sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Puola on Saksan [EU] historiallinen päänvaiva


Varsova on aina ollut oka eurooppalaisten valtapoliitikkojen nahassa. Suurvalta-asemaa tavoitellut Ruotsi koki Puolan uhkana vallanperimykselleen, Venäjä joutui kukistamaan sen kapinaa ja Hitler yritti viimeisimpien tutkimusten mukaan vielä tammikuussa 1939 suostutella puolalaisia apupojikseen idän sotaretkelleen samaan aikaan kuin puolalaiset tukivat salaisesti juutalaisten maanalaista toimintaa Palestiinassa. Nyt Puola uhmaa Saksan johtamaa Euroopan Unionia, joten siitä pyritään tekemään jonkinlainen Euroopan paha poika asettamalla se EU-holhoukseen. Koska samaan aikaan Juncker on myös uhannut Hollannin kansanäänestyksen seurauksilla, meidän on syytä pelätä kaikkinaisen EU-holhouksen lopputuloksia.

Saksalaiskone pommittamassa Varsovaa vuonna 1939.
Saksan johtaman EU:n on syytä olla varovainen, kun
se alkaa painostaa ja holhota Puolaa. Menneisyyden
haamut saattavat lojua perin matalissa haudoissa.
Kuva Wikimedia Commons
Euvostotaivaan oli määrä kirjoittaa hiukan myöhemmin professori Timothy Snyderin mielenkiintoisesta viime vuonna julkaistusta teoksesta Musta maa, mutta tässä yhteydessä mainittakoon Snyderin erittäin mielenkiintoinen väite, että Hitler olisi tahtonut vielä tammikuun loppuun 1939 asti puolalaiset mukaan sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Palkkiona olisi ollut ukrainalaisia maita. Puolalaiset itse kuvittelivat useita vuosia Saksan auttavan juutalaisväestön siirrossa pois Puolasta, jopa juutalaisvaltion perustamisessa. Saksalaiset kyllä lupailivat juutalaisten siirtoja, mutta oma juutalaisvaltio olisi ilmeisesti ollut liikaa. Puolalaisten torjuttua 25.tammikuuta 1939 Ribbentropin viimeisen tarjouksen raivostunut Hitler antoi 25. maaliskuuta käskyn ryhtyä valmistelemaan tuhoamissotaa Puolaa vastaan. Snyder tekee selväksi, etteivät Stalin tai Hitler kumpikaan nähneet Puolan valtiolla oikeutta olemassaoloonsa. Saksalle puolalaisilla oli siis pelkkä välinearvo. Kieltäytyminen yhteistyöstä sinetöi heidän kohtalonsa.

Analogia nykypäivään saattaa vaikuttaa sangen lennokkaalta, mutta kansainvälisen politiikan keskiössä ovat viime vuoden aikana olleet Saksan johtama EU, Ukraina ja Venäjä. Oman mausteensa peliin on tuonut pakolaisongelma. Euroopan Unionin ja amerikkalaisten politiikka Ukrainan kanssa vaatisi julkista selvitystä, koska siellä vaikuttaa avoimen natsistisia voimia. Tämä olisi ensiarvoista jo senkin vuoksi, koska Bryssel hyökkää vasallejaan vastaan pidäkkeettömästi arvostellen niiden kansallisia pyrkimyksiä käyttäen hyväkseen omalaatuista tulkintaansa demokratiasta ja niitä oikeuksia, joita kansallissosialistisesti suuntautuneiden on katsottu vastustavan. Kansanäänestykset EU-politiikasta pyritään tukahduttamaan niin kuin juuri nyt Junckerin toimesta Hollannissa. Euvostoliiton tekopyhyys haisee siis avaruuteen asti.

Itäeurooppalaiset valtiot ovat ymmärrettävistä syistä vastustamassa Euvostoliiton sanelupolitiikkaa. Monet itäeurooppalaisista syystä kokevat Brysselin politiikan muistuttavan päivä päivältä enemmän kommunistien levittäytymistä maidensa hallintoon. Neuvostoliiton miehitykseltä säästyneissä maissa luonnollisesti vastaavanlaista herkkyyttä ei ole ja hyväuskoisuus kukkii kohtalokkaana. Jo viime vuoden syyskuussa arvioitiin Suomen Uutisissa komission voivan jyrätä määräenemmistöllä turvapaikanhakijoiden pakkosijoittamista vastustavat Unkari, Tsekin tasavalta, Puola, Romania, Slovakia ja Latvia. Näissä maissa Ranskan ja Saksan ajama pakkopolitiikka ei voi näyttäytyä muuna kuin Moskovan käskyvallan reinkarnaationa. Ei ole yllätys, että Unkarin johto tukee nyt Puolaa.

Viime kuukausina meillä Suomessakin on virinnyt entistä kiihkeämpi keskustelu valtamedian propagandasta ja vaikenemisesta. Tietyistä asioista tieto on kulkenut vasta sosiaalisen median tehtyä valtalehdet lähinnä naurunalaisiksi. Entäpä jos meille nimitettäisiin vahva eukriittinen hallitus? Mitä tekisi ultrahumanistien miehittämä media? Jos sen värittynyttä agendaa tahdottaisiin suitsia tavalla, jota nykyiseen menoon kyllästynyt kansa vaatisi, olisi odotettavissa konflikti tiedonvälitystä nykyisin hallitsevan monikansallisen pääoman kanssa. Mediamogulien tavoitteenahan on mitä ilmeisimmin valtiottoman, persoonattoman kuluttajamassan luominen. Meidän ”puolueeton” mediamme uutisoi juuri ”Tuhansien osoittaneen mieltään demokratian ja sananvapauden puolesta Puolassa”. Ketkä oikein ovat marssineet ja kuka heidät on koolle kutsunut? Entäpä jos Puolan hallituksen toimet tiedonvälityksen hallinnan suhteen olisikin nähtävä vastarintatoimena Euvostoliiton ja sen liittolaisten propagandaa vastaan?

Aikanaan Ukrainan levottomuuksien yhteydessä jopa Iltalehti ja Helsingin Sanomat kirjoittivat CIA:n ja FBI:n väitetystä toiminnasta siellä. Jollain tasolla CIA:n toiminta lienee sittemmin myönnettykin. Blogistanissa on menty vieläkin pidemmälle ja spekuloitu amerikkalaisten vaikutuksesta itse vallankumoukseen. Onpa sitten tapahtunut mitä tahansa, johonkin rahat on käytetty, mikäli niitä ulkomailta on Ukrainaankin ohjattu. On äärimmäisen tärkeätä, että kansakunta itse säätelee tiedonvälitystään. Siinä mielessä EU-holhous jo käsitteenä ennustaa synkeitä aikoja Puolallekin. Onko puolalaisille viimein paljastumassa, että he ovat menettäneet jälleen kerran itsenäisyytensä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti