tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kunnia(ton) väkivalta


Kansainvälistyminen ja multikulttuuri on vahvan dogmaattisesti nähty maassamme positiivisena ja eteenpäin vievänä voimana. Keskustelu niin sanotusta kunniaväkivallasta ja jopa kunniamurhista on kuitenkin osoittanut yhteuskuntamme kulkeneen vahvasti taantuen kohti täällä yli viisi vuosisataa aiemmin vallinnutta tapakoodistoa. Tätä keskustelua on käyty jo vuosia puuttumatta perussyyhyn eli maahanmuuttoon. Eurooppalainen yhteiskunta on siis joutunut ristiriitaan ottaessaan vastaan populaatiota, joka noudattaa keskiaikaista suku- ja uskontovaltaa.

Harhaoppisuudesta syytettyjä espanjalaisen oikeiden
edessä 1400-luvun lopulla.
Uskonnolliset tulkinnat ovat vitsaus, jota ei pitäisi
päästää pesiytymään oikeudenkäyttöön. Käsittämätöntä,
että sharia-lain kaltaisia käytäntöjä edes harkitaan
sallittaviksi 2010-luvun Euroopassa.
Kuva Wikimedia Commons
Teoksessaan Verenperijät. Väkivalta ja yhteisön murros itäisessä Suomessa 1500-1600 -luvulla. Olli Matikainen tarkastelee muun muassa, kuinka esimerkiksi 1600-luvun Suomessa henkirikoksen oikeudellinen käsittely saattoi muodostua pitkälliseksi ja ennalta-arvaamattomaksi suku- ja paikallisyhteisön toimiessa sekä kiinniotossa ja vartioinnissa että tekojen sovituksessa keskinäisin sopimuksin. Yhteisöllisten kunniakäsitysten verkostoa loukkasi muun muassa vänrikki Sipi Martinpoika vuonna 1635 kiinnityttäessään juovuspäissään pyövelin kaakinpuuhun asiakirjoja, jotka liittyivät hänen aiemmin tekemiinsä tuhopolttoihin. Teko tulkittiin virallisten todistuskirjeiden ja siihen liittyneiden viranomaisten häpäisyksi; kunnianloukkaus kohdistui sekä arvostetuja henkilöitä että koko yhteisöä kohtaan.

Paavo Haavikko kertoo kirjassaan Nuijasota, kuinka vuonna 1582 Saarioisten pitäjän Kurisjärveltä kotoisin ollut Pentti Pietarinpoika joutui tuomiolla lukuisista varkauksista ynnä muista ilkitöistä. Hän oli ilmeisesti niin paatunut taparikollinen, että häpeällinen kuolemanrangaistus uhkasi. Vaihtoehtona lopulliselle ratkaisulle oli kuitenkin jäljellä aikansa ehkä halveksituin virka eli pyövelin toimi. Huolimatta esivallan nimenomaisista pyrkimyksistä moinen toimi ei nauttinut rahvaan keskuudessa mainittavaa arvostusta, joten pyövelit itse olivat usein alunperin varsinaisia konnia. Pentti Pietarinpojan tie näytti aluksi vievän siis pyöveliksi Hämeen linnaan. Moinen tuomio nostatti kuitenkin suunnattoman tuohtumuksen Saarioisten miehissä. Tuon kauhistuttavan toimen haltijan alkuperä olisi heidän mielestään häpäissyt koko pitäjän. Niinpä väki keräsi keskuudestaan 54 silloisen markan lunastussumman tuomion muuttamiseksi ja sai oikeuden perääntymään päätöksestään. Yhteisön kokema moraalinen etu meni siis yksilön oikeudenkäytön edelle.

Ruotsin keskusvallan keskeisenä pyrkimyksenä 1600-luvun kuluessa oli poistaa suku- ja klaanivalta yhteiskunnasta. Tässä ratkaisevana tekijänä oli valtionkirkon toiminta paikallistasolla. Tätä taustaa vasten onkin paradoksaalista tarkastella nykypäivän tilannetta Euvostoliitossa, jossa vahvana tavoitteena on ollut niin kansallisvaltioiden tuhoaminen kuin klaani- ja sukuvaltaa yhä kulttuurissaan vaalivan väestön osuuden kasvattaminen. Sharia-oikeuksien ja muiden uskonnosta ponnistavien oikeuskäsitysten sallimista on myös yhä enemmän harkittu ja joissain paikoin se ilmeisesti jo käytännössä toimiikin. Keskiaikaisen oikeudenkäytön ja nykyaikaisen yhteiskunnan välinen ristiriita on sivuuttamaton, mutta länsimainen suvaitsevaisto on omien opinkappaleidensa vankina kykenemättä asettamaan tulijoille rajoja. Se puolestaan uhkaa syöstä lännen moraalisesti yhä kaltevammalle pohjalle. Miksi pitäisi sovittaa länsimainen yhteiskunnan yhä useammat käytännöt mukailemaan käsityksiä, jotka eivät alunperin vastaa omiamme tai joista olemme luopuneet jo satoja vuosia aiemmin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti