keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ravitsemus syyllisyydentunnon ehtymättömällä kaivolla

Ruoan inhimillistäminen on umpikuja


Ihminen on lajina sikälikin ihmeellinen, että se kehittää yhä uusia metodeja omaksua syyllisyydentuntoa omasta olemassaolostaan. Erityisen lahjakasta väkeä tuossa irvokkaassa taidossa näyttäisivät olevan akateemisessa kuplassaan muhivat koulutetut naiset. Uudesta esilletulosta on vastannut Ylellä filosofi Elisa Aaltola, joka julistaa pidättäytyvänsä syömästä kalaa. Hän kaipaa yhteiskuntaa, jossa ei enää kalasteta.

Mitähän ne meistä ajattelee? Mitä sitä enää voisi syödä, jos ruoka kerran kommunikoi...


Nykypäivän tiedostavat piirit ovat täynnä mitä erilaisimpia dieettejä. On eri asteen kasvissyöjiä, vegaaneja ja ties mitä. Filosofin tehtävänä on tietenkin ajatella; siinä sivussa ei ole ihme, että pohtineeksi tulee myös, mitähän se kalakin mahtaa ajatella. Yhä uusilta eläinlajeilta on löydetty käyttäytymistä, joka vihjaa jonkinasteisen kommunikoinnin suuntaan. Täysin huolimatta vuosimiljoonien kehityskulusta ajattelun ammattilaiset keskuudessamme ovat tulleet siihen tulokseen, ettei lajimme iät ja ajat ravintona käyttämiä eläinlajeja sopisi pyydystää ravinnoksi. Itsensä eläimestä joksikin muuksi – joissain yhteyksissä jopa jumalankuvaksi – kohottanut apinalaji lienee unohtanut olleensa varhaisaikoinaan täysin samanlaista riistaa kuin säälimänsä saaliit. Luonto nyt vain sattuu olemaan rakentunut niin, että toinen saalistaa toista.

Murhenäytelmämme ydin on ollut tavaton menestyksemme eläinlajina. Olemme sopeutuneet lähes kaikenlaiseen ilmastoon ja ravintoon.Toisaalta emme ole mitään pandoja, jotka voisivat keskittyä bambuversojen jyrsimiseen. Meitä on liikaa. Vielä jokin vuosikymmen sitten puhuttiin nykyistä avoimemmin väkiluvun kasvun rajoittamisen tarpeesta. Nyttemmin tajuntaamme taotaan globaalia syyllisyyttä niidenkin ihmisten kurjuudesta, jotka on lähtökohtaisesti synnytetty oloihin, jotka eivät elätä nykyistä ihmismäärää tai huomattavasti pienempääkään. Yltiöhumanismi julistaa meidät vikapäiksi lähes kaikkeen muuhun kuin edesvastuuttomaan kestämättömien ja julmien uskonnollisten käsitysten sietämiseen.

Veganismikin on uskonnollistyylinen ääriliike, jonka noudattamisessa on tietenkin vivahde-eroja. Traagisimpia tapauksia ovat olleet esimerkiksi lemmikkikissojen ruokkiminen pelkillä kasviksilla, mitä sitäkin kuulemma ääritapauksissa on sattunut erittäin ikävin seurauksin. Oman ravintonsa rajaaminen aatteellisin periaattein on globaalisti etuoikeutetussa asemassa olevien aatteellinen valinta. Muualla on syötävä lähinnä sitä mitä tarjolle löytyy. Normaalioloissa yksilö toki saa itse päättää ruokavalionsa, mutta ulkopuolisten syyllistäminen näiden valinnoista astuu rajan ylitse.

Eläinperäisen ravinnon käyttämisen hyväksyminen on eri asia kuin pyynnissä käytetty, tuomittavan tarpeeton julmuus. Eläinten inhimillistäminen toki avaa potentiaaliselle syyllisyyspääomalle loputtomat kasvunäkymät. Jonkinlaisena ravintopoliittisena kriteerinä tarjoiltu päätelmä eläinten keskinäisestä kommunikoinnista ajaa meidät kuitenkin umpikujaan. On nimittäin päätelty myös kasvien aistivan. Niiden on sanottu ”haistavan, maistavan ja viestivän”.

Ihmisvihaajan ratkaisuna on yksinkertaisesti vain kuolla pois. Muiden kannalta olennaisinta olisi pyrkiä kohtuuteen, niin syntyvyyden, uskonnollisten tapojen kuin ruokavalionkin suhteen. Ympäristömyrkkyjen tuomat terveysongelmat, allergiat ynnä muut haitat ovat seurausta henkisestä välinpitämättömyydestä ja holtittomuudesta. Syyllisyyden pulma on, ettei se tartu niihin, joiden sitä tulisi kokea ja tukahduttaa ne, jotka harvoin ovat vaikuttamassa juurisyihin



tiistai 13. kesäkuuta 2017

Petturihumppa


Brysselin haarakonttori voi surutta jatkaa hommissa


Eipäs-juupas. Niin siinä sitten kävi, että perussuomalaisista erkani euvosto-kokoomuksen ja Sipilän sylikoirien osasto, jonka myyräntyön laajuutta koko Sipilän hallituskautena sopii vain arvailla. Hampaattomuus Brysselin politbyroon edessä on saanut henkilöitymänsä. Hallituksen ympärillä esitetty näytelmä kaikessa irvokkuudessaan kuvastelee ”itsenäisyytemme” koko ilmettä.

Nk. hallituskriisi oli arvoton näytelmä, jolla varmistettiin hallituksen ehdoton kuuliaisuus Brysselille.

Olennainen osa Sipilän ja Orpon operaatiota on ollut kuohia perussuomalaisista viimeisetkin euvostokriittiset piirteet Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Kun Jyväskylän puoluekokous ryhtyi terävöittämään linjaansa euvostopolitrukkeja vastaan, juoksupoikahallituksemme säikähti häätämään keskuudestaan vääräuskoiset. Persuministereille apulaisineen tuli hirvittävä paniikki, eikä uudelle puoluejohdolle suinkaan annettu mahdollisuutta osoittaa kykyjään. Suomalaisittain erittäin nopeasti eu-kuvernööri Sipilä runnoi läpi näytelmän hallituksen kaatumisesta, johon euvostopersut vastasivat marssimalla entisen arkkipersunsa Soinin johdolla ulos puolueesta, jonka suurimmaksi synniksi näyttäisi muodostuvan alkuperäisen hallitusohjelman tinkimättömän noudattamisen vaatiminen ja kansallismielisyys. Unohtakaamme lapsenmielisille tarkoitettu höpötys joistain inhimillisistä ”arvoista”.

Etenkin kokoomukselle ainoat arvot muodostuvat Brysselin vaahtosuisesta palvomisesta.

Sattumoisin tänään Euroopan komissio – tosiasiallinen hallituksemme ja Sipilänkin isäntä – on julkaissut lehdistötiedotteen, jossa valmistellaan ensi viikolla vallan ytimessä esiteltäviä raportteja toimenpiteistä ”maahanmuuton vakauttamiseksi ja ulkorajojen hallitsemiseksi”. Komissio ”kehottaa” eli vaatii kaikkia vasallejaan ryhtymään toimeen asettamiensa oikeudellisten velvoitteiden täyttämiseksi. Sisäministeri- ja kansalaisasioista vastaava komission jäsen Dimitris Avramopoulos on todennut unionin perustuvan yhteisvastuuseen ja vastuun jakamiseen. Nämä perusarvot koskevat hänen mukaansa kaikkia poliitikkoja, ja maahanmuutto ei ole poikkeus.

Mielenkiintoista on myös, etteivät toimet rajoilla [taakanjako] ole valinta vaan velvoite. Viime kuukausina komissio on vaatinut toistuvasti Tsekin tasavaltaa, Unkaria ja Puolaa ryhtymään määräämiinsä toimiin, mikä tarkoittanee rajojen avaamista ja maahanmuuttajien pakkovastaanottoa. Euvostoliitto kehtaa puhua maahanmuuttoliikkeen hallitsemisesta, vaikka tosiasiassa liikehdintä ei liene kontrollissa. Toinen vaihtoehto toki on, että kansojen vaihtaminen todella on alun alkaenkin ollut tavoitteena.

Liittovaltiohanke varainsiirtoineen ja yhteisvelkoineen on ollut esillä jo vuosia sitten. Meille on jo myyty käsite sisämarkkinoiden harmonisoinnista. Myyntipuheissa on puhuttu leppoisasti tavaroiden, palveluiden, työntekijöiden ja pääoman vapaan liikkuvuuden esteiden poistamisesta. Lainsäädännön yhdenmukaistamisen taustalla on kuitenkin vasallivaltioiden lainsäädännöllisen liikkumavaran tukahduttaminen. Esimerkiksi Puolan ja Unkarin ilmoittaessa suvereenien valtioiden tapaan, etteivät ne tahdo ottaa vastaan tiettyjä maahanmuuttajia, Bryssel katsoo jo kyseiset uppiniskaiset vasallit käytännössä lainrikkojiksi.

Uusi vaihtoehto -liike on nimenä jo tragikoominen, sillä käytännössä ryhmittymään kuuluvat entiset persuministerit ulkoministeri Timo Soini, työministeri Jari Lindström, puolustusministeri Jussi Niinistö ja kulttuuri- ja eurooppaministeri Sampo Terho ainoastaan osallistuvat vallitsevan euvostojärjestelmän ja liittovaltiorakennelman kyhäämiseen. Orpo on puhunut arvoista, mutta ne arvot ovat olleet Brysselin liturgian kuuliaista noudattamista. Niiden tielle nousi eliitin yllätykseksi perussuomalaisten halla-aholainen siipi. Vain naiivi voi kuvitella, että jotkut Halla-ahon vuosien takaiset kirjoitukset olisivat vallanpitäjille kiusallisempia kuin ”tiivistyvän eu:n” avoin uhmaaminen.

Tietenkin perussuomalaisten ryhmän hajoaminen on takaisku kansalliselle puolustukselle, mutta kenties tätä kautta maahamme lopulta syntyy aito vastavoima opportunisteille, jotka jatkavat lehmänkauppojaan korottaakseen itseään vain ja ainoastaan Brysselin silmissä. Itseään mahtipontisesti uudeksi vaihtoehdoksi kutsuva klikki heittyy ainoastaan kokoomuksen ja keskustan tiskirätiksi. Viime päivät ovat osoittaneet liiankin selvästi, mitä seuraa todellisesta toisinajattelusta suomalaisessa politiikassa. 

Liittovaltio tunnustettiin Taloussanomissa jo neljä vuotta sitten. Nytkö sitä tosissaan aletaan
viimeistellä? Kokoomuksen rinnalla hallituksessa ei voi olla kuin ehdottoman euvostouskollisia
nukkeministereitä. Samasta syystä eurostakaan ei sallita äänestää.





















 

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Halla uhkaa viherpunaista ryytimaata


Perussuomalaiset tekivät eilen sen, mitä valtamedia kynsin ja hampain suu vaahdossa vastusti. Toimittelijat eivät kuitenkaan valinneet puoluejohtoa, vaan sen tekivät kokousedustajat. Eilisehtoo painottui lähinnä uuden puheenjohtajan henkilöön, joka on vuosia herättänyt itkupotkuraivareita poliittisissa ja aatteellisissa vastustajissa. Sisällyksetöntä jargonia suoltavat suomalaiset puoluejohtajat ovat saaneet puheissaan tarkan ja armottoman kilpailijan. Jo valitun ensi kommenteissa paljastui ainakin vuosia tiedetty totuus, ettei suorassa argumentoinnissa Halla-ahoa ensimmäiseksi pussiin puhuta. Silti vasta ensimmäisen linjapuheen jälkeen on aika arvioida ensi vaikutelmaa uudesta puheenjohtajasta.

Todetessaan puoluekokouksen jättäneen selkeän viestin puolueen kehittämisen suunnasta Halla-aho osoitti askelmerkit hidasjärkisimmällekin. Suomesta on ajoittaisia ja hajanaisiksi jääneitä yrityksiä lukuunottamatta puuttunut oikea vaihtoehto Brysselin valtapolitiikalle. Arvostellessaan unionin toimintaa ja tavoitteita hän voi nojata toimintaansa Euroopan parlamentissa, joten kuulija voi uskoa hänen tietävän mitä puhuu. Hieman samanlaista odotusta saattoi aikanaan olla ilmassa ”Missä Eu, siellä ongelma” -Timon arvostellessa kreikkapaketteja ja rakennellessa jytkyjään. Massiivisten pettymysten jälkeen uusi puoluejohto on antanut puolueelle vielä yhden mahdollisuuden. Kokoomuksen. Kepun tai sosialidemokraattien perässähiihtäjillä ei ole tulevaisuutta. Kipeistäkin asioista pitää pystyä puhumaan.

Linjapuhe aloitti tarttumalla oitis kipeimpään kohtaan pienen alamaisen elämässä, eliitin pyrkimykseen ja tavoitteeseen asettaa köyhät toisiaan vastaan. Liian selvästi on viime vuosina käynyt selväksi, että oma kansa ja sen heikoimmat on asetettu muukalaisten perään. Niin kuin Halla-aho totesi, kyseessä ei ole ”hauska” juttu, vaan kansakunnan tulevaisuuden kannalta ensisijaisen tärkeä asia. Maahanmuuttokriisin aikana on toisinaan käynyt ilmi, että jopa jonkin verran integroituneet uuskansalaiset ovat olleet huolissaan alati jatkuvasta tulijoiden vyörystä. Kantaväen vähäväkiset puolestaan ovat saaneet tuta jos jonkinlaisia leikkauksia ja aktivointitoimia. Sivusta on seurattu rahan lappamaista matubisnekseen. Ajan kuluessa mahtipontisesti avatut maahanmuuttajahotellit on suljettu miljoonatappioin ja pistetty täysremonttiin.

Työntekijöiden yläluokkaa ovat ne, jotka voivat surfata euvostomaasta toiseen ja valita asuinalueensa uranäkymiensä ja mieltymystensä mukaan. Puheessaan uusi puheenjohtaja otti esille juuri ne, joilla ei käytännössä muuttomahdollisuutta ole. Vihervasemmisto jeesustelee köyhien tukijana, mutta ne köyhät ovat itse asiassa muita kuin oman maan köyhiä. Sen totesi Halla-aho suoraan osoittaen rohkeutta, mitä puoluejohtajiltamme tähän asti on puuttunut. Hallainen tuuli todella pyyhkii unelmien punavihreätä ryytimaata, mikäli maamme vähäosaisimmat ja viimeisistä toimeentulonsa rippeistä kamppailevat tämän sisäistävät ja nousevat vielä kerran vaalipäivänä sohviltaan unohtaen Soinin hämäyksen.

Ihmisten tänne houkuttelemisen (esim. Sipilän ”kotimajoitus”) sijaan tulisi päästä vakavasti puhumaan läpi Euroopan marssineiden käännyttämisestä ilman vuosien oikeusprosesseja ja hädänalaisten auttamisesta lähtömaissaan. On ollut lähes kiihkomielistä vaatia omilta työttömiltä vastikkeellisuutta yritysten siirtäessä toimintaansa Aasiaan ja Itä-Eurooppaan. Sen sijaan missä ovatkaan vastikevaatimukset Afrikan ja Aasian kehitysmailta? Uudelta persupuheenjohtajalta alaisineen voisi ainakin odottaa elintilan raivaamista uudelle ajattelulle suhteessa auttamiseen.

Elämme maassa, jossa kaikkinainen Euvostoliiton vastustaminen tuomitaan ääriliikkeeksi. Joitain muutaman henkilön ryhmittymiä lukuunottamatta meiltä on puuttunut oikeasti euvostovastainen puolue. Monet odottivat sellaista turhaan Soinin persuista ja toiveet ovat ilmeisesti nousseet jälleen Halla-ahon myötä. Maamme puoluekenttä on jo muutenkin täynnä Brysselin lampaita. Lisää ei enää tarvita. Siksi linjapuheen euvostoeroa koskeva kohta oli varmasti monelle karua kuultavaa. Halla-ahon mukaan ero euvostovaltiosta ei ole tällä hetkellä realistinen vaihtoehto.

Taustalla lienee se monimutkainen lainsäädäntö, jolla alusmaat on jo ehditty kytkeä Brysselin alamaisuuteen. Samalla on syytä muistaa se maattomien pankkiirien kuristusote, johon mantereemme on ajettu. Ero ottaa koville Britanniallekin, mikäli lopulta toteutuukaan. Ilmeisesti tarvittaisiin joukkopako Unionista tai sisäinen sortuminen esikuvan Neuvostoliiton tapaan. Nykyisessä rahajärjestelmässä puheet itsenäisistä valtioista kuuluvat samaan sarjaan joulupukin lentävien porojen kanssa. On ollut puheita Gaddafin ja Saddamin kohtalokkaista aikeista pyrkiä pois dollarivetoisesta järjestelmästä. Joitain viikkoja sitten bongasin netistä täällä sangen vaietun väittämän siitä, että Filippiinien kovan linjan presidentti Duterte olisi häätämässä Rothschildeja pois maasta. Kuinka ollakaan viime viikoina meille on kantautunut hurjia uutisia taisteluista Filippiineillä...

Vaikka ero pankkiirimafian Euvostoliitosta onkin siis sangen vaarallista ja kenties epärealistista, meille tulisi sallia kansanäänestys erosta. Mahdollinen kielteinen suhtautuminen äänestykseen saattaa koitua uudelle puoluejohdolle kohtalokkaaksi. Joka tapauksessa linjapuheen viestinä oli, ettei ole syytä jatkaa kansallisen edun myymistä mallioppilaan hymypatsaiden keräilemiseksi Brysselin sediltä ja tädeiltä.

Tulevan viikon kiinnostavin sisäpoliittinen näytelmä on tietenkin se, mihin ojaan Sipilän sontakärryt kellahtavat vai jatkavatko ne vatuloivan vaappuvaa kulkuaan. Halla-aho itse on osoittanut sovittelevaa kunnioitusta hallitusohjelmaa kohtaan. Pallo on nyt ympäriinsä käsiään heilutellen säntäilevällä kokoomuksella – ja tietenkin Sipilällä, joka käytännössä pääministerinä ainoana kykenee tahtoessaan lopettamaan hallitusteatterinsa.

Poliittiset vastustajat toivovat puolueen hajoamista, ovat toivoneet jo jytkyistä lähtien. Tulevaisuus näyttää, tehoaako mahdolliseen järkytykseen uuden puheenjohtajan kädenojennus eli tarjous eduskuntaryhmän ja ministeriryhmän roolin ja yhteistyön korostamisesta. Joka tapauksessa poliittisessa kentässä on ollut todella halla-aholaisen puolueen mentävä aukko, liian paljon on ollut puhtaan järjen paljastamia ongelmia, joista on ollut kiellettyä puhua. Tavoitteena on ollut kahlita entistä enemmän poliittisen eliitin ajattelutavan vastaisia viestejä. Kaikella toiminnalla on aina vastavoimansa.