perjantai 30. syyskuuta 2016

Mitä isot edellä...


Suomikin saanut Assangensa tai Snowdeninsa


Viranomaiset ovat lähteneet hurjapäiseen jahtiin kesyttääkseen terävän piikin nahassaan. Kyseessä on tietenkin mies MV-lehden takana eli Ilja Janitskin. Jahtimestariksi on vallan kabineteissa nimitetty varsinainen ”Dirty-Harry” ja vallan rakkikoira eli Heikki Wendorf, josta MV-lehti antaa julki tapansa mukaan suorasukaisen käsityksensä. Edessä häämöttävä näytelmä herättää väistämättä joitain pohdintoja.

Euvostoliitossa ajatusten totalitarismi nostaa päätään. Lainsäädäntöä tulkintoineen hivutetaan siihen
suuntaan, että Brysselin politiikan arvostelu käy vaaralliseksi. Niin kutsuttu pakolaispolitiikka ja
olemattomat rajat ovat olennainen osa kansakuntien musertamisen pyrkimyksiä. Väestön vastustus onkin
pyritty määrittelemään rasismiksi ja vihapuheeksi, jotka ajatusrikoksina ovat epämääräisinä käsitteinä
nähtävissä siten kuin päättäjät ne tahtovat. Uhkaako vankileirien ja poliittisten vankien todellisuus
Eurooppaa?


Poliittisen elämämme arroganssi on viime viikoina levittäytynyt eteemme kaikessa karuudessaan. Vielä pari vuosikymmentä sitten nykyisen kaltainen toisinajattelijoiden ahdistaminen ei olisi voinut olla kuviteltavissakaan. Eliitti hyökkää rajusti nationalismia vastaan samaan aikaan kun se valmistautuu jälleen keekoilemaan itsenäisyyspäivänä helyt rinnassa kalisten. Täytyy myöntää, että MV-lehden ote on usein hyvän maun vastainen ja provosoiva. Tässäkin tapauksessa on kuitenkin todettava metsän toistavan niin kuin sinne huudetaan. Yhteiskunnallinen elämämme on suorastaan pursunut kansan oikeustajun vastaisia ja järjettömiä päätöksiä. Kaikkine puutteineenkin Janitskinin aviisi on ollut erittäin tärkeä penkoessaan poliittisen korrektiuden vastaisesti epäkohtia, joihin tuskin muuten olisi puututtu. Jos joku kavahtaa esimerkiksi rikollisten nimien julkistamista, on hyvä muistaa, että viisikymmentä vuotta sitten jopa liikenneonnettomuuksista kerrottaessa mainittiin osapuolten nimet ammatteineen.

En nyt tässä edes yritä luetella niitä rikoksia, joita syyttäjä on Janitskinille syytenivaskaansa kasannut. Olen toistanut usein, että protesti kanavoituu ennen pitkää esille tavalla tai toisella. Estettynä se kerää voimia purkautuakseen niin sanotusti karmit kaulassa eli kaikki hienoudet karsittuna, kenties väkivaltaisenakin. MV-lehteä ja ilmiötä Ilja Janitskin ei olisi olemassakaan ellei yhteiskunnassa vallitsisi suuri moraalikato ja kansan epäluottamus tulevaisuuttaan ja päättäjiään kohtaan. On jo kauan sitten astuttu sen rajan ylitse, jolloin menetetään luottamus viralliseen totuuteen. MV-lehden intoutuessa ehkä kyseenalaiseen uutisointiin normaalijärkinen asioita seurannut lukija saattaa sen mediakritiikillään suodattaa. Valtamedian valheita sen sijaan pönkittää koko virkakoneisto.

Syyttäjä metsästää nyt suurin pyssyin Janitskinia ja mieleen tulee Julian Assange, joka on piilotellut vuosia Ecuadorin lähetystössä kuin kettu kolossaan. Yhtä turvakoloa MV-miehelle onkin propagandamielessä ehditty tarjota jo Donetskista. Oma lukunsa on myös Snowden, jonka paljastukset ovat muuttaneet käsityksiämme vallanpitäjistä tai ainakin vahvistaneet aiempia epäillyksiä. Saapa nähdä, ajaudutaanko MV-lehden perustajan suhteen samanlaiseen tilanteeseen. En pyri mitenkään arvioimaan kyseisiä henkilöitä persoonina, jotka hyvinkin saattavat olla luotaantyöntäviä. Itse asia eli poliittinen ajojahti ja epäkohtien paljastuminen on keskiössä. Suomessa alkaneen näytelmän alku ajoittuu mielenkiintoisesti ajankohtaan, jolloin kynttilät Asema-aukiolla tuskin ovat vielä sammuneet. Tapausparin Otanmäki-Asema-aukio käsittely tullee jäämään historiankirjoihin hetkenä, jolloin valtamedia veti uskottavuutensa rippeet viemäristä alas. Samaan aikaan kun ilman vaihtoehtomediaa Kajaanin tapahtumat olisi vaiettu olemattomiin, nostettiin Helsingin tapahtumat tikun nokkaan ennen kuin itse ilmeisesti tapahtumia provosoineen uhrin kuolinsyy oli edes selvitetty. Eri puolilla verkkoa on jo eritelty hengenmenetyksen epäselviä yksityiskohtia, joita vielä asiakirjojen salaisiksi julistaminen alleviivaa. Salassapito lienee normaalitapauksissa käytäntö, mutta Asema-aukion tapahtumat ovat muuttuneet poliittiseksi välikohtaukseksi ministeritason reaktioiden vuoksi. Kliseen mukaisesti homma haisee ja on oivaa kasvualustaa salaliittoteorioille. Tämän kaiken ovat Hesari ja Yle aivan itse saaneet aikaan. Vastuuntuntoiset tiedonvälittäjät olisivat odottaneet tieteellisten faktojen varmistumista sen sijaan, että lähtivät kaduille huudattamaan väkijoukkoja.

Suomen oikeuslaitos on joutunut viime aikoina yhä merkillisempään valoon. Muun muassa Anneli Auer on tullut yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Sivullinen ei ikinä kykene tuosta päättelemään asioiden oikeata laitaa. Maastamme on tullut pikaista vauhtia yhteiskunta, jonka maaperä johtavien kriitikkojen on syytä karistaa jaloistaan ennen kuin esille ilmaantuu mitä merkillisimpiä syytöksiä. Olennaista prosessin luonteelle on, ettei yksityiskohtien todenperäisyydellä näyttäisi olevan kokonaisuuden kannalta niin suurta väliä. Tarkkailijan huomiona ei voi olla päätymättä johtopäätökseen, jonka mukaan Janitskinin ei kannata edes käväistä Euvosto-Suomessa. Pahat merkit viittaavat siihen, että uusi, 2010- ja 2020-lukujen ”Aleksandr Solzenitsyn” tullee kohoamaan Euvostoliiton piirissä. Todennäköisesti Janitskinia ei vielä sellaiseksi voi kuvata, mutta suunta euvostoyhteiskunnassa on siksi selkeä eliitin ajaessa läpi lakeja, joiden tulkitseminen antaa työkalut opposition nujertamiseen. Vihapuhe-case tasoittanee tietä kaikkinaisen euvostokritiikin ja Brysselin arvostelun nitistämiselle.





2 kommenttia: