perjantai 19. lokakuuta 2018

Hiiri tahtoo kissojen pöytään


Euvostopolitrukeilla on sangen mahtipontiset käsitykset itsestään. Itsetyytyväisinä he keekoilevat lukuisissa kriisikokouksissaan ja virnuilevat alamaisilleen. Toisiaan selkään taputellen he siunaavat alkuperäisiä päätöksiä rikkovat hätävararatkaisut toisensa jälkeen. Tuohon setä- ja tätikerhoon pyrkii lukemattomia pikkupoliitikkoja vasallimaista kautta laajan Euvostomaan. Tahto on toki valtaisa päästä kauhomaan poliittista valuuttaa härskeimpään pyramidihuijausten tyyliin mahdollisimman paljon omiin taskuihin. Niinpä noiden Brysselin lakeijoiden itsetunnolle käy tavattomasti, ettei heitä omasta mielestään päästetä tarpeeksi isoihin pöytiin päättämään maailman todellisista asioista.

Euvostopolitrukkeja kiukuttaa, ettei heidän kansojenkyykytyksen kerhoaan oteta tarpeeksi vakavasti
maailmanpolitiikan tärkeimmillä hiekkalaatikoilla. Vapaakauppasopimuksestahan tässä kaiketi piti
aluksi kyse olla. Nytkö pitäisi lähteä maailmaa hallitsemaan? Kunhan sallittaisiin edes vasallien
päättää omista maistaan tahtonsa mukaan!


Nykyinen euvostotasavaltamme presidentti Sauli Niinistö on vastikään avautunut Maaseudun Tulevaisuudessa tuskasta, jota hän kokee Euvostoliiton jäämisestä sivuraiteelle todellisista neuvottelupöydistä. Hänestä on turhauttavaa, etteivät Kiina, Venäjä tai USA kohtele Euvostoliittoa tasavertaisena neuvottelukumppanina maailmanpolitiikan kipupisteissä. Presidenttimme toki myöntää euvostoideologistien elävän omassa aatteensa kultaamassa todellisuudessa, joka ei vastaa maailman pahuutta eikä raakuutta. Tuolla toteamuksella hän tulee samalla selittäneeksi koko paradoksin mammuttitaudista kärsivän, vapaakauppaliitosta liittovaltioksi mielivän Brysselin eliitin kyhäelmän maailmanpoliittisesta dilemmasta.

Toisin kuin Kiina, Venäjä tai USA Euvostoliittomme joutuu jatkuvasti kamppailemaan teennäisen ja kabineteissa päätetyn yleiseurooppalaisen euvostokansallisuuden luomiseksi. Lähes kaikki energia on sidottu vanhojen kulttuurikansojen oman identiteetin ahtamiseksi johonkin uuteen ja kaiken kattavaan euvostoihmisen muottiin. Brysselin kopla ei ole valtio eikä liittovaltio. Se on eliittipankkiirien projekti, jossa asiakkaille tyrkytetään jotain sellaista, mikä toistaiseksi on pelkkä kuori. Samalla yhä kasvavalle oppositiolle väitetään, ettei tavoitteena olisi liittovaltio. Kunnon diktatuurien tapaan kasvavalla valvonnalla ja säätelyllä pyritään mielipidemassaa muotoilemaan tiukkoihin rajoihin. Myyntivalttina on ollut toimiminen maailman sosiaalitoimistona, joka kutsuu luokseen kaikki paikalle kykenevät. Edes rikollisia ei saisi karkottaa, koska näiden kohtalo lähtömaissaan saattaisi olla perin karu. Siinä yhteydessä sivuutetaan kepeästi alkuperäisten eurooppalaisten oma turvallisuus. Niin kutsuttujen ”arvojen” nimissä pelataan jonkinlaista tuolileikkiä, jossa mukaan otetaan yhä uutta väkeä lisäämättä istuimia. Samalla käydään jonkinlaista henkistä sisällissotaa joitakin kerettiläisiä vasalleja (esim. Unkari, Puola) vastaan.

Kiina ja Venäjä ovat vanhoja maailmanpolitiikan tekijöitä. USA on toista sataa vuotta sekin ollut iso peluri. Suurvaltojen toiminta ei useinkaan ansaitse tyylipisteitä. Silti ne eivät pyri olemaan mikään jopa omia etujaan vastaan sorkkiva omatunto. Ei sovi kieltää, etteikö maailmanpolitiikassa pitäisi olla itsesuojeluvaiston rajoissa enemmän sensitiivisyyttä ja epäitsekkyyttä. Se ei vain juuri kuulu ihmisjoukkojen luonteeseen. Jos suurvallat tahtovat vuoropuheluun epämääräisen pikkuvaltioiden joukon kanssa, niillä on jo käytettävissä YK. Tai sitten ne voivat keskustella suoraan jonkin euvostovasallin kanssa. Toki presidenttimme ajaa takaa euvostotasavalloille kokoaan suurempia hauiksia poliittiseen kaupankäyntiin. Hyvesignaloiva jalanpolkeminen politiikassa ei ole hiirelle oikein menestyksellistä, ei vaikka isojen kissojen pöytiin marssisi monta keskenään kinastelevaa hiirtä tassut yhdessä.

Britannia oli ennen maailmanvalta. Saksa tahtoi sellaiseksi. Ranska oli taannoin jotain kahden ensin mainitun väliltä. Nyt Saksa ja Ranska pyrkivät omista lähtökohdistaan muovaamaan Euvostoliitosta työkalua maailmanpolitiikan pelinappulaksi. Britannia puolestaan tahtoo rakentaa omaa, Brysselistä erillistä tulevaisuutta, joka tietenkin federalisteja kauhistuttaa. Kunnon renkipojan tapaan Euvosto-Suomi kipuilee presidenttinsä suulla pankkiirien projektin vaikutusvallan puolesta. Koska valtapolitiikan karuimmista totuuksista ei sovi hyvekylvetetylle euvostokansalle suoraan puhua, turvaudutaan yleismaailmalliseen huoleen eli pelkoon ympäristömme ja ilmaston tilasta.

Ilmastonsuojelu ja ympäristöpolitiikka on kiistämättömän tehokas aneväline. Euvosto-Suomessa sekoillaan kierrätyksen toteutuksen hienosäädön kanssa samaan aikaan kun 8 aasialaista ja 2 afrikkalaista jokea lykkää peräti 90 prosenttia maailman meriin päätyvästä muovista. Jossain täytyy löytyä raja, jolloin pienen, muutaman miljoonan ihmisen kansakunnan itseruoskinta muuttuu liki merkityksettömäksi koko maailman tupruttelun rinnalla. Sitä odotellessa tavallisen euvostokansalaisen arkielämä muuttuu erilaisilla maksuilla sietämättömän kalliiksi ja elinkustannukset kuristavat kilpailukyvyn tavoiteltaessa sekä ammattityövoimaa että toimeentuloa. Täkäläisen tolkun kaipaaminen suojeluun ja toimien toivominen eniten sotkevien piiriin tahdotaan vain liian usein ymmärtää fanaatikkojen on/off -tyyliin väärin piittaamattomuudeksi omasta elinympäristöstämme.

Täytyy sentään nostaa esille yksi Niinistö toteamus, jota ei sovi kiistää:

Sain aikoinaan vähän kritiikkiäkin kun korostin, että on äärimmäisen tärkeää, että Suomessa säilyy kyky tuottaa elintarvikkeita. Se näyttää muodostuvan yhä nopeammin yhä tärkeämmäksi, jos ajatellaan ilmastonmuutosta.

Ilmastonmuutosta tai ei, tyystin toisten ruokittaviksi meidän ei ole syytä heittäytyä, vaikka viljalaivat toistaiseksi meille kulkevatkin. Ongelmiin ei tuolloin tarvittaisi kummoistakaan katastrofia suurilla satoalueilla.

Euvostoliitto on siis itse kasvava kriisipesäke. Silti sen pikkujohtajat kurkkivat pomojensa olan takaa havitellen entistä tärkeämpää asemaa neuvottelupöydissä! Hiiri polkee tassuaan, koska pelkää piipityksensä tyystin katoavan kissojen taakse. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti