keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Protektionismilla on puolensa


Maailmanpolitiikassa nostaa nyt päätään mörkö nimeltä protektionismi. Yhdysvaltain tuleva presidentti on saanut valtavasti palstatilaa jo ennen astumistaan virkaansa. Voimme vain kuvitella tekstin vyöryä muutama viikko myöhemmin. Olennainen osa mielensäpahoittajien kammoamaa poliittista ilmastoa on ollut globalismin autuuden asettaminen epäilyksenalaiseksi. Nopeimmat ovat jo ehtineet lausua sanasensa kansallisen talouden korjausliikkeestä, jota herra Trump on vaalilupaustensa mukaisesti ilmeisesti ryhtynyt toteuttamaan niin maanittelemalla kuin uhkailemalla yhdysvaltalaista teollisuutta säilyttämään tuotantoaan kotimaassa.

Shenzhen, saasteita liikenneruuhkaa joulukuussa 2007. Maailmanvaltiossa raaka-aineita ja lopputuotteita
ihmisistä puhumattakaan kuljetetaan edes takaisin yhä pidempiä matkoja. Myöstyöntekijät joutuvat
matkustamaan yhä kauemmaksi ansionsa perässä, vaikka tekniikan väitettiin vapauttavan meidät ajan ja
etenkin paikan vaatimuksista. Meuhkattaessa elämän tuottamasta hiilijalanjäljestä tiedostavien ihmisten 
luulisi vaativan käytännön toimenpiteitä lähituotannon puolesta. Käytännössä se vaatisi tiettyjä
protektionismiksi tulkittuja päätöksiä ja joissain tapauksissa omasta elintasosta tinkimistä.
Kuva Wikimedia Commons

Muun muassa blogisti Professori ottaa tarkastelunsa alle Helsingin Sanomat, joka väittää Trumpin saaneen erävoiton taistelussa gobalisaatiota vastaan, koska muuan autotehdas on perunut miljarditehtaan Meksikossa ja investoi Yhdysvaltoihin. Jättimäinen autoteollisuus on toki levittäytynyt niin kansainväliseksi, ettei kehityksen pyörää voi kääntää täysin takaisin kotimaan kamaralle. Jotain silti liittovaltion päämies voi työttömien kansalaistensa eteen yrittää tehdä. Myös sikäläinen lentokoneteollisuus on saanut tuta tulevan presidentin arvostelun muun muassa lentokonetilausten arvon ryöstäydyttyä käsistä.

Trump on niin ikään vaatinut Applea valmistamaan puhelimensa Yhdysvalloissa. Arvostelijat ovat huomauttaneet yhtiön vain tilaavan tuotteensa ulkomaalaisilta alihankkijoilta. Trumpin viesti tarkoittaneekin siis, että alihankkijoita tulisi synnyttää Yhdysvalloissa.

Muun muassa Professori tunnustautuu kuuluvansa niihin, jotka suhtautuvat nuivasti ”kaupallisen globalisaation vastaisiin linjauksiin”. Hän ottaa esille muun muassa Suomen, jonka ei katso pienenä talousalueena pitämään yllä elintasoaan pelkkien sisämarkkinoiden varassa. Tässä tulemme ensimmäiseen näköharhaan vallinnutta globalisaatiokehitystä arvioitaessa. Antautuessaan Brysselin pankkiirien kynnysmatoksi Suomikin on ajautunut tilanteeseen, jossa velkarahalla tekohengitetyt kotimaiset markkinat ovat pitäneet talouden päätä jollain lailla pinnalla. Telakkateollisuuden viime aikoina saamat tilaukset eivät yksin kykene kannattelemaan koko maata. Yhteinen eu-politiikka on ajanut meidät myös poliittiseen kauppasotaan suuren itäisen naapurin kanssa.

Mitä hyötyä suomalaiselle vientiteollisuudelle tai sen kautta kotimaiselle yhteiskunnalle on ollut globalisaation nimissä sallia esimerkiksi tekstiiliteollisuuden valua lähes tyystin ulkomaille?

Suojellakseen kotimarkkinoita suomalaisten poliitikkojen olisi siis ollut syytä rajoittaa yhteistyö Brysselin kanssa minimiin, säilyttää päätösvalta kotimaassa. Meidän ei tietenkään ole järkevää pyrkiä tuottamaan kaikkea itse, vaan keskittyä tyydyttämään sitä kysyntää, johon on järkevää vastata itse. Paljon tietotaitoa ja ihmisten työpanoksia on menetetty luovuttamalla tuotantoa ulkomaille.

Globalisaation ymmärtäminen rauhan ylläpitäjänä esimerkiksi Euvostoliiton hahmossa on yksi suurimmista harhoista, joita yllemme on heitetty. Olen jo monta kertaa todennut, että eu:n nimissä vasallivaltiot on houkuteltu toteuttamaan lainsäädännössään ja itsemääräämisoikeutensa suhteen sellaisia muutoksia, jotka vielä joitain vuosikymmeniä sitten olisivat väistämättä ajaneet sotaan. Koska fyysinen sota on ainoastaan taloudellisen kilpailun brutaalein aste, voimme todeta avointen konfliktien Balkania lukuunottamatta viime vuosikymmeninä olleen Eurooppaa hallinneille piireille pelkästään epätarkoituksenmukaista. EU ei ole siis säästänyt meitä sodalta sinänsä vaan toteuttanut sotien päämääriä kabinettipäätöksillä.  Toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakennuksen rinnalla paikkoja hajoittavia sotia on voitu käydä kolmansissa maissa. Ja onhan niitä siellä sitten käytykin.

Emme voi syyttää kaikesta poliitikkoja. Inhimillinen laiskuus ja mukavuudenhalu ovat siloittaneet tietä keinotekoisten tarpeiden synnyttämiselle. Yhdessä talousihmisten kekseliäisyyden kanssa arkielämän kustannuksia on kasvatettu elintason kohottamisen nimissä. Koska lähes jokainen yhteiskunnan ylläpitämä toiminto tarpeellisuuden arvioimisen sijaan on pyritty yksityistämään, on luotu lukemattomia välikäsiä, jotka tahtovat rahastaa poloista hallintoalamaista, jonka verotaakka ei suinkaan käytännössä ole laskenut. Valtiollisen verottajan tilalle ovat astuneet niin terveydenhuollon kuin logistiikankin läänitysten haltijat. Postin nykyisen täydellisen onneton tilanne ja liikennemäärärahojen perinpohjainen riittämättömyys riittänevät esimerkeiksi.

Globalisaatio on nykypäivän tiedostaville massoille musertava, sokea piste. Kuuroille korville tuntuvat kaikuvan varoittavat huudot kansainvaellusten tuhoisista vaikutuksista ekologialle. Väestönkasvun hillitsemiseen tulisi suhtautua yhtä suurella ponnekkuudella kuin vaikutuksiltaan ristiriitaisten ilmastotavoitteiden runnomiseen läpi. Koska automatisoitu yhteiskunta tarvitsee entistä vähemmän suorittavan ihmismassan työpanosta, koko työn käsite ja väestömäärän merkitys tulisi kyetä arvioimaan kokonaan uudelleen vailla mitään uskonnollisten tapojen painolastia ennen kuin millään lailla edettäisiin globalistisen idealismin tiellä. Elleivät tietyt uskonnolliset piirit kykene astumaan nykyvuosituhannelle, niiden ”ymmärtäminen” tulisi lopettaa, jos välttämättä tahdotaan kansainvälistä kanssakäymistä.

Globalisaatio on luonut myös harhan ravintotuotantoomme. Vihreitä kaupunkilaisia on vuosikaudet ilkuttu toteamalla heidän uskovan sähkön syntyvän seinässä. Samalla lailla voisi väittää yhä useamman uskovan leivän – tai minkä tahansa eksoottisen eineksen - ilmestyvän tyhjästä kaupan hyllyille. Messutessaan muun muassa maataloustukia vastaan väki keskittyy mölyämään seurauksista syihin puuttumatta. Osana globaaleja markkinoita Suomenkin viljelijät on ajettu samaan karsinaan etelän oliivinviljelijöiden tai viljavien lakeuksien korjaajien kanssa. Normaaleissa, häiriöttömissä oloissa vilja virtaa etelästä, mutta poikkeusolojen kohdatessa tarvitaan kotimaista tuotantoa [Nälänhätä Suomeen?], joka on selvinnyt hengissä myös lihavina vuosina. Osana mannermaista tuotantokokonaisuutta, kansallisten erityispiirteiden mukaisen tuotannon säilyttämistä joudutaan taiteilemaan suotuisampien olosuhteiden tuottajien kanssa. Ilman vahvaa kansallista päätäntävaltaa epäterveisiinkään ilmiöihin on hankala puuttua takertumatta monikansalliseen kissanhännänvetoon. Neuvostoliiton kaatuessa Baltian maita haukuttiin Neuvostojen maan sinkkiämpärimonopoliksi. Globaalissa maailmantaloudessa ja Brysselin armoilla itseään suojelematon Suomi saanee oman "sinkkiämpärintuottaja-statuksensa".

Luonnonsuojelijat ovat käsittämättömän lammasmaisesti katsoneet sivusta esimerkiksi kalapuikkojen maailmanmatkoja. Kala kuljetetaan Norjasta Kauko-Itään, mistä se puolestaan jälleen jaellaan eri puolille maailmaa. Lähituotannon ekologisen jalanjäljen vähäisyyden ja globalisaation voimakkaan säätelyn luulisi olevan keskinäisessä riippuvuussuhteessa. Muuan kommentoija palstoilla kirjoittaakin osuvasti:

Ostamalla kotimaista saastutat kaikken vähiten luontoa. Täällä on tiukat ympäristönormit. Eikä tarvitse kuljettaa tavaraa maailman tuolta puolen.

Ja toinen jatkaa:

Toisissa medioissa tänään että Peking on peittynyt valtavaan saastepilveen! HS EI OLE UUTISOINUT viime kuukausina mitään Delhinkään saasteiden aiheuttamasta hätätilasta...
ELI tämäkin media hokee että ostakaa ostakaa kiinassa tuotettua krääsää, kiinalainen koittaa siinä sitten kiittää hapenpuutteessa ole olevilla keuhkoillaan!

Voiko asian enää selvemmin ilmaista? Globalisaation vastustaminen tai tietynasteinen protektionistmi ei ole yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta mitään joko tai -peliä. Valtionpäämiesten tulisi etupäässä huolehtia omien kansalaistensa hyvinvoinnista. Jossain lähistöllä vaanii kuitenkin väistämättä tuotannon ympäristölle aiheuttaman kestokyvyn yläraja, joka pakottaa erittäin rankkoihin sopeutustoimiin. Kauppaa pitäisi käydä tuotteilla, joita tarvitaan eikä sellaisella krääsällä, jolle lakiteitse tai muuten on jälkikäteen yritettävä luoda jotkin markkinat niin kuin esimerkiksi joidenkin tietoteknisten sovellusten laita näyttäisi viime vuosina olleen.


4 kommenttia:

  1. Yhdysvallat ei yksinkertaisesti enää kykene hallitsemaan markkinoita. Tämän takia on aivan turhaa fantasioida teollisuuden palaamisesta Yhdysvaltoihin. Yksinkertaisesti USA ei ole tarpeeksi vahva lisäämään riistoa. Riisto on jo nyt maksimissaan eli sitä ei voi enää kasvattaa millään keinolla.

    VastaaPoista
  2. Kaikilla imperiumeilla tietenkin on aikansa, ja Yhdysvallat tosiaan näyttäisi ohittaneen oman kukoistuksensa. Meidän taitaisikin olla parempi puhua lokalismista globalismia vastaan. Luonnonvarojen järkevimmän käytön ja ihmisenkokoisen tuotannon vuoksi tarvikkeet olisi syytä valmistaa mahdollisimman lähellä loppukäyttäjiä, jolloin myös vältyttäisiin turhalta jätteeltä niin pakkausten kuin käyttämättömien hyödykkeiden muodossa. Työvoimantarvekin säilyisi tehtaiden ja verstaiden ollessa pienempiä. Kääntöpuolena tietenkin suuryritysten voitot saattaisivat laskea ja jotkin tarpeettomat tavarat jäädä valmistamatta.

    Koska globalismista ei luovuta vapaa-ehtoisesti kaikista haitoista huolimatta, valtiovallan ohjausta tarvitaan. Moisen kerettiläisen ajatuksen esille tuomisessa lienee Trumpin suurin merkitys. Ilmeisesti protektionismia tarvitaan, jotta globalismia saataisiin suitsittua!

    VastaaPoista
  3. Amerikka pelaa itsensä ulos.
    http://nationalinterest.org/feature/the-rest-the-world-ditching-america-trade-china-17237

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä alleviivaa lisää Lähi-Idän merkitystä kauppateiden varrella. Näkökulmamme on liian länsimainen arvioidessamme tapahtumia Libyassa, Egyptissä tai Syyriassa. Kiinalla on ollut suuria hankkeita jopa Israelissa. Libyassa se joutui perääntymään kiireellä Clintonin ja kumppanien tahtoessa kaataa Gaddafin. Egyptissä Mursin kaatuminen tiorppari kiinalaissuunnitelmia. Syyriassa Assad on ollut takaamassa jotain.

      http://euvostotaivas.blogspot.fi/2016/12/voiko-ratkaisu-lahestya-syyriassa.html

      Poista