perjantai 13. toukokuuta 2016

Kallis loislauma Euroopan tuhon sinettinä

eli

EU-rälssin hulppea elämä


Yksinäinen tarkkailija Euroopan laidalla on monta kertaa yllättänyt itsensä pohdiskelmasta, kuinka mantereemme identiteetti ja itsekunnioitus on voinut vajota sellaiseen alennustilaan, jossa sen näemme hoippuvan. Miten kansojen itsesäilytysvaisto muukalaisvyöryn ja vieraan uskonnon esiinmarssin edessä on saattanut hiipua liki olemattomiin? Britanniassa noussut Brexit-kampanja on saanut aikaan rohkaisevaa liikehdintää palauttaen esille viime vuosina paljastuneita eliitin ahneuden ilmentymiä.

Luvut kertovat karua kieltää kalliisti rakennetusta ja
alamaisten lähtyökohdista vieraantuneesta eliitistä.
Supervaltion nimeen vannominen selittyy muhkeilla
korvauksilla ja ilmeisestä uskosta omaan koskematto-
muuteen maanosamme syöksyessä kaaokseen.
Kolme vuotta sitten julkaistu Daily Mailin artikkeli EU-edustajien palkkojen ja palkkioiden tasosta kotimaansa keskiansioihin nähden paljastaa lohduttoman kuvan siitä väestä, joka on ollut siunaamassa kansojen Euroopan luisumisen tuhon tielle. Samalla se selittää myös tiettyjen itäeurooppalaisten maiden innon hypätä yhä Brysselin uppoavaan laivaan. Mikäli esimerkiksi Bulgarian edustajat ovat saaneet 2051 prosenttia tai liettualaiset 1547 prosenttia maansa keskimääräisestä ansiotasosta, pääseminen unioniedustajien rälssiin on väistämättä edesauttanut vieraantumista synnyinmaansa väestön elinehdoista. Portugalilaisedustajien 1084 prosenttia eivät nekään liene vähäpätöisiä arvioitaessa maan pysyttelemistä unionihallinnon vasallina ja talousruuvin puristuksessa. Suomalaistenkin on laskettu yltävän jopa 708 prosenttiin maamme keskimääräisestä tulotasosta. Tämän siis kerrottiin olevan tilanteen juuri eurokriisin tukipakettikamppailujen ollessa pahimmillaan.

Byrokraattinen ja näennäisen demokraattinen Euroopan Unioni on malliesimerkki niin sanotun edustuksellisen demokratian pahimmista puutteista. Tähtitieteellisesti oman maansa ansiotasoa korkeampaa palkkaa ja laajempia etuja nauttivat viikoittain halki Euroopan lentelevät edustajat vastaanottavat korvausta, joka lähtökohdat huomioonottaen ei ole mitään muuta kuin korruptiota. Toki Unionin korruption vastaisista toimista on väitelty vuosikausia. Parisen vuotta sitten muun muassa Saksassa oltiin pessimistisiä kamppailun tuloksista. Ongelma on kuitenkin rakenteellinen, koska unionin käytävillä ylläpidetty lobbauskulttuuri ei liene mitään muuta kuin semanttisesti hämmennettyä lahjontaa. Jopa terrori-iskujen yhteydessä korruptiosyytökset ovat olleet lisämausteena. Miten Belgia olisi jotenkin erikoistapaus koko Unionissa? Jos joku tähän väittää pätevien virkamiesten ja poliitikkojen tarvitsevan massiivisia korvauksia viihtyäkseen luottamustehtävissään, voidaan ansaitusti kysyä, millä vakaumuksella he ovat ajamassa isänmaansa etuja. Kun tarkastelee viime vuosina ja vuosikymmeninä Unionissa tehtyjä päätöksiä ja suorastaan kansallisvihamielistä tendessiä, ei voine uskoa edustajien ainakaan ajaneen synnyinmaansa asiaa. Ruhtinaalliset korvaukset varmistanevat heille myös tien mahdollimman kauaksi kaaoksen pahimmista ytimistä – ainakin uskomusten tasolla. Komissaarien ei tarvinne naamaansa kotikylillään näyttää. Supervaltio on juntattu heidän mieleensä vuolain rahahanoin.

Ei ole lainkaan ihmeellistä, miksi demokratian puolustajaksi itseään väittävä euvostorälssi vihaa kansanäänestyksiä sydänjuuriaan myöten. Ne ovat toki myrkkyä myös ylikansallisille rahapiireille, koska salaisissa kokouksissa hahmotellut ja edusmiehille ja -naisille esitellyt toimintakäskyt kohtaavat vastarintaa ja viivästyksiä joka kerta kansojen päästessä ilmaisemaan kantansa. Kun seuraamme esille tulleita rahan liikkeitä ja tutkailemme viime vuosien poliittisten johtajiemme eu-linjauksia yhdistettyinä virkapyrkimyksiin ulkomaille, emme voi valitettavasti lainkaan yllättyä kansallisen perintömme ja identiteettimme myynnin laajuudesta ja lopullisuudesta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti