tiistai 5. tammikuuta 2016

Vapaa liikkuvuus anarkiaa


Seurattaessa viime aikojen keskustelua rajatarkastuksista huomio on kiinnittynyt euvostoeliitin reaktioihin. Yhä uudelleen on toistunut heidän huolensa vapaasta liikkuvuudesta. Nuorimpien lukijoiden mielestä aika ennen Brysselin valtaa Eurooppa on varmaan ollut jonkinlainen kansojen vankila. Se ei suinkaan pitänyt paikkaansa. Euvostotaivas omassa nuoruudessaan saattoi vaivatta liikkua Euroopassa maasta toiseen, mikäli matkustusasiakirjat olivat kunnossa ja rahat riittivät. Ainoastaan poliittisten blokkien välinen niin sanottu rautaesirippu rajoitti liikkumista. Silti euvostopolitrukit tässäkin pakolaistulvan katastrofissa jaksavat tuoda esille mielikuvaa itsestään liikkumisen vapauttajina. Itse asiassa he ovat irrottaneet matkalaiset ja henkilöllisyydet toisistaan osana suurta kansojen vastaista suunnitelmaansa.

Haitin venepakolaisia vuonna 2005 odottamassa Yhdysvaltain
rannikkovartioston alusta. Pakolaisvirta on ikiaikainen ja
ehtymätön ellei maailman väestöräjähdykseen puututa.
Kuva Wikimedia Commons




Niin sanottu Schengen-sopimus saattoi toimia olosuhteissa, jossa rajoja ylittävä ihmisjoukko oli tarkoin rajattu ja heidän lähtöyhteiskuntansa olivat jollain lailla järjestäytyneitä. Se vaati tarkkaa ulkorajavalvontaa, jonka Bryssel lähtökohtaisesti näyttää laiminlyöneen. Lopputuloksena ovat olleet paikasta toiseen vaeltavat ihmislaumat, joiden yksittäisten yksilöiden henkilöllisyyttä lienee jokseenkin mahdotonta todentaa. Eurooppalaisen kynnykselle ilmestyy väkeä, jota ei oikeastaan ole olemassa, mutta joka silti vaatii humanismin nimissä elatusta. Samaan aikaan yhä useammat eurooppalaiset ollaan syöksemässä virallisen yhteiskunnan ulkopuolelle työttömyyden kautta. Onko kaaoksen seuraava vaihe eurooppalaisten kansojen lähteminen liikkeelle?

Kieltämättä niin sanottu vapaa liikkuvuus saavuttaisi lopullisen täydellisyytensä kurjaliston velloessa Utsjoelta Gibraltarille ja rahaeliitin kauhoessa maaomaisuuden ja maaperän resurssit perikatoon joutuneilta eurooppalaisilta kansoilta. Aivan tuo ei kenties keskivertoisen euvostokansalaisen mielessä sentään pyöri. Sen sijaan valtamedian vaikuttimia voi hyvinkin pohtia sen uutisoidessa muun muassa Ruotsin aloitettua rajatarkastukset etelärajallaan.

Rajakontrolli puree Tanskassa – hermot kiristyvät Kööpenhaminassa” uutisoi Yle 4.1.2016. Henkilöllisyystarkastukset ovat kuulemma hermostuttaneet muun muassa työmatkalaisia. Viivästykset matka-ajoissa ovat toki kiusallisia niille, jotka ovat yhä armoitettuja työpaikan saaneita. Heille voisi tietenkin sanoa tarkastusten olevan edes askel niiden toimenpiteiden suuntaan, joita heidän valitsemiensa edustajien olisi pitänyt panna toimeen Euvostoliiton ulkorajoilla. Ellei rajoja puolusteta liittovaltion porteilla, tarkastukset tulevat ennen pitkää kotiportaille. Maapallon liikakansoituksen edetessä identiteettien epätasa-arvo syvenee ja siirtolaisuus kiihtyy. Siinä mielessä olemme vasta saaneet kalpean aavistuksen. Viimeisen oman ruokapalan tai oman makuusijan antaminen muukalaiselle ei lopputilanteessa ratkaise ongelmaa ellei väestöräjähdystä tukahduteta.

Vapaa liikkuvuus on siis paradoksi, joka ilmentää nykypäivän hemmoteltua, narsistista länsimaalaista, joka katsoo oikeudekseen matkustaa vuosittain pari kolme kertaa maapallon toiselle puolelle yhtään siinä yhteydessä välittämättä niistä kuuluisista päästöistä, joista kyllä muuten jaksaa suu vaahdossa mesoa ansaitakseen yhteisössään Bessermenschen-aseman. Kun media etsii juttujaan varten esille ihmisiä, jotka valittavat joutuvansa vaihtamaan matkallaan junaa peräti kolme kertaa tai jäävänsä pois junasta papereiden puuttuessa, se tuo esille nykyihmisen, jolta on hämärtynyt matkustuksen perimmäinen tarkoitus. Matkanteon ei ole koskaan ollut tarkoitus olla mikään helppo kulutushyödyke. Se on ollut taival hengenpitimiksi ja myös henkinen kokemus, jota ei mitata toistuvuutensa vaan laatunsa mukaan. Yksi matka elämässä saattaa olla henkisenä kokemuksena huomattavasti sielulle otollisempi kuin kuudenkymmenen maailmanmatkan kimara.

Elämme aikakautta, jolloin tekniikka kykenisi vapahtamaan meidät pitkien työmatkojen ikeestä. Voisimme samoin tehdä monin verroin enemmän luonnon hyväksi kuin millään suurieleisellä ilmastosopimuksella murtamalla ne ideologiset esteet, jotka ovat tuhonneet tuotannon ja valmistuksen lähiseudultamme. Suuren rahtialuksen tuodessa kaiken käyttämämme maapallon toiselta puolelta ylikansallisen talouspolitiikan vuoksi kulutamme kohtuuttomasti luontoa ja tuotamme samalla myös yli oman tarpeemme hyödykkeitä, jotka pikaisesti vanhenevat ja tarvitsevat jälleen uusia tuotteita tilalleen. Dogmi vapaasta liikkuvuudesta on myös tätä ja myös tämän varmistamista varten.

Vapaa liikkuvuus on paradoksi ja suuri huijaus, jolla euvostopolitrukit ovat pyrkineet sortamaan kansalliset rakenteet liittovaltionsa tieltä. Rahvas on saatu uskomaan sen tarkoittavan mahdollisimman vaivatonta ulkomaanmatkailua, mikä taas on ollut liitoksissa poliittisen valuutan markkinointiin rahanvaihdon poistajana. Todellinen vapaa liikkuvuus merkitsee kuitenkin ihmismassojen pidäkkeetöntä vellomista maanosasta toiseen. Samalla työehtojen lopulliseksi määritelmäksi tulisi se, ettei niitä käytännössä ole. Jo tällä hetkellä läntisessä maailmassa on moninkerroin enemmän ihmsiä kuin heitä tarvitaan rikkaimman prosentin palvelijoiksi. Ristiriita kulutukseen perustuvan yhteiskunnan ja yhä laajemman kulutuskyvyttömän massan välillä on vasta paljastumassa. Niin sanotussa rasismissa on paljon juuri puhdasta pelkoa ja tuntoa siitä, että tulijoita on yhä enemmän samalle ruokakupille.

Valtiovalta itsessään on käyttänyt vapaata liikkuvuutta hyväkseen oivaltamatta sen perimmältään anarkistista luonnetta. Mikäli se on tämän saanut aikaan tieten tahtoen, johtopäätökset ovat todella murheelliset. Kansainvaelluksista ei olisi niin tuhoisia seurauksia, mikäli manner olisi puolityhjä ja vailla byrokratiaa. Jos elantonsa saisi hankkia niin kuin taitaa vailla lupapaperien ja tarkastustodistusten vuorta asettumalla vaikka kahden lehmän kanssa Saimaan rannalle tai Reinin partaalle, kätevä tulokas saattaisikin sopeutua uuteen elämäänsä. Tässä yhteydessä en tarkoituksella edes käsittele kohtalokkaita, uskonnollisia aspekteja. Nyt vain on niin, että valtiokoneisto elättää moninaisen virkamieskuntansa ja hallitsee alamaisensa määräysten ja rajoitusten viidakon kautta. Liikkuvuus on saattanut olla hyödyllinen väline kansallisvaltioiden nujertamisessa, mutta tietyn rajan ylitettyään hallitsematon ihmismassa alkaa olla haitta myös liittovaltion toiminnalle. Kyse on joka tapauksessa hallitsemisesta. Vapaa liikkuvuus sellaisenaan on hallitsematonta, tuhoavaa voimaa.

Tulemme tulevaisuudessa näkemään yhä tarkempia rajoituksia liikkuvuuden suhteen, sillä toinen vaihtoehto on anarkia. On olemassa tiettyjä lainalaisuuksia, joita hyvää tarkoittavinkaan ideologia ei voi mitätöidä. Rajatarkastukset ovat osa länsimaisen, syvästi sairastuneen sivilisaation parantumisprosessia. Eri asia on pohtia, tulevatko toimenpiteet auttamattomasti liian myöhään ja potilas siirtymässä terminaalivaiheeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti