keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Siirtomaauutisia


Kolonialismin kulta-ajalla provinssihallinto oli selkeätä ja yksinkertaista. Toimeliaiden miesten suoraviivaiset yhtiöt jakoivat keskenään raaka-ainevarat. Paikallisia asukkaita toki tarvittiin aikansa ”nollasopimuksin” siirtämään tavaraa paikasta toiseen ja kaivamaan aarteet esille maan sisästä. Kurinpito ja puolustuskin oli paljolti näiden yhtiöiden vastuulla. Kunnon siirtomaahallinnon pystyttäminen on toki Brysselille ja Monnet´n oppilapsille ollut haasteellista, mutta vähitellen he ovat ryhtyneet sanojen lisäksi toimenpiteisiin. Luonnollisesti liian pitkälle edennyt väestön oppineisuus ja etenkin varttuneiden ihmisten uskollisuus itsenäisyydenajan instituutioihin ovat nostattaneet hiukan omituisia paradokseja.


Tammikuussa muun muassa Talouselämä kertoi Carunan voitoista, joista on jäänyt Suomeen vain murusia.
Siirtomaahenkeä puhtaimmllaan, sovellettuna 2010-luvulle.

Suomeksi kutsuttu maa-alue oli vuosisatoja asutettu uskollisella palvelijakansalla, jonka parhaat jälkeläiset niittivät kunniaa niin ruotsalaisina kuin venäläisinäkin hallintomiehinä ja sotilasjohtajina. Yhä hehkutetaan suomalaisten ratsumiesten, hakkapeliittojen mainetekoja sotatantereilla. Johan Casimir Ehrnrooth toimi 1880-luvun alussa jonkin aikaa Bulgarian pääministerinä sekä vuosina 1888–1891 Suomen ministerivaltiosihteerinä. Hänestä oli jopa tulla Bulgarian kuningas, mutta tuolloin vielä jonkinlainen eurooppalainen voimatekijä ollut Itävalta ei suvainnut Venäjän niin vahvaa puuttumista Bulgarian politiikkaan. Suomalaiset olivat aikanaan myös kukistamassa Puolan kapinaa. Venäjän mahdin romahtaminen ja imperiumin sortuminen bolsevikkien käsiin oli siis johtomiehillemme täysi katastrofi. Niinpä ei olekaan mikään ihme, että täkäläiset opportunistit ovat vuodattaneet kyyneliä ilosta saadessaan polvistua Brysselin portailla.

Vuonna 1918 käyty näytelmä saksalaisen kuninkaan saamiseksi kuvasteli oivallisesti suomalaisten asennoitumista tehtäväänsä Euroopassa. Koska Venäjästä oli tullut uuden, synkän aatteen koekenttä, haluttiin saada turvatakuut mahdollista Venäjän hyökkäystä vastaan. Samalla kuitenkin oltiin – de facto – asettumassa Saksan vasalliksi. Kuten tunnettua, saksalaista kuningasta ei tullut. Valtiosääntöömme kiista luonnollisesti vaikutti. Oli samalla saatava aikaan jollain lailla omillaan seisova eurooppalainen pikkuvaltio. Nyttemmin euvostopolitrukit ovatkin olleet vähin erin ja asteittain purkamassa tätä valtiokokonaisuutta lakkauttaakseen omillaan pystyssä pysyvän rakennelman.

Yhtiöleikit kansallisvarallisuudellamme jatkuvat laantu-
mattomalla innolla. Carunan nostamat vaaranmerkit eivät
ideologeja hätkäytä. Tässäkin yhteydessä olisi syytä ottaa
esille jonkinlainen porttiteoria. Yhtiöittäminen kiskoo
luonnonvaramme ja infrastruktuurimme lopullisesti
saalistajien näköpiiriin.
Toistuvasti esille on noussut maatalous, josta tukipolitiikalla on kyhätty liki invalidi. Toimimaton maksatusjärjestelmä on toteuttamassa itsenäisen, pienviljelmiin perustuneen maataloutemme lopullisen likvidoinnin. Nk. Caruna-skandaali on ollut politrukeillemme hiukan nolo, mutta tuskinpa he siitä pohjimmiltaan välittävät. Yhtiö ryhtyi noudattamaan siirtomaapolitiikkaansa vain turhan malttamattomana ja huonoon aikaan. Alkuvuodesta keskustelussa on ollut metsähallituksen yhtiöittäminen. Iäisyysprojektiksi vaipumassa olleen niin kutsutun sote-uudistuksen takana on ollut päättäjien ideologia yhtiöiden terveydenhuollosta. Yhtiöitä ollaan nyt myös ajamassa liikennepolitiikkaan. Asiaan on selitellyt muun muassa Keskustan Alatalo. Jotenkin tulee mieleen, että meille ollaan perustamassa monopoleihin nojaavia yhtiöitä, koska mitään laajamittaista oikeata liiketoimintaa ei provinssiimme ole enää syntymässä. Automaatio ja digitalisaatio varmistanevat sen, etteivät uudet toiminta-alat kykene tai halua imaista kuolevien ja tapettujen ammattialojen liikaväestöä. Näin alkuvaiheessa valtiovalta joutuu tietenkin vannomaan uusien yhtiöiden pysyvän yhteiskunnan valvonnassa ja kansalaisten omistuksessa. Silti yksikään kuolevainen ei kykene arvioimaan, millaisella direktiivillä tarvittavan kaaoksen vallitessa Bryssel myöhemmin pystyy vaatimaan nämä yhtiöt ylikansalliseen hallintaan.

Provinssihallinnon kyhäämiseen liittyy tässä laskevan työvoimantarpeen tilanteessa myös tiedotusvälineiden liki jakomielitautinen uutisoiminen suomalaisten syntyvyyden laskusta. Syntyvyys on kuulemma kohta nälkävuosien tasolla. Se on jo kuulemma alimmillaan sitten 1860-luvun kuolonvuosien. Talous kurittaa ihmisiä sellaisella epävarmuudella, ettei lisääntymisen innon laantuminen ole mikään ihme. Individualismia ja ADHD:a palvovan tempoilevan politiikan kourissa pian enää tiukimmat uskovaiset harrastavat pirttiviljelyä. Karvaana kirsikkana kakussa valtiovalta puuhastelee aktiivisesti synnytyspaikkojen vähentämisen saralla. Uskolliset toimittajat huutavat VOK-bisneksen yhtiöiden tarjoamia maahanmuuttajia apuun torjumaan tuota mystistä työvoimapulaa ja kestävyysvajetta. Viimeisetkin työvoimaviranomaisten voimavarat siirretään tulijoiden tempputyöllistämiseen. Ainoa tulijoiden varmalta vaikuttava aikaansaannos on unionin ylimmän johdon siunauksella tapahtuva väestön etnisten, kielellisten ja etenkin uskonnollisten suhteiden dramaattinen muutos ja kansallisen identiteetin hämärtyminen, mikä puolestaan erinomaisesti palvelee Brysselin perimmäistä tarkoitusta eli valtioiden täydellistä tuhoamista.

Näin 1900-luvun kultaisina vuosina syntyneenä on joutunut karvaasti huomaamaan, kuinka jokseenkin toimiva valtiolaite on ideologisista syistä pala palalta hakattu alas. Yhteinen unionihallinto on ollut se myrkky, joka on tulehduttanut poliitikkomme. Opportunisteille on ollut tarjolla komealta kalskahtaneita komissaarinvirkoja, joita tavoiteltaessa mikään nöyristely ei ole ollut liikaa. Kaikkein härskein propagandateko tulevat epäilemättä olemaan pompöösit juhlallisuudet Suomen pian sata vuotta sitten antaman itsenäisyysjulistuksen johdosta. Kun silloin katselemme prenikat rinnassa tepastelevia politrukkejamme, voimme vain todeta, ettei julkeudella ole mitään rajaa. Peiliin katsomalla saatamme hiljakseen myös kysäistä, kuinka olemme saattaneet antaa tämän tapahtua.

2010-luvun Suomi on onttouttaan kaliseva, luhistumaisillaan laahustava lumevaltio, josta on kehittynyt kunnianhimoinen uudenajan siirtomaan aihio.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti