perjantai 20. huhtikuuta 2018

Sontasammiossa läikkyy


Harry Harkimon ero kokoomuksesta ei suinkaan ollut mikään yllätys. Mikäli on seurannut hänen esiintulojaan viime kuukausina, voisi jopa kutsua liikettä odotetuksi. Euvostokansalaisen silmissä häntä voisi jopa kutsua sadun pikkupojaksi, joka kertoi ääneen keisarin keekoilevan ilman vaatteita. On merkittävää, että hän on puuttunut etenkin päätöksentekoon entisessä puolueessaan. Samanlaisia ongelmia tosin lienee myös muissa jähmeissä, euvostouskoisissa puolueissa - eli siis lähes kaikissa. Olisiko kenties vihdoinkin tullut aika sanoa suoraan, että viime vuosituhannelta periytyvän puoluevetoisen vaikuttamisen aika olisi lähestymässä loppuaan?


Ohessa joitakin Harkimon kannanottoja:




Tietyille piireille kokoomus on yhä jonkinlainen pyhä lehmä, joka symboloi statusta yhteiskunnassa. Koska Brysselin kanta on viime vuosina muun muassa Lissabonin sopimuksen kautta junailtu ylivertaiseksi kansallisiin lakeihin nähden ja kokoomus on ollut kiihkomielisimpiä euvostopankkiirien nuoleskelijoita varmistellen palkkiovirkoja kaadereilleen, tuskin yllättää, että joku lopulta älähtää päätöksenteosta. Toki establishmentin räksyttävä puudeli Timo Haapala on jo ehtinyt tuomita Harkimon esiintymisen ”narsistiseksi farssinäytelmäksi”. Sinänsä kyseinen toimittelija laukoo itsestäänselvyyttä, koska poliittinen elämä on täynnä narsismia ja huomionkipeyttä aikana, jolloin käytännön vaikuttaminen ja kansakunnan itsenäinen päätöksenteko on lipumassa enää samankaltaisen operettikeekoilun tasolle kuin presidenttimme toiminta. Haapalan ja kumppaneiden kommenttien välistä on luettavissa pyrkimys leimata kokoomuskapinallinen pikkupojaksi, joka on loukkaantunut jouduttuaan viemään omat leikkikalunsa pois hiekkalaatikolta.

Mielenkiintoista on ollut Harkimon (ja eräiden toistenkin kriitikoiden esim. Lepomäen) tarttuminen juuri sote-prosessiin. Joitakin tärkeitä kysymyksiä ei mielestäni ole vieläkään tarpeeksi selkeästi esitetty. Mistä on tullut olennaisin määräys Suomen alun alkaen esimerkillisen terveydenhoitojärjestelmän myllertämisestä? Miksi mainittua sotehirviötä on jääräpäisesti ajettu lävitse paikkaillen sieltä ja täältä sen sijaan, että maltettaisiin mieli ja pohdittaisiin lähtökohtia uudelleen?

Puolueiden pitäisi olla ihmisiä varten eikä ihmisten puoluetta. Siksi hiukan jopa hämmentää se parranväpätys, jota tunnetun henkilön ero ja pettymys on herättänyt mediassakin. Myös yksittäiset kommentoijat ovat epäilleet uusien puolueiden synnyttämisen järkevyyttä. Kenties informaatioyhteiskunta ja kansalaisten noussut koulutustaso ovatkin vähentäneet ratkaisevasti vanhakantaisten puoluejärjestöjen perimmäistä tarvetta. Ulkopuolisen silmin etenkin kokoomuksesta tulevat vääjäämättä mieleen vapaamuurareiden kaltaiset herraseurat, joihin kuuluminen on ollut välttämätöntä tiettyjen ovien avautumiseksi. Dilemma päätöksenteon ja sosiaalista toimintaa määrittävien raiteiden välillä saattaa olla hyvinkin perimmäisenä syynä tähänkin näytelmään: Jos päätöksenteko on pohjimmiltaan todella autoritääristä ja sidottu kautta linjan hyvin kapealle pohjalle, siitä on hankala livetä.

Kenties Ahmed-Harkimo olisi tahtonut vain suurvisiiriksi suurvisiirin paikalle ja on loukkaantunut siitä, että siinä istuu Pullah-Orpo. Sinänsä sen ei pitäisi olla mitään uutta poliittisessa elämässä. Mutta millä tasolla on päätetty, että kokoomus jatkaa Kataisen/Stubbin/Orpon linjalla? Aika uskomatonta, että kyseinen puolue on joskus kuvaillut itseään ”kansalliseksi”. Olisiko Harkimolla ollut antaa jotain muuta? Ainakin Venäjän suuntaan olen ollut hänellä huomaavani muutakin toimintaa kuin bryssellähtöistä syyttelyä. Jos poliitikko ei kykene toteuttamaan itseään vanhassa puolueessa, hän toki etsii uutta väylää.

Suomalainen puoluekenttä näyttäytyy euvostokansalaiselle erittäin ummehtuneena lietesäiliönä, joka lemuaa synkeätä euvostohenkeä. Taannoin perussuomalaiset antoivat ymmärtää pyrkivänsä lähelle euvostovastaisia piirejä. Suursmurfinsa Soini johdolla persutkin olivat tehdä harakirin liittovaltion niljakkaan käden vetäessä osan väestä samaan liemeen muiden poliitikkojemme kanssa. Uuvattinäytelmä oli suomalaisen demokratian itsemurha ja tappoi taas ison osan kansan puolueita kohtaan tunteman uskon rippeistä.

Vasta tulevaisuus näyttää, mitä seurauksia Harkimon kokoomuserosta tulee olemaan. Hän on ilmeisesti enemmän poliittinen ja taloudellinen toimija kuin tahdoton broileri, jollaista Brysselin juoksupoikana oleminen vaatii. Toivoa vain sopii, että vallasväen sontasammio lopullisesti läikkyisi ylitse ja avaisi tietä suoralle demokratialle ja kansanäänestyksille ylitse puolueiden herra- ja rouvakerhojen. Koulutuskeskeisessä maailmanajassa ei luulisi olevan ylivoimaista kytkeä kansan suora äänestäminen tiettyihin perustietoihin päätettävistä asioista. Eduskunta köllöttelee lahjojien ja lobbareiden kohteena kuin hanhi kultalautasella. Puolueet puolestaan näyttäisivät toimivan vain vallitsevan järjestelmän takuumiehinä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti