keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Exit leviää Hollantiin ja Tsekkiin


Euvostokomission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker jakeli jo vuodenvaihteessa sapiskaa hollantilaisille näiden päätettyä järjestää huhtikuussa kansanäänestyksen liittyen Ukrainaan. Vaarana on ollut, että Tulppaanimaan asukkaat äänestäisivät ”väärin”. Euroopan sortuminen maahanmuuttokriisiin ynnä näköpiirissä väijyvä Brexit ovat epäilemättä vaikuttaneet komission uhkaavien paimenkirjeiden ohella siihen, että hollantilaiset ovat alkaneet vaatia omaa exit-äänestystään. Samanlaisia merkkejä itsenäistymishaaveista on alkanut kantautua myös Tsekeistä.

Väistämätön ketjureaktio on alkanut. Harhainen imperiumi kouristelee reaalielämän kurimuksessa.

Alankomaat ovat ennenkin pyrkineet ajamaan omaa linjaansa suhteessa Brysselin vaatimuksiin. Onhan syytä muistaa, että Alankomailla oli rohkeutta vuonna 2005 yhdessä Ranskan kanssa olla hylkäämässä kansanäänestyksellä Euvostoliiton perustuslakiluonnosta. Kyseessä oli sama myöhemmin Lissabonin sopimukseksi kutsuttu paperinivaska, jonka suomalaispoliitikot olisivat ilmeisesti olleet kuola valuen valmiita allekirjoittamaan jo ennen kuin viimeiset sanat olivat paperille ehtineet. Elettiinhän tuolloin suurimman euvostokiiman vuosia. Ei siis olisi maahanmuuttokriisiä ilmankaan ihme, että kriittiset äänensävyt saavat sijaa juuri Alankomaissa.

Daily Expressin mukaan uuden tutkimuksen mukaan enemmistö äänestäjistä kannattaisi Alankomaiden omaa kansanäänestystä (53%) kuulumisesta Euvostoliittoon. Euroopan kohtalonkevään koittaessa voimasuhteet todennäköisesti selkiytyvät. Samaisen selvityksen mukaan toistaiseksi 44% tahtoi säilyä kolhoosissa 43 prosentin ollessa eron kannalla. Kannastaan tietämättömien osuus jäi 13 prosenttiin. Kytkös Britannian jäsenyyteen oli myös ilmeisen selvä.

Euvostoliittoon havittelevien maiden nimilista ei välttämättä ole kovin mairitteleva, mikäli ajattelee kokonaisuutta ihmisoikeuksien, talouden ynnä korruption torjunnan kannalta. Serbia, Montenegro, Kosovo, Bosnia-Herzegovina, Albania, Turkki and Makedonia eivät suinkaan korvaa sitä, että Euvostoliitto on kohtalokkaasti menettänyt houkuttelevuuttaan. Ruohonjuuritasolta katsottuna hinku Brysselin kolhoosiin näyttäytyy yhä enemmän eliitin kansoista piittaamattomana agendana. Toisaalla ovat toki pyrkimykset lypsää avustuksia.

Jean-Claude Juncker vuonna 2014. Jääkö tämä mies
historiaan eurooppalaisten kansojen itsenäistymis-
pyrkimysten tukahduttajana?
Kuva Wikimedia Commons
Eilen kertoi Telegraph, että Tsekin tasavalta saattaa seurata Britannian mukana, mikäli tämä päättää lähteä Euvostoliitosta. Tsekin pääministeri Bohuslav Sobotka puhui Czexitistä. Vastapainona euvostorahoille maan yleinen mielipide kuuluu mantereen euvostovastaisimpiin. Eri yhteyksissä onkin todettu itäeurooppalaisten maiden saaneen aikanaan karvaasti kokea sosialismin ja keskusjohtoisuuden tuhoisuuden. Aivan tuota Telegraph ei toki tohdi todeta, mutta rivien välistä on jotain aistittavissa. Paljon puhuva on toteamus, että Czexit olisi vuoden 1989 kehityksen negaatio. Tuolloinhan vapautta etsittiin lännestä; nykyään länttä edustaa Bryssel direktiivien ja lakien myllynä, joka pyrkii jyräämään kansallisen päätöksenteon ylitse. Jo pelkkä neuvostovallan mainitseminen tässä yhteydessä on selkeä viittaus alistettuun Eurooppaan.

Brysselin pelko Brexitin suhteen on siis täysin aiheellinen. Oikeastaan se on väistämätön. Ideologiselle harhalle perustuvan rakennelman hapertuessa olemattomiin euvostouskovaiset linnoittautuvat henkiseen bunkkeriinsa. Kansalaisten elinolosuhteiden muuttuessa täysin päinvastaisiksi kuin myyntipuheissa on aikanaan annettu ymmärtää paljastuu Unionin perusolemus kaikessa karuudessaan. Kysehän ei ole mistään tavisten taivaasta, vaan ylikansallisesta markkinavoimien vallankumouksesta, jota TTIP symboloi. Sillä hetkellä kun mielensäpahoittanut suuryritys voi tahtonsa mukaan haastaa kokonaisia valtioita oikeuteen ja maksattaa epäonnistuneen liiketoimintansa veronmaksajilla olemme etääntyneet sangen kauaksi rehellisestä kapitalismista. Esimakua vääristyneestä talouspolitiikasta olemme saaneet kokea jo euron tekohengityksen yhteydessä, jolloin miltei velattomista jäsenvaltioista on kammettu keppikerjäläisiä. Maahanmuuttokriisi olisi voitu aikanaan tehokkaasti estää palauttamalla kylmästi ensimmäiset paperittomat takaisin euvostorajojen taakse. Nyt sana on kulkenut, että sisälle pääsee kunhan perille kykenee. Paljon puhuva oli äskettäin haastatellun asekuntoisen irakilaismiehen totetamus, että hän menee ”tavalla tai toisella” Saksaan.

Mikäli briteillä on itsesäilytysvaistoa lainkaan jäljellä, he valitsevat Brexitin. Silloin looginen jatkumo vie Czexitiin ja niin edelleen. Kun Yle marssittaa eteemme Salolaisen kumppaneineen ”neuvomaan” brittejä pysymään kolhoosissa, nuo poliitikot itse asiassa puhuvat vain omien työpaikkojensa puolesta. Bryssel on henkisesti korruptoinut pikkuvaltioiden ja hiukan isompienkin johtajat hylkäämään oman kansansa ideologisen unelmahötön ja palkkiovirkojensa vuoksi. Toki sellaiset ihmiset viimeiseen asti saarnaavat Brysselin epistolaa. Tottahan Euvostoliiton hajoaminen tulee kalliiksi. Kaikki elämässä koituu sellaiseksi. Euron tukeminen on maksanut hirvittäviä summia. Euvostoliiton onnelan kulissien kannatteleminen on houkutellut maailman poloiset kotiportaillemme, vaikkei täällä ole töitä kaikille syntyperäisillekään – sekin maksaa ja tulee vaatimaan yhä lisää. Rahojen loppuessa veri vuotaa.

Olennaista Euvostoliiton purkamisessa on se, että siinä maksetaan siitä, että jossain horisontissa siintää loputtoman oman kansan etua palvelemattoman riiston loppuminen. Ihminen jaksaa uskomattomia, mikäli hänellä on toivoa paremmasta. Brysselin kommuunissa eurooppalaisen osa on vain maksaa ja alistua ulkopuoliseen ohjaukseen, ylikansalliseksi kuluttajamassaksi, jonka elämän oikeutus loppuu maksukyvyn päättyessä. Eivät rajojemme ylitse marssivatkaan ole toistaiseksi olleet kuin maahanmuuttobisneksen pelinappuloita, taatun yhteiskunnan rahan tuojia majoitusyrittäjille, asianajajille ynnä muille. Jossain kuitenkin odottaa se kipuraja, jota kukaan tervepäinen ei tahdo tavoittaa.

Siksi tulisi jo hypätä tästä junasta pois. Merkkejä moisesta onkin jo nähtävissä eri puolilla Eurooppaa. Onko viimeinen asema kuitenkin jo ohitettu?



2 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä, kun meillä ei pystytä tekemään demokraattisia ratkaisuja, ainoa toivomme on että brittien, hollantilaisten ja toivottavasti monien muiden vanavedesä luiskahtaisimme ulos tästä kurimuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen itsekin aprikoinut. Päättäjiemme täytyy joutua niin sanotusti tapahtuneen eteen ennen kuin meillä muutosta syntyy.

      Poista