Mummo hukassa

Taannoin oli Riihimäen Prismaan hukattu mummo. Mummo oli Alzheimerinsa kanssa puuhastellut lehtihyllyllä ja tunkenut aviisin kassiinsa. Siinäpä sitten oli potra vartija pinkaissut paikalle ja kiskonut hämmentyneen mummon takahuoneeseen.

Siellä näytelmä oli ainakin neljä tuntia jatkunut mummon syytäessä juttua evakkomatkoista huomautuksiin taukotilan epäsiisteydestä. Vartijat olivat kuulemma neljä kertaa soittaneet poliisia paikalle. Kun poliisi oli viimein raahautunut paikalle oli kauppa jo sulkeutunut, ja mummoa oli pidetty vielä parkkipaikalla. Ei ollut omaisille kuulutettu liikkeessä, ei ollut kutsuttu sosiaaliviranomaisia. Liikkeenjohto totesi myöhemmin, ettei ollut käytetty pelisilmää, vaikka toki kaikki olivat huomanneet, ettei mummolla ollut enää kaikki muumit matkassa.

Mitäpä väki kommentoi? No, sitä ettei mummoa olisi pitänyt ottaa liikkeeseen mukaan, muun muassa niin. Vaan missäpä kohta ovat ne hoitolaitokset, joihin mummon voisi parkkeerata? Tähänkö ollaan tultu? Yhteiskunta alkaa olla yhä enemmän AHDH. Kiireestä on tehty tarkoitus ja tehokkuuden mitta. Samalla vanhusten ja muistisairaiden määrä ympärillämme kasvaa. Vuorovaikutus ihmisten kanssa korvataan salasanojen ja koneiden viidakkolla. Kansainvälistyneessä maailmassa uusien ja outojen kielten sekamelska sysää vanhat entistä omituisemmille vesille. Kyltitkään eivät ole enää aina tutulla kielellä. Riihimäen Prisman tapahtumat ovat selkeä oire siitä, mitä on tulossa, kun tarpeelliset laitokset lakkautetaan ja ihmiset sysätään sukulaistensa vastuulle aikakaudella, joka ei enää noudata vanhaa, agraarikauden yhteisöllisyyttä. Entisaikaanhan suku saattoi asua jokseenkin suppealla alueella työn siitä kärsimättä. Stressaantuneiden omaisten kaiketi pitää tulevaisuudessa raahata mummoja ja pappoja mukana, sillä eihän heitä voi yksin jättää.

Tapauksen vuoksi ei ole reilua syyttää ainoastaan Prismaa, sillä samoin olisi voinut käydä missä tahansa – ja myös tapahtuu. Esimerkiksi verkkoon siirtyvissä valtion virastoissa tullee olemaan ihmisiä eksyksissä kaikesta opastuksesta huolimatta. Kaupat sinänsä ovat arkipyhien aikoihin kaoottisia paikkoja väen lappaessa kärryihinsä tavaraa ikään kuin olisi viimeinen mahdollisuus hankkia apetta. Siinä kyllä eksyy helposti paremmassakin kunnossa oleva kulkija kuin muistisairas. Uusi uljas maailma on konsulttien ja ikinuorten virittämä. Siinä puhinassa on tainnut unohtua, että itse kukin tulee vanhaksi, mikäli tarpeeksi kauan elää.

Brysselin perintö

Tämä päivä on käännekohta. Euvostotaivas luki Suomen Uutisista, kuinka edustaja Maria Lohela ihmetteli  Euvostoliiton kehitysapua Zimbabwen hirmuhallitsijalle. Merkillistähän moinen toiminta onkin. Afrikalla ja Brysselin herroilla  on kuitenkin pitkä ja synkkä yhteinen historia, johon Euvostotaivas tulee vielä palaamaan saatuaan jostain kaivettua vanhat muistiinpanonsa esille. Alkajaisiksi esille tulee kirjoitus, joka ei suvainnut läpäistä Suomen Uutisten seulaa.

"Pehmeällä linjallaan EU ja sen jäsenmaat antavat avun kohdemaidensa ymmärtää, että avun saamisen perusteeksi määritetyt arvokriteerit ovat vain sananhelinää. Suomen hallituksen velvollisuus on valvoa, että kehitysyhteistyövaroistamme vuosittain EU:lle kanavoimamme noin 150 miljoonaa euroa käytetään omien periaatteidemme mukaisesti." (Lohela)

Euvostoliiton johtajien eri yhteyksissä vuodattamat krokotiilinkyyneleet on tarkoitettu vain euvostokansalaisten lammaslaumoille. Brysselin ja sen takana olevien piirien pitkän ajan taloudelliset tavoitteet ovat ihan muuta kuin eu-uskovaiset tahtovat edes kuulla. Euvostoliitto on varallisuuden siirtämistä pois euvostotasavalloista niin kuin Suomi. Jospa tätäkin Euvostoliiton  Zimbabwessa harjoittamaa toimintaa peilattaisiin sitä vasten, kuinka hankalaa monelle on ymmärtää, että Brysselin toiminnalle Ukrainassakin saattaisi olla vähemmän valoa kestäviä taka-ajatuksia. Raha on se yksinomainen jumala, jota Brysselissä tunnustetaan.

Orjalaivan kannella Kongon alueella, noin vuonna 1900. Wikimedia Commons

Sinänsä nyt Afrikan noustessa otsikoihin on ironista, että Belgian kuninkaan  entinen yksityinen liiketoimi eli Belgian Kongo kädenkatkomisineen ja kumibisneksineen kantoi samanlaista sinistä tähtilippua kuin Euvostoliittokin - pääpaikkanaan Bryssel, jossa kuulemma taannoin oli vielä ihan museokin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Belgian_Kongo

"Leopold II luopui omistuksestaan Kongon vapaavaltioon, kun tieto hänen hallintonsa julmuudesta levisi halki Euroopan. Kongon vapaavaltio liitettiin emämaahansa 18. marraskuuta 1908. Kongoon määrättiin kenraalikuvernööri hoitamaan siirtomaan asioita, ja Brysseliin perustettiin siirtomaaministeriö."

http://historianet.fi/tutkimus/siirtomaa-aika/belgian-kuningas-surmasi-miljoonia

"Kuningas Leopold II varmisti vuonna 1885 petoksen avulla saavansa Kongon hallintaansa. Pian hän muutti koko maan suureksi työleiriksi. Asukkaita ruoskittiin, silvottiin ja surmattiin, elleivät he keränneet kuninkaalle tarpeeksi kumia. Sata vuotta sitten maailma teki lopun Kongon kumiterrorista."

http://en.wikipedia.org/wiki/Royal_Museum_for_Central_Africa
http://www.brusselsmuseums.be/en/museum/88-royal-museum-of-central-africa

Brysselin veijareiden tarinat ovat pitkiä ja synkkiä. Ne eivät taida olla vieläkään päättyneet, hiukan vain muotoaan muuttaneet. Euvostoliitolla on vain tarkoin harkittu fasadi, jonka takaa vilahtelee yhtä sun  toista, jota moni ei vain tahdo uskoa.