keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Valehtelun pyhitystä


Sattumaa tai ei, juuri valtionvarainministerimme sotkeuduttua ”päästään vetämiinsä” tilastolukuihin katsoo Talouselämä aiheelliseksi julkistaa tutkimuksen, jossa päätellään valehtelijoiden itse asiassa pitävän koko systeemiämme pystyssä. Kauas on siis menty siitä moraalisesta järjestelmästä, jossa ainakin pyrittiin opettamaan rehellisyyden perivän maan. Nyt julistetaan valehtelemisen epistolaa.

The travels and surprising adventures of Baron
Munchausen
. Ehkä tunnetuin valehtelija on ollut
paroni Münchausen. Kirjallisuudessa palturin
puhuminen saattaa olla viihdyttävää, mutta tosi
elämässä ja politiikassa sillä on liian usein
tuhoisat vaikutukset.
Kuva Wikimedia Commons
Kyseessä olevan tutkimuksen ovat kuulemma tehneet Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen professori Kimmo Kaski ja laitoksen vieraileva professori Robin Dunbar yhteistyössä meksikolaisten tutkijakollegoiden kanssa. Yhteenvedossa käsitellään tutkimusta varten luotua eri toimijoiden eli agenttien välistä vuorovaikutusta ja verkostoa.

"Mallissa kunkin agentin oma mielipide edustaa hänen totuuttaan, kun taas yleinen mielipide muodostuu koko yhteisön keskimääräisestä mielipiteestä", Kimmo Kaski selittää tiedotteessa.

Tutkimuksen yhteenveto on kiinnostava kuvaus 2010-luvun yhteiskunnan moraalin tai moraalittomuuden tilasta. Johtopäätöksenä todetaan valehtelijoiden olevan kiinnostavia ekstrovertteja ja toimivat sillanrakentajina omien yhteisöjensä ja muiden yhteisöjen välillä, vaikka heillä ei aina edes ole omaa yhteisöä. Kieltämättä maallikkokin saattaa tehdä vastaavia johtopäätöksiä jo pelkästään pohtimalla esimerkiksi niiden lukuisten televisiosarjojen suosiota, jotka vyöryttävät esiin toinen toistaan narsistisempia ja epärehellisempiä paskiaisia.

Voimme toki myös myöntää niin sanottujen valkoisten valheiden merkityksen yhteisöjen dynamiikassa. Aina orjallinen tosiasioiden julkituominen ei saa aikaan myönteisiä tuloksia.Tässä on kuitenkin erotettava silkka valehteleminen ja harhaanjohtaminen asioiden kertomatta jättämisestä. Kuin säikähtäneinä omista johtopäätöksistään tutkijat korostavat valehtelun toimivan ainoastaan, mikäli ihmiset puhuvat enimmäkseen totta. Itsekkään valehtelun todetaan olevan epäsosiaalista ja hyödyttävän vain valehtelijaa itseään. Patologinen valehtelun kerrotaan taas tarkoittavan käytännössä kaikille valehtelemista ja olevan yleensä itsekästä.

Tämä on mielenkiintoista sanojen pyörittelyä. Eikö kaikkinainen valehteleminen olekaan pohjimmiltaan itsekästä? Valehteleminen kuuluu myös diplomatiaan, mikäli se ei ole liian tökeröä ja se voidaan viimeiseen asti peitellä. Poliittinen valehtelu on kiistämättä itsekästä suurempien tai pienempien ryhmien etujen ajamista. Siinä mielessä itsekkyyskään ei kategorisesti ole ainoastaan negatiivista, vaan pyrkii oman yhteisön hengissä säilymiseen. Asia on nykyistä helpompi tarkasteltaessa suhteellisen suppeata apinapopulaatiota, jollainen ihmissukukin alun alkaen on ollut.

Nämäkin tutkijat päätyvät rehellisyyteen perusoletuksena, sillä sitä ”valehtelijat käyttävät vapaamatkustajina hyväkseen. Valehtelu on tuhoisaa yhteisön näkökulmasta, jos valehtelijoita on liian monta ja luottamus katoaa kokonaan”.

Mitä tapahtuisi yhteisössä, jossa valheita ei hyväksyttäisi lainkaan? Tutkijoiden mukaan verkosto hajoaisi pienempiin ja tiiviimpiin yhteisöihin. He väittävät valehtelijoita olevan suhteellisesti vähemmän silloin kun valehtelusta ei seuraa rangaistusta. Toteamus vaikuttaa lähinnä semanttiselta kikkailulta. Mikäli palturin puhuminen lähentelee hyväksyttyä normia ja keskinäinen luottamus lähentelee nollaa, valehtelemisen käytännön hyödyn pitäisi hiipua olemattomiin. 

Kysymys valehtelusta yhteisöissä on ikiaikainen. Niin muinaiset laumanjohtajat kuin poliittiset päättäjät ovat olleet sen kanssa tekemisissä iät ja ajat. Se on osa hallitsemista. Vielä viime vuosisadalla alamaisia oli helppoa johdatella näiden oppimattomuuden ja kehittymättömien tiedonkeruuvälineiden vuoksi. Siksi yläluokalla saattaa olla kestämätön kiusaus hämmentää liian valveutuneeksi äitynyttä rahvasta haittamaahanmuutolla ja kielten sekamelskalla, jolla toki lienee muitakin tympeitä tavoitteita. Yltiöhumanistit ovat siihen kompastuneet saadessaan paketin syliinsä monikulttuurin maireassa käärepaperissa. Toistaiseksi silkka valehteleminen ei voi olla liian tökeröä, joten älyköt on ilmeisesti pistetty muistuttamaan valehtelun merkityksestä.

Siinä yliopistoihmiset ovat oikeassa, että epärehellisyyden sallimisen vaihteluiden ymmärtäminen auttaa optimaalisessa ja realistisessa päätöksenteossa. Valhe on kuitenkin aina valhe ja perimmältään sillä pyritään jonkin osapuolen harhauttamiseen. Sitä on kutsuttu synniksikin, mikä tarkoittaa oman sielun turmelemista. Epärehellisyydellä tiensä hierarkian huipulle raivaava käyttää sitä kuin huumetta, jota tarvitaan kerta kerralta enemmän. Epätotuuteen kuristuu väistämättä, ennemmin tai myöhemmin.



2 kommenttia:

  1. Miten tulikin tekstistä mieleen tuo verraton valtionvarainministerimme von Munchausen vai oliko se Hamelnin pillipiipari? Mutta joo, ajattele politiikkaa, jossa ei valehdeltaisi? Mahtaisiko sellainen edes toimia, kun politiikan keskiössä on aina ollut vastapuolen harhautus ja nyttemmin juuri niin toden puhuminen kuin voi?

    Vastalääkkeenä voisi nostaa taas arvoon esim. Katolisen kirkon opin kuolemansynneistä. Kuten toteat, mistä sitä moraalia saadaan jos sitä ei opeteta. Lisäksi pitää luoda kannustimia (positiivisia ja negatiivisia) oikein käyttäytymisen tueksi. Nykyiset kannustimet ohjaavat ihmismieltä aivan toiseen suuntaan...

    t. Historix

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta valehtelemisesta tulikin juuri mieleen se hienovarainen ero yhteisöllisen ja yksilöllisen itsekkyyden välillä, jota nykyinen individualistinen ihmiskuva ei tunnu tarpeeksi ymmärtävän. Kuten kommentoija toteaa, politiikka tuskin toimisi ilman jonkin tasoista valehtelemista. Kun yltiöyksilöllinen nykypäivän ihminen toteuttaa itsekkyyttään valehtelemalla, hän sumuttaa yhteisöä omien taloudellispoliittisten uranäkymiensä tähden. Toimiva poliittinen valehteleminen vaatisi yhteisön edun pistämistä oman uran edelle!

      Huikea ero entisiin poliitikkoihin avautuu kuin kuilu nykyisiin hunsvotteihin pohdittaessa esimerkiksi Risto Rytin tapausta, jossa sortuvalle Saksalle valehdeltiin isänmaan pelastumiseksi. Voisiko joku kuvitella nykyisten brysselinbroilerien kykenevän sumuttamaan Euroopan Unionia Suomen tulevaisuuden turvatakseen? Tilanne rajoillamme ja VOK-kunnissa kertoo kaiken. Suomelta puuttuu poliitikkoja, jotka suoraselkäisesti ottaisivat eliitin vihan niskaansa puolustaessaan isänmaansa tulevaisuutta. Valehtelu keskittyy ainoastaan sen tuhoisimmalle saralle, henkilökohtaiseen suhmurointiin ja EU-eliitin nuolemiseen.

      Syystä meidän tulisi palauttaa mieleemme kommentoijan mainitsema kuolemansynnin käsite. Koska kristilliseen jumalkäsitykseen pohjanneista maailmankuvista on puuttunut esimerkiksi buddhalaisten ellipsinen aikakäsite, on ollut tärkeätä nostaa jollain muulla tavoin esille yksilön henkinen vastuu teoistaan. Maallistuneena aikanamme janamaisen aikakäsityksen vaarat ovat käyneet selviksi yksilön kyetessä ajattelemaan tekojensa seurausten jäävän toisten, tuntemattomien kannettaviksi. Meiltä puuttuu Karman käsitteen ohjaava vaikutus, mikä yhdistyneenä valehtelun arkipäiväistymiseen ja yhteisön edun sivuuttamiseen valaa pohjan sivilisaatiomme romahtamiselle.

      Erittäin hyvä havainto kommentoijalta.

      Poista