tiistai 24. toukokuuta 2016

Tervemenoa


Yle: lähes 10 000 suomalaista muutti ulkomaille viime vuonna


Vertailu nykypäivän ja entisaikojen maastamuuton välillä on saanut Ylen haromaan hiuksiaan. Esille on kaivettu asiantuntijoita pähkäilemään, miksi lähtijöiden määrä on jäänyt sangen vaatimattomaksi huolimatta synkästä taloustilanteesta. Vaikuttaa siltä, ettei kuplaväki edelleenkään näe horisontissa synkkeneviä pilviä.

Koska lähtijät yleensä ovat koulutetuinta ja viriileintä väkeä, jokainen maasta poistunut on samalla tappiota synnyinmaalleen. Toki kirjanoppineiden ajatuskulun takana on optimistinen ajatus matkalaisten paluusta takaisin muutaman vuoden ekskursion jälkeen. Taustalla ovat olleet muistikuvat muun muassa joukkomuutosta Ruotsiin, jossa tulijoiden ja vastaanottajien kulttuurilliset tai uskonnolliset erot eivät olleet mitenkään samaa luokkaa kuin nykyisen lähinnä muslimien kansainvaellusten aikana. Yksi Euroopan Unionin kansakuntien tuhoamisen ideologian kulmakivistä on myös ollut kansallistunteen perinpohjainen tuhoaminen, itsekkäiden individualistien työpaikkashoppailu jäsenmaiden välillä. Viimeistään nuo edellä mainitut kansainvaellukset alikehittyneistä ja uskonnollisten ääriliikkeiden henkisesti kahlitsemista maista ovat osoittanut moisen idealismin toimimattomuuden.

Osa väestöstä on aina lähtenyt liikkeelle. Kaaostilassaan kuohuva Eurooppakin toki yhä vetää väkeä. Yhä useampi varmasti suunnittelee lähtöä ja vielä useampi lähtisi, mikäli se olisi mahdollista. Muutosliikkeen viimein löytäessä selvän kohteensa seuraukset todennäköisesti yllättävät jälleen ideologit: tuolloin pakataan tavarát eikä paluuta edes ajatella. Ikääntyvä väestö on sidottuna paikalleen, sillä automaation ja digitalisaation viruksen saastuttama työelämä ei enää kaipaa massoittain muuttajia. Monilla kuitenkin elää vahvana kotiseuturakkaus niin kauan kuin asuinpaikkansa jollain lailla entiseksi tunnistaa, toimeentulo jotenkin säilyy eikä kotikadulla tarvitse luoteja tai polttopulloja väistellä.

Unionin väestönmuutto on jo ollut hyvän aikaa konkretiaa. Niin kuin yle-uutisessakin todetaan, lähtijöiden suosikkimaiden huono taloustilanne ilmeisesti hillitsee muuttoliikettä. Kunhan väki jossain vaiheessa todella saa tarpeekseen Euroopan turvattomuudesta, oman tulevaisuuden näköalattomuudesta ja löytää selkeän kohteen, niin sanottu white flight tulee olemaan pohjoismaisille yhteiskunnille järisyttävä. Kaaoksen ja kehitysmaiden tuottaminen tänne on monin verroin helpompaa kuin koulutetun ja kielitaitoisen väestön houkutteleminen takaisin.

Olemme myllerryksen kynnyksellä. Aivovuoto ei ole mikään hilpeä leikin asia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti