tiistai 14. huhtikuuta 2015

Mummo hukassa

Taannoin oli Riihimäen Prismaan hukattu mummo. Mummo oli Alzheimerinsa kanssa puuhastellut lehtihyllyllä ja tunkenut aviisin kassiinsa. Siinäpä sitten oli potra vartija pinkaissut paikalle ja kiskonut hämmentyneen mummon takahuoneeseen.

Siellä näytelmä oli ainakin neljä tuntia jatkunut mummon syytäessä juttua evakkomatkoista huomautuksiin taukotilan epäsiisteydestä. Vartijat olivat kuulemma neljä kertaa soittaneet poliisia paikalle. Kun poliisi oli viimein raahautunut paikalle oli kauppa jo sulkeutunut, ja mummoa oli pidetty vielä parkkipaikalla. Ei ollut omaisille kuulutettu liikkeessä, ei ollut kutsuttu sosiaaliviranomaisia. Liikkeenjohto totesi myöhemmin, ettei ollut käytetty pelisilmää, vaikka toki kaikki olivat huomanneet, ettei mummolla ollut enää kaikki muumit matkassa.

Mitäpä väki kommentoi? No, sitä ettei mummoa olisi pitänyt ottaa liikkeeseen mukaan, muun muassa niin. Vaan missäpä kohta ovat ne hoitolaitokset, joihin mummon voisi parkkeerata? Tähänkö ollaan tultu? Yhteiskunta alkaa olla yhä enemmän AHDH. Kiireestä on tehty tarkoitus ja tehokkuuden mitta. Samalla vanhusten ja muistisairaiden määrä ympärillämme kasvaa. Vuorovaikutus ihmisten kanssa korvataan salasanojen ja koneiden viidakkolla. Kansainvälistyneessä maailmassa uusien ja outojen kielten sekamelska sysää vanhat entistä omituisemmille vesille. Kyltitkään eivät ole enää aina tutulla kielellä. Riihimäen Prisman tapahtumat ovat selkeä oire siitä, mitä on tulossa, kun tarpeelliset laitokset lakkautetaan ja ihmiset sysätään sukulaistensa vastuulle aikakaudella, joka ei enää noudata vanhaa, agraarikauden yhteisöllisyyttä. Entisaikaanhan suku saattoi asua jokseenkin suppealla alueella työn siitä kärsimättä. Stressaantuneiden omaisten kaiketi pitää tulevaisuudessa raahata mummoja ja pappoja mukana, sillä eihän heitä voi yksin jättää.

Tapauksen vuoksi ei ole reilua syyttää ainoastaan Prismaa, sillä samoin olisi voinut käydä missä tahansa – ja myös tapahtuu. Esimerkiksi verkkoon siirtyvissä valtion virastoissa tullee olemaan ihmisiä eksyksissä kaikesta opastuksesta huolimatta. Kaupat sinänsä ovat arkipyhien aikoihin kaoottisia paikkoja väen lappaessa kärryihinsä tavaraa ikään kuin olisi viimeinen mahdollisuus hankkia apetta. Siinä kyllä eksyy helposti paremmassakin kunnossa oleva kulkija kuin muistisairas. Uusi uljas maailma on konsulttien ja ikinuorten virittämä. Siinä puhinassa on tainnut unohtua, että itse kukin tulee vanhaksi, mikäli tarpeeksi kauan elää.