torstai 5. tammikuuta 2017

Sähköpula?


Energia-alan rusinapulla uhkaa takertua kurkkuun


Muutaman päivän pakkanen ja lumipyry osoittavat, ettei elämä pohjoisessa ole pelkkää pörssipeliä. Liikenneväylien pitäminen kulkukelpoisina tai kotien lämpiminä ei saisi olla pelureiden käsissä. Kulutushuippuja ei voi määrittää ennakolta, vaikka kalenterin mukaan niitä saattaa sentään arvioida. Insinöörien hekumoidessa täysin sähköistetystä maailmasta luonto elää oman mielensä mukaan.



Rajanveto yhteiskunnan velvollisuuksien ja yksityisen sektorin välillä on vahvan ideologinen. Viime vuosikymmeninä energiantuottaminen on siirretty kunnallisilta toimijoilta yksityisille yhtiöille, joiden luonnolliset tulostavoitteet ohjaavat investointitoimintaa. Yle välitti viimeksi eilen tietoa siitä, että yhtiöt ovat suuntautumassa pelkkiin lämpölaitoksiin. Silti liki 30 prosenttia sähköstämme on tuotettu viime päivinä ebergiayhtiöiden kaukolämpövoimaloissa ja teollisuuden yhteistuotantolaitoksissa, niin kuin Yle kirjoittaa.

Hyvillä keleillä on helppoa vaatia yhteiskuntaa hellittämään otettaan infrasta, mutta pakkasten kiristyessä energiayhtiön toimitusjohtaja ilmoittaa, ettei ala kanna yksin vastuuta mahdollisesta sähköpulasta. Toki taustalla on myös idealistien maailmanparantajien jeesustelu päästökaupan osalta, joka ei ole voinut olla vaikuttamatta käytettäviin voimaloihin. Silti energiapomojen puheet liian alhaisista sähköpörssihinnoista investointihaluttomuuden taustalla kalskahtavat ontoilta siirto- ja kulutusmaksujensa kanssa tuskailevan kuluttajan korvissa. Tavallinen tallaaja kun nimittäin joutuu maksamaan pääsääntöisesti yhä enemmän riippumatta oman kulutuksensa tasosta. Energia-alan ongelmien tulisi olla varoittava esimerkki infran yksityistämisen seurauksista.

En epäile sähköpulan mahdollisuuden suuruutta aikana, jolloin oviakaan ei kohta saa auki ilman johtoa seinässä. Ylenkin jutun päättäminen Olkiluoto Kolmoseen tuo silti mieleen vahvan tendenssin nostaa juuri suuret ydinvoimayksiköt messiaanisen pelastajan asemaan aikana, jolloin vaihtoehtoenergia tuulipropellien muodossa on kerännyt tuntuvasti huonoa karmaa. Joka tapauksessa kuluttajan mieleen on kylvetty epäillyksen siemen.

Helsingin Sanomien vastaava artikkeli samalta päivältä onkin Yleä luottavaisempi sähkön suhteen, vaikka sekin varoittaa kulutushuipuista. Oma lukunsa on tietenkin energiaomavaraisuuden olemattomuus, riippuvaisuus tuontienergiasta. Tuotannon keskittyessä yhä suurempiin yksiköihin pienten maakunnallisten toimijoiden tai jopa kotitaloustuotannon sijasta korostaa väistämättä häiriöiden mahdollisuutta ja väistämättömyyttä. Hyvin on mielessäni Euroopan Unionin hätä halvoista kiinalaisista aurinkopaneeleista. Kiinalaisten suostuttua aikanaan hiukan nostamaan hintoja eurooppalaiset valmistajat kiirehtivät jälleen hekin nostamaan hintojaan. Kaikkia pienvoimaloita tulisi jollain lailla tukea tuotannon hajauttamisen takaamiseksi, eikä antaa tekniikan joutua kauppasotien välineeksi. Mikäli tuulivoima ei ole ratkaisu, ei ole syytä juuttua siihen. Hiukan varttuneempana hallintoalamaisena muistan toki, ettei aina tarvittu elämän joka asiaan sähköä. Siinä mielessä pitäisi säilyttää jonkinlainen kyky ottaa käteensä ruutupaperi ja kynä – vaikkapa sitten kynttilän valossa. Omakotitaloissa itsenäinen lämmitysuuni olisi ehdoton kerrostalojen muuttuessa keskuslämmitysaikana kuolemanloukuiksi.

Niin, ja sähkön loppuessa ja pakkasen paukkuessa päästörajoituspapereilla kelpaa lähinnä sytyttää saunanpesä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti