Väyrynen on ajan hermolla

Paavo on tehnyt sen jälleen: politiikan kokenut kehäkettu on yllättänyt rasismi- ja maahanmuuttoväittelyynsä käpertyneen Euvosto-Suomen. Poliittinen kenttämme on ilmeisen hämmentynyt hänen määrätietoisuudestaan. Perinteinen puoluekoneistomme on enemmän dinosaurus kuin Väyrynen itse. Sen osoittaa tämä poliittinen manööveri, joka hakee esikuvaansa Britanniasta.

Paavo Väyrynen vuonna 2007
Kuva Wikimedia Commons

Olemme saaneet karvaalla tavalla todeta, kuinka kyvyttömiä ja haluttomia puoluekoneistomme on vastaamaan kansan toiveisiin ja ajamaan sen parasta. Maahanmuutto- ja eurokriisissä johtajamme menevät tehtyjen kansainvälisten sopimusten taakse aivan kuin ne olisivat muuttamatonta jumalten sanaa. Sen sijaan, että olisi puututtu ongelmiemme perussyihin, on keskitytty vuodesta toiseen tilkitsemään lahoa ruuhta. Nyt olemme jo kaulaamme myöten kastuneet.

Moni on varmaan ihmetellyt johtavien poliitiikkojemme käytöksen muuttumista heidän saatuaan kutsut milloin johonkin Bilderberg-kokoukseen tai muuhun pienen piirin kokoontumiseen. Kaikissa tapauksissa tuskin on kyseessä selkeä lahjonta, mutta Brysselin koneistoon hyppääminen urapoliitikolla epäilemättä hämärtää synnyinmaan näkymiä. Vuosia sitten muuan johtava poliitikko totesikin radiossa ajavansa etupäässä EU:n eikä Suomen asiaa. Näin ollen perinteiset puoluekoneistot ovat osoittautuneet liian haavoittuviksi pyrittäessä ajamaan tiettyä oman maan tavoitetta. Problemaattista suhtautumista puolueisiin olen aiemmin käsitellyt kirjoituksessani Auktoriteettiuskon murhenäytelmä.

Väyrynen on toki tunteita herättävä hahmo oltuaan politiikassa jo ainakin 40-50 vuotta. Hänen kokemuksensa vaikuttaa kuitenkin olleen vajaakäytössä, etenkin idänpolitiikassa. Eurokriittinen katsantokanta on ilmeisesti ollut liikaa nykyiselle poliitikkopolvelle, joka on vasta pohjustamassa omaa uraansa ja tähyilee Brysseliä palkkiovirka mielessään. Vanhemman äänestäjäpolven tajuntaa Väyrynen iskostui aikanaan ns. Jalasmökkikohun myötä vuonna 1982. Mikäli sitä vertaa Vanhasen ja kumppanien nykypäivien kompurointeihin, tulee mieleen, että ehkä voisi ainakin tuon jo ennen nykyisten pyrkyripoliitikkojen syntymää tapahtuneen sotkun jo olla. Valtakunnallemme oikeata tuhoa tehnyt kaarti kyllä makoilee tyynesti palkkioviroissaan tai huokailee eläkkeellä, osa jo mullan alle ehtinytkin. Juuri kokeneena ja kannuksensa saavuttaneena toimijana Paavo Väyrysen kaltainen toimija on saattanut haistella merkkejä eurooppalaisesta ilmasta.

Britannian euro-ero on kenties pahinta, mitä Brysselissä ja Berliinissä osataan nyt pelätä. Huolella rakenneltu liittovaltio saattaa saada kohtalokkaan iskun. Komissio on vuoroin mairitellut ja uhkaillut brittejä. Viimeksi euvostopolitrukit ovat saaneet sivustatukea muun muassa Norjan pääministeriltä Erna Soldbergiltä – siis Norjalta joka itse nauttii erikoisasemaa ja etuja EU:n ja euron ulkopuolisena maana! Sopii pohtia, mitkä ovat olleet ohjeistuksen perimmäiset syyt. Samalla meille muille euvostoalamaisille on kenties syntynyt sellainen mielikuva, että britit vain pyrkivät luistamaan maksuista jne. Itse asiassa Britanniassa elää vahvana pyrkimys tyysti erota EU:sta. Liittovaltiointoilijoiden asiaa ei kovin auta päätyminen kiistelemään siitä, saisivatko britit karkottaa rikolliset maahanmuuttajat muutenkin EU:n toiminta maahanmuutokriisissä on koettu kiristyksenä. Arvonsa tuntevalle Britannian parlamentille on ollut kaikkinensa kolaus lainsäädännössä ottaa vastaan määräyksiä Brysseliltä. Britanniassa myös uskotaan, että kaupallisesti he tulisivat nykyistä paremmin toimeen ilman Brysselin ylivaltaa; [Brexit - kolme tärkeää syytä eu-erolle].

Britanniaan on syntynyt ryhmittymiä ajamaan juuri EU-eroa. Lähellä Väyrysen esittelemää mallia lienee etenkin @Grassroots_Out-ryhmittymä, josta Mail Online taannoin kirjoitti. Kyseessä on puoluerajat ylittävä liittoutuma, jonka ainoana tavoitteena on ajaa Britannian eroa Euvostoliitosta. Mikäli Brysselin koneisto pystyy hämärtämään puoluetasolla eukriittisyyttä ja yksittäiset ministerit sortua asemansa vankistaakseen liikaa kompromisseihin; lahjontaa ja harhautusta on vaikeampaa suunnata ryhmittymään, joka on syntynyt ajamaan yhtä tiettyä tavoitetta. Brittityyppinen tapa kampanjoida asiaansa ei siis sinänsä pakota poliitikkoa luopumaan perimmäisestä puoluekannastaan, vaan avaa tien edistää tavoitetta, jota yksikään varteen otettava puolue ei ole suostunut ajamaan.

Paavo Väyrystä on syytetty poliittiseksi dinosaurukseksemme, mutta hän elää enemmän tässä päivässä kuin yksikään muu nykypoliitikoistamme. Tämä puolueen tai poliittisen ryhmittymän perustaminen on loogisesti yhteydessä hänen kansalaisaloitteeseensa euro-kansanäänestyksestä, jota mikään eduskuntapuolue ei ole ollut ajamassa. Yhteen ajatukseen kerrallaan takertumaan tottunut julkinen elämämme on nyt yllätetty hämmennystilaan. Kuinka paljon hänen julkisessa ryöpytyksessään on ollut sitä, että poliitikkona hän kulkee aivan omassa sarjassaan?