Ikuisuuden sietämättömän kepeätä tavoittelua

Taannoin jotkut tolkuttomat julistivat historian päättyneeksi. Sittemmin tietyt tapahtumat ovat osoittaneet, ettei maailmanjärjestys suinkaan ole vielä valmis. Erityisen rankkaa ihmisen epätäydellisyyden tunnustaminen näyttäisi olevan euvostouskovaisten eliitille. Sangen hyvin aikaamme kuvaavasti Ilta-Sanomat otsikoi eilen pääkirjoituksensa ”Ranskan ero olisi ikuisen euron loppu”.

Valuutta jos mikä on ihmisten väliseen luottamukseen ja alistussuhteisiin liittyvä väline. Viime viikkoina televisiossa on esitetty historianharrastajille aarteenetsintäohjelmaa nimeltä Menneisyyden etsijät. Siinä joukko innokkaita miehiä haravoi maita ja mantuja metallinpaljastimilla ja tonkii tantereesta vanhojen esineiden osia ja aikojen saatossa paikalle kulkeutuneita rahoja. Perisuomalaisesta maaperästä on paljastunut vanhaa valuuttaa niin kaukaa itämailta, Ruotsista kuin Euroopastakin. Muinoin kukin noista metallinpalasista on edustanut varallisuuden vaihtoa ja koristautumista siinä kuin nykyisetkin valuutat. Vaikka niiden arvo nykyään on lähinnä muinaismuistoina, ne ovat silti yhä tietyllä tavalla ”ikuisia”.

Eliittimme on julistanut euron ”peruuttamattomaksi valuutaksi”. Jos päättäjämme kykenisivät katsomaan itseään kaukaa, he voisivat oivaltaa julistustensa pompöösin rehentelyn. Kuukausi kuukaudelta euvostovaluutan luonne muuttuu yhä enemmän pakotetuksi velkasuhteeksi. Hyvistä aikeista huolimatta sen edut eivät käytännössä enää hyödytä tavallista kansaa vaan eliittiä, jota varten se onkin luotu. Niin kuin nyttemmin maan povesta kaivetut vanhat äyrityiset niin myös euro tulee sortumaan omaan ylimielisyyteensä, koska mikään ihmisen luoma ei ole ikuista. Valuutta on vain vallanpitäjien hallinnan väline ja toimii niin kauan kuin tarkoituksenmukaista; toisin kuin ikivanhat hopearahat eurolla ei pian ole edes esineellistä pysyvyyttä, mikäli hanke käteisestä luopumisesta etenee toteutumiseensa. Tällöin ”ikuisesta” valuutasta tulee vain ilmaa tuuleen.

Alussa mainitsemani Ilta-Sanomien pääkirjoitus on esimerkki siitä, kuinka yhteisen euvostovaluutan legitimiteetti ja käyttökelpoisuus on jo hyvää vauhtia laskemassa vähintään samaa tahtia kuin eurooppalaiset kansat alkavat kyseenalaistaa Junckerin ja kumppaneiden ainoiksi oikeiksi julistamat opit. Mikään imperiumi ei ole ikuinen. Hyvä esimerkki ihmisten rakennelmien väliaikaisuudesta on esimerkiksi khmerien kulttuurin historia ja viidakosta löytyneet suurten kaupunkien rauniot. Meitä Pohjolassa tulisi varoittaa Kalmarin Unionin kohtalo. Kenties päädymme vielä vaihtelemaan keskenämme autonrenkaita ja kananmunia niin kuin tarinan mukaan itänaapurissa touhuttiin edellisen ”kansojen valtion” romahdettua ja sen valuutan menetettyä arvonsa.

Euvostopolitrukkien keskinäisen selälle taputtelun aika on jo mennyt. Ikuisuus on yhä jäänyt saavuttamatta.