maanantai 19. maaliskuuta 2018

Onnellisen maan väki sekaisin


Toisinaan putkahtaa uutisia, jotka ovat räikeästi epäsuhdassa taannoin julkaistun Onnela-raportin kanssa kertoen, millaisessa anarkiassa esimerkiksi kauppiaat maassamme elävät. Roskajoukot ahdistavat, nimittelevät, turmelevat tuotteet – ja tietenkin varastavat. Ilmeisesti vapaa kasvatus, lepsu lainsäädäntö ja paarialuokan toivottomuus ovat yhdessä karmaiseva keitos yrittäjien ja henkilökunnan nieleskellä. Samalla se kuitenkin osoittaa, kuinka tavattoman hyvin vallanpitäjät ovat onnistuneet kanavoimaan viime vuosikymmeninä harjoittamansa politiikan seurausten kannon hajoittaen ja halliten aivan toisten kannettavaksi kuin itsensä. Kaipa sitten elämme vielä onnellisessa maassa, koska seinille maalataan tappouhkauksia kauppiaalle eikä pääministerille?




Varsinkin ammattirikollisia tietenkin on auttanut sakkojen muuntorangaistusten poisto. ”Tuotannollisiin tehtäviin” on voinut palata joustavammin kuin joutumalla välillä kaltereiden taakse jäähylle. Ainakin selkeän ammattimaiset tekijät tulisi voida eliminoida pikaisesti kentältä. Siinä olisi epäilemättä tärkeässä osassa rajojen sulkeminen ulkomaisilta liigoilta.

Toinen asia on sitten, etteivät hallituksen viime aikojen sosiaaliset päätökset ja kikkailu esimerkiksi työttömyyslukujen laskemiseksi välttämättä tai juuri lainkaan tarkoita rahvaan todellisen ostovoiman kasvua, päinvastoin. Se puolestaan tuonee esille myös niitä, jotka itsemurhan sijaan saattavat valita totaalisen välinpitämättömyyden yhteiskunnan rakenteita kohtaan. Taustavoimat kaupankin takana ovat niitä samoja, jotka hyväksyvät Sipilän koplan kaltaisten olemassaolon ja ovat jopa osa sitä. Päättäjät ovat suoranaisesti hyötyneet suomalaisesta tavasta kipuilla hiljaa omassa loukossa totaaliseen sekoamiseen asti sen sijaan että olisi lähdetty marssimaan kaduille tai kiskomaan toimistoistaan niitä, jotka ovat harjoittaneet ihmisvihamielistä politiikkaa omaa kansaa kohtaan. Herääkin kysymys kaupan hätähuutoja lukiessa, paljonko on kyse jo vallitsevasta tilanteesta vai resurssien anelusta tulevaisuutta varten.

Sosiaalista mediaa on syytetty epäasiallisen palautteen ja silkan valheellisen syyttelyn helpottamisesta. Itse näkisin kuitenkin pääsyyllisenä taannoisen vapaan kasvatuksen. Ennen aikaan lapsuudessa taottiin päähän edes alkeelliset käyttäytymissäännöt. Silloin opittiin, ettei tuskallisessakaan tilanteessa solvattu toisia asiattomasti tai lähdetty nälissään varkauksien teille. Nykyään lähinnä totutetaan ihmiset saamaan haluamansa nyt ja heti, mieluummin jo eilen. Hiljaiset puurtajat syrjäytetään työelämästä, joka tavoittelee hektisiä poukkoilijoita, jotka antavat palaa. 24/7 yhteiskunta ei tee mitään jaottelua työ- ja vapaa-ajan välille. Samassa joukossa on niitä, jotka juoksentelevat työasioissa, viettävät vapaa-aikaa tai harhailevat työttömyyden suossa. Yhä suuremmat kauppakompleksit ajavat kasaan sellaisia ihmismassoja, että joukkoon aina mahtuu vähintään kourallinen varttihulluja, joilla saattaa ahdistavissa tilanteissa naksahtaa päässä.

Viime päivinä on käyty vilkasta keskustelua tutkimuksesta, jossa Suomi on julistettu maailman onnellisimmaksi maaksi. Samaan aikaan kun palvelualalla työskentelevät kohtaavat yhä enemmän asiatonta nimittelyä ja uhkailua, kauppias pahoinpidellään kaupassaan ja tappouhkauksia maalaillaan seinille toisilta asiakkailta toki tulee myös sympatiaa ja moiset kansainväliset tutkimukset onnellisuudesta vaikuttavat lähinnä sarkasmilta. Selkeät merkit yhteiskuntamme hajoamisesta ovat esillä. Niitä ei kyetä häivyttämään toistelemalla, kuinka autuaallisessa maassa elämme. Jotkut ovat lähteneet syyttelemään kyynikkoja nuivasta asenteesta tätä ”onnellisuuttamme” kohtaan. On jotenkin pyhää ryöstökalastaa menneen Suomen, toisinaan Impivaaraksikin solvatun turvallista perintöä. Olenkin usein ihmetellyt, kuinka vaikeata joillekin on arvostella yhteiskuntaamme, mikäli jossain Afrikan perillä löytyy vielä jokin valtio, jossa asiat ovat huonommin kuin meillä.

Elämäntuskassaan kärvistelevien olisi syytä mennä itseensä ennen kuin alkavat mekkaloida henkilökunnalle. Huonosti kasvatetulle sukupolvelle tekisi hyvää jonotella entisaikojen viinakaupan tiskin tai Spede Pasasen sketsin rautakaupan myyntipöydän edessä ja antaa henkilökunnan hakea toivottu tavara jostain hyllyjen uumenista siihen tahtiin kuin jaksaa. Kaikkine kassaruuhkineenkin nykyinen asiointi on eri planeetalta kuin ennen. Monelle vanhukselle ja yksinäiselle se kassahenkilö on todennäköisesti ainoa elävä olento, jolle voi muutaman sanan haastella. Sitä olen itsellenikin muistutellut. Mikäli kassahenkilöt tyystin korvataan automaateilla, eivät nettihörhöt toki pääse solvaamaan kuin metallilaatikkoa, mutta kymmeniä tuhansia ihmisiä päätyy jälleen työttömiksi.

Poliittisille päättäjillemme tosin saattaa koittaa karmeat ajat, mikäli kasvava toivottomien joukko löytää kanavansa tyytymättömyyden osoittamiseksi niin, ettei se kilpisty minkäänlaisten eduskunnassa näyteltyjen arvottomien esitysten tekopyhyyteen. Niin kauan kun rahvas repii toistensa hiuksia ja hajottaa toistensa pirttejä, ei energiaa riitä perustavanlaatuisten yhteiskunnallisten muutosten ajamiseen tai taloudellisen eriarvoisuuden vastustamiseen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti