perjantai 3. helmikuuta 2017

Vihaista semantiikkaa ja kaksoisstandardeja


Verovaroin ylläpidetty mielipiteen ja auktorisoidun ajattelun julistamiseen erikoistunut yleisradioyhtiömme on väsymättä marssittanut julkisuuteen väkeä kauhistelemaan vihapuhetta ja tuomitsemaan tuhmia sanoja. Huolimatta siitä, että selkeä rikolliseen toimintaan yllyttäminen on jo ennestään ollut kriminalisoitua, on tahdottu nostaa esille poliittisesti ja tunnepohjaisesti värittynyt termi vihapuhe. Keskustelua on ajettu loputtomaan semanttiseen saivarteluun. Vaikka jotkut oikeusoppineetkin ovat kainosti yrittäneet huomauttaa holtittomasti käytetyn ja tarkkaan määrittelemättömän ilmaisun käytön vaaroista, poliittinen eliitti ja älymystönä itseään pitävät piirit ovat tahtoneet kuukaudesta toiseen meuhkata ilmiöstä, joka on enemmän valitettava seuraus kuin syy. Viikon tai kahden sisään on ollut tongittavissa esille selkeitä esimerkkejä siitä, että vihapuhejahti, tekopyhät kaksoisstandardit sekä selkeä poliittinen agenda kulkevat käsi kädessä.


Sosiaalinen media paljastaa sen osan niin
kutsutusta vihapuheesta, josta valtamedia
tahtoo vaieta. Tasapuolisuuden nimissä
olisi kohtuullista, että esille otettaisiin myös
ylilyönneistä, jotka ovat käynnistyneet
"väärän" ehdokkaan voitettua demokraattiset
vaalit.
Jo ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja Donald Trumpista tehtiin nk. tiedotusvälineissämme lähinnä Vihtahoususta seuraava. Vastaehdokkaan kiistattomista synneistä pyrittiin vaikenemaan julkisuuden henkilön toisensa jälkeen julistautuessa Clintonin vaalivankkurien perässä jolkottelijaksi, vaikka täkäläinen media ei suinkaan ollut vaaleissa äänivaltainen. Voittajan epäkorrekti retoriikka on saanut jo viikkoja hävinneen osapuolen ja näiden nuoleskelijat tikahtumaan raivosta. Uusi presidentti ei ollut edes vielä ehtinyt vannoa valaansa ennen kuin eri puolille maailmaa oli nostatettu mellakoita ja jopa enemmän tai vähemmän paljaita tappouhkauksia – ainakin selkeätä hekumointia poliittisella murhalla. Samaan aikaan kun epäkorrektien ja väkivaltaisten puheiden ja kirjoitusten esilletuojat on pyritty tuomaan esille marginaaliin sysätyiksi rassukoiksi, nuo eliitin riveistä kohonneet kiihotuspuheet eivät ole saaneet julkisten raatien tuomiota.

Trump on tahtonut profiloitua yltiöglobalismin vastustajaksi ja häntä on arvosteltu protektionismin sanansaattajaksi. Poliittinen johtajan ei pidäkään olla mikään kauneuskuningatar tai kukkaiskielen jakelija. Tekojen pitäisi ratkaista ja niitä pitäisi arvioida ennemmin kuukausien kuin päivien kuluttua – semminkin koska väistynyt hallinto jatkoi viimeisille tunneille omaa hämmennystyötään. Kaikki nykyiset kriisit ovatkin siis Obaman ja hänen edeltäjiensä toimien seurausta. Libyan katastrofi, Syyrian sota, Yhdysvaltain toiminta tai toimimattomuus Ukrainassa jne ei siis ole Trumpin syntilistalla. Näin jälkikäteen länsimaat joutuvat tunnustamaan, ettei Libyan kanssa kyetä solmimaan edes sellaisia lehmänkauppoja kuin Turkin. Syynä on tietenkin se, että Clintonin kumppaneineen piti aivan välttämättömänä kaataa sieltä kaikki järjestys ja edes jollain lailla tolkullinen hallinto. Itse asiassa useaan kertaan on tullut ilmi, että juuri toimet Libyassa ovat edesauttaneet Välimeren pakolaistilanteen ryöstäytymistä käsistä.

Vihapuhe on edennyt myös viralliseen lehdistöön, mutta siitähän ei kaksoisstandardin mukaisesti meillä
tahdota puhua. Tasapuolisuus olisi tässäkin kaino kohtuus?

Sen sijaan Saudi-Arabian kanssa Trump on jo ehtinyt ilmeisesti neuvotella ratkaisusta, jossa Syyrian pakolaisten ei tarvitsisi laumoittain hakeutua heille täysin vieraaseen kulttuuripiiriin. Mikäli suunnitelmat tuottavat aikanaan tulosta, katastrofiin löytyisi jonkinlainen ulospääsy tai edes osittainen helpotus sen sijaan, että länsimaat tukehtuisivat kansainvaellusten sosiaalisiin ja taloudellisiin seurauksiin.


Uusi presidentti näyttäisi raivaavan vaihtoehtoja sinne, missä vanha eliitti on kieltäytynyt niitä näkemästä.
Jos tulipalo uhkaa tulla sammutetuksi väärin, se toki raivostuttaa tiettyjä piirejä.

Järjen luulisi kehottavan seuraamaan ja tukemaan tätä uutta ajattelutapaa sen sijaan, että valtamedia jatkaa tauotonta ja katkeraa syyttelyn rumputulta. Tarkkailija on myös ällistyneenä seurannut naisten marssia sellaisen kulttuurimallin puolesta, jossa heidän asemansa heikkenisi ratkaisevasti nykyiseen verrattuna. Tunnepohjalta vellovia väkijoukkoja siis ohjaillaan tavalla, joka ei juuri imartele länsimaista kulttuuriväkeä tai mielipideilmastoa

Yllä olen jo maininnut Trumpin tunnustelut Saudi-Arabian suunnalla. Kauhistuneet globalistit ovat tahtoneet maalailla maailmanlopunkuvia Yhdysvaltain johtajan julistaessa nostavansa oman maansa etusijalle. Tahtoisin kuulla jenkkien uuden presidentin mielipiteen kotoisen Suomemme uudesta, pienoisesta skandaalista Lahden MM-kisojen kisaveden tullessa Englannista, vaikka kisat käydään suuremmoisten pohjavesialueiden äärellä. Tiedostavat osaavat kyllä tarvittaessa vaieta, vaikka muulloin meuhkaavat hiilijalanjäljestä sun muusta. Luonnon ja energiavarojen säästäminen on syvästi valikoivaa. Kaksoisstandardi kohoaa taivaisiin tässäkin. Globalistinen maailmankilpailu tuottaa järjettömiä lopputulemia.

Kauhistelukampanja on melkein kokonaan onnistunut tukahduttamaan tietoisuuden siitä, että Trump on ärähtänyt myös suurille lääkefirmoille näiden lypsäessä tuotteistaan tähtitieteellisiä summia. Ai niin, moiset lausunnothan tulkitaan hirvittäväksi populismiksi.

Tärähtäneistöä tahtoo haudata tämänkin todellisen politiikanteon oman meuhkaamisensa alle.

Alkuvuoden teemaksi on siis muodostumassa kaksoissandardi. Tiettyä uskontoa ei sallita arvostella ja toisia puolestaan miltei kuuluu tölviä joka käänteessä. Oma vaarallinen yhdistelmänsä ovat sitten niin kutsutut kaksoiskansalaiset, joilla on siis kenties mielessään useamman valtion ”etujen” ajaminen. Kyseessä on jonkinlainen kaksoisstandardin ylempi potenssi. Oikeutettua on kysellä, kenen käskyjä moinen joukko tiukan paikan tullen noudattaa. Kuvio täydellistyy siinä, että ministerinä voi olla kaksoiskansalainen leiman tuskin kuivuttua täkäläisestä kansalaisuudesta, mutta tiettyjen laitosten porttivahdin nimitys saattaa kariutua – mikäli toisena kansalaisuutena on tietty itäinen. Rinnakkaisia standardeja on yhtä aikaa jo niin monella tasolla, että lähestytään tragikomiikkaa. Kaksoiskansalaisuus olisi pitänyt olla hyväksymättä kategorisesti, jottei ajauduttaisi työsyrjinnän hetteikköön. Työsyrjintääkin kuitenkin sekä on että ei – kunhan muistetaan julkisella puolella yleistynyt niin kutsuttu ”positiivinen syrjintä”. Sehän puolestaan ei syrjintää olekaan, mikäli värvättävä täyttää tietyt ehdot...

Poliittistaloudelliset ja henkiset umpisolmut tässä kaksoiskierteessä ovat väistämättömiä. Monikaan opportunisti ei ole yhtä itsevarma kuin se muuan muistiini nimettömäksi jäänyt poliitikkomme, joka vuosia sitten radiossa julisti ilmeisen vilpittömästi jotenkin siihen tapaan, ”etteihän tässä ajeta Suomen vaan EU:n asiaa”!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti