maanantai 12. joulukuuta 2016

Suomen kieli globalistien tappolistalla


Tunnetun sanonnan mukaan Suomi on suomalaisten paras maa. Suomalaiset määrittyvät kielensä kautta, johon on vuosisatojen ellei -tuhansien aikana kasaantunut eri kerroksia. Omassa maassaan, kielienemmistönä pienikin kieli saattaa olla elinvoimainen ja taata harvalukuluisen kansan olemassaolon. Mikäli nykyinen arrogantti sukupolvi ei jaksa eikä ymmärrä pysähtyä arvostamaan perimänsä kielen vivahteita, kansa alkaa olla tuhon oma. Juuri tuo perikato vaikuttaisikin olevan Euvostoliiton eliitin tavoitteena, koska kansojen omaleimaisten piirteiden mureneminen kansainvälistymisen tieltä on maailmanvaltion varmin tae.

Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous vuodelta
1899 on ollut suomalaisten taistelutahdon ja periksi
antamattoman mielen symboli. Vieläkö nousevat
Euroopan pienet kansat Euvostoliiton aatteellista
hegemoniaa vastaan?
Kuva Wikimedia Commons
Viime päivinä on noussut esille termi kielitaakka. Viikonloppuna se putkahti otsikoihin Mikael Jungnerin astuttua vaatimaan nykyisen suomenkielen perustan romuttamista. Koska kyseessä on Ylen entinen toimitusjohtaja, aikanaan kansanedustajanakin toiminut viestintätoimiston johdossa toimiva henkilö, julkilausumaa ei voida käsitellä ainoastaan yksittäisenä provokaationa.

Jungner on puhunut kielitaakasta suomalaisia syrjivänä, koska äidinkielemme on hyvin poikkeava verrattuna maailman valtakieliin. Jos kielet ja suomen kieli osana niitä miellettäisiin eläviksi organismeiksi, sen ja vielä pienempien kielten suojelemiseksi viriteltäisiin kansainvälisiä ohjelmia, köytymistä tai katoamista seurattaisiin kulttuuripiireissä suurennuslasin kanssa. Jungnerin ajatelma sijamuotojen poistosta tulkittaisiin väkivaltaiseksi puuttumiseksi perimään. Tällaisen eliitin edustajan esittämä väite on sikälikin paradoksaalinen, että suomenruotsalaista sukujuurta oleva toimija höpöttää suomalaisten kielen taakasta samaan aikaan kun pakollinen ruotsin kielen opiskelu jarruttaa riippakivenä valtaosaa suomenkielisten opiskelusta heidän omassa maassaan. Jos alamme puhua kielitaakasta, keinotekoinen kaksikielisyys se vasta uuvuttava painolasti onkin.

Sosiaalisessa mediassa Jungner on missioinut suomea puhuvien ihmisten lukumäärän pienuudesta. Aivan hyvin jopa paria kolmea miljoonaa pienempikin joukko suomalaisia on tullut toimeen omassa kansallisvaltiossaan. Kansan pienuuden ongelmat alkavat korostua jouduttaessa kielivähemmistöön ja vaille omaa valtiota. Jungner ottaa niin ikään esille väitteen sanojen määrän vähyydestä ja kielen kehityksestä. Siinä hän kosiskelee nuorempaa sukupolvea, joka ei hahmota kansamme vasta hiljattaista taivalta agraariyhteiskunnasta; maaseutuelinkeinojen yhteydessä kielemme on suorastaan kuhissut eri työvaiheiden nimiä ja ympäristöä kuvaavia ilmaisuja. Teollistumisen yhteydessä ulkoa päin omaksutuille käsitteille luodut sanat toki ovat olleet yksioikoisempia ja vailla sitä vuosisatojen tuomaa monitasoisuutta kuin aiemman elinpiirimme sanasto. Ajatelkaamme vaikkapa sanan karhua, milloin esi-isämme ovat kohdanneet kontion, mesikämmenen, otson, metsänomenan jne. Vetäessään jalkaansa lyhyitä sukkia voisimme käyttää niistä vaikkapa ilmaisua syylingit.

Suomalaisten perusluonteeseen on liitetty, ettei turhia puhuta. Suu avataan vasta kun asiaa todella on.
Tämä Kantelettaren runo kuvastelee hyvin asennetta, jonka mukaan työnsä on kullakin tehtävänä eikä siinä
ole syytä joutavia pakista. Runo on siis suomalaisuutta puhtaimmillaan. Tämäkö sitä Jungnerin väittämää
köyhää, vähäsanaista kieltä?

Aikamme adhd-arvoja edustavat taas Jungnerin syytökset suomen kielen hitaasta kehityksestä. Globalisaation aikakaudella ilmiöt tulevat ja menevät kiihtyvällä syklillä. Pysyville asioille kyllä kehittyvät ilmaukset, mikäli niille tarpeeksi käyttöarvoa syntyy. Mitä siitä, vaikka suurin osa maailman ajattelusta pähkäilläänkin jossain muualla kuin täällä? Meidän tehtävämme on ensisijaisesti ponnistella oman kansamme tulevaisuuden puolesta ja ajatella juuri meidän tarvitsemamme asiat, kukaan muu ei perimmäisillä hetkillä sitä puolestamme tee. Riisumalla teennäisesti ja hallintopäätöksin kielestämme sen tärkeimmät ominaispiirteet, kuten esimerkiksi sijamuodot, teemme tuhoisan lobotomian, joka rampauttaa tärkeimmän kansallisperintömme eli oman kielemme käyttökelvottomaksi. Mikäli koneet eivät kykene muuntamaan sanomaamme muille kielille, käyttäkämme ihmistulkkeja, jääpä ainakin vielä jotain aivotyötä ihmisillekin. Sitä paitsi en saata uskoa, ettei nykyisiä ongelmia konekääntämisen alalla voitaisi ajan kanssa ratkaista.

Toisaalla [NWO: Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi] on käsitelty juuri Jungneria ja suomenruotsalaisten kieli- ynnä muuta politiikkaa suomalaisia kohtaan. En pyri tässä yhteydessä itse sitä sen enempää erittelemään. Mielestäni Jungner, Stubb ynnä muut uuden vuosituhannen nuoret poliitikot ovat toimineet joko ymmärtämättään tai selkeän opportunistisesti sellaisten tahojen juoksupoikina tai piikoina, joiden tavoitteena on murtaa Euroopan kansojen henkinen selkäranka osana maailmanvaltion luomista. Kansallisvaltioiden velkaannuttamisen ynnä muun rampauttamisen ohella juuri puuttuminen identiteetin perustaan eli kieleen on osa tuota prosessia. Jungnerin heitto suomenkielen amputoimisesta on saattanut olla mauton tokaisu tai koepallo kansakunnan reaktioiden ja rappiotilan mittaamiseksi. Toisaalta se on voinut olla vain sivuraiteelle joutumassa olevan pikkupoliitikon epätoivoinen ele nostaa häntäänsä maailman todellisten hallitsijoiden edessä.



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jungnerin vaatimuksissa vaikuttaisikin kumisevan kaikuja suomenruotsalaisten vanhasta ylemmyydentunnosta suomenkielisiä kohtaan. Siinä ei niinkään ole kyse meidän väitetystä älykkyytemme tasosta kuin silkasta hallitsemisesta ja kansan sulauttamisesta, ennen ruotsalaiseen valtiokokonaisuuteen ja nyttemmin tekeillä olevaan maailmanvaltioon. Aika halveksivaa väittää suomen kielen muka estävän suomalaisilta ulkoisen tietämyksen omaksumista tai ymmärtämistä. Aivan tarpeeksi hyvin on ilmeisesti vaikutteita otettu - niin hyvässä kuin pahassa!

      Kielemme on ainutlaatuinen rikkautemme, jota kaiken maailman jungnerien ei pidä antaa turmella. Kielessä asuu kansamme sielu.

      Poista