lauantai 16. heinäkuuta 2016

Turkkilainen soppa


Kapinalliset ryhtyivät perjantai-iltana uhkayritykseen, joka näyttäisi epäonnistuneen. Toinen asia on sitten, mitkä voimat ovat todellisuudessa olleet operaation takana. Tahdottiinko Erdoganille antaa jonkinlainen opetus vai oliko hän itse koko tapauksen takana pönkittääkseen asemaansa entisestään? Oliko kyseessä turkkilainen Pitkien puukkojen yö tai versio Valtiopäivätalon polttamisesta? Nationalistisen armeijan ja fundamentalisti-islamististen poliitikkojen yhteiselo PKK:n vastaisessa taistelussa on myös tärkeä näkökohta.




Presidenttimme Niinistö äskettäin totesi televisiossa jotenkin siihen tapaan, että sana sotilasvallankaappaus vaikuttaa epäeurooppalaiselta, mikä kuvastanee euvostouskovaisten turhautumista siihen väkivallan kierteeseen, johon Eurooppa on päätynyt ryhdyttyään jo vuosia aiemmin keinotekoisesti muovaamaan maailmaa ympärillään omien haavekuviensa mukaiseksi. Johtotasomme argumentaatiossa säilyy kipeänä kohtana – ellei aivan tabuna – maassa vallitseva ristiveto uskonnollisuuden ja maallistumisen välillä. Olennainen piirre Turkin vaikeuksissa kuitenkin on, että mainittu vaikutusvaltaansa pönkittävä uskonto on nimenomaan islam, joka on myös poliittisyhteiskunnallinen ajattelumalli. Koska Eurooppa kärvistelee islamisaation kourissa, islamilaisen Turkin kehitys ei voi olla mitenkään yhdentekevää.

Tässä vaiheessa toki kaikki tiedonvälitys on arveluttavaa. Nähtäväksi jää, kuinka kauan Erdogan jälkiä siivoaa ja puhdistuksia jatkaa vai tiivistyykö vastarinta. Euvostopolitrukkien paradoksaalinen suhtautuminen vallanpitäjien toimien vastustamiseen näyttäytyy suhtautumisessa niin sanottuun demokraattiseen valintaan. Erdoganin tapauksessa painotetaan hänen saavuttaneen asemansa demokraattista tietä. Sen sijaan Brexitin tapauksessa euvostoleiri on tehnyt kaikkensa mitätöidäkseen äänestystuloksen. Osa liittovaltion kannattajien leiristä on jopa syyttänyt Brexitiä Turkin tapahtumista.

Erdogan on tahtonut henkilöidä kapinallisvoimat Yhdysvalloissa maanpaossa elävään Fethullah Güleniin. Ylenkin levittämien tietojen mukaan tämä olisi kiistänyt osuutensa tapahtumiin. Se ei sinänsä liene yllätys, mikäli kaappaus on epäonnistunut. Esitellessään Gülenin persoonan Guardian muistuttaa Erdoganin oman puolueen AKP:n aikanaan itse erikoistuneen lukuisiin vallankaappausyrityksiin, joten salaliittoteoria presidentin omasta osuudesta tapahtumiin ei sekään tarkemmin ajatellen vaikuta niin kaukaa haetulta kuin aluksi voisi luulla. Antaahan kapinan tukahduttaminen valtakirjan uusiin poikkeuslakeihin ja entistä tiukempaan otteeseen maan asioista.

Uskonoppinut Gülen johtaa Guardianin mukaan suosittua Hizmet-liikettä, jota on ajoittain voitu kuvata jopa kultiksi käsittäen ajatushautomoita, kouluja, yrityksiä ja julkaisuja eri puolilla maailmaa tuoden huomattavaa varallisuutta ja vaikutusvaltaa. Koska jotkin lähteet kertovat jopa kymmenen prosentin Turkin väestöstä kannattavan Hizmetiä, ei ristiriita Erdoganin kanssa ole yllätys.

Labour-kansanedustaja Chris Bryant on todennut Turkin olevan keskeinen tekijä Euroopan turvallisuudessa. Euvostokannattajana hän ei ilmeisesti kuitenkaan pidä ongelmallisena sitä, että Bryssel on tahtonut ulkoistaa rajojensa turvaamisen muun muassa juuri Turkille. Islamilaisen ja maallisen maalilmankatsomuksen välisessä kurimuksessa vääntelehtivälle sekä etnisen sodankäynnin suossa tarpovalle Turkille on Eurooppa heikkoudessaan antanut avaimet kristityn kulttuurin sydänmaille. Samalla täkäläiset kirkonmiehet ovat johdonmukaisesti vaienneet Lähi-Idän kristittyjen vainoista. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että esimerkiksi Syyriassa henkiinjääneet kristityt ovat hakeneet suojaa kurdien keskuudesta. Jopa Yle lähetti viime pääsisäisenä ohjelman alueen kristittyjen ahdingosta. Juuri kurdeja turkkilaiset vihaavat ja jahtaavat osin samoilla alueilla, joilla armenialaiset tapasivat 101 vuotta sitten oman kohtalonsa. Olen kirjoittanut asiasta aiemmin tekstissä Turkkilainen teurastamo, joten siitä ei enempää tässä.

Selkeä johtopäätös jo tässä vaiheessa on Euvostoliiton kaakkoisen rajan tilanteen vaikeutuminen entisestäänkin. Turkin itäinen osa on ollut jonkinlaista sota-aluetta jo tähänkin asti, mutta vaarana on koko maan joutuminen kaaokseen. Yhdysvaltain on sanottu tehneen selkeän eron kurdien PKK:n ja Syyrian kurdien välillä. Ensin mainittua se pitää terroristijärjestönä toisen taistellessa Isistä vastaan. Kuinka selkeä rajanveto kuitenkaan voi olla? Ennen kristitty Vähä-Aasia kärsii nyt vuosisatoja myöhemmin toisaalta islamilaisen uskonnollisuuden ja maallistumisen sekä toisaalta erilaisten etnisten ryhmittymien taisteluista. Meidän eurooppalaisten tulisi katsoa tapahtumia avoimin silmin ja kysyä, onko tuossa myös tulevaisuuden islamisoituneen Euroopan kuva.

1 kommentti:

  1. Turkin hallinto saattaa nyt olla itseään täynnä viime yön manööverin jälkeen. Silti se on ainoastaan kukistanut osan omasta armeijastaan kapinasta, jonka järjestäjästä ulkopuolisten on mahdotonta mitään varmaa sanoa.

    Nyt Turkin pääministeri Binali Yildirim on kuitenkin mennyt todella pitkälle syyttäessään Fethullah Gülenia:

    "Any country that protects Fethullah Gulen will be an enemy to Turkey."

    http://www.express.co.uk/news/world/690106/Turkey-threatens-war-America-cleric-Gulen-military-coup

    Kuten tunnettua Gülen on maanpaossa Yhdysvalloissa. Törmäyskurssi Yhdysvaltain kanssa saattaa olla Erdoganin diktaattorin taipaleen ratkaiseva virhe ja liittää hänet samaan kerhoon Saddam Husseinin kanssa sellaisena suurvallan entisenä liittolaisena, josta täytyy ennen pitkää päästä eroon.

    VastaaPoista