perjantai 5. huhtikuuta 2019

Se ikäpyramidi


Kuuluisa ikäpyramidi otetaan säännöllisin väliajoin esille, kun tahdotaan perustella maahanmuuttokiimaa tai parkua väestön vanhenemista. Tämä keskustelu ikääntymisestä kuitenkin säännönmukaisesti oikoo mutkia ja kieltäytyy tarkastelemasta lainkaan tai ainakaan tarpeeksi tulavaisuuden rakenteellisia ristiriitoja. Se näyttäytyy yhä selvemmin jonkin poliitisen agendan ajamisen välineenä.



Viimeksi nyt on Mainostelevisio on ottanut esille Financial Times -lehdessä kuulemma olleen jutun Suomesta ikääntyvän väestön ”varoittavana esimerkkinä”. Mainittu artikkeli on maksumuurin takana, joten sitä itsessään on mahdotonta tässä nyt arvioida, mutta otetaanpa puheeksi Maikkarin kirjoitus, jossa puututaan vanhustenhoidon pirstaloitumiseen ja Sote-uudistuksen kaatumiseen. Vaikkei tämä suomalainen kirjoitus sinänsä tuo keskusteluun lopultakaan juuri mitään uutta, se tyrkyttää äänestäjille tunnettua kysymystä siitä, mitähän meistä muualla ajatellaan. Samalla kuuluisa lisäkaneetti "maailman onnellisin kansa" vaikuttaa jälleen kerran lähes heikompiosaisten rienaamiselta ja epäkohdista huomauttamisen sopimattomuuden tolkuttamiselta.




Alussa viittasin väestökehityksemme ristiriitoihin. Niitä ovat esimerkiksi:

  • Suurimmat ikäluokat tulevat kuolemaan sangen pikaisesti.

  • Automaatio ja robotiikka työntää yhä lisää työikäistä väestöä niin sanotusti reserviin, mistä luulisi löytyvän vastaisuudessakin työvoimaa tarvittaviin hoivapalveluihin.

  • Mikäli työvoimapula vanhustenhoidossa jatkuu, olisi huomiota kiinnitettävä työehtoihin ja hoiva-ammattien hierarkiseen arvostukseen verrattuna nk. kovaan teknologia-alaan. Ihmisten hoitamisesta pitäisi tehdä suhteessa eniten palkittua työtä, jota tarvitaan moninkertaisesti enemmän kuin jotain uusinta sovellusta puhelimeen tms.

  • Pitkälle viety automaatio ja robotiikka täytyisi saada osallistumaan vähintään samalla lailla yhteiskunnan sosiaalisiin kuluihin kuin korostetun työvoimavaltaiset alat. Mieluimmin automaatioalojen pitäisi suorittaa jonkinlaista haittamaksua suhteessa tuhottuihin työpaikkoihin ja ammatteihin.

  • Moderni yhteiskunta ei ole suuria ihmismassoja varten. Primitiivisempi ja vähemmän resursseja käyttävä elämäntapa saa maapallonkin sietämään suurempia ihmismassoja kuin nykyinen korkeateknologinen ja kulutuskeskeinen populaatio.Siinä mielessä pelkkä väestönkasvun hillitseminen ei riitä, vaan globaalin populaation tulisi itse asiassa vähentyä.



Kaunistelematta todeten siis niin kutsuttujen suurten ikäluokkien ajat ovat jo luetut. Negatiivinen väestönkasvu tulisi väistämättä sangen pian näkymään myös kustannusten laskuna ellei paikalle tuoteta keinotekoisesti väestöä, jonka työllistyminen sitä paitsi on varsin heikkoa. Ylimenovaiheen aikana valtiovallalla kyllä olisi varaa huolehtia vanhuksistaan, mikäli arvomaailma asettaisi hoivapalvelut teknologiahuuman edelle. Hoiva-alalle saataisiin taatusti kaikki kynnelle kykenevät ja siellä pysymään, mikäli työehdot ja palkkaus olisivat suhteessa parhaimmat yhteiskunnassa. Ihmiselämä on vain sen verran raadollista, ettei millään aatteella voida korvata taloudellisia realiteetteja.

Kehittyneiden maiden väestön väheneminen tulisi katsoa ennemminkin jonkinlaisena luonnollisena kehityksenä populaation kuluttaessa suhteessa enemmän resursseja kuin varhaiset primitiiviset kulttuurit. Tuntuu hyvin paradoksaaliselta vakaumus kasvavan tai pääluvultaan samana pysyvän väkiluvun tarpeesta kustannusten kattajana aikana, jolloin sekä tuottavuuden kasvu että automaatio irrottaa yhä enemmän tuotettua varallisuutta työvoiman määrästä. Yhä useampi automaatti ja tietokone korvaa tuottavaa työtä tekevät ihmiset. Silti meille väitetään, että tänne tarvittaisiin enemmän ihmisiä. Täytyisi vain varmistaa, että roboteilla ja automaateilla tuotettu lisäarvo tulisi jäljellä olevan populaation käyttöön aivan kuin ne tuotantolaitteet olisivat niillä korvattuja käsipareja.

Kaikkinensa keskustelu ikäpyramidista vaikuttaa tarkoitushakuiselta poliittiselta iskulauseiden heittelyltä. Yhteiskunnan ollessa yhä vihamielisempi vähäosaisia kohtaan ja pyrkiessä yhä kiihtyvämmin asettamaan väkeä kuilun partaalle ei ole ihme, ettei lisääntyminen enää juuri kiinnosta. Ihmisen tulisi kokea olevansa juuri hänen yhteiskunnalleen tarpeellinen (eikä vain kaikesta pahasta syyllistettävä maapallon resursseja kuluttava uhkatekijä) ja uskoa tilanteen säilyvän myös kauemmin kuin seuraavan kvartaalin, jotta lisääntyminen todella kiinnostaa muunkin kuin vain jonkin aatteellisuskonnollisen agendan toteuttajana.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti