maanantai 13. kesäkuuta 2016

Ampumarata


Nykyaikainen länsimainen ihanne on viime vuosikymmenet tavoitellut jonkinlaista teknokraattista ateismia. Ihminen on kurkistanut lähiavaruuteen ja päätellyt, ettei ”jumala” ole kotosalla eikä tuskin olemassakaan. Kliseisesti ilmaistuna käytännöllisempää on ollut täyttää tyhjiö tavaralla ja tosi-tv -massalla. Teologisten kysymysten sijaan on tungettu mediapuppua, jonka päällimmäisenä sanomana on tuntunut olevan äimistellä, kuinka pitkälle lähimmäisiään voi nöyryyttää ja huijata. Nykyaikainen, ateistinen kansalainen ei saata ymmärtää, mitä merkitsee elää kilvoittellen ja jumalansa mielisuosiota tavoitellen. Länsimailla ja muuttajilla on yhteinen ongelma, johon olisi puututtava säälittä: radikalisoituva jälkipolvi.

Meillä on ongelma: ateistiviruksen saastuttama kulttuuri päästää vieraan jumalan rankaisemaan väärä-
uskoisia ja langenneita. Miten kostonenkelit pysäytetään?

Eri yhteyksissä on tullut esille, kuinka muun muassa eurooppalaiset kansat ovat erikoistuneet viime vuosikymmeninä kastroimaan itseään. Esimerkkinä luonnollisen elämänjärjestyksen särkemisestä voidaan pitää eri puolilta putkahtanutta pyrkimystä häivyttää sukupuolten luonnollinen ero. Tasa-arvon sijaan on siis tahdottu pystyttää jonkinlainen arvottomuuden tila. Yksilön eksistenssi sukeltaa tekotaiteellisuuden ja teennäisen suvaitsevuuden suohon. Todellisuudessa yhteiskuntaa ja populaatioita tulevat iäti pyörittämään määrätietoiset, suurelta osin myös säälimättömät yksilöiden yhteenliittymät. Sinänsä ei ole väliä, mitä yksilön jalkojen välissä roikkuu tai ei. Silti joka puolelle kumartaminen ja luontaisten ominaisuuksien kieltäminen rappeuttaa sivilaation. Tällainen valtio tai valtioliitto odottaa vain valloittajaansa.

Voimme harhaisesti uskoa ihmisen perimmäiseen hyvyyteen maailmassa, jossa hyväksikäyttö on perustila. Valtauskonnot ovat toisilleen vihamielisiä elementtejä. Ilman tuota vastakkainasettelua niiden ei tarvitsisikaan olla erillään. Toinen ateistien sivuuttama uskontojen ominaisuus on muovata yhteiskunnan ulkoisia koodeja. Jos nykyisen valtadogmin mukaan ei ole erillisiä rotuja, mikä sitten muovaa esimerkiksi Lähi-Idän, Kaakkois-Aasian ja Euroopan valtioita niin erilaisiksi, että hyvin pikaisesti pienistä merkeistä oivaltaa, mihin päin maailmaa on päätynyt? Uskonnon ja ihmispopulaatioiden geneettisten erojen suhteen erittely on nykyään erittäin epäkorrekti tapa lähestyä asiaa. Silti parempaakaan taitaa olla mahdotonta keksiä.

Jo viime vuosisadalta tunnettiin muun muassa eri suurkaupunkien kiinalaisten asuma-alueet, chinatownit. Merkillepantavaa on, ettei niihin ole ainakaan elinaikanani liitetty ulos päin suuntautuvan uhkan leimaa, vaikka toki agenttiseikkailuissa on niiden osaksi tullut olla tietty alamaailman tyysija – tällöinkin lähinnä sisäänpäin kääntyneenä. Suuri arabien ja afrikkalaisten keskittymä keskieurooppalaisissa kaupungeissa puolestaan mielletään ulos suuntautuvaksi liikkeeksi.

Orlandon joukkomurha homoyökerhossa laukesi kuulemma miesten suutelusta. Vähemmistöt ovat kohdanneet ennenkin väkivaltaa. Mikä tässä sitten on erilaista? Uskonto. Väkivaltainen yksilö saattoi nojata uskomukseen, jonka kiivaimpien tulkintojen mukaan vääräuskoisen, vieläpä vääräuskoisen seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvan tappaminen on jopa suotavaa. Palkinto odottaa tuonpuoleisessa. Ajatus on ateistille jopa pöyristyttävän mahdoton. Tuon sokeuden vuoksi länsimaalaisen populaation joukkoon on saatettu hämmentää aineksia, jotka ovat ennen kaikkea oman uskomuksensa edustajia, toissijaisesti vastaanottavan yhteisön jäseniä. Kun länsimainen ultrahumanismin heikentämä käsitys kansalaisuudesta lähtee asuin- ja syntymäpaikan mukaan, terveempi ja turvallisempi kriteeri olisi länsimaisten arvojen ja uskomusten tunnustaminen viimeistään niiden päädyttyä ristiriitaan muukalaisten maailmankuvan kanssa. Suhde esimerkiksi sukupuoliin ja vähemmistöihin on olennainen erottava piirre. Myös uskontoon sisäänrakennetun tappamisen pyhittävän vaikutuksen jihadin kautta tulisi olla sovittamatonta.

Hyväuskoinen humanistilaumamme on rakentanut lännestä ampumaradan. Kaaoksen partaalla kompuroivat länsimaiset valtiot ovat jo muutenkin maaperää, josta monet syrjäytyneet saattavat jossain vaiheessa ponkaista omaan henkilökohtaiseen amokiinsa. Länsimainen rassukka vain yleensä suuntaa toimintansa pelkästään omaan itsetuhoiseen käytökseensä: hänellä ei ole kannustimena paratiisipaikkaa massamurhan kautta.

Viimeisen vuoden aikana tehdyt terroriteot ovat osoittaneet, etteivät niiden toteuttajat välttämättä ole mitään syrjäytyneitä. Itse asiassa tuo toisen polven väki on silmämääräisesti hyvin sopeutunutta. Olettaa sopii, että heitä kurjemmissa oloissa elää lukemattomia kantaväestön jälkeläisiä, joilta erilaiset pankkiirivetoiset länsikokeilut ovat murtaneet tulevaisuuden. Vieläkään esimerkiksi eurooppalaisten valtavirta ei suostu näkemään toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajien uhkaa. Ajattelemisen aihetta antaa muun muassa Orlandon ampujan isän toteamus hänen kyllä ”tuomitessaan” julmuuden mutta että homojen ”rankaisemisen” kuuluvan Jumalalle. Mikä jumala kutsutaan paikalle? Islamistinuorten vanhempien kiertely ja kaartelu vastauksissaan jo paljastaa perussyyn tulevaisuuden murhenäytelmiin. Heidän on oleskelulupansa vuoksi teeskenneltävä sovinnollisempaa kuin ovat. Maassa syntyvillä jälkeläisillä ei tätä ongelmaa ole, vaan he voivat estoitta imeä itseensä uskontofundamentalistiset vaikutteet. He näkevät jo lapsesta, kuinka vanhemmat irtisanoutuvat teoista, mutta kiertäen hyväksyvät motiivit.

Orlando ei koskettele pelkästään Yhdysvaltoja. Myös Euroopan tulisi keksiä jokin ratkaisu radikalisoituvien ainesten eristämiseksi. Ainoastaan sillä tavalla ampumarata vaikenee. Terroritekoon ja ääri-islamiin vihkiytymisen tulisi riittää karkottamiseen. Koska ongelma on mantereenlaajuinen ja hörhöt ovat kansainvälinen läjä mustiapekkoja, yksi ratkaisu voisi olla yhteinen karkotusalue etäällä metropoleista. Korkea aita ympärille ja noudattakoon ihanteitaan siellä. Kansalaisuus pois huolimatta syntymäpaikasta. Tunnistetut radikaalit kärrättäisiin pois jo ennen tekojaan.

Selkeämpi ratkaisu olisi ollut pitää rajat kiinni alun alkaenkin. Se nyt ei vain ilmeisesti sopinut. Siksi olemme invaasion kohde. Ampumarata.


2 kommenttia:

  1. Mietin kerran ihmiskunnan tulevaisuutta. Sitä on varmaan esim Mars One expedition, jossa 100 valittua perustaisi ensimmäisen asutuksen Marsin pinnalle. Onkohan nyt alustavasti valittujen joukossa yhtään muslimia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahvasti tiettyihin ammoin kirjoitettuihin teksteihin pohjaavat uskomukset vaikuttaisivat ainakin suurelta riskiltä tutkimuksessa, joka jatkuvasti haastaa aiemmin vallinneita käsityksiä maailmankaikkeudesta. Ainakin islam on osoittanut sangen kohtalokasta kyvyttömyyttä ja haluttomuutta mukautua ihmiskunnan laajentuneeseen tietämykseen.

      Kenties olisi parasta, ettei retkikuntaan valittaisi väkeä, jonka persoonallisuus korostetusti rakentuu jollekin tuonkaltaiselle tapa- ja uskomuskoodistolle. Tuo pätee tietenkin tiukkoihin uskonlahkoihin kautta linjan.

      Poista