maanantai 29. lokakuuta 2018

Lakkautetaan eduskunta?


Olen useampaan kertaan joutunut toteamaan, että Euvosto-Suomen kansanedustuslaitos on ajalta reki ja päre; kaltaistensa tavoin se edustaa aikakautta, joka on ihmisineen jo vaipunut multiin. Muutama päivä sitten Ilta-Sanomissa julkaistu koonti vain vahvistaa paradoksia muuten modernin yhteiskunnan jumittumista agraariaikakauden hallintajärjestelmään, joka löytää nykyään tarkoituksensa lähes ainoastaan välistävetävien lahjontapiirien ja elitististen puoluekoneistojen elättäjänä. Käsitelläänpä vielä tuota Arkadian käenpoikaa mainitun Ilta-Sanomien kirjoituksen pohjalta.

The Evolution of Industrial_Democracy,
noin vuodelta 1917
. Sadassa vuodessa
yhteiskunta on ollut monenlaisessa
turbulenssissa, mutta sen hallintoelinten
ydin elää yhä sellaisin tavoin kuin mitään
muutosta ei olisi tapahtunut. Eduskunnasta
on tullut uusi etuoikeutettu rälssimme.
Kuva Wikimedia Commons.
Itseään ”edistyksellisinä” ja kenties armottomina realisteinakin pitävät politrukkimme hännystelijöineen ovat erityisen viehättyneitä ruoskimaan euvostokansaa luopumaan niin kutsutuista saavutetuista eduista. Työaikoja olisi pidennettävä ja palkkausta laskettava. Tehokkuus täytyy saada tappiin. Arkadian rälssi itse suvaitsee aloittaa työviikkonsa tiistaiaamuna ja kiirehtii lopettelemaan jo ajoissa perjantain iltapäivällä. Lyhyeen työviikkoon yhdistyvät hulppeat lomat.

Niin kuin on todettu käytäntö pohjaa aikaan, jolloin hevoset käyskentelivät viljahalmeilla ja koululaisetkin komennettiin syksyisin pelloille sadonkorjuuseen. Pohjois-Suomeen matkattiin päiväkausia, eikä tieto pääkaupungin päätöksistä tavoittanut kovinkaan joutuisasti perimmäistä maalaiskylää. Maailma on muuttunut, mutta edustajat kuittaavat yhä 2,5 kuukauden kesäloman, pitkän syystauon sekä vielä 1,5 kuukauden joululoman. Vaalipiirin kiertäminen viikkokaupalla oli kenties perusteltua siihen aikaan, jolloin lennätin siellä täällä korvasi internetin.

Kansanedustajien työnjohto on jokseenkin epämääräistä, ainakin nimellisesti. Periaatteessa heidän ainoina esimiehinään pitäisi olla äänestäjät eli Euvosto-Suomen kansa. Nyt on kuitenkin niin, että rautaisina kahleina toimintaa sitoo puoluekuri. Kansalla ei ole mahdollisuutta hajottaa kesken vaalikauden riitaisaksi ja toimimattomaksi heittynyttä edustajalaumaa. Mitä kauemmin vaaliajan maailmasta ja tuolloin esillä olevista asiaintiloista etäännytään sitä kauemmaksi Arkadialla kaikotaan kansan todellisista huolista ja mielipiteistä. Hyvästä esimerkistä käyköön Sotesotku ja viime viikkojen juoksentelu hallituksen juoksupoikana irtisanomislain tiimoilta . Kansa ja asiantuntijat ovat olleet jokseenkin kauhuissaan muutosten suunnittelusta. Mikäli kansalla olisi veto-oikeus eli tarkoin rajatusti määrätä kansanäänestyksen kautta uudet vaalit, saataisiin poliittinen umpisolmu ehkä ratkaistua. Emme elä enää teknisesti päreen ja liitutaulun aikaa.

Näennäisesti kansanedustaja voi itse päättää tehtäviensä hoidosta. Käytännössä hän näyttää ulkopuolisesta olevan lobbareiden eli lahjontarinkien avointa riistaa. Mitä kauemmin hän tointansa hoitaa sitä kannattavammaksi rahapiirien tulee hänet ostaa palkkioviroilla puolelleen. Räikein esimerkki edustajien työkulttuurista ovat ne, jotka poikkeavat harrastustensa lomassa painamassa läsnäolonappiaan. Muuta ei kai lie tarpeenkaan, jos vain pitää lobbarit tyytyväisenä ja lopullisissa äänestyksissä pysyy etukäteen päätetyissä ruoduissa. Samaa linjaa voi noudattaa valiokunnissa kunhan varmistaa kokousten päätösvaltaisuuden toteutumisen. Puolueryhmät varmaan päsmäävät sitä päältä. Mitä turhaan ilmoittaa poissaoloistaan? Puolueen määrittelemät päätökset ovat varmaan jo valmiiksi kirjoitettuina?

Edustajarälssillä ei siis ole määrättyä työaikaa. Silti heillä on vakaat palkkiot. Jotta kukkaro ei turhaan rasittuisi, yhteiskunta kustantaa rälssilleen ilmaisia matkoja kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä. Kaikkinaisten korvausten ansiosta työstä eli puolueen ja pääministerin myötäilemisestä ei koidu oikeastaan varsinaisia menoja. Kun toimi alkaa kyllästyttää tai edustaja ei onnistu pitämään vaalikarjaansa tyytyväisenä, odottaa sievoinen eläke ja sopeutumiseläke.

Tämä kaikki tarjotaan siis Arkadian säädylle aikana, jolloin yhteiskunta ympärillä on jatkuvassa murroksessa. Ei ihme, että rahvaan kestettäväksi syydetään kuormakaupalla lakisaastetta. Arkadialla istuu hirviölaitos, joka on omassa jättikuplassaan saanut lillua koskemattomana ja turvassa maailman muutoksista. Se on kyllä ollut junailemassa Suomea kohti liittovaltiota, luopumaan omasta taloudellisesta päätösvallastaan yleiseurooppalaisen poliittisen valuutan kautta. Eduskunnasta on tullut opportunistien pysäkki näiden odottaessa junaa Brysselin ruhtinaallisten lihapatojen äärelle. Poliittisen kulttuurimme jääräliiga puolustelee mainittua laitosta vedoten demokratiaan ja etenkin juuri ”edustukselliseen” demokratiaan. Tuolla argumentoinnilla sivuutetaan edustuksellisuuden puutteet. Itse asiassa eliittimme ylistämä edustuksellinen demokratia on vain päätäntävallan lahjoittamista pois omista käsistä. Rekien ja pärevalon aikana se oli välttämätöntä, mutta nykyään moinen käytäntö on vain ummehtunutta seisahtuneisuutta.


Mitä tilalle?


Yksinkertaistettuna olisi edettävä kohti jonkinlaista Sveitsin mallia eli säännöllisiä kansanäänestyksiä. Mikäli sivuutetaan tässä nykykäytäntöön tarrautuva lahjonnalle altis establismentti, muutosta olisi lähdettävä hakemaan koko päätöksentekoprosessiin ylhäältä alas. Todellisuus tuskin pian antaa mahdollisuuksia parannuksiin, koska nykyisestä sekasotkusta ja todellisen vallan viemisestä kansalta hyötyvät erittäin vaikutusvaltaiset piirit. Leikitelkäämme kuitenkin ajatuksella että pääsisimme näennäisdemokratiasta kohti todellista kansanvaltaa.

Ensinnäkään en jaksa uskoa yhteiskunnan tarvitsevan tällaista jatkuvaa lakien ja ”uudistusten” vyörytystä, jota euvostokansat joutuvat kokemaan osana Brysselin epätoivoista pyrkimystä sulattaa kansat yhdeksi massaksi. Oma lukunsa on vielä omien poliitikkojemme puuhastelu tarpeellisuutensa vaikutelman luomiseksi kansan keskuuteen. Puolueiden kalliiksi leikkikentäksi päätynyt Arkadian teatteri olisi siis syytä korvata jollain muulla. Eräs ratkaisu olisi muutaman kymmenen mahdollisimman puolueettoman erikoisasiantuntijan eli virkamiehen palkkaaminen lainsäädäntöä valmistelevaksi ja sitä valvovaksi elimeksi. Virat olisivat elinikäisiä, jotta lakiehdotusten valmisteluun kehittyisi paras mahdollinen taito. Uusia lakeja voisi yhä esitellä kansanäänestyksen ohella hallituksen kaltainen elin, jonka valitsisi kansa suoraan puolueiden asettamista tai vapaista ehdokkaista. Lakeja ei saisi enää laatia minkään määränormin mukaan. Ellei syytä ilmene uusia lakeja ei esiteltäisi. Esitysten tulisi olla niin yksilöityjä ja tarkkoja, että ne voitaisiin alistaa kansanäänestykseen.

Koska puolueille ei jäisi enää nykyisen eduskunnan kaltaista hiekkalaatikkoa, niiden ainoaksi vaikutuskeinoksi jäisi suora kanssakäyminen äänestäjien kanssa. Niiden huoleksi jäisi vakuutella äänestäjille kulloinenkin mielipide kansanäänestyksiin tulevista lakiehdotuksista.

Nykyinen lakiviidakko on melkoinen rytökasa. Osansa on varmaan tarkoituksellisella hämmennyksellä, jolla rahvas on tahdottu pitää saappaan anturan alla. Eduskunta on mahdollistanut epädemokraattisen antautumisen Brysselin Euvostoliitolle, joka nykyisen kehityksen jatkuessa saanee myös ylimmän verotusoikeuden ja lopullisen päätäntävallan kansamme varoista. Eduskunnan lakkauttaminen ja siirtyminen aidompaan demokratiaan vaatisi luonnollisesti itsenäistymisen Brysselin alaisuudesta ja merkittävän puhdistuksen lainsäädännössämme. Sitä varten tulisi nimittää väliaikainen lainpuhdistuslautakunta käymään läpi jokainen asetuksemme. Samassa yhteydessä itse kansan koulutustasoon tulisi kiinnittää huomiota; äänioikeus olisi lunastettava kansalaistaitojen peruskurssilla, jolla äänivaltansa vastineeksi hankittaisiin perustavat tiedot yhteiskunnan toiminnasta ja sen lainalaisuuksista.

Utopiaa? Nykyisellään epäilemättä juuri sellaista. Kuitenkin on lähes rikollista kansakuntaa kohtaan, että poliittinen hallintomallimme on jämähtänyt esiteolliseen yhteiskuntamalliin pohjaaviin menetelmiin. Nykyaikaistaminen toki astuisi todella suurille varpaille, koska kokonaisen kansan lahjominen kuuliaiseksi isolle rahalle olisi liki mahdotonta toisin kuin nykyisten puoluekurissaan kylpevien uraedustajien.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti