perjantai 11. marraskuuta 2016

Trumpetti soi, euvostopolitrukit kauhuissaan


Euvostopolitrukkien painajaisissa soi nyt Trumpetti Brexitin sävelin. Liittovaltiorakennelman ylle on alkanut kasaantua uppiniskaisten alamaisten protestin synkkiä pilviä. Kumu kantautuu vähitellen mannulta toiselle. Ideologia kamppailee reaalimaailmaa vastaan. Sylikoiratoimittajat itkeskelevät ruudussa kuin ydinsodan syttyessä. Läntinen maailma on rikki, mutta se ei suinkaan ole Trumpin syy vaan Trump-ilmiö on syntynyt juuri siksi, että läntisten yhteiskuntien on annettu luisua sosiaalisen jakautuneisuuden ja jakomielitautisen unelmahötön syöksykierteeseen.


Trump on jälleen uusi aallokko, joka heittelee pahasti
vuotavaa Euvostoliiton purtta. Joko kansojen alkaa
murtua Brysselissä kehitelty kansojen pakkoavioliitto?
Nyt on saatu Euroopassakin jokunen päivä nikotella Yhdysvaltain vaalien tuloksen aikaansaamaa hyperventilaatiota. Eri puolilta on ollut mielenkiintoista seurata selityksiä ja selitysten selityksiä tapahtuneelle. Päivän paperi-Iltis julistaa pääkirjoituksessaan, ettei populismi ole kirosana. Edistystä sekin toki lienee, mutta näennäisen avarakatseinen hyytyneen talouskasvun, talouskriisin, suurtyöttömyyden ja eriarvoisuuden luetteleminen ei enää valitettavasti riitä. Mielenkiintoinen piirre mainitussa kirjoituksessa kuitenkin löytyy: harvoin nimittäin viime aikoina on pyritty tapahtunutta lähestymään myös Clintonin tekemien virheiden ja hänen kiistattomien puutteidensa kautta. Tekstissä jopa uskaltaudutaan toteamaan Clintonin ylenkatsoneen työttömiä, työläisiä ja alemman keskiluokan pienituloisia äänestäjiä eli väkeä, jolla ei ole ollut sanansijaa suvaitsevaiston unelman hahmottelussa.

Ensireaktioissa vaalituloksen jälkeen on yhä pyritty alleviivaamaan kouluttamattoman valkean väestön protestia. Heti alkuun tuossa vedetään kuilu rannikon juppi-hipsteriväen ja sisämaan kansan välille. Taustalla värisee lausumattomana ajatus, että kasvukeskusten teknologisten propellipajojen nörtit olisivat jotenkin arvokkaampia kehitellessään uusia bittisovelluksia puhelimiin tai keskenään keskustelevia kodinkoneita kuin taantuvien paikkakuntien hoitajat kaitsiessaan vanhuksia tai monenlaisten vanhojen kädentaitojen osaajat tai roskakuskit vailla komealta kalskahtavia korkeakoulututkintoja. Yksi selkeä jakolinja on ollut nähtävissä lokalistien ja globalistien välillä. Ääni väristen lausutut uhkaukset muuttaa maasta epämieluisen äänestystuloksen jälkeen ovat nekin selkeä osoitus elitistisestä etuoikeudesta aikana, jolloin köyhimmät ja heikoimmat ovat sidottuja maahan jalkojensa alla.


"Koulutetut" ja suvaitsevaiset ovat olleet kykenemättömiä kunnioittamaan demokratiaa. Kuka heitä
ohjailee? Onko sanoma kuitenkin suunnattu lukuisiin vaaleihin valmistautuvaa  Eurooppaa varten?

Jossain on sanottu, että poliitikko tai aate todistaa kypsyytensä ja arvonsa vastoinkäymisten hetkellä. Parisen päivää ennen äänestystä media oli saanut tilanteen näyttämään Clintonin voitolta. Trumpin lausumista irrotettiin mahdollinen epäily epäsuotuisan tuloksen hyväksymisestä. Asiasta nostatettiin täkäläisisssä toimittelijapiireissä melkoinen mekkala. Nyt olemme saaneet seurata, kuinka demokraattiväki on masinoinut mellakoita eri puolille Yhdysvaltoja bussien kuljettaessa väkeä kokoontumispaikoilleen. Spontaanin mielipahan sijasta kaikesta tuosta saa kuvan tarkoin ennalta suunnitellusta vastatoimesta huonon vaalituloksen koittaessa. Vaalien jälkeiseen liikehdintään on ottanut jopa muun muassa englanninkielinen Aljazeera kantaa hemmotellun väen itkupotkuna. Samankaltaista liikehdintää on ollut havaittavissa myös Brexitin yhteydessä. Kaikki mulle nyt -sukupolvi on kiihotettu osoittamaan mieltään demokraattista vaalitulosta kohtaan, mikä ei anna mairittelevaa kuvaa heidän taustaryhmiensä pohjimmaisesta suhtautumisesta kansanvaltaan.

Hiukan hämmentävä pääkirjoitus antaa populismille
jopa osittaisen synninpäästön. Tässäkö syy, etten
toistaiseksi ole tekstiä verkosta löytänyt? Vai
onko sitten syynä Clintonin kiiltokuvan säröjen
huomioiminen?
Liikkuessani äänestystuloksen selvittyä kaupungilla sain kuulla keski-ikäisen väen keskuudessa ääniväristen lausutun, että ”täytynee katsoa taivaalle, jos kohta alkaa ohjuksia lentää”. Mielenkiintoinen ilmiö onkin mediamme rummuttama kuva Trumpista sotahaukkana, vaikka hän on nimenomaan alleviivannut edeltäjänsä suhteen toisenlaista suhtautumista suurvaltasuhteisiin. Clintonista on pyritty tuomaa julki jonkinlainen harha pullantuoksuisesta täti-ihmisestä, vaikka hänen osuutensa Libyan pommittamisessa Isis-kaaokseen on ollut aivan olennainen. Viha Gaddafia kohtaan on sanottu olleen jotain henkilökohtaiseen viittaavaa. Gaddafin ajan Libyan sosiaalisista kokeiluista on ollut monenlaisia kirjoituksia, mm sen terveydenhuollosta ja koulutuksesta tai ilmaisesta sähköstä. Gaddafin kaatamisen yhteydessä koko järjestelmä luonnollisesti demonisoitiin ja saavutukset kiistettiin. Joka tapauksessa kyseessä on täytynyt olla rakennelma, joka länsieliitin oli pakko yhtäkkiä tuhota, vaikka Gaddafi oli juuri saavuttamassa jonkinlaista asemaa neuvottelukumppanina lännen kanssa. Suurimpana sotakirveenä näyttäisi heiluneen juuri Hillary Clinton. Tuloksena oli Afrikan johtavan vierastyöalueen (mm. 30000 kiinalaista) muuttuminen ihmiskauppiaiden temmellyskentäksi ja Eurooppaan suuntautuneen laittoman siirtolaisuuden pumppuasemaksi. [EU sätkii Välimeren aalloilla]

Lukiessani edelle linkittämääni vierastyötekstiä huomioni kiinnittyy seuraavaan kohtaan:

Although Gaddafi has opened the tap of migrant labor when it has served his political and economic purposes, variously invoking Pan-Africanism and Pan-Arabism, he has also cracked down hard on illegal migrants when the political winds have shifted. In recent years, the Libyan government has amped up the threat of deportation and randomly rounded up undocumented migrants or contract workers who have not renewed their licenses. Once rounded up, they are taken to one of at least ten known detention centers, where, according to Human Rights Watch, they have limited access to food, water, and sanitation. Detainees interviewed by Human Rights Watch report numerous instances of physical and sexual abuse, as well as accounts of detainees being unloaded into the desert or directly to human smugglers.

Jos asiasta kehittää salaliittoteorian Euroopan väestön pakotetusta hämmentämisestä, mieleen nousee lännen selkeän talouspoliittisen hegemonian varmistelun ohella siirtolaisaallon tulpan poistaminen. Kirjoittajan viittaamille salakuljettajillehan sen sijaan ovat koittaneet kulta-ajat.


Valtamedia meillä on tahtonut luoda Trumpista sotaisan ja arvaamattoman kuvan, vaikka nimenomaan
Hillary Clinton oli haukkana runnomassa Gaddafia päiviltä ja Afrikan tärkeintä vierastyöläisaluetta
sekasortoon.


Tietyssä vaiheessa ainakin osa eurooppalaisista olisi
tahtonut kokeilla toista tietä. Kabineteissa oli silti
päätetty eliminoida Gaddafi. Jälkeen päin on selkeösti
nähtävissä yhtymäkohtia Syyriaan. Minkälainen
tulevaisuus olisikaan Syyriassa ollut luvassa
Clintonin istuessa presidenttinä?
Hillary Clinton nimenomaan on edustanut viime vuosina maailmaa kaaokseen ajanutta valtaryhmittymää. Äänestäjien suunnatonta aliarvioimista on ollut rakentaa hänestä jonkinlainen ensimmäisen naispresidentin toteemi. Paketin kääriminen naiseuden käärepaperiin on ollut vain myyntikikka, johon täkäläisetkin feministit myötäilijöineen vaahtosuin tarttuivat. Clintonin valinta presidentiksi olisi ollut viime vuosien synkimmän valtapolitiikan palkitsemista. Umpikujaan ajautuneita idänsuhteiden kannalta uskoisi olevan eduksi, mikäli näppinsä Lähi-Idän ja Ukrainan energiateollisuuteen sotkeneiden taustavoimien vaikutus hallinnossa heikkenee. Olen jo usemman kerran viitannut Biden nuoremman touhuihin Ukrainassa.

Trumpin vaalivoitto soittaa luonnollisesti hälytyskelloja Brysselissä ja Berliinissä. Pelätyn populismin nousun päivittely kuvastelee sitä samaa ylimielisyyttä, jota eliitti on noudattanut niin Brexitin alla kuin valmistauduttaessa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Euvostoliiton globalistisen ideologian kansoille vihamielinen perusta on taattu maaperä protesteille. Suostumatta ottamaan taka-askelia euvostopolitrukit vaativat lisää integraatiota ja neuvottelevat salaisia vapaakauppasopimuksia, joista tavallinen kansa ei muuta ymmärrä kuin niiden yksilöille ja kansakunnille mitä todennäköisemmin hyvin epäedulliset seuraukset. Asiaa eivät muuta politrukkien väitteet sopimusten ”välttämättömyydestä”.

Merkel on hiljakseen hirttäytymässä pakolaispolitiikkansa seurauksiin. Meillä Suomessa näytettiin jokin aika sitten seisahduttava dokumentti kansaneläkeläisten tilanteesta, jossa poliitikot selittivät pienimpien eläkkeiden alentamisen tarvetta, jottei valtio menisi konkurssiin. Katkeruuden ilmeneminen on ymmärrettävää VOK-bisneksen samaan aikaan kuitatessa avoimella piikillä suunnattomia summia laittomasti maahan saapuneiden elättämiseen. Jotta saisimme jotain perspektiiviä edellä mainittujen presidentinvaalien henkilöasetelmiin, on vielä syytä toistaa, että Hillary Clinton on kuulunut kiinteästi nykyisen pakolaiskriisin luoneeseen establismenttiin ajaessaan demokratiakäsityksensä savuverhossa muun muassa Libyan ja Syyrian hallintojärjestelmien kaatamista kaaokseen. Sekä aikanaan käyty keskustelu Libyan rauhan edellytyksistä että nykyään Assadin väistymisestä ennakkoehtona rauhalle ovat olleet silmiinpistävän samankaltaisia. On taatusti totta, etteivät Gaddafin tai Assadin järjestelmät ole täyttäneet länsimaisia arvomääritelmiä, mutta eipä noita kansoja hallitsevat kulttuuri- tai uskontoarvotkaan edusta länsimaisia standardeja. Vai voiko joku väittää eri puolilla Britanniaa vaikuttavat shariaoikeudet jotenkin moderniin länsimaiseen yhteiskuntaan kuuluviksi?

Yhdysvaltoihin masinoiduilla levottomuuksilla on todennäköisesti tavoitteena viestiä Eurooppaan pelolla. Eliitin tahdon vastaisesti äänestäminen on saatava näyttämään mahdollisimman paljon yhteiskunnallista levottomuutta synnyttäväksi. Kiihkoton tarkastelu kuitenkin osoittaa, että sekä Britannian että Yhdysvaltain rettelöiden takana ovat juuri ne piirit, joilta kansa on tahtonut viedä lelut kädestä. Euroopassa on lähestymässä sarja tärkeitä vaaleja, muun muassa Itävallan presidentinvaalien uusinta ja Italian perustuslakikansanäänestys. Myös Romaniassa, Alankomaissa, Ranskassa, Tsekissä jne äänestetään. Kaikkiaan kaksitoista äänestystä vuoden sisään. Kansoilla on mahdollisuutensa ottaa oppia Brexitistä ja Trump-ilmiöstä. Euvostopolitrukit ovat syystä paniikissa. Alamaisten ylimielisen käskyttämisen ajan pitäisi olla ohitse.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti