torstai 15. maaliskuuta 2018

Kotimaani Ompi Siirtomaa


Ellei aivan vielä niin hyvin pian pieni pohjoinen kansamme on luovuttanut historiallisen suotuisat elinolonsa kansainvälisille pelureille. Pala palalta verovaroin ja yhteisin ponnistuksin rakennettua infrastruktuuria on kaupiteltu ja tyrkytetty kansainvälisille sijoittajille. Silloin kun kansakunnan voimavarat ja perusrakenteet ovat kansan hallinnan ulkopuolella ei kyseessä voi olla mikään muu kuin siirtomaa.

Suomen myymisessä ja sen yhteiskunnallisten toimintojen muuttamisessa epäitsenäisiksi ja ulkoa päin ohjailluiksi on oma hämärä lukunsa siinä, kuinka Bernerin kaltainen sveitsiläinen on voitu valjastaa prosessin myyntihenkilöksi.  Samalla toki henkilöityy selvästi nykyisten kansainvälisten politrukkien asema: he eivät tietenkään ole samalla lailla sidottuja hämmentämiensä maiden multaan kuin se mökin ukko tai akka Kainuusta, joka ihmettelee kyläpankkinsa, terveyskeskuksensa, liikenneyhteyksiensä, postinsa tai kauppansa kohtaloa. Nuo isänmaattomat euvostohallinnon taustapirut tyrkyttävät vaikeuksiin joutuneille, ikääntyville työttömille kiertolaiselämää irrallaan elinaikaisista kulttuuripiireistään ja kenties vielä jäljellä olevien tuttavien turvaverkkojen rippeistä. He itse kyllä saattavat laskea pääsevänsä hyväkuntoisina halutessaan eläkkeelle etelän lämpöön.

Berner on jo synonyymi mitä kaistapäisimmille hankkeille, joilla tahdotaan myllertää Suomi sellaiseen kuntoon, ettei se millään tavalla voisikaan toimia kuin osana emämaa Brysselin tai ties minkä maailman pörssien takana lymyilevien tahojen ohjausta. Mikäli kannattavimmat maantiet, rautatiet ja terveydenhoito on luovutettu kansainvälisten sijoittajien haltuun, ei liene vaikea tehtävä arvioida, minne päin maailmaa ohjautuvat parhaat lääkkeet tai maksuista koituneet voitot ja kallisarvoiset raaka-ainevarat, muutamalle miljoonalle harjastukalle vai maailman suurten metropolien asukkaille.

Sotesta on viime päivinä kirjoitettu ja puhuttu läkähdyksiin asti. Maanteiden tulevaisuudesta on myös aikanaan ollut keskustelua, samoin rautateiden kilpailun avaamisesta. Uutena ajatuksena on ollut rautatieyhteyden avaaminen pohjoisen perille. Jäämeren rata hankkeena ei sinänsä taida olla pohjimmiltaan mikään hirviö, mutta osana viime vuosikymmenten yhteiskunnallista kehitystä se näyttäytyy väistämättä vähintään arveluttavana. Koska selkeän ideologisen linjauksen mukaan aikanaan verovaroin rakennetun infrankin tulisi tuottaa jollekin taholle taloudellista voittoa jonkinlaisen nollasummapelin sijasta, pitkän radan rakentaminen pohjoiseen ja sen ylläpito tulisivat maksamaan sievoisen summan. Myyntiministerimme Berner julistaakin Jäämeren radan ”tärkeäksi eurooppalaiseksi hankkeeksi”.

Mikäli rata toteutuu, kauttakulku luonnollisesti osoittautuu ratkaisevaksi tulonlähteeksi. Kysymys tietenkin kuuluu, mikä taho tulisi keräämään voitot. Miettiessäni radalla kuljetettavaa rahtia en voi olla pohtimatta Suomen omia raaka-ainevaroja. Vielä kouluaikana muodostui mieleen sellainen kuva, että maamme olisi luonnonvaroiltaan metsiä lukuunottamatta sangen köyhä. Viime vuosien tiedot arvometallien löytymisestä ovat nostaneet tajuntaan lähinnä kauhua. Tietäen nykyisten päättäjiemme asenteet ja niin kutsutut arvot ei ole ollut mikään yllätys havaita pelkoja löydetyn kullan ja ties minkä muun litiumin luovuttamisesta pilkkahintaan kansainvälisille toimijoille. Tapaus Talvivaara on surullinen osoitus taitamattomuudesta ja silkasta välinpitämättömyydestä. Tulisivatko junat Jäämeren radalla kuljettamaan suomalaisen malmin ulkomaille aivan kuin rautatiet Afrikassa sikäläisten alusmaiden raaka-aineet? Radan kustannukset tulisivat suomalaisilta ja voitot menisivät ties minne?

Mikäli tulevaisuus pelottaa niin kuin epäilemättä yhä useampia meistä, meidän ei toki sallittaisi tuoda asiaa julki. Propagandamediamme on jälleen kerran rientänyt julistamaan jotain tutkimusta, jonka mukaan Suomi olisi ”maailman onnellisin maa”. Kai se sitten pitäisi uskoa, koska se ihan sanomalehdessä lukee? Onnellinen kai se siirtomaankin asukas saattaa olla, jos tyytyy osaansa. Eri asia sitten, mitä hänelle jää omaan käteensä jätevuorten keskellä, yhteiskunnan palvelujen keskittyessä yhä harvemmille seuduille.





1 kommentti:

  1. Tässähän tätä kaivosasiaakin:

    Professori Tahvonen: Suomen kaivoslaki yllyttää luonnonvarojen ryöstökäyttöön

    Mitähän sitä sitten puksuttaakaan uudella radalla ja kenen laskuun, jos Berner joukkoineen pääsee rakennustöihin?

    VastaaPoista