lauantai 21. lokakuuta 2017

Hiukkaset ja muu törky


Ylenanto on jälleen kiinnittänyt huomiota ilman laatuun ja sitä heikentäviin hiukkasiin. Tällä kertaa ei ole jaettu neuvoja saunanpesän oikeasta polttamisesta, vaan syntilistalle on nostettu ilotulittaminen. Tuo tapa ei oikein mahdu järkevän toiminnan määritelmään ollen lähinnä rahan polttamista muutamassa sekunnissa savuksi ilmaan. Nyt on siis kiinnitetty huomiota juuri tuohon savuun.



Saksan ympäristövirasto on kuulemma ilmoittanut uudenvuoden hiukkaspäästöjen vastaavan noin 15 prosenttia liikenteen koko vuoden hiukkaspäästöistä. Kuten olettaa saattaa meillä ainakin Satu Hassi on puuttunut asiaan. Ilotulittamien on tapa, josta ihmiset voitaisiin ehkä opettaa pois keskittämällä paukutteluntarve muutamiin julkisiin tilaisuuksiin. Silti kiukuttelu raketeista ja saunankiukaista on loppujen lopuksi isomman ongelman sorkkimista kepillä.

Lopultakin liikenne on pahin uhka ilmamme laadulle. Autoista on kannettu huolta jo vuosikaudet ja niiden päästörajoitukset näyttäisivät olevan sellainen taitolaji, jonka askeleet ovat tietyiltä autonvalmistajilta jo seonneet. Yhden rahtilaivan päästöjen on sanottu vastaavan 50 miljoonaa autoa. 15 maailman eniten saastuttavaa rahtialusta saavat kuulemma aikaan 760 miljoonan henkilöauton kuormituksen. Edes nykyaikainen moottoritekniikka ei tuo helpotusta päästöongelmaan, koska tuhansia hevosvoimia kehitetään melkein ympäri vuoden 24/7. Pieni Suomi voi sitoutua vaikka millaisiin valvontatoimiin esimerkiksi polttonesteen laadun suhteen, mutta meno maailmalla on toista.


Niin paljon kuin uudenvuodenpäivän ruudinkatkuinen ilma ja roskat tienpientareilla kiukuttavatkin ilotulituskielto vaikuttaa itse ongelman suhteen näpertelyltä, vaikka raketeista luopuminen säästäisikin kehitysmaissa lukuisia lapsia vammautumiselta tai kuolemalta. Päästöongelman käsittely on vuosikaudet vaikuttanut lähinnä vuotavan veneen paikkaamiselta toivottoman alkeellisin välinein. Sillä ei ole mitään merkitystä ellei maapalloa riivaavan peruspulman kimppuun todella käydä. Se tauti on väestönkasvu aisaparinaan seurauksista piittaamaton maailmantalous.

Muistan elävästi vuosikymmenten takaisen näyn eräästä Lähi-idän suurkaupungista, jossa esikaupunkialue kirjaimellisesti kasvoi jätteiden seasta. Yli ihmisen korkuisten roskakasojen keskellä nököttivät rakennukset, joiden ylimmissä kerroksissa sojottivat seinistä harjateräksen päät kohti taivasta aivan kuin asukkaat olisivat vain odottaneet kasvavien törkykasojen pakottavan kyhäämään uuden asuinkerroksen. Tantereella joka puolella lojuneet muoviroskat saivat jo tuolloin aavistelemaan jätekatastrofin laajuutta ennen kuin eteemme alkoi tulla tietoa Tyynenmen jätepyörteistä.

 MUOVIMERI. Sosiaalisessa mediassakin voimme
katsella kuvia, joiden pitäisi seisahduttaa.
Voisiko tuotteemme valmistaa jollain lailla
vähemmän pakkausmateriaalia vaativiksi ja
käyttöiältään nykyistä pidemmiksi?
Olen kirjoittanut jätepyörteistä ennenkin. Ne ovat saasteongelman brutaaleimpia, silmin nähtävissä olevia ilmentymiä. Joskus olen kuullut, etteivät keskusvarastot pyri enää pitämään niin suurta tavaravarastoa käsillä kuin ennen. Tilauksen tullessa jossain on kenties lentokone ilmassa tai tehdas toimittaa tavaran toiselta puolelta maailmaa. Sopii vain pohtia, millaista pakkausjätteen määrän lisäystä merkitsee hyödykkeen tuottaminen toisella puolella maailmaa. Rahtialus kuormittaa luontoa tavattomasti kiskoessaan lastinsa tuhansien kilometrien päästä. Samalla myös yhä useampi ihminen joutuu tarpeettomaksi siellä, missä pienempimuotoinen teollisuus voisi säästää luontoa ja tarjota työtä. Myös joitakin uusiokäytettäviä pakkauksia voitaisiin haluttaessa kehittää, jolloin pakkauslaatikkoa ei survottaisi rikki vaan siitä maksettaisiin jonkinlaista panttia palautuspullojen tapaan.

Monet niin kutsutut ympäristöverot vaikuttavat lähinnä pienen ihmisen kiusaamiselta, mutta tuotteen verottaminen suhteessa tuotannon ja loppukäyttäjän väliseen etäisyyteen ei vain etene. Tässä vaiheessa talousihmiset todennäköisesti toteavat hintojen nousevan. Niin todennäköisesti joissain tapauksissa käykin. Todella tarpeelliset tuotteet valmistettaisiin myös lähempänä, jos siihen vain ohjattaisiin.

Nykyinen keskustelu vaikuttaa keskittyneen liiaksi päästöjen rajoittamiseen, vaikka hiukkasten syntyyn vaikuttavaan koko tuotanto- ja kuljetusketjuun pitäisi puuttua aivan tuotantotasolla. Punavihreän eliitin mielessä väikkyy ihmisten kokoaminen suuriin kasautumiin, megakaupunkeihin, joissa ihmiset menettävät hengissäpysymisen perustaidot, kulkutaudit pesivät ja rikollisuus rehottaa. Samalla työpaikat eivät seuraa ihmisiä, vaan ihmiset pakotetaan kulkemaan yhä pidempiä matkoja ansionsa perässä lainkaan välittämättä tuossa toiminnassa syntyvistä päästöistä. Väestönkasvun rajoittaminen ja tietyn populaatiossa tapahtuvan laskunkin tulisi olla hyväksyttävissä jo pelkästään automaation ja robotiikan yleistyessä. Liekki saunanpesässä on koetettu tehdä lainsuojattomaksi, vaikka todelliset ongelmat turpoavat aivan jossain muualla.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti