maanantai 5. joulukuuta 2016

Euroopan vaalivuosi: Eliitin katkeraa viivytystaistelua


Voimme nähdä, ettei tietyllä väellä ole viime aikoina ollut helppoa, sillä vastoin ohjekirjaa Britannia äänesti Brexitin, Trumpetti soi Jenkkilässä ja kansojen kapinan airuet soivat kautta Euvostoliiton. Syystäkin populistinmetsästäjät ovat mörköjahdissaan epätoivon vallassa. Meillä taistelu euvostoeliittiä vastaan on saatu häivytettyä Guggenheimin ja Talvivaara-jätteen alle. Direktiivienviilaajien selittelyviikot silti jatkuvat.


Kuluneet kuukaudet ovat vahvistaneet sitä vakaumusta, että euvostoikeen alta nouseminen tapahtuu toisaalla kuin täällä uskollisista uskollisimpien alamaisten Pohjolassa. Vasta äskettäin eliitti sai hymyssä suin naurettua suohon kokeneen poliitikko Väyrysen ajaman aloitteen, jonka tavoitteena oli tutkia mahdollisuutta euro-jäsenyydestä eroamiseksi. Jotta päättäjillemme ikävät soraäänet saatiin vaimennettua, tuli sopivasti niin Guggenheim-äänestyksiä kuin pääministeri Sipilän ja erään toimittelijan polemiikki liittyen pääministerin klaanin touhuiluun kaivosbisneksessä. Eurooppa elää kuitenkin elämäänsä, ja siellä on saatu jokseenkin tarpeeksi Brysselin takapuolen nuolemisesta.

Euvostouskovaiset saivat eilen lievitystä kipuihinsa riippumattoman ehdokkaan Van der Bellenin voitettua äänestyksessä vastaehdokkaansa Norber Hoferin. Poliittisesti korrektin lehdistön kirjoittelusta voisi päätellä, että aikanaan vihreiden parlamenttiryhmän johtajana toimineen Bellenin vastaehdokkaana olisi ollut itse vanha vihtahousu. Lähes kaikkien oppositiovoimien kutsuminen ”äärioikeistoksi” alkaa kuitenkin näin euvostokansalaisen näkökulmasta jokseenkin murentaa mainitun termin voimaa. Koska brysselistit ovat tahtoneet jatkuvasti tuoda esille euvostokriittisten piirien väitettyä yhteyttä liki pimeisiin voimiin, täytyy heti tuoreeltaan verrata hävinneen osapuolen reaktioita niin Itävallassa kuin Britanniassa tai etenkin Yhdysvalloissa.

Siinä missä Hofer kannattajineen ilmeisesti hyvissä ajoin eilen illalla rehdisti tunnusti häviönsä sekä Britannian remain-väki että Yhdysvaltain Clinton kannattajineen ryhtyi oitis liki teatraalisiin vastalausemellakoihin. Itkupotkut Britanniassa ja Yhdysvalloissa tuskin ovat vieläkään laantuneet. Yksittäisistä toimijoista toki on täältä ulkopuolelta vielä turha mitään koettaa kirjoittaa. Kuitenkin paljon ryhmittymien välisestä ajatusmaailman erosta kertoo Hoferin muun muassa Guardianissa välittämä Facebook-lausunto:”I congratulate Alexander Van der Bellen for his success and ask all Austrians to pull together and work together.

Ei siis merkkiäkään  hävinneen osapuolen Britanniassa tai Yhdysvaltoissa osoittamista lähes lapsellisen katkerista reaktioista. Toki saattaa taustalla olla sitäkin, että Euroopan euvostokriittisillä on vahva vakaumus liittovaltiounelman romahtamisesta ja siitä, että Itävallankin osalta kyseessä on enintään liittovaltion apulaisten väliaikaisesta voitosta viivytystaistelussa. Viime vuosinahan on käynyt selväksi, ettei kasaantuvia ongelmia kyetä ratkaisemaan Brysselin tai Junckerin tarjoamilla resepteillä.

* * *

Jos Hoferin sangen selkeä tappio Itävallassa oli pienoinen yllätys, Italian vaalituloksesta ei sellaista muodostunut. Italialaisten raivo vaalien alla on kuitenkin ollut aistittavissa. Valtamedian uutisoinnin tyyli kuvastelee syitä Euroopan vaalikurimukseen. Koska kansoille ei ole suotu rehellistä mahdollisuutta äänestää euron ja koko Euvostoliiton tulevaisuudesta, protestit etsivät padosta kaikki halkeamat noustakseen esille. Toimittelijoiden välittämissä jutuissa koetaan pahimmiksi virheiksi sitä, että kansoille annetaan mahdollisuus tuon huolensa tai mielipiteensä ilmaisemiseen. Euroopan sairaus tiivistyy tosiasiassa, että demokratian nimeen vannottaessa vallanpitäjien suurimpiin huoliin kuuluvat kansanäänestykset. Alamaisten liikehtiessä oman ahdinkonsa ajamina media suoltaa pelästyneitä kommentteja rahakeinottelijoiden epävarmuuden kasvamisesta, mikä kertoo selkeätä kieltään siitä, mitkä ovat piirit Euvostounelman takana.

Pääministeri Matteo Renzin juuri julkistettu ero on johdonmukainen seuraus tilanteesta, johon saapasmaa on päätynyt. On kerrottu, että sinänsä hänen ajamiaan uudistuksia maan hallintojärjestelmään on pidetty tarpeellisina, mutta yleinen asetelma euvosto- ja maahanmuuttokriisin keskellä on syönyt kaiken tuen häneltä. Tässäkin yhteydessä valtamedia on pyrkinyt kauhistelemaan enemmän vastaliikkeiden, kuten Lega Nordin tai Five Starin, nousua kuin arvostelamaan itse ongelmien ydintä eli siis Euvostoliiton epärealistista unelmaa. Kuten jo edellä mainitsin, kaikkinainen arvostelu liittovaltiossa alkaa törmätä poliittisen korrektiuden lasikattoon ja päätyä sysätyksi ”äärioikeiston” leiman alle.

Vielä parisen päivää ennen Italian vaaleja euron suhteen kiihkouskovaisen Suomen Yleisradioyhtiö esitteli
päällimmäisenä pelkona mahdollisen euro-eron. Niin kuin edellä totesin, vaikka täkäläiset politrukit pikku-
apulaisineen kuinka tyrmäävät kansalta mahdollisuuden vapautua poliittisesta valuutasta, tapahtumat muualla
eivät ole onneksi heidän hallittavissaan. Jo vuosia sitten on ohitettu piste, jonka jälkeen on turha toivoa
mitään kivutonta siirtymää. Varoitettu euvostouskovaisia toki matkan varrella on, turhaan.

Italian vaaleja on kommentoitu etenkin jonkinlaisena euroalueen kohtalonkysymyksenä. Pankkijärjestelmän on kerrottu olevan vaarassa. Tämä kertoo Brysselin koplasta kaiken. Euroopan Unioni on yhtä kuin pankkijärjestelmä, joka hallitsee maksajien joukkoa reaalimaailmasta irronnutta idealismihöttöä hyväkseenkäyttäen. Koska kansoilta voidaan ulosmitata vain rajallinen määrä varallisuutta, unionin on ollut alati laajennuttava. Kansallisvaltiojärjestelmä on luotu puolustamaan tietyn alueen väestön etuja ynnä toimeentuloa. Itsenäisyyttä ajavien piirien vastustaessa perimmältään vaikutusvallan ja varallisuuden siirtoa ylikansallisille pankeille niiden tuhoaminen on ollut Brysselin tavoitteena. Ei ole mikään ihme, että mitä raivokkaammin euvostopolitrukit pyrkivät johtajiensa tavoitteisiin sitä selkeämmin ja paljaammin oppositio turvautuu kansallisiin symboleihin. Jopa kiellettyjen natsisymbolien ilmestyminen voidaan siis joissakin yhteyksissä nähdä pelkästään liittovaltiolle alistettujen voimattomaksi huudoksi eliittiä vastaan.

* * *

Italian jälkeen katseet alkavat kääntyä jo Ranskan puoleen, jonka presidentinvaalit ovat edessä ensi vuoden keväällä. Viime kuun lopulla Uusi Suomi otsikoi: ”Ranskassa jytisee – keväällä vastakkain kaksi Putin-myönteistä, maahanmuutto- vastaista presidenttiehdokasta?” Sikäläisen keskustaoikeiston esivaalit voittanut Francois Fillon on kuulemma julistanut vasemmiston merkitsevän epäonnistumista ja äärioikeiston vararikkoa. Hänen ajamansa tavoitteet Venäjä-pakotteiden purkamisesta on tulkittu venäjämielisyydeksi. Hän on myös ottanut tavoitteekseen islamilaisen totalitarismin kukistamisen. Samalla maahanmuutto tulisi laskea aivan minimitasolle. Tässä yhteydessä Fillon on siis asettumassa törmäyskurssille euvostojohdon kanssa.

Erona Le Peniin ja tämän johtamaan Kansalliseen rintamaan Uusi Suomi kirjoittaa suhtautumisen julkisen sektorin menoihin ja työpaikkoihin. Fillon leikkaisi rajusti noita menoja ja työpaikkoja rajusti ja kasvattaisi työaikaa 35 viikkotyötunnista jopa neljäänkymmeneenkahdeksaan. Le Penin Kansallinen Rintama haluaa pitää kiinni julkisista palveluista. Tämä on mielenkiintoista, koska varsinkin meillä valtamedia on pitänyt juuri Le Peniä mainittujen vaalien synkimpänä ehdokkaana.

Fillonia on kuvattu konservatiiviseksi katolilaiseksi. Juuri hänen kaltaisensa alkavat jo lähivuosina olla Ranskassakin katoavaa kansallisvarallisuutta islamisaation kiihtyessä. Juuri maahanmuutto-ongelmien ja etnisten ristiriitojen on viime kuukausina keottu ajaneen Ranskaa sekasortoon. Maailmantapahtumia seuraavilta eivät ole voineet jäädä huomaamatta tapahtumat Calais´ssa tai Pariisissa. Poliittisen valuutan ylläpitämien ongelmien lisäksi juuri maahanmuutto onkin protestien ehtymättömänä lähteenä ja syys avointen rajojen kylvämiin murhenäytelmiin.

Tuoreessa muistissa on yhä muun muassa ranskalaispapin teloitus.

Osana Euvostoliiton viivytystaistelua voidaan pitää kamppailua sikäläisten sosialistien vaaliehdokkuudesta. Francois Hollanden kieltäydyttyä ehdokkuudesta Italian vaalituloksen mainingeissa odotetaan, että Manuel Valls sittenkin asettuisi ehdolle, vaikka on aiemmin joutunut lupaamaan päinvastaista. Tämä kuvastaa epäjärjestystä Ranskan sosialistien riveissä.

Mitä vastaan sitten Euvostoliiton oppositio taistelee? Kansallinen itsemääräämisoikeus koetaan luovutetun liiaksi Brysseliin. Maahanmuuttovyöryn edessä euvostopolitrukit ovat liiaksi pyrkineet sanelemaan vasallimaiden omia päätöksiä. Rasisti- ja vihapuhejahti on koettu välineeksi tukahduttaa opposition mielipiteet. Vieraan uskonnon sisäänmarssin kielteisten seurausten tuominen esille tai omien perinteiden puolustaminen on eliitin taholta pyritty estämään. Suuri symboliarvo on ollut pyrkimyksellä erilaisten kristilliseen perinteeseen kuuluvien juhlien ja merkkipäivien julkituomisen rajoittamiseen, jotteivät ne loukkaisi tänne vapaaehtoisesti tulleiden toisuskoisten vakaumusta. Usein aloitteet ovat tulleet yhteistoimintahenkilöiden taholta.

Jo ennen nykyistä kansainvaellusten purkausta Euvostoliiton taloudellisen pohjan oikeudenmukaisuus oli osoittautunut olemattomaksi. Poliittisen valuutan ylläpitämiseksi vasallivaltiot pakotettiin osallistumaan mitä erilaisimpiin tukiohjelmiin ja velkaantumaan itse muka tukeakseen milloin Kreikkaa, milloin Portugalia jne. Puuttumatta tässä sen enempää Ukrainan surulliseen tilanteeseen mainittakoon, että Euvostoliiton toiminta sillä suunnalla on jo sylkenyt tuohon läpikorruptoituneeseen valtioon miljarditolkulla rahaa. Siitä ei sattuneesta syystä ole juuri polemiikkia käyty. 

Päästämällä muukalaislaumat Euroopan sydänmaille täysin välittämättä käynnissä olevasta rakennemuutoksesta ja työvoimantarpeen uusjaosta, eliitti on avannut Pandoran lippaan. Tuhoisten tapahtumien ketjureaktiota ei voida seisauttaa heristämällä sormea tai huutamalla suu vaahdossa rasismista tai natsismista. Paljas totuushan on, että maapallon resurssien hallinnan keskittyessä yhä pienemmälle piirille edes järjettömän väestönkasvun pysäyttäminen ei yksin riitä, jotta tuleville polville voitaisiin turvata edes jotenkin siedettävä tulevaisuus. Terve itsekkyys on tarpeen, sillä koko maailmalle ei ole tilaa Euroopassakaan. Kolmansien maiden väestön tulisi oppia tulemaan toimeen omilla alueillaan. Liikaväestö on liikaväestöä missä tahansa maapallolla. Syntyväisyys on saatava kuriin. Siinä tavoitteessa tietyt uskonnot ovat asettuneet suoranaiseen vastahankaan.

Liitän tähän selkeän Purkkapallo-esitelmän, joka kuvaa hyvin sitä todellisuutta, jota vastaan Brysselin puolustajien maailmansyleilykin silmät ummessa marssii.



Euvostoeliitti on tietoisesti johtanut kansakuntia harhaan lupaamalla kollektiivistaan yhteistä ruusutarhaa. Viime viikkoina se on raivokkaasti pyristellyt alamaisten heräämistä vastaan. Opposition demonisoinnillakin on kuitenkin omat rajansa. Itävallassa pelottelu ilmeisesti yhä toimi, mutta jossain vaiheessa valhe ei enää riitä peittämään totuutta alleen. Jonkinlaisen herätyksen on saattanut saada se euvostovirkailija, jonka tytär joutui yksin Eurooppaan saapuneen sotalapsosen rikastuttamaksi, lopullisesti. Valitettavasti murhenäytelmien sarja tullee kiihtymään niin kauan kuin Unionia pyritään vastoin järkeä tekohengittämään.




3 kommenttia:

  1. Hofer hävisi, koska miedonsi sanomaansa ja alkoi miellyttää EU-uskovaisia. Hofer alkoi kannattaa "jatkuvasti tiivistyvää unionia" eli möi itsensä.

    VastaaPoista
  2. Tässä todisteet Hoferin touhuista:

    http://bigstory.ap.org/article/08bac6fc13514aa0ba75c5460c91e5bd/austria-court-ordered-presidential-rerun-vote-be-oct-2

    Lainaus: ""I want the EU to develop positively. ... Existence outside the union would be extremely difficult for Austria."

    Hofer siis petti äänestäjänsä ja sai siitä ansaitsemansa palkinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä selittääkin Itävallan vaalituloksen. Poliittinen paine establismentin taholta tai pelkkä henkilökohtainen opportunismi (=korruptio) siis vei eu-vastaisilta ehdokkaan. Tätä euvostouskovainen mediamme ei tietenkään ole kommenteissaan huomioinut.

      Jos meillä Soini olisi ennen jytkyjään paljastanut nykyiset Euvostoliittoa myötäilevät karvansa, hän olisi jäänyt ilman unionivastaisten ääniä ja Audin takapenkkiä.

      Koska sylikoiramediamme viimeksi eilen peräsi poliitikoiltamme rohkeutta liputtaa yhä syvenevän integraation puolesta, ei ole epäselvyyttä siitä, ettei yhteiskunnallinen jälleenrakennus voi alkaa euvostojäsenyyden alla. Media ei uskaltaisi tai sen ei edes sallittaisi enää kysellä integraation perään ellei se olisi saanut ohjeistusta korkeimmalta taholta. Pelkkä eu-kriittisyys on siis tyhjiä sanoja tässä yhteydessä.

      Ainoa ratkaisu on täydellinen ero Euvostoliitosta. Itävaltalaiset siis kokivat saman petoksen, joka kohtasi Suomen eu-vastaisia. Siellä vain totuus paljastui ennen äänestystä.

      Muistammehan katkerasti Soinin itsensä lausuman: "Missä EU, siellä ongelma!" Niin ikään hän aikanaan totesi:"Se on rikkaiden Neuvostoliitto tämä EU". Kovin tuntuu Brysselin neuvostovalta Soinille nykyään kelpaavan. Väyrysenkin persut jättivät pelkurimaisesti yksin euro-aloitteensa kanssa.

      Kuten sanottu, nyt Itävallan tuloksen hyvin ymmärtää, mutta kertomus tuskin tähän päättyy.

      Poista