tiistai 26. tammikuuta 2016

Robottiuskoisten hurja harha


Koko yhteiskuntamme natistessa maahanmuuton tuomien haasteiden ja massatyöttömyyden kourissa pelastuksen evankeliumiksi on nostettu väite robotiikan ja automaation maallemme tuomista mahdollisuuksista. Tuon ideologian realistisuus vaikuttaa päivä päivältä yhä hatarammalta. Robotiikkauskovaisten sanoman onttoudesta olen kirjoittanut aiemminkin tekstissä Älyn ihmisoikeudet, mutta kerrattakoon tätä inhimillistä murhenäytelmää vielä kertaalleen. Sen verran irrallaan tai tyystin piittaamatta yhteiskunnan reaalitodellisuudesta koneiden tekemän työn autuutta meille jankutetaan.

Robotti Asimo. Robotit voidaan pyrkiä inhimillistämään tai
niissä saatetaan nähdä lemmikkien piirteitä. Silti meidän
on muistettava niiden syvälliset vaikutukset koko yhteis-
kuntaamme.
Kuva Wikimedia Commons
Robotti tehdashallissa on lähinnä teknokraatin märkä unelma. Se voi työskennellä 24/7, eikä sitä huoltamaan tai valvomaan tarvita järin paljon ihmisiä. Sitä paitsi yhä enemmän valvontaakin voinee siirtää automaation vastuulle. Toki kone saattaa joissain erityistä tarkkuutta ja tasalaatuisuutta vaativissa työvaiheissa olla perustellustikin ihmistä parempi, mutta tässä yhteydessä on kyse isoista linjauksista ja ihmismassojen toimeentulosta.

Hiljattain Ylen Jälkipörssissä Piia-Noora Kauppi julisti robotiikan ja automaation autuutta väittäen samalla jotain siihen suuntaan, ettei moinen käytännössä veisi työpaikkoja. Niitä syntyisi vaikkapa ”humanisteille”. Olisi mielenkiitoista tietää, kuinka Kauppi määrittelee humanistit ja heidän todellisen arvonsa teknokraattiyhteiskunnalle. Käynnissä oleva murros koulutuspolitiikassa ei välttämättä anna positiivisia viitteitä. Koska olemme saaneet jo esimakua siitä, kuinka vastahakoisesti elinkeinoelämä sijoittaa verojen muodossa tuottavuudenkasvusta saamaansa lisäarvoa investointeihin tai yhteiskunnallisen vastuunsa kantamiseen, voimme epäillä myös automaation kasvattaman tuoton valumista suurten massojen hyödyksi. Ellei säädetä erityistä robotiikka- ja automaatioveroa puheet niiden avulla kahmittavista yhteiskunnallisista hyödyistä ovat tyhjää höpinää.

Niin, ihmiset, meillä on käsissämme yhä paheneva maahanmuuttokriisi, globaali kansainvaellus. Rajojen yli velloo miljoonittain ihmisiä, joiden joukossa luku- ja kirjoitustaitokin on yhteisestä kielestäkään puhumatta entistä harvinaisempaa. Samaan aikaan kun Kauppi höpöttää robotteja ohjelmoivista humanisteista kahlaamme aivan eri maailmaan kuuluvien ongelmien keskellä. Olen aiemminkin todennut, ettei kehittynyt teknologiakulttuuri tarvitse tai siedä suuria ihmismassoja. Pitkälle viety automaatio tai robotiikka eivät kuulu yli äyräidensä paisuneiden paimentolaiskulttuurien maailmaan. Ristiriita toimimattoman syntyvyydensäännöstelyn ja automaation välillä ei korjaannu vaikenemalla asiasta. Massat eivät ikinä korvaa yksittäisten poikkeusyksilöiden merkitystä, mutta myös suoraan sanoen yksinkertaisilla ihmisillä on  oikeus elää ja tulla toimeen heidän synnyttyään. Väestönkasvu on pakko saada loppumaan ennen kuin laajamittaisella automaatiolla tai robotiikalla on inhimillistä arvoa tai oikeutusta.

Uusimpia esimerkkejä automaation tuomista yhteiskunnallisista muutoksista ovat olleet VR:n ja Postin henkilöstövähennykset. Aikanaan Valtionrautateillä oli tuhansia työntekijöitä, jotka huolehtivat sekä itse kaluston että raideinfran kunnon lisäksi asiakaspalvelusta. Nyttemmin jo lähes kaikki lipunmyyntipisteetkin on suljettu verkkokaupan vuoksi. Juuri on ilmoitettu Postin uusimmista irtisanomisista. Robotiikan kenties tuomat erikoistehtävät eivät millään muotoa voine korvata vanhojen ammattien yhä kiihtyvämpää katoamista.

Tahtovatko robottiuskovaiset tuomita miljoonat ja miljoonat ihmiset ikänsä kestävään kurjuuteen? Megalomaaninen ostovoiman romahtaminen ei sekään voi olla vaikuttamatta yhteiskuntien vakauteen. Jotta yhtälö toimisi, tulisi ihmisiä olla nykyistä paljon vähemmän ja yhteiskuntien lopullisesti hyväksyä se, että koneiden ja laitteiden huolehtiessa tuotannosta niiden avulla pääomia keräävät tahot elättäisivät ihmiset, joiden työt on siirretty bittiviidakkoon ja robottien kouriin. Periaatteessa niin on yhä enemmän asian laita jo nyt, mutta väestönkasvun ja kansainvaellusten vuoksi tuhoisa räjähdys ja verinen resurssisota on ennemmin tai myöhemmin täysin irti. 


perjantai 22. tammikuuta 2016

Hätähuuto Saksasta!


Yhteisöpalvelu Facebook on kuulemma sensuroinut nuoren saksalaistytön videomonologin, jossa hän tuo esille maahanmuuttajiin liittyviä kokemuksiaan ja pelkojaan. Samalla hän esittää rauhallisesti asiallisia ja tiukkoja kysymyksiä Euroopan päättäjille ja etenkin Merkelille.

Nuoret näkevät monet asiat selvemmin kuin uransa ja ammattiryhmänsä viitekehyksiin nauliintuneet vanhemmat ihmiset. Erittäin kuvaavaa aikakaudellemme on, ettei tätä puheenvuoroa tahdottaisi ihmisten näkevän samaan aikaan kun Euroopan johtajat meuhkaavat muun muassa sananvapaudesta Puolassa ja suomalaisetkin lehtien pääkirjoitukset ovat liittyneet tuohon mölisevään kuoroon.

Kertokoon oheinen video asiansa pääasiassa itse niin kauan kuin se edes jollain tavalla on nähtävissä. Vain yhden kysymyksen tahdon nostaa itse esille.

Mitä päättäjät kykenisivät vastaamaan tytön kertoessa tuntevansa 15-vuotiaasta töitä tehneen syntyperäisen saksalaisen, joka hoitovirheen takia vammautuneena on joutunut viranomaisten taholta muualta tulleiden ohittamaksi ja vaille apua? Onko tämä yksi niitä kysymyksiä, joiden takia me emme saisi tätä videota nähdä? Miksi keskustelusta kieltäydytään? Aihe ansaitsisi asiallisen ja kiihkottoman käsittelyn, sillä nykymeno merkitsee romahdusta kohti anarkiaa. Missä nyt on avoin eurooppalainen vuoropuhelu?



Tekstityksen englanniksi pitäisi löytyä alavalikosta ellei se heti tule päälle.

Muu tarinahan on samaa pelkoa ahdisteluista, joista olemme viimein saaneet joka puolelta kuulla. Ihmisiä kehotetaan toimimaan mutta väkivallattomasti ja asiallisesti. Millainen romahdus Euroopassa ensi keväänä koetaankaan? Tämän videon katsottuaan osaa ehkä jälleen hiukan paremmin eläytyä tuleviin kauhuihin. Tämän tytön vaiennettujen sanojen sanoma saattaa vielä tulisen raudan tavoin korventaa eurooppalaisten tajuntaa. Kuplat tulevat väistämättä särkymään. Ne päivät tulevat olemaan erittäin katkeria.




keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Blackmail and menace toll the Bell for EU


The European Union has already managed to show its true colors. They seek to forge nations into the common mass, and common law over the indepent states. In a sense, it is logical, but sad to notice people to wake grim reality in front of the immigration avalanche. A few years earlier one could hardly have imagined that into this continent could anyone walk without identity papers and to demand the apartments and maintenance from European funds.

Warning sign at East German Border (westbound).  Borders in Europe have tumbled down.More and more of us
probably already miss the times when it was required to prove his or her identity.It is a paradox to note the borders
brought peace and stability.We are now in the EU collective farms. How do we take a couple of step backward?
Photo Stefan Richter / Wikimedia Commons

The Union has become a major dystopia, where the others live from the cry up some mystical accountability. On the verge of bankruptcy eu countries churn billions to the maintenance of migrants, while own people try to carry on with the weakest minimum action input and the fear the continuing cuts in revenues. In the same time unknown young men invading hotels, spas and homes for the elderly marching with their mobile phones stretched out on the streets. European women are instructed, inter alia, to change the dressing in order to newcomers do not lose their nerves. Public swimming pools will not suddenly be able to operate as decades before that.

Leaking borders and their control is controversial. At the same time, in the individual EU countries have had to be take against the attacks, if they have engaged in the border control. Recently the right of self-determination has been violated in Poland. Who could believe that behind that ruckus have been only the changes in the national media companies, or the political appointments of judges, kind of which has also been seen in the Nordic countries. One of the Scandinavian officials has even accused, that the hostile neighboring countries have used refugees as a weapon against the Union. Merkel herself eventually invited all intruders welcome. The attempts to improve border controls have raised speeches from the restriction in the freedom of movement. In fact, I remember the movement of the complete freedom in Europe long before the European Union. I just had to have travel documents and identity. What's wrong with the demand of the real identity and papers, especially in today's world which plagued with terrorism?

Now, therefore the EU is planning to oblige the Nordic countries and the UK to accept more refugees. Expulsion of refugees wouldn´t be a matter for member states any more. Are the costs completely secondary, although many societies Europe are already threaten to collapse? This crisis should finally make clear to everyone that in the EU there is no independent decision-making in member countries.

It has been confusing to watch from the sidelines, how Brussels increase week by week pressure in spite of the approaching the referendum in Britain. It believes that its worldview is the only right and trusts blindly in the unchangeable laws of its own. Their fairy-tale world is, however, collapsing in the pressure of the reality. Britons have a unique opportunity to launch a process so that even something from old Europe could be saved. The taboo must be broken: EU politics is not eternal. Nothing EU agreement is not a divine revelation that could not be changed. We could leave EU without any biblical plague, if we want. The scourge is EU itself. God does not impose that the peoples of Europe should be the doormat of the Brussels bankers .

Living in Nordic I envy as well as encourage the Britons to use their opportunity to teach to Brussels with mortality. Similarly, I feel a deep sense of compassion for Poles and Hungarians. The Federal discipline policy has more and more increased towards them who oppose the supremacy of EU. Brexit would be the reason to let the Bell toll through the mainland and show the direction to the rest of us. Of course, changes could be painful, but much greater the pain is in European Union.


maanantai 18. tammikuuta 2016

Voi harminpaikka: jääkausi myöhässä?


Ilmastouskovaisia on viime päivinä järkyttänyt Nature-lehdessä ollut artikkeli tutkimuksesta, jonka mukaan hiilidioksidipäästöillä olisi jo ehditty lykätä muun  muassa maapallon kiertoradan vaihtelun aiheuttaman jääkauden alkamista. Tutkimuksesta ovat meillä kertoneet ainakin Helsingin Sanomat, Lapin Kansa, Aamulehti ja Hämeen Sanomat. Tarkkaan rakennettua oppirakennelmaa tutisuttavat johtopäätökset ovat ilmeisesti syyllistyneet löytämään hiilidioksidipäästöistä aavistuksen positiivisiakin piirteitä.

Heiltskukin jäätikkö Brittiläisessä Kolumbiassa. NASA:n astronauttien 31. elokuuta 2009 avaruudesta
ottama valokuva.
Kuva Wikimedia Commons

Ilmastokeskustelu on läpeensä politisoitunutta, etten sanoisi tekopyhyyteensä sortuvaa. Koska globaalien maailmanparantajien missio on romahtamassa, ilmastokokouksista on tehty moderneja kirkolliskokouksia, joissa päätetään opinkappaleiden sisältö. Kannanotot hiukkaspäästöjen vaikutuksista ja ihmisen merkityksestä niiden synnyssä ovat korvanneet jumalat ja niiden olemuksen pohtimisen. Pariisin ilmastokokouksen julkilausumia on kiiruhdettu kiittelemään ja tuota maiskutusta oli havaittavissa jo kokouksen aikana.

Itse ilmastokiistoista on kirjoitettu jo niin paljon, ettei itse prosessista maallikko kykene mitään uutta latua avaavaa mainitsemaan. Silti tietyt nyanssit jaksavat kerta toisensa jälkeen ihmetyttää. Esimerkiksi ilmastouskon ympärille kehitetty poliittisesti tuettu rahankeruujärjestelmä, jota voisi kutsua omantunnon lepyttämisen laeiksi. Sen sijaan, että verotettaisiin tuotantoa sen mukaan, kuinka kaukana loppukäyttäjistä se tapahtuu, poliitikot kiristävät ruuvia niissä maissa, jotka jo nyt ovat panostaneet eniten ympäristöystävällisyyteen. Seurauksena jättimäiset rahtilaivat täyttävät maailman meriä kuluttaen energiavaroja taipaleellaan maanääristä toisiin.

Vielä hullumpaa näkökulmaa edustaa usko siihen, että tietyillä poliittisilla päätöksillä voitaisiin nk. ilmastonlämpeneminen rajoittaa mielivaltaisesti päätettyihin astelukemiin. Aivan kuin eläisimme jossain laboratorio-olosuhteissa, joissa kaikkia tulivuorenpurkauksia, maanjäristysten avaamia kaasusuonia ynnä muita voitaisiin kansainvälisin sopimuksin hallita. Sopii miettiä, kuinka paljon kaasuja yksi tulivuorenpurkaus ilmakehään päästää.

Nyt esille tullut tutkimus hiilidioksidipäästöjen vaikutuksista on herättänyt arvion jääkauden lykkääntymisestä. Ymmärrettävästi oletus on kova pala niellä väelle, joka on saatu uskomaan ilmastouskonnon hurjimmat opinkappaleet. Tutkijat ovat päätelleet hiilidioksidipäästöjemme jo heti teollistumisen alussa lykänneen jääkauden alkua, johon ratkaisevasti vaikuttaisivat muutokset maan kiertoradassa ja maapallon asennossa aurinkoon nähden. Kuten tiedämme, maapallon akselissa ja navoissakin on tapahtunut aikojen kuluessa muutoksia. Tähän sopii vielä lisätä vaihtelut auringon aktiivisuudessa. Luonto ja avaruus ympärillämme ovat sellaisia toimijoita, että niitä on turha koettaa ohjastaa direktiiveillä.

Kaikkein pöhköimmän mielleyhtymän mainittuun tutkimukseen saa lukemalla sanomalehtiteksteihin liitettyjä toimittajien kommentteja. Eräässäkin lehdessä toimittaja tuo julki omana kommenttinaan, että tulkoon jääkausi vaikka sitten myöhässäkin aivan niin kuin kahden kilometrin jäämassalla ei olisi mitään merkitystä ihmiskunnan kannalta, mikäli täällä ihmisiä tuolloin enää onkaan. Kaiken lisäksi lievempien kylmenemisvaiheiden – esim. ns. pieni jääkausi 1450-1850 – aikaansaamat haitat ja kärsimykset maanviljelylle ja kulttuurille yleensä tuskin ovat tavoiteltavia. Niinpä jääkausia kaipailevien kommenttien taustalla täytyy olla mielipaha hartaasti vaalittuja uskonkappaleita kohtaan  kuvitelluista hyökkäyksistä.

Nähdäkseni ilmastopolitiikan pahin kompastuskivi on sen liittyminen yhä kiinteämmin rahantekemiseen. On luotu järjestelmä, jonka avulla ihmisten huonoa omaatuntoa käytetään härskisti hyväksi, jotta saadaan yhä uudet maksut ja verot rajoituksineen hyväksytyiksi. Siinä mielessä kyseessä on mitä selvimmin fanaattisesti ajettu uskonto. Tässä vaiheessa moni saattaa kuvitella, että tämän kirjoituksen tarkoituksena olisi jotenkin vapauttaa kaikki päästöt ja vähätellä ympäristön pilaamista. Sen vuoksi täytyy palata ajatukseen kuljetusetäisyyksien mukaan porrastetusta verotuksesta. Sen tavoitteena olisi todellinen lähituotanto. Mainittu ajatus törmännee kansainvälisten rahapiirien syytöksiin kilpailun rajoittamisesta.

Tyynenmeren jätepyörre vuonna 2010. Pyörre on ainoastaan yksilukuisista valtamerissä vellovista jätemassoista,
joiden lopullista vaikutusta ekosysteemiin voi vain arvailla. Tilanne on tuskin parantunut viime vuosina.Kenties
jätteen kerääminen ja uuden syntymisen rajoittaminen kansainvälisen vastuun periaatteella olisi liian yksinkertainen
ratkaisu. Sen sijaan spekulodaan loputtomasti ilmakehän päästöistä ja rakennellaan päästöpolitiikkaan
liittyviä rahastusautomaatteja.
Kuva Wikimedia Commons

Koko päästörummutuksen alle tuntuu jääneen saastuminen ja jäteongelma. Tyynenmeren jätepyörteet on aivan kuin lakaistu julkisen tietoisuuden ulkopuolelle. Itse asiassa pyörteitä on useita, mutta Tyynenmeren pyörre lienee kuuluisin. Tässä vielä video asiasta Satakunnan Kansan sivuilta. Merellä ajelehtiva muoviroska ynnä muu romu on konkreettinen uhka ja sen poistamiseksi olisi yhteisin ponnistuksin saatavissa aikaan jätteiden keräystä ja uuden syntymisen rajoittamista. Lähituotanto säästäisi jo pakkaustarvetta ja siten vaikuttaisi jätteen määrään. Globalisaatiouskon vallassa tietoisuuttamme kaiken tuon sijasta pommitetaan tuskalla siitä, alkaako jääkausi 30 000 vai 100 000 vuoden kuluttua vai olisiko se kenties mitä ennenkuulumattominta jopa estettävissä toistaiseksi.

* * *

EDIT:

Nyt on myös Yle havahtunut (21.1.2016) uutisoimaan merien muovijätteistä. Tilanne on todella vakava, joten on ihme, ettei siitä ole käynnistetty vastaavanlaista kansainvälistä poliittista prosessia kuin vähintään kiistanalaisesta ilmasto-opista.

Muutama lainaus:


*  "Maailman meriin päätyy muovijätettä samaan tahtiin kuin jos meriin kipattaisiin jäteautollinen joka minuutti, kertoo tuore raportti. Muovijätteen määrä ylittää kalojen määrän lähivuosikymmeninä, todennäköisesti nopeamminkin, sillä muovin määrä kasvaa, kun taas kalakannat heikkenevät." 

*    "Raportin mukaan muovin tuotanto on maailmalla kasvanut 20-kertaiseksi vuoden 1964 jälkeen. Sen odotetaan edelleen kaksinkertaistuvan seuraavien 20 vuoden aikana ja nelinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. "

*    "95 prosenttia kaikesta muovista käytetään vain kerran ennen kuin se heitetään pois. Vain viisi prosenttia kierrätetään."

*   "Tämä merkitsee, että tuolloin merissä olisi enemmän muovijätettä kuin kalaa, mikäli kalakannat pysyvät nykytasollaan."

Jokohan olisi aika havahtua konkreettisiin toimiin saasteongelman ratkaisemiseksi? Kuten jo aiemmin olen todennut, etenkin pitkät kuljetusmatkat synnyttävät liiallista pakkausmateriaalin tarvetta. Lienee oma kauppapoliittinen  logiikkansa, että kaikki maailman tietyt tarvikkeet tuotetaan vain parissa kolmessa paikassa, mutta niin muodikkaan "kestävän kehityksen" kanssa sillä valitettavasti on perin vähän tekemistä.








perjantai 15. tammikuuta 2016

Kuplaväen jihad jatkuu


Elämämme orwellilaisessa yhteiskunnassa on jo tunkkainen klisee, mutta lähes päivittäin Euvosto-Suomessa kohtaamme voimakasta mielipiteen muokkaamista ja tosiasioiden kieltämistä. Etenkin arkkipiispa Mäkinen on keskittynyt vähättelemään tai tyystin sivuuttamaan kerta toisensa jälkeen kansainvaellusten vaikutusten yhteiskuntaa hajottavat seuraukset. Mitä hälyttävimpiä uutisia Euroopasta kantautuukaan sitä kiihkeämmin Mäkinen esikuntineen julistaa harhaista sanomaansa. Eikö Suomi olekaan osa Eurooppaa?

Ensimmäinen Pediga-mielenosoitus vastamielenosoittajineen
Wienissä 2. helmikuuta 2015
. Kuten tiedämme, jännitteet
Euroopassa eivät ole kuluneen vuoden aikana suinkaan laantuneet.
Ihmiset ovat jakaantuneet yhä selvemmin eri leireihin. Tulenarka
tilanne kautta Euroopan odottaa vain viimeistä kipinää,
myös Suomessa. Emmekö muka elä yhteiskunnallista kriisiä?
Kuva Wikimedia Commons
Tarkkaavainen huomioitsija on jo viikkoja aiemmin pannut merkille, kuinka Mäkinen on ehtinyt julistaa, ”ettei kirkon tehtävä ole puolustaa Suomen etua”. Mitä tällainen henkilö tekee sellaisessa paneeli- keskustelussa, jollainen juuri pidettiin Helsingin tuomiokirkon kryptassa? Muun muassa Pohjalaisessa, Turun Sanomissa ynnä Kainuun Sanomissa julkaistussa tekstissä keskityttiin rummuttamaan asianomaisten keskustelijoiden hämmennystä siitä, kuinka he voisivat auttaa hengenhädässä olevina pitämiään ihmisiä. Aivan kuin ongelma tähän asti olisi ollut se, ettei muukalaisia olisi autettu, liiankin sinisilmäisesti. Pääsanomana oli kuitenkin väittää, ettemme eläisi kriisissä.

Mikäli kykenee kuvittelemaan Euroopan elävän jossain muussa kuin kriisissä, on täytynyt elää aika syvällä tynnyrissä. Mikäli kriisin määritelmään vaaditaan yhteiskunnan toimintojen lamaantuminen, vasta täydellinen anarkia herättää kuplaväen unelmaunestaan.

Entä tämä virkavallankin korostama yhteiskunnan normaali toiminta? Jokin aika sitten olisi kuulostanut vähintään kummalliselta, että synnytyslaitoksellakin toimitaan yhä useammin elekielellä, koska suomalaisessa sairaalassa ei löydy yhteistä kieltä. Vanheneva suomalainen saa ihan oikeasti pohtia, kuinka hän tulee tulevaisuudessa toimeen äidinkielellään omassa maassaan. Viime aikoina paljon puheena ollut katupartiointi jo keskustelunaiheena on tragikoominen. Poliisi on menettänyt yhä useamman suomalaisen luottamuksen kansalaisten kuullessa vuodesta toiseen uutisia resurssien leikkaamisesta. Samaan aikaan milloin mikäkin trendikkäästi esille tuotu moralistinen ja läpipoliittinen projekti on tuntunut syövän virkavallan hupenevia voimavaroja. Viimeisimpänä hankkeena on ollut VOK-kansan paimentaminen, koska suurelta osalta sitä puuttuvat alkeellisimmatkin perusteet ymmärtää länsimaisen yhteiskunnan toimintasääntöjä.

Euvostojohtajien keskittyessä tekohengittämään poliittista valuuttaansa on tulijoiden ennakkotarkastus laiminlyöty, vaikka juuri rajoilla olisi voitu edellyttää monia niitä tietoja ja taitoja, joita ankarassa paineessa koetetaan nyt takoa kaaliin VOKeissa – tai siis ainakin meille niin väitetään. Turvallisuutta tärkeämpää on ollut euvostopolitrukkien suu vaahdossa saarnaama vapaa liikkuvuus aivan kuin ennen Euvostoliittoa olisi mantereellamme ollut rautaesirippua lukuunottamatta mitään todellisia esteitä liikkumiselle. Ai niin, silloin oli aika mahdotonta harhailla paperittomana maasta toiseen. Ihmisellä piti olla todennettava identiteetti. Mitä kertoo euvostoväestä se, että he in facto kaipaavat mantereellemme ihmisiä ilman identiteettiä?

No, nyt saamme lukea muun muassa, että Syyriasta on palannut satoja taistelujen kovettamia raakalaisia. Tuntuuko rattoisalta tuon porukan alkaessa ”eu-väkenä” velloa provinssista toiseen? Samaan aikaan Euroopan islamisoitumisen kanssa juutalaisten Alija eli muutto Israeliin on noussut uusiin ennätyslukemiin. Syynä on antisemitismin ja turvattomuuden lisääntyminen mantereellamme eli siis Euvostoliitossa. On paradoksaalista paheksua Israelin olemassaoloa ja samalla tukea voimia, jotka suorastaan heittävät juutalaisia Euroopasta. Mäkinen kumppaneineen veljeilee sellaisten tahojen kanssa, jotka väistämättä muuttavat väestö- ja uskontosuhteita ympärillämme. Liittovaltiossa Ranskan ja Saksan ongelmat valuvat toki meillekin.

Rajat on suljettava. Muuten parempaa elämää etsivien vyörylle ei tule loppua. Tällöin yhteiskunnat romahtavat. Eikö tämä ole jo suuri yhteiskunnallinen kriisi?

Kestokriisissä yhteiskuntamme on kasvavan työttömyyden vuoksi. Onnekas työtätekevä kansanosa tosin joutuu juoksemaan yhä useamman edestä kykenemättä katsomaan ympärilleen. Aivan, kyllä me olemme kriisissä elinkustannusten noustessa ja köyhälistön määrän kasvaessa. Sitä vain ei ilmeisesti kykene turvatulta, säännöllisesti palkatulta virkapallilta näkemään.

Kriisissä on myös tulevaisuudenusko ja luottamus siihen, että Suomi kykenisi oikaisemaan mädäntyneitä yhteiskunnallisia rakenteitaan. Hyviä esimerkkejä tuosta pelonaiheesta ovat Unkari ja Puola, jotka ovat tahtoneet vetää omaa linjaa Brysselin päätöksissä. Ennen kuin Puola on alettu asettaa halsteriin nk. sananvapauteen liittyvän lainsäädännön vuoksi se ehti julistaa ottavansa vastaan vain kristittyjä pakolaisia. Ymmärtävätkö nykyeurooppalaiset tarpeeksi Puolan herkkyyttä ulkopuolisen ohjauksen suhteen? Mikä on perimmäinen syy puolalaisten demonisoimisessa? Pintatarinan mukaisesta valtion mediakontrollista me ulkopuoliset emme juuri paljon tiedä, mutta eikö meilläkin Yle ole mitä tarkimmin poliittisen eliittimme sylikoira suoltaen monikulttuurisuus ihqua illasta toiseen? Soinin puuttuessa Euvostoliiton Puolan vastaisiin toimiin euvostopolitrukkien vahtirakki Jaakonsaari on jo ehtinyt haukahtaa paheksuntansa.

Näemme konkreettisesti, mitä seuraisi käytännön eukriittisestä politiikasta. Onko nykyinen kansainvälinen kriisi ajamassa Itä-Euroopan pois Euvostoliitosta?

Tiedoksi kryptan unelmapaneelille: suomalainen yhteiskunta on syvenevässä kriisissä. Osattomuus kantaväestönkin keskuudessa lisääntyy rajusti. Ideologiset fanaatikot koettavat väkisin istuttaa tämän massan keskelle joukoittain ihmisiä, joiden toiveet tulevat romahtamaan. Loputtomiin ei voi ratsastaa turhautumisen selässä. Monet perustoiminnat nilkuttavat myös syvimmässä sotatilassa. Ultrahumanistisen sinisilmäisyyden voi katsoa julistaneen kerran toisensa jälkeen sodan turvallisuudelle ja tulevaisuudelle. Mäkiselle erityisesti voi todeta, että olihan se Hagia Sofiakin ennen kirkko. Hyvä tietää, ettei Suomen kirkko ole suomalaisten asialla. Eipä enää synny väärinkäsityksiä.


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Puola on Saksan [EU] historiallinen päänvaiva


Varsova on aina ollut oka eurooppalaisten valtapoliitikkojen nahassa. Suurvalta-asemaa tavoitellut Ruotsi koki Puolan uhkana vallanperimykselleen, Venäjä joutui kukistamaan sen kapinaa ja Hitler yritti viimeisimpien tutkimusten mukaan vielä tammikuussa 1939 suostutella puolalaisia apupojikseen idän sotaretkelleen samaan aikaan kuin puolalaiset tukivat salaisesti juutalaisten maanalaista toimintaa Palestiinassa. Nyt Puola uhmaa Saksan johtamaa Euroopan Unionia, joten siitä pyritään tekemään jonkinlainen Euroopan paha poika asettamalla se EU-holhoukseen. Koska samaan aikaan Juncker on myös uhannut Hollannin kansanäänestyksen seurauksilla, meidän on syytä pelätä kaikkinaisen EU-holhouksen lopputuloksia.

Saksalaiskone pommittamassa Varsovaa vuonna 1939.
Saksan johtaman EU:n on syytä olla varovainen, kun
se alkaa painostaa ja holhota Puolaa. Menneisyyden
haamut saattavat lojua perin matalissa haudoissa.
Kuva Wikimedia Commons
Euvostotaivaan oli määrä kirjoittaa hiukan myöhemmin professori Timothy Snyderin mielenkiintoisesta viime vuonna julkaistusta teoksesta Musta maa, mutta tässä yhteydessä mainittakoon Snyderin erittäin mielenkiintoinen väite, että Hitler olisi tahtonut vielä tammikuun loppuun 1939 asti puolalaiset mukaan sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Palkkiona olisi ollut ukrainalaisia maita. Puolalaiset itse kuvittelivat useita vuosia Saksan auttavan juutalaisväestön siirrossa pois Puolasta, jopa juutalaisvaltion perustamisessa. Saksalaiset kyllä lupailivat juutalaisten siirtoja, mutta oma juutalaisvaltio olisi ilmeisesti ollut liikaa. Puolalaisten torjuttua 25.tammikuuta 1939 Ribbentropin viimeisen tarjouksen raivostunut Hitler antoi 25. maaliskuuta käskyn ryhtyä valmistelemaan tuhoamissotaa Puolaa vastaan. Snyder tekee selväksi, etteivät Stalin tai Hitler kumpikaan nähneet Puolan valtiolla oikeutta olemassaoloonsa. Saksalle puolalaisilla oli siis pelkkä välinearvo. Kieltäytyminen yhteistyöstä sinetöi heidän kohtalonsa.

Analogia nykypäivään saattaa vaikuttaa sangen lennokkaalta, mutta kansainvälisen politiikan keskiössä ovat viime vuoden aikana olleet Saksan johtama EU, Ukraina ja Venäjä. Oman mausteensa peliin on tuonut pakolaisongelma. Euroopan Unionin ja amerikkalaisten politiikka Ukrainan kanssa vaatisi julkista selvitystä, koska siellä vaikuttaa avoimen natsistisia voimia. Tämä olisi ensiarvoista jo senkin vuoksi, koska Bryssel hyökkää vasallejaan vastaan pidäkkeettömästi arvostellen niiden kansallisia pyrkimyksiä käyttäen hyväkseen omalaatuista tulkintaansa demokratiasta ja niitä oikeuksia, joita kansallissosialistisesti suuntautuneiden on katsottu vastustavan. Kansanäänestykset EU-politiikasta pyritään tukahduttamaan niin kuin juuri nyt Junckerin toimesta Hollannissa. Euvostoliiton tekopyhyys haisee siis avaruuteen asti.

Itäeurooppalaiset valtiot ovat ymmärrettävistä syistä vastustamassa Euvostoliiton sanelupolitiikkaa. Monet itäeurooppalaisista syystä kokevat Brysselin politiikan muistuttavan päivä päivältä enemmän kommunistien levittäytymistä maidensa hallintoon. Neuvostoliiton miehitykseltä säästyneissä maissa luonnollisesti vastaavanlaista herkkyyttä ei ole ja hyväuskoisuus kukkii kohtalokkaana. Jo viime vuoden syyskuussa arvioitiin Suomen Uutisissa komission voivan jyrätä määräenemmistöllä turvapaikanhakijoiden pakkosijoittamista vastustavat Unkari, Tsekin tasavalta, Puola, Romania, Slovakia ja Latvia. Näissä maissa Ranskan ja Saksan ajama pakkopolitiikka ei voi näyttäytyä muuna kuin Moskovan käskyvallan reinkarnaationa. Ei ole yllätys, että Unkarin johto tukee nyt Puolaa.

Viime kuukausina meillä Suomessakin on virinnyt entistä kiihkeämpi keskustelu valtamedian propagandasta ja vaikenemisesta. Tietyistä asioista tieto on kulkenut vasta sosiaalisen median tehtyä valtalehdet lähinnä naurunalaisiksi. Entäpä jos meille nimitettäisiin vahva eukriittinen hallitus? Mitä tekisi ultrahumanistien miehittämä media? Jos sen värittynyttä agendaa tahdottaisiin suitsia tavalla, jota nykyiseen menoon kyllästynyt kansa vaatisi, olisi odotettavissa konflikti tiedonvälitystä nykyisin hallitsevan monikansallisen pääoman kanssa. Mediamogulien tavoitteenahan on mitä ilmeisimmin valtiottoman, persoonattoman kuluttajamassan luominen. Meidän ”puolueeton” mediamme uutisoi juuri ”Tuhansien osoittaneen mieltään demokratian ja sananvapauden puolesta Puolassa”. Ketkä oikein ovat marssineet ja kuka heidät on koolle kutsunut? Entäpä jos Puolan hallituksen toimet tiedonvälityksen hallinnan suhteen olisikin nähtävä vastarintatoimena Euvostoliiton ja sen liittolaisten propagandaa vastaan?

Aikanaan Ukrainan levottomuuksien yhteydessä jopa Iltalehti ja Helsingin Sanomat kirjoittivat CIA:n ja FBI:n väitetystä toiminnasta siellä. Jollain tasolla CIA:n toiminta lienee sittemmin myönnettykin. Blogistanissa on menty vieläkin pidemmälle ja spekuloitu amerikkalaisten vaikutuksesta itse vallankumoukseen. Onpa sitten tapahtunut mitä tahansa, johonkin rahat on käytetty, mikäli niitä ulkomailta on Ukrainaankin ohjattu. On äärimmäisen tärkeätä, että kansakunta itse säätelee tiedonvälitystään. Siinä mielessä EU-holhous jo käsitteenä ennustaa synkeitä aikoja Puolallekin. Onko puolalaisille viimein paljastumassa, että he ovat menettäneet jälleen kerran itsenäisyytensä?


lauantai 9. tammikuuta 2016

Turhaudutaan!


Ennustettujen levottomuuksien iskiessä idealistit ovat löytäneet vähättelyn uuden asteen. Tulokkaat nyt vain ovat hiukan turhautuneita. Uskomatonta kyllä itse kullakin on tätä maailmanmenoa kokiessaan syytä vähintään turhautua, mutta meille kantaväestölle kuitenkin tehdään selväksi pelisäännöt. Ne tarkoittavat, ettei mielipaha oikeuta rähjäämistä kaduilla, toreilla tai kotona.

Syytä tuhautumiseen toki on meilläkin valtavasti:

Turhauttaa vuodesta toiseen elinkustannusten nousu käsi kädessä palkkatason laskuvaatimusten kanssa.

Turhauttaa osattomien kansalaisten osuuden jatkuva kasvu.

Turhauttaa tavattomasti yhä samojen puolueiden jenkka parlamentissa, koska useimmilla kanssaäänestäjillä ei ole munaa lähteä tukemaan uusia puolueita.

Turhauttavaa on tuntea nahoissaan, että poliittinen eliitti syöttää valhetta edustuksellisesta demokratiasta [so. poliittista lahjontaa]  ainoana ratkaisuna ongelmiimme. Odotamme yhä kansanäänestyksiä kansakunnallemme kohtalokkaista päätöksistä niin kuin eurosta ja Brysselin lainsäädännön orjuuttavimmista säädöksista. Itse asiassa koko EU on muuttunut sellaiseksi, jollaista meille ei aikanaan tarjottu.

Turhauttaa valtamedian loputon propaganda.

Turhauttaa eliittimme idealistinen erkaantuminen kansallisen perinnön vaalimisesta.

Turhauttaa pelko suomenkielen tulevaisuudesta ulkoisen paineen ja kansainvälisyyttä palvovan älykköpolven jaloissa.

Turhauttaa kansakuntamme roikkuminen Brysselin pakkopaidassa, osallisena EU:n poliittisissa seikkailuissa ja euron velkahelvetissä.

Turhauttaa avonaiset rajat ja pelko tulevasta keväästä, jolloin kaikille planeetallamme on paljastunut idealistisesti johdettujen eurooppalaisten kyvyttömyys puolustaa omaa elintilaansa ja omia uskonnollisia perinteitään yhä kiihtyvässä globaalissa resurssitaistelussa väestönkasvua ja kansainvaelluksia vastaan.

Turhauttaa etenkin se, kuinka viranomaiset yhä syyllistävät lähinnä omia kansalaisiaan levottomuuksista eivätkä muutenkaan näytä enää arvostavan kansalaisuutta, josta on tehty lähinnä pakkolakien ja viralliseen ideologiaan painostamisen kohde.

Turhauttaa havaita valtiovallan keskittyvän enemmän oman järjestysvaltansa korostamiseen kuin sen tasapuolisen toteuttamisen kyvyn ylläpitämiseen.

Turhauttaa lopuksi tämä yleinen voimattomuus ja turhautuminen.

SILTI:

En ole menossa rähisemään kadulle niin kuin Merkelin ja Sipilän kutsumat tulokkaat, jotka ensi töikseen muka vainoa paettuaan ovat valittaneet ruoasta, majoituksesta ynnä niistä sangen v-maisista luonnonoloista, joita me ja esi-isämme olemme vuosisatoja sietäneet niskassamme ilman, että olisi ollut mitään virastoa, joka pienestä vinkistä olisi kiirehtinyt täyttämään jokaisen äyskäisymme. Suvaitsevaiston kyky selitellä silkkaa henkistä halveksuntaa vaikuttaa olevan loputon.

torstai 7. tammikuuta 2016

Baildonin järjetön väkivaltapurkaus


Vuoden vaihtuessa väkivalta ratsasti eri puolilla Eurooppaa. Vain vähitellen alkavat tiedot tihkua yleiseen tietoisuuteen ja yhä ilmeisesti riittää salattuja yksityiskohtia. Pinnalla on ollut syystäkin Kölnin offensiivi, jonka perimmäisistä syistä puhuminen lienee valtamedialle liian arka asia. Tuskin moni meillä päin tietää, missä päin Baildon sijaitsee. Kerrottakoon paikkakunnan löytyvän Yorkshiresta, Blackpoolin ja Hullin puolivälistä. Siellä siis raivo repesi 35 jengiläisiksi kuvatun nuoren hakatessa yhtä miestä ja hänen avukseen tullutta veljeä.

Kuvakaappaus Telegraphin uutisesta, joka julkaistiin 6.1.2016.
Lukemani kaksi lehtijuttua jättävät runsaasti kysymyksiä. Sisään piilotetut viittaukset ymmärtänevät varmaan ainoastaan paikalliset asukkaat. Siitä huolimatta tahdon asiaa pohtia, koska nyt ei ole kyse mistään television poliisisarjasta, vaan raa´asta elämästä Euroopassa vuoden 2016 alkaessa. Meidän on jo aika unohtaa valtamedian siirappiset tarinat urheilusta tai uudenvuodenperinteistä, sillä anarkia on ainoastaan hyppysenpuristuksen päässä arkielämästämme hallitsemat- tomien ihmismassojen velloessa Euroopan kaduilla ja kujilla.

Ensimmäiseksi keskiviikkona 6.1. silmiini osuneessa Telegraphin jutussa mainitaan epämääräisesti uhrin, Simon Clarken, asentaneen tontilleen kahdeksan valvontakameraa aiemmin kohtaamiensa vaikeuksien tähden. Asian taustoja ei sen enempää avata, mutta peruskuvio lienee jokaisen paikkakuntalaisen mielessä. Niinpä uudenvuoden hurjat tapahtumat tallentuivat nähtäviksi.

Tapahtumaketju alkoi Clarken huomatessa pienen nuorisojoukon kivittävän veljensä pakettiautoa. Hän toimi niin kuin useimmat muutkin olisivat tilanteessa tehneet eli meni yöpukimissaan häätämään kutsumatonta porukkaa tiehensä. Tällöin alkoi varjoista ilmestyä lisää väkeä. Joku käski isäntää pakenemaan sisälle. Nuorisojoukoksi kuvattu rikollislauma oli aseistautunut ainakin baseball-mailoilla, varasoilla ja golfmailoilla. Väistämättä tulee mieleen, että Simon Clarke houkuteltiin ulos. Lopulta hänen kimpussaan oli 35-miehinen osasto. Ellei hänen veljensä olisi tullut paikalle ottamaan oman osansa iskuista lopputulos olisi ollut päävammojen sijaan epäilemättä synkin mahdollinen. Poliisin saapuessa paikalle hyökkääjät olivat ehtineet paeta paikalta.

Päävammat toki saattavat viikkojen kuluessa johtaa mihin tahansa. Clarke on toiminut jonkinlaisena vapaaehtoistyöntekijänä ylläpitäen muun muassa syöpäsairaiden internet-sivustoa. Hänellä on hemokromatoosi ja diabetes, ja kulkemiseen hän tarvitsee sauvaa. Entisenä jalkapallovalmentajana hän on ollut järjestämässä urheilutoimintaa vammaisille. Sitä taustaa vasten vaikuttaa merkilliseltä hänen ja läheistensä joutuminen vainon kohteeksi: muun muassa 17-vuotiaan poikansa joutuminen hyökkäyksen ja ahdistelujen alaiseksi, veljensä auton tuulilasin särjetyksi juuri ennen joulua. Eräs osasyy saattaa tosin olla Clarken toimiminen myös kotiväkivallan ynnä muiden hyökkäysten uhrien auttamiseksi.


Telegraph & Argus on vielä hiukan tarkentanut tapahtumia. Tähän asti lukemani perusteella poliisilla ei taida olla käsitystä lopullisesta motiivista tai hyökkääjistä, joita on kuvattu 16-20 -vuotiaiksi, ”pääasiassa valkoisiksi”. Voimme tietenkin ainoastaan arvailla, keitä hyökkääjät itse asiassa olivat. Jotain kertoo Clarken toteamus tapahtumista:

It was like something from Zulu Dawn"

Tasapuolisuuden vuoksi täytyy todeta, että Yorkshiressa ovat myös muutkin etniset ryhmät saaneet kokea kovia. Barnsleyssäkin poliisi on ollut ilmeisen neuvoton miehen jouduttua kotonaan hyökkäyksen kohteeksi.. Meidän pohjoismaalaisten tulisi jo havahtua monikulttuurisen hömppämme keskeltä huomaamaan, että joutilaat, nuoret, voimansa tunnossa olevat miesjoukot ovat anarkian generaattori. Samaan aikaan yhteiskuntamme jakaa yhä selvemmin ihmiset entistä aiemmin menestyjiin ja syntymästään asti osattomiin. Työttömyys, kohoavat elinkustannukset, etninen juurettomuus, ristiriita elinvoimaisten tulokasuskontojen ja sisältä rappeutuvan kristillisyyden välillä ovat kaaoksen rakennusaineita. Onko Britanniassa käynnistynyt jo rotusota? Missä kulkee jengisotien ja täyden anarkian raja?

Baildon saattaa olla pelkkää jengisotaa yksittäistä perhettä vastaan, mutta se on sellaisenakin huutava merkki ajastansa. Paikkakunta vaikuttaa sellaiselta, ettei siellä ennen vapaita rajoja ja yhteiskunnallista romahdusta tapahtuisi 35-miehisten jengien hyökkäyksiä.  Köln ja Baildon ovat koetinkiviä, joissa viranomaisten kyvyt mitataan ennen ensi kevättä. Jos muutaman kuukauden kuluttua eurooppalaisten kykenemättömyys tarvittaviin johtopäätöksiin on todettu, mikään ei estä uutta, entistä massiivisempaa ihmistulvaa kuolevalle mantereellemme. Maailmalla syntyy joka hetki enemmän ihmisiä kuin niitä ehtii majoittua luoksemme. Itsepuolustuksessamme ja varauksellisuudessa tulijoita kohtaan ei ole kyse mistään rasismista vaan anarkian ehkäisemisestä.


tiistai 5. tammikuuta 2016

Loppiaistarina: Kolme Itämaan Ässää


Suomi-neito oli tullut jo siihen ikään, ettei se enää tiennyt, oliko se naimisissa Brysselin korkean sulhon kanssa vai ei. Sen saatettiin sanoa tulleen lapseksi jälleen. Noina aikoina kaikki valtakunnan majatalot olivat muukalaisia täynnä, eikä Suomelle riittänyt sijaa kuin eräästä rähjäisestä autotallista. Asiaintila oli saattanut liikkeelle kolme viisasta Ässää, jotka lähtivät tarjoamaan apuaan, jotta vanhus vielä monta vuotta näkisi.

Koska mainitut kunnianarvoisat herrat eivät olleet aikoihin olleet tekemisissä Suomen kanssa, he päättivät kysyä Brysseliltä, mistä he vanhuksen löytäisivät. Kuultuaan Ässien asian Bryssel kiinnostui itsekin tietämään, mitä vanha rouva aikoi alettuaan käyttäytyä sangen omapäisesti. Niinpä Ässät saivat selkeät ohjeet tutkia asiaa ja tuoda raporttinsa suoraan Brysselin valtaistuimen eteen. Matka oli oleva mutkallinen, mutta Ässät uhkuivat päättäväisyyttä.

Tehtäväänsä kolme Itämaan Ässää olivat parasta, mitä Bryssel saattoi kuvitella. Heistä vanhin oli hankkinut suunnattoman omaisuuden liikemiehenä ja selvästi tiesi, miten rahaa nyhdetään esille. Liikemies Ässä taisi kovan ja vieläkin kovemman uhkailun ynnä hymyilevän kiristyksen. Samalla laaja syli majoitti maailman kulkureita – ainakin puheiden tasolla jopa omaan kotiinsa. Hänen lahjanaan Suomelle olivat pakkolait ja osallisuus Paskapönttölakina tunnetussa Itämaata ravisuttaneessa hygienia- ja ympäristöohjelmassa. Hänen saattoi uskoa saavan järkeä Suomen hompsuiseen rahankäyttöön.

Toinen Ässä oli olemukseltaan vaurain, loistava puhuja ja tunsi Jytkyn salat. Mainittu loitsu oli mahtavaa magiaa, joka levitti Suomen silmien eteen ruusuisen kuvan vääryyksien korjaamisesta, vaikkei paljon itse asiassa tapahtunut, ainakaan suhteessa Brysseliin. Suomi oli hiukan tolkullisimpina päivinään alkanut epäillä liittoaan Brysselin kanssa, ja Jytkyn Ässä oli selittänyt johdattavansa onnettoman morsiamen pois belgialaisen pauloista. Se oli tietenkin harhaa, rauhoittavaa harhaa, sillä pian tämäkin Ässä ylisti liittoa Brysselin kanssa huolimatta aiemmista puheistaan. Toisen Ässän lahja oli nyt kuitenkin Jytky. Oli aika jytkyttää.

Kolmantena loikki edes takaisin nuorin Ässä, joka jaksoi hymyillä satoi tai paistoi. Hän oli energinen kykenemättä pysymään paikoillaan. Huolimatta nuorimmasta iästään tämä Ässä oli ehtinyt toimia kirjurina monessa virastossa. Erikoisalana oli tarvittaessa puhua puuta heinää kokonaisuuden sitä vaatiessa. Hän oli Brysselin avioliiton asiantuntija, oikea puhemies herättämään uutta eloa väljähtäneeseen liittoon. Viime aikojen suursaavutuksena oli ollut toimiminen käskynhaltijana liki vuoden ajan vailla mitään käytännön toimenpiteitä tai meriittejä. Hänen mielestään Suomen olisi täytynyt luovuttaa rahansa tyystin Brysselin käyttöön sen valmisteleman rahoitusmarkkinaveron kautta. Jatkuvat puheet Brysselin puolesta olivat tämän Ässän lahja, ja samalla hän oli valmis nappaamaan lopullisesti voipuneen Suomen rahamassin itselleen eli siis Brysselin syliin.

Nähdessään viimein Suomen makaamassa autotallin pahnoilla Ässät eivät voineet kuin puistella päätään. Niin huonoon kuntoon tämä oli vaipunut. Tuntui kuin avioero olisi ollut Suomen harras toive. Taisi vanhus jopa höpöttää tahtovansa neuvotella uudestaan siitä yhteisestä rahasta, joka oli käytössä Brysselin kanssa. Oli vaikeata käsittää, miksei vanhus ilahtunut maan täyttäneistä muukalaisista. Yhtä hankalaa oli ymmärtää, miksi aviovuode Brysselin kanssa ei enää kiinnostanut. Pohtiessaan jälkeen päin pihalla tilannetta Ässät olivat epätietoisia, kuinka esittää asiansa hermostuneelle aviomiehelle.


Vapaa liikkuvuus anarkiaa


Seurattaessa viime aikojen keskustelua rajatarkastuksista huomio on kiinnittynyt euvostoeliitin reaktioihin. Yhä uudelleen on toistunut heidän huolensa vapaasta liikkuvuudesta. Nuorimpien lukijoiden mielestä aika ennen Brysselin valtaa Eurooppa on varmaan ollut jonkinlainen kansojen vankila. Se ei suinkaan pitänyt paikkaansa. Euvostotaivas omassa nuoruudessaan saattoi vaivatta liikkua Euroopassa maasta toiseen, mikäli matkustusasiakirjat olivat kunnossa ja rahat riittivät. Ainoastaan poliittisten blokkien välinen niin sanottu rautaesirippu rajoitti liikkumista. Silti euvostopolitrukit tässäkin pakolaistulvan katastrofissa jaksavat tuoda esille mielikuvaa itsestään liikkumisen vapauttajina. Itse asiassa he ovat irrottaneet matkalaiset ja henkilöllisyydet toisistaan osana suurta kansojen vastaista suunnitelmaansa.

Haitin venepakolaisia vuonna 2005 odottamassa Yhdysvaltain
rannikkovartioston alusta. Pakolaisvirta on ikiaikainen ja
ehtymätön ellei maailman väestöräjähdykseen puututa.
Kuva Wikimedia Commons




Niin sanottu Schengen-sopimus saattoi toimia olosuhteissa, jossa rajoja ylittävä ihmisjoukko oli tarkoin rajattu ja heidän lähtöyhteiskuntansa olivat jollain lailla järjestäytyneitä. Se vaati tarkkaa ulkorajavalvontaa, jonka Bryssel lähtökohtaisesti näyttää laiminlyöneen. Lopputuloksena ovat olleet paikasta toiseen vaeltavat ihmislaumat, joiden yksittäisten yksilöiden henkilöllisyyttä lienee jokseenkin mahdotonta todentaa. Eurooppalaisen kynnykselle ilmestyy väkeä, jota ei oikeastaan ole olemassa, mutta joka silti vaatii humanismin nimissä elatusta. Samaan aikaan yhä useammat eurooppalaiset ollaan syöksemässä virallisen yhteiskunnan ulkopuolelle työttömyyden kautta. Onko kaaoksen seuraava vaihe eurooppalaisten kansojen lähteminen liikkeelle?

Kieltämättä niin sanottu vapaa liikkuvuus saavuttaisi lopullisen täydellisyytensä kurjaliston velloessa Utsjoelta Gibraltarille ja rahaeliitin kauhoessa maaomaisuuden ja maaperän resurssit perikatoon joutuneilta eurooppalaisilta kansoilta. Aivan tuo ei kenties keskivertoisen euvostokansalaisen mielessä sentään pyöri. Sen sijaan valtamedian vaikuttimia voi hyvinkin pohtia sen uutisoidessa muun muassa Ruotsin aloitettua rajatarkastukset etelärajallaan.

Rajakontrolli puree Tanskassa – hermot kiristyvät Kööpenhaminassa” uutisoi Yle 4.1.2016. Henkilöllisyystarkastukset ovat kuulemma hermostuttaneet muun muassa työmatkalaisia. Viivästykset matka-ajoissa ovat toki kiusallisia niille, jotka ovat yhä armoitettuja työpaikan saaneita. Heille voisi tietenkin sanoa tarkastusten olevan edes askel niiden toimenpiteiden suuntaan, joita heidän valitsemiensa edustajien olisi pitänyt panna toimeen Euvostoliiton ulkorajoilla. Ellei rajoja puolusteta liittovaltion porteilla, tarkastukset tulevat ennen pitkää kotiportaille. Maapallon liikakansoituksen edetessä identiteettien epätasa-arvo syvenee ja siirtolaisuus kiihtyy. Siinä mielessä olemme vasta saaneet kalpean aavistuksen. Viimeisen oman ruokapalan tai oman makuusijan antaminen muukalaiselle ei lopputilanteessa ratkaise ongelmaa ellei väestöräjähdystä tukahduteta.

Vapaa liikkuvuus on siis paradoksi, joka ilmentää nykypäivän hemmoteltua, narsistista länsimaalaista, joka katsoo oikeudekseen matkustaa vuosittain pari kolme kertaa maapallon toiselle puolelle yhtään siinä yhteydessä välittämättä niistä kuuluisista päästöistä, joista kyllä muuten jaksaa suu vaahdossa mesoa ansaitakseen yhteisössään Bessermenschen-aseman. Kun media etsii juttujaan varten esille ihmisiä, jotka valittavat joutuvansa vaihtamaan matkallaan junaa peräti kolme kertaa tai jäävänsä pois junasta papereiden puuttuessa, se tuo esille nykyihmisen, jolta on hämärtynyt matkustuksen perimmäinen tarkoitus. Matkanteon ei ole koskaan ollut tarkoitus olla mikään helppo kulutushyödyke. Se on ollut taival hengenpitimiksi ja myös henkinen kokemus, jota ei mitata toistuvuutensa vaan laatunsa mukaan. Yksi matka elämässä saattaa olla henkisenä kokemuksena huomattavasti sielulle otollisempi kuin kuudenkymmenen maailmanmatkan kimara.

Elämme aikakautta, jolloin tekniikka kykenisi vapahtamaan meidät pitkien työmatkojen ikeestä. Voisimme samoin tehdä monin verroin enemmän luonnon hyväksi kuin millään suurieleisellä ilmastosopimuksella murtamalla ne ideologiset esteet, jotka ovat tuhonneet tuotannon ja valmistuksen lähiseudultamme. Suuren rahtialuksen tuodessa kaiken käyttämämme maapallon toiselta puolelta ylikansallisen talouspolitiikan vuoksi kulutamme kohtuuttomasti luontoa ja tuotamme samalla myös yli oman tarpeemme hyödykkeitä, jotka pikaisesti vanhenevat ja tarvitsevat jälleen uusia tuotteita tilalleen. Dogmi vapaasta liikkuvuudesta on myös tätä ja myös tämän varmistamista varten.

Vapaa liikkuvuus on paradoksi ja suuri huijaus, jolla euvostopolitrukit ovat pyrkineet sortamaan kansalliset rakenteet liittovaltionsa tieltä. Rahvas on saatu uskomaan sen tarkoittavan mahdollisimman vaivatonta ulkomaanmatkailua, mikä taas on ollut liitoksissa poliittisen valuutan markkinointiin rahanvaihdon poistajana. Todellinen vapaa liikkuvuus merkitsee kuitenkin ihmismassojen pidäkkeetöntä vellomista maanosasta toiseen. Samalla työehtojen lopulliseksi määritelmäksi tulisi se, ettei niitä käytännössä ole. Jo tällä hetkellä läntisessä maailmassa on moninkerroin enemmän ihmsiä kuin heitä tarvitaan rikkaimman prosentin palvelijoiksi. Ristiriita kulutukseen perustuvan yhteiskunnan ja yhä laajemman kulutuskyvyttömän massan välillä on vasta paljastumassa. Niin sanotussa rasismissa on paljon juuri puhdasta pelkoa ja tuntoa siitä, että tulijoita on yhä enemmän samalle ruokakupille.

Valtiovalta itsessään on käyttänyt vapaata liikkuvuutta hyväkseen oivaltamatta sen perimmältään anarkistista luonnetta. Mikäli se on tämän saanut aikaan tieten tahtoen, johtopäätökset ovat todella murheelliset. Kansainvaelluksista ei olisi niin tuhoisia seurauksia, mikäli manner olisi puolityhjä ja vailla byrokratiaa. Jos elantonsa saisi hankkia niin kuin taitaa vailla lupapaperien ja tarkastustodistusten vuorta asettumalla vaikka kahden lehmän kanssa Saimaan rannalle tai Reinin partaalle, kätevä tulokas saattaisikin sopeutua uuteen elämäänsä. Tässä yhteydessä en tarkoituksella edes käsittele kohtalokkaita, uskonnollisia aspekteja. Nyt vain on niin, että valtiokoneisto elättää moninaisen virkamieskuntansa ja hallitsee alamaisensa määräysten ja rajoitusten viidakon kautta. Liikkuvuus on saattanut olla hyödyllinen väline kansallisvaltioiden nujertamisessa, mutta tietyn rajan ylitettyään hallitsematon ihmismassa alkaa olla haitta myös liittovaltion toiminnalle. Kyse on joka tapauksessa hallitsemisesta. Vapaa liikkuvuus sellaisenaan on hallitsematonta, tuhoavaa voimaa.

Tulemme tulevaisuudessa näkemään yhä tarkempia rajoituksia liikkuvuuden suhteen, sillä toinen vaihtoehto on anarkia. On olemassa tiettyjä lainalaisuuksia, joita hyvää tarkoittavinkaan ideologia ei voi mitätöidä. Rajatarkastukset ovat osa länsimaisen, syvästi sairastuneen sivilisaation parantumisprosessia. Eri asia on pohtia, tulevatko toimenpiteet auttamattomasti liian myöhään ja potilas siirtymässä terminaalivaiheeseen.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Euvostoaamu 2016


Yleensä vuoden vaihtuessa on tapana laatia jonkinlainen katsaus menneestä ja arvioida tulevaa. Sellaista olemme toki saaneetkin lukea hiukan joka puolelta. Tätä tekstiä kirjoittaessani vallitsee naapurustossa syvä hiljaisuus. Pikkupakkanen ja ohut lumihyhmä saavat lopulta aikaan talvisen tunnelman. Vuoden alku on siis rauhallinen, mutta tyystin toisenlainen kuin koskaan aikaisemmin kokemani. Ainoastaan vanhimmat ikäluokat ovat kokeneet jotain tämänkaltaista aiemmin. Maa ei ole enää entisensä.

Vuoden 2016 alkaessa Suomen on jo tavoittanut Euroopan iltahämy, niin politisesti, taloudellisesti kuin
tuoreen henkisen ajattelunkin osalta.

Elämme liittovaltiossa, jonka harjoittaman politiikan tuloksena on astunut muun muassa assosiaatiosopimus Ukrainan kanssa voimaan. Ei ole mitään syytä antaa EU-propagandan hämätä meitä jollain ”länsimielisellä hyvällä”, joka nyt ukrainalaisia kohtaisi. Konkurssikypsä Ukrainahan ei voine olettaa olevansa kuin avustusten saaja ynnä peltojensa kautta ylikansallisen geenimanipulaation koekenttä ja laukaisualusta meistä jokaisen ruokapöytään. Siinä sivussa liittovaltion provinsseista etenkin Suomi on kärsinyt kauppasodan vaikutuksista luonnollisimpien kauppateidensä eteen pystytetyistä esteistä. Jotkut ukrainalaiset saattavat yhä uskoa EU:n tuovan jotain lisäarvoa elämäänsä, mutta meidän itse muistettava valheellisin lupauksin Brysselille luovuttamamme itsenäisyys ja hyvinvointi.

On kovin perinteistä kääntää huomiota ulkoiseen uhkaan oman politiikan ajettua karille. Venäjän uhkan kokeminen ei ole temppu eikä mikään osallistuttaessa globaalilla EU-tasolla operaatioihin, jotka suuri itäinen naapurimme kokee historiallisesti uhkaksi. Kokeneet asiantuntijat toki ovat yrittäneet selventää tilannetta ja nähdä asiat objektiivisesti. Heidät on kuitenkin nuorten, intomielisten ja kannuksiaan yhä tavoittelevien tutkijoiden taholta pyritty leimaamaan jopa vastapuolen hännystelijöiksi. Tässä yhteydessä on syytä päivittäytyä 2010-luvulle ja kysyä, mikä taho on ajattanut rajapuolustuksemme alas päästäen tuhansia ihmisiä papereitta ja ilman henkilöllisyyttä kaduillemme, antanut mahtikäskyllä siirtää varallisuutta konkurssimaihin ja sanellut poliittisia päätöksiämme – Stalin vai Bryssel? Euvostotasavaltana olemme osa liittoumaa, jonka Venäjä tietyissä oloissa voi kokea uhkakseen eli siis juuri se aiemmin vainoharhainen näkemys, josta olemme karulla tavalla saaneet kärsiä. Strategisen asetelman katsominen Venäjän kannalta ei suinkaan välttämättä ole sen ihannointia vaan reaalipolitiikkaa.

Maallikkokin kykenee näkemään, että talouspolitiikkamme kärsii juuri siitä, ettei meillä enää pysty sellaista itsenäisenä olemaan. Hallituksestamme on tullut ainoastaan sivukonttorin kumileimasin, joka joutuu jokaisesta päätöksestään käymään huikean väännön, vaikka sillä on selkeä enemmistö parlamentissa. Kiistatta poliitikkojemme toimista näkee sen, etteivät he aseta oman maansa etua edelle. Ero esimerkiksi Unkarin Orbaniin on kuin yöllä ja päivällä. Tässä Orbanin ajatuksia. Meidän kataisemme ja stubbimmehan ovat asettaneet selkeästi uransa tavoitteet Brysseliin toinen sinne jo päästenkin. Paavo Lipponen puolestaan kovasti pyrki vastaavaan, mutta päätyi kaasuputkikonsultiksi. Tuossa kansainvälisessä urakilpailussa olennaista on profiloitua ultrahumanistiksi, mikä on ollut pohjana viimeisten muutaman kuukauden hälyttävimmälle kehitykselle, jonka piikki on niin sanotusti auki, vaikka samaan aikaan esimerkiksi erikoisruokavaliota käyttävien, pieneläkeläisten, sairaiden ja työttömien suusta ollaan nyhtämässä taas uusia murusia.

Vuoden 2015 mahtisana oli tietenkin rasismi. Se on siitä merkillinen sana, että se saa muuten yleensä sangen selväpäiset, oppineet ihmiset menettämään mielensä kontrollin liki tyystin huolimatta siitä, että tuskin kukaan osaa sitä oikein määritellä tai nähdä sitä väistämättä esiintyvän jossain muodossa populaation kasvaessa hallitsematonta tahtia ja menettäessä kontrolloimattomasti yksilöitä yhdistäviä tekijöitä. Asiaa ei auta oman eläimellisen alkuperänsä kieltäminen eli ryhmädynamiikan lainalaisuuksien sivuuttaminen. Yleisestä keskustelusta paistaa selkeästi se asenteellinen harha, ettei rasismia esiintyisi myös heidän taholtaan, joiden yhä uudelleen kerrotaan joutuneen sen uhreiksi. Myös valkoinen joutuu mustissa maissa sitä kohtaamaan.

Mitä heimot ja kansat oikeastaan ovat alunperin tarkoittaneet? Koska nykyään on niin kovin muodikasta olla kansainvälinen ja jopa vihata kansallismielisyyttä, ei tahdota tunnustaa, että samat ihanteet ja uskomukset jakavat yksilöt ovat tahtoneet liittyä yhteen puolustaakseen yhteisiä tapojaan ja turvallisuuttaan. Unionissa käytäntönä ollut uskontojen ja tapojen tarkoituksellinen sotkeminen keskenään on jo sinänsä ollut kajoamista ihmisten perimmäisiin ja syvimpiin tunteisiin, mutta siinä on myös mukana anteeksiantamatonta turvattomuuden lietsomista. On vain kerta kaikkiaan niin, että osa ihmisistä ei kuulu samaan koppiin, mikäli tahdomme välttyä verenvuodatukselta.

Ristiriita ministeriemme munattomuuden ja hallitsemisen tahdon välillä konkretisoituu pakkolakipolitiikaksi ja saneluksi menevässä työskentelyssä. Koska käytännön toimintamahdollisuuksia Brysselin pääkonttorin taholta annetaan niin vähän, julkilausumia ja ”päätöksiä” on tehtävä niiden seurauksia ajattelematta. Toisaalta pystyyn mädäntynyt, vanhoihin puolueisiin juuttunut poliittinen elämämme antaa siihen täydet mahdollisuudet. Ei ole mitään poliittista tahoa, joka voisi kaataa hallituksen ja määrätä uudet vaalit. Presidentiltähän on viety valtaoikeudet hallituksen kaatamiseksi. Usko edustukselliseen demokratiaan on kääntynyt itseään vastaan, koska edustajista on tullut kahdensadan lobattavan – eli lahjottavan – sääty kansan yläpuolelle. Kirjoittaessani auktoriteettiuskosta olen koettanut pohtia tuota. Vuoden 2016 alkaessa ei mitään muutosta valitettavasti ole näköpiirissä.

Ajauduttuaan umpikujaan provinssimme johto on lähtenyt paikkailemaan taloutta kiristämällä veroruuvia. On jälleen otettu esille ALV:n nostaminen 25 prosenttiin. Aikanaan liikevaihtoverona sotaolosuhteisiin luotu vero on kääntynyt itsessään sodaksi kuluttajia ja pienyrittäjiä vastaan. On vedottu muiden maiden vastaavaan verotasoon, mutta selvittämättä on jäänyt toisten maiden yleinen kustannustaso. Se kun on osoittanut Suomen euvosto-onnelan elinkustannusten olevan liittovaltion korkeimpia ellei korkein. Asiasta on ollut muun muassa Helsingin Sanomissa ja Iltalehdessä. Hätähuudot ovat kuuluneet kuuroille korville. Esimerkkinä viimeisimmistä olkoon tämä Uudessa Suomessa ollut plogikirjoitus. Eivät monikansalliset suuryritykset ajattele Suomen etua. Sen tehtävän hoitaisivat pienet pajat ja puodit, mikäli niiden hoitajilta ei vietäisi toimintaedellytyksiä ja -uskoa. Aivan kammottavaa on lisätä keinotekoisesti tuotteisiin ja palveluihin 25 prosenttia veroa!

Vuosi 2016 on alkamassa Euvostosuomessa erittäin pahaenteisesti. Kysyä sopii, kiihtyykö aivovuoto ulkomaille tasatahtia lukutaidottomien, yhteiskuntamme perustaitojakin vailla olevien ihmisten täyttäessä katumme? Minkälaiseksi asuntopula pahenee VOK-kansan alkaessa valua lähiöihin? Mitä uusia hyytäviä käänteitä Sote tuo esille? Kauanko lainahanat ovat auki, ja mitä niiden sulkeutuessa tapahtuu? Taannoin esitetty toteamus historian kuolemasta ei voisi olla yhtään paikkansapitämättömämpi ja ennenaikaisempi kuin nyt. Sääli Suomen kultakauden eläneiden kannalta on se, ettei Euvostosuomi kykene tai tahdo suoda heille arvokasta vanhuutta. Uusien polvien tragedia on puolestaan se, etteivät he ole edes ehtineet elää oikeassa Suomessa.