa hererokansa nousi 1904 kapinaan, ja kenraaliluutnantti Lothar vonTrotha antoi tuhoamiskäskyn, Vernichtungsbefehlin, jonka mukaan jokainen Saksan rajonen sisällä tavattu aseellinen tai aseeton, karjaa omistava tai karjaton herero oli ammuttava. Yli 75% 80 000 hererosta sai surmansa.

Leopoldin Kongon tapahtumat ja niiden synnyttämä liikehdintä vaikutti lähtemättömästi tapahtumiin kietoutuneiden ihmisten elämään. Afrikan pimeän sydämen koura jätti prosessin merkittävimpään kaksikkoon Casementiin ja Moreliin lähtemättömät jäljet. Salatun homoseksuaalisuutensa riivaama Casement löysi tarvitsemansa uuden tehtävän ja tarkoituksen Irlannin vapaustaistelusta hakien apua saksalaisilta. Hänet teloitettiin 1916. Morel nousi pasifistisen liikkeen johtohahmoksi ja päätyi vankilaan. Ennen kuolemaansa 1924 Morel ehti muun muassa nousta parlamenttiin työväenpuolueen listoilta. 1922 hän oli päihittänyt vaaleissa Winston Churchillin, miehen joka oli passittanut hänet vankilaan.


Leopoldin Kongon reinkarnaatio?

Belgian Kongon keltainen tähti sinisellä pohjalla saattoi alun perin viestittää mitä tahansa, mutta käytännössä se tuli symboloimaan julmaa, säälimätöntä siirtomaahallintoa ja alkuperäisten kansojen alistamista merentakaisten liikeyritysten valtaan. Toiminta alkoi härskin valehtelun ja propagandan voimalla. Orjuuden vastustamisen nimissä synnytettiin valtaisa orjavaltio. Oikeastaan tuon tähtilipun pitäisi olla nykyhumanistien silmissä saastunut hakaristin tavoin, mutta sen sijaan he kumartavat nyt samaa lippua, johon on vain lisätty joitain tähtiä lisää. Jälleen kerran Brysselin hallintotoimistoista on tullut kunnianhimoisten hallintoihmisten urakehityksen tähtäin. Lissabonin sopimuksen kaltaisten päätösten pakkosyöttö eurooppalaisille ”heimopäälliköille” on kenties vasta nyt alkanut näyttää tuhoisuutensa koko mantereen ollessa avuttoman toimettomuuden vallassa kansainvaellusten ja oudon uskonnon hyökyessä rajojen ylitse. Salassa neuvotellut vapaakauppasopimukset ovat pahaenteisiä pyrkimyksiä asettaa kokonaiset valtiot ulkopuolisen, yksityisen ohjauksen alaisiksi. Samalla Brysselin komissaarit pyrkivät häivyttämään vanhat kansalliset instituutiot.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen esitti taannoin eräässä sanomalehdessä ajatuksen, että Euvostoliitto voisi päättää muun muassa rahoista, jotka on varattu nimenomaan kulttuuriin ja sen opetukseen. Kiihkeänä euvostouskovaisena hän toki ei näe siinä mitään merkillistä, että päätösvalta kulttuuriasioissa kiskoutuisi Brysseliin.

Vertailun Brysselin aikakausista voi itse kukin tehdä hiljaa omassa mielessään. Eräs kommentti maahantunkeutuvista ihmismassoista on ollut väite työvoimapulan ehkäisystä. Onpa joku suoraan todennut tulijoiden tyytyvän vähäisempään kuin kantaväestö. Mitä muuta tuo olisi kuin orjayhteiskunnan kaipaamista ja hädänalaisten hyväksikäytön suunnittelua? Samalla oletetaan muukalaisten muitta mutkitta tyytyvän toisen tai kolmannen luokan asukkaiden rooliin. Uskonnollisten ja taloudellisten olosuhteiden mullistuksen salliminen jonkin tahon liiketoiminnan tähden on täyttä siirtomaapolitiikkaa sovitettuna 2010-luvun olosuhteisiin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti